Manu Ryösön mukavaan kuten puhuttelevaan blogiin jotakin

Itse olen myös kuvaamisen harrastaja, tosin pienimuotoisesti.

Aikanaan kuvan ottamisen jälkeen piti odottaa rullan täyttymistä ja kuvien saamista liikkeestä mikä työn teki. Toki jotkut tekivät myös itse kehittämisasiaa mutta itse en sinne yltänyt.

Muistan yhden asian Kallaveden rannalla Juhannuksena jolloin iltataivas oli tummien pilvien peittämä eteenpäin katsoen mutta aurinko antoi kuitenkin säteitään järvelle päin toisesta suunnasta.

Juhannuskokko paloi edessäni, ja huomasin sisävesilaivan tulevan vasemmalta. Sillä hetkellä tiesin mitä halusin. Kamera valmiina odotin laivan olevan samassa kuvassa kokon kanssa, ja kuvan ottamisen jälkeen tiesin onnistuneeni, vaikka tulosta sitten piti odottaa.

En muista oliko Minolta x700.taa vaikko vanhempi Yashica kädessäni, mutta kuvan ottamisen jälkeen olin kovinkin varma onnistumisestani, enkä osannut edes pelätä minkään menneen vikaan.

Teologiassa, mitä vähän tiedän ymmärtämisestä puhumatta, olen huomannut samaa sisäsyntyistä iloa. Kun aikanaan pääsin Jumalanpalveluskokemuksen äärelle kirjallisessa työssä, on asia rikastuttanut elämääni siitä lähtien enkä tiedä voisinko ylipäänsä mennä eteenpäin ilman tätä siunausta. Toki asia on muuttunut, syventynyt, mutta se ei haittaa mitään.

Näin Manu Ryösön sana oli siunaukseksi tässäkin ulostulossa.

3 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Erikseen ja yhdessä, kärsivällisyyttä olen huomannut tarvitsevani uskonasioissa kuin kuvissa.

    Nykyajassa olen huomannut nyt kymmenen vuotta vanhan Sonyn Chybershotin olevan mainio väline. Kamera on vain 5, ja hiukka päälle M pikseleiden määrässä mutta siinä on silmälle kohdistusmahdollisuus rajaukseen ja näin poskea vasten sillä saa asiaa kuvissa. Tekivät aikanaan hyvän linssin tähän ensituotteeseensa digiajassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Väisänen
    Pekka Väisänen

    Soossi ja joltisen pyöriät perunat. Olen nuoruudessa hiukan soittanut ja lukenut.