Näillä palstoilla kirjoitti Teemu Kakkuri, joka siirtyi kirkkauteen pari päivää sitten. Teemu oli monen sairauden tuttava, niiden ohessa maksasyövän.
Kakkuri toimi kansanopiston rehtorina, yrittäjänä ja seurakuntapappina. Hän oli armoitettu kielenkäyttäjä ja aito vanhan liiton israelilainen. Hänen kirjoituksensa olivat hauskoja, mutta aina tietäviä ja syvällisen ajatuksen esille tuovia.
Teemun julkaisuja ovat esimerkiksi seuraavat:
- Voiko kaiken saada anteeksi. Sley-kirjat 1998.
- Neljä kohtaamista: Pieniä kertomuksia uskosta. Majakka 2008.
- Seitsemän kohtaamista: Pieniä kertomuksia uskosta. Majakka 2009.
- Fredrik Gabriel Hedberg 1811–2011: Juhlakirja,toimittaneet Reijo Arkkila ja Teemu Kakkuri. Sley, 2011.
- Evankelinen liike kirkossa ja yhteiskunnassa 1944–1963: Aktiivinen uudistusliike ja konservatiivinen sopeutuja. Väitöskirja. University of Eastern Finland 2011.
- Seitsemän hetkeä Jeesuksen elämässä. Perussanoma 2012.
- Suomalainen herätys: Herätyskristillisyyden historia nälkävuosista Nokia-missioon. Kirjapaja 2014.
- Raamattuja Suomen kansalle: Suomen Pipliaseuran historia. 1, 1812–1947. Suomen Pipliaseura 2015.
Lisäksi Teemu julkaisi runsaan määrän artikkeleita, joista viime vuosien julkaisut olivat vieraskielisiä kansainvälisissä asiantuntijajulkaisuissa.
Sairautensa vuosina Teemu lausui, että emoijit eivät lohduta, rukoukset kyllä.
Elokuvassa Kaikki elämäni aamut kysytään kysymys sen osalta, kelle täysi ja juomaton malja on omistettu. Vastaus jää arvoitukseksi.
Mutta on paikallaan myös tällä palstalla ylläpitää täysi malja poismenneelle.
Saata, oi Kristus palvelijasi. Ikuinen valo loistakoon hänelle.
Rauha Teemun muistolle.
Rauha Teemulle, mutta oliko hän viimeisinä vuosinaan liberaalimpi kristitty kuin nuorempana? Joutuiko hänkin tinkimään uskostaan, jotta sai pitää virkansa?
”Rauha Teemulle, mutta oliko hän viimeisinä vuosinaan liberaalimpi kristitty kuin nuorempana?” Ikä tuo mukanaan viisautta, hioo särmiä ja avartaa näkökulmaa.
Kaikki kehitys ei ole välttämättä hyväksi.
Viisastumisella ja katsomusten avartumisella ei ole mitään tekemistä uskosta tinkimisen kanssa. Päinvastoin. Kun usko syvenee, näköalat laajenevat.
Törkeä huomautus juuri kuolleesta ihmisestä.
Mitä lukeneempi ja sivistyneempi ihminen sitä yleensä liberaalimpi.
Jäi sanomatta, mutta nostan minäkin maljani Teemu Kakkurin muistolle. Nyt se on tosin vain teekuppi.
Minähän sanoin, että rauha Teemulle. Se ei ole lainkaan törkeästi sanottu. Päinvastoin. Olin paljonkin tekemisissä Teemun kanssa jo 80-luvulla Helsingissä evankelisissa opiskelijoissa.
Juu, ja varmaan tarkoitin tuota ensimmäistä virkettäsi…
Otan osaa
Monia muistoja yhteisistä tilaisuuksista. Kiitollisuus hänen antamastaan panoksesta viisaana puheenvuorojen käyttäjänä eri tilanteissa.
Avarakatseinen mies on poissa.
Teemun kanssa vaihdoimme viestejä viimeksi, kun hän Tuirassa, jokitörmälle, entisen Merijalin makeistehtaan tontille rakennetun asuintalon parvekkeelta seurasi kalojen polskintaa ja veden vakaata virtaa Oulujokisuulla. Teemun teos ”Suomalainen herätys” on paras lukemani teos herätyskristillisyydestä.
Rauha Teemun muistolle.
Rauha Teemun muistolle. Tulee ikävä.
Meikä tuli opiskelemaan teologiaa keski-iässä pystymetsästä. Täynnä täysin katteetonta itseluottamusta. Ainakin kolme neljä sukupolvea taaksepäin pelkkiä vapaa-ajattelijoita, ateisteja ja ehkä muutama agnostikko, joihin jälkimmäisiin suku suhtautui varauksella.
Olin opiskellut kahdessa yliopistossa ja kolmannessa elämää. Teologiasta ei ollut hajuakaan. Tuskin olisin osannut nimetä tarkemmin yhtäkään herätysliikettä, tai sijoittaa niitä mitenkään mihinkään. Heikki Räisästä olin lukenut ja Räisänen oli mulle huipputyyppi ensimmäisen opiskeluvuoden. Mutta kuten aina, kääntymyksen psykologinen voima on niin voimakas, että se heittää helposti laidasta kokonaan toiseen.
Teemu sanoi, että teologia on vaikeaa. Onneksi olin hiljaa. Teemu oli verbaali akrobaatti, mutta niin, että blogeissa, kirjoituksissa ja kommenteissa oli aina asiaa. Teemun väitöskirja evankelisen liikkeen historiasta toisen maailmansodan jälkeen on silkkaa rautaa. Se ei paria vuosikymmentä aiemmin saanut tukea tai tuulta alleen Helsingin yliopistossa, jääköön se tarkemmin erittelemättä, mutta onneksi Itä-Suomessa suhtautuminen oli toinen.
Mulle Teemu oli eräänlainen ”oppi-isä” monella tavoin, itse sitä tietämättä, etenkin kun kiinnostuin opinnoissa yhä enemmän herätysliikkeistä. Teemu osasi katsoa asioita uusista ja hyvin yllättävistä näkökulmista ja Kakkurin tietämys suomalaisesta herätysliikemaastosta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hakee vertaista.
Joskus kun täällä Kotimaa24:ssä oli vielä kiihkeää ja osin tasokastakin keskustelua, Kakkuri oli se, jonka yhdellä älykkäällä ja tasapainoisella kommentilla rauhoitti riitaisan tilanteen. Oli vähän suunnitelmissa pari kuukautta sitten käydä Yli-Iissä seppä Högmanin mökille, mutta…
Olen varma , että Teemu, jos kuka, on siellä, missä ikuinen valo loistaa.
Siihen voi maallikkokin yhtyä, että teologia on vaikea laji, kun huomaa sen olevan ristinteologiaa päivän jos toisenkin elämän mittaisella matkalla loppuun saakka.
Tämän pienen blogiyhteisömme kruunaamaton kuningas, mestari. Tapasin livenä vain kerran ohimennen mutta jokaisen hänen bloginsa kyllä luin. Ja aina kannatti.
Teemu Kakkurin kirjoituksia oli aina mukava lukea olivatpa ne netissä tai printtilehdessä. Pipliaseuraa ja herätysliikkeitä koskevat kirjatkin tuli hankittua – ja myös luettua. Totean kuten moni muukin, että hän oli taitava ja nokkela sanankäyttäjä, mutta kirjoitti silti asiaa. Niitä kirjoituksia jää kyllä kaipaamaan!
Kirjoitin Teemulle joskus teininä. Muistan vastauskirjeen, joka oli fiksu, asiani vakavasti ottava ja asiallinen.
Uutinen Teemun poismenosta oli yllätys ja järkytys. Mutta tunsin pientä kateuttakin, kun hän on päässyt sinne minne itsekin kaipaisin. Rauha Teemulle, siellä missä rauha asuu.