Kristittyjä on oikeastaan kahden laisia. Ensinnäkin ne, joille asia on sisäisesti tärkeä ja jotka elämässään ja vapaa-aikanaan askaroivat aiheen parissa. Heille kristittynä oleminen on identiteettikysymys ja moraalinen kompassi. He myös maksavat siitä, että saavat kuulua kristittyjen muodostamaan organisaatioon, instituuttiin nimeltä Suomen evankelis-luterilainen kirkko, tai johonkin muuhun uskonnollisia yhteisöön, joka kerää jäsenmaksun.
Toisekseen ovat ne, jotka saavat rahaa siitä, että edistävät, tulkitsevat ja uusintavat kristinuskon sanomaa ja yhteiskunnallista asemaa sekä kulttuurista merkitystä. Monet näistä ovat pappeja viroissaan, mutta myös muita kuuluu tähän vihittyjen tai erotettujen ryhmään. He ovat onnellisessa asemassa, että tekevät mieluisaa kutsumustyötä, josta myös maksetaan palkkaa.
(Toki kirkon töissä on myös ihmisiä, joille se on vain työpaikka ilman henkilökohtaista vakaumusta. Mutta heidän tehtäviinsä ei kuulu uskon sisältöjen tulkinta ja uusintaminen.)
Tunnustan itsekin olleeni toimittajana eräänlainen ammattikristitty. Sain palkan siitä, että kerroin seurakuntien, kirkon ja uskontojen asioista sekä haastattelin ihmisiä heidän mielipiteistään ja uskonnäkemyksistään. Kirjoitin myös esseitä ja laajempia artikkeleita, joissa oli mukana omaa pohdintaani ja kysymyksenasettelujani, sillä kaikenlaista tietoa kristinuskon vaikutuksista pidettiin tärkeänä sitouttamisen välineenä. En kokenut olevani kirkon viestinnän palveluksessa, vaikka osaltani loinkin kirkon julkisuuskuvaa jutuillani ja medioissa, joissa työskentelin. Kävin itseni ja työtovereitteni kanssa jatkuvaa keskustelua journalismin objektiivisuusihanteen ja oman sitoutuneisuuteni välillä. Riippui hieman jutusta ja aiheesta, kumman roolin annoin hallita. Myös työnantajan asettamilla tavoitteilla oli luonnollisesti merkityksensä tässä debatissa.
*
Oletko sinä kristittynä amatööri vai ammattilainen? Oletko maallikko vai vihkimyksellä erotettu?
Sana ”ammattikristitty” voi kuulostaa joten karskilta tai ironiselta, mutta ei sitä mielestäni ole. Puhutaanhan esimerkiksi ammattiurheilijoista ja ammattipoliitikoista. Käsite antaa yhden varteenotettavan näkökulman kirkon kriiseihin.
Tiedän, Jumalan edessä ei ole ammattilaista tai amatööriä, on vain kaipaavia sydämiä ja vilpittömiä sieluja. Mutta siitä ei nyt olekaan kyse.
*
Kirjoita uutinen, ylistät Jumalaa!
Älä tee haastateltavasta hurskaampaa kuin hän on. Ei, vaikka hän kuinka yrittäisi.
Journalismi on ihmisiä varten, taivaassa on omat tapansa tehdä mediaa.
Hyvä keskusteluun osallistuja olisi Terho Pursiainen, joka käynyt omat rankat kriisinsäkin.
Uskonnollisuus on normaali osa ihmisen identiteettiä ja kuuluu kulttuuriimme. Miksi osa normaalista elämästä pitäisi sulkea pois? Ihminen on ihminen koulussa, varusmiespalveluksessa ja niin edelleen. Jos ihmisellä on psyykkisiä tarpeita, on normaalia, että kouluissa on koulupsykologi. Jos varusmiespalveluksen aikana ihmisellä on hengellisiä kysymyksiä tai hän toivoo luotettavaa kuuntelijaa, on normaalia, että paikalla on sotilaspappi. Ja koska uskonelämän hoitaminen on muuten haasteellista, mahdollistaa sotilaspappi uskon harjoittamisen ja tukee samalla esimerkiksi muslimivarusmiehen mahdollisuutta harjoittaa uskontoaan. Sotilaspappi on henkilökunnan edustaja ja voi luontevasti esimerkiksi hoitaa näitä kysymyksiä perusyksikön päällikön kanssa. Samoin on aivan tavallista, että sairaalassa olevalla potilaalla on sielunhätä ja siihen teologi on omiaan antamaan tukensa keskusteluteitse – potilaan vakaumuksesta riippumatta.
On vaikea käsittää, miksi yhteiskunnastamme yritetään väkisin tehdä uskontoneutraalia. Niin pitkään ,kun kysyntää pappispalveluille esimerkiksi varusmiespalveluksessa, sairaalassa ja niin edelleen on, tulisi palveluita tarjota. Se, miksi kirkolle on ulkoistettu näiden palveluiden tarjoaminen, on hyvä asia. Esimerkiksi sairaalapapin palkan maksavat seurakunnat ja näin kunta/sairaanhoitopiiri saa palvelut tavallaan ilmaiseksi. Papit ja sairaalan lastenohjaajat vapauttavat hoitohenkilökuntaa muihin tärkeisiin tehtäviin. Kirkko on ainoa suuri organisaatio Suomessa, joka voi kattavasti tarjota uskonnollisuuden asiantuntijaa eri yhteiskuntamme sektoreille: vankiloihin, sairaaloihin, armeijaan ja niin edelleen.
Toivottavasti yhteiskuntamme osaa ajatella järjellä niiden vaatimusten edessä, joita mm. vapaa-ajattelijat jatkuvasti jankkaavat.
Niin kauan kuin kirkko maksaa uskonnonharjoittamisen kustannukset, minulla ei ole mitään ongelmaa sen kanssa, vaikka pappi päivystäisi jokaisessa kadunkulmassa.
Ainoa mitä vastustan on se, että yhteiskunnan pitäisi maksaa yksittäisen uskontokunnan uskonnonharjoitus (esim palkkaamalla valtion rahoilla tietyn uskontokunnan sotilaspappeja) tai että julkisia palveluita tuottavat koulut suosivat tiettyä uskontokuntaa kärräämällä oppilaat sen uskonnollisiin seremonioihin osana koulunkäyntiä tai kutsumalla tietyn uskontokunnan edustajia pitämään uskonnollisia aamunavauksia.
Valtiolta ja kunnilta odotan uskonnollista neutraliteettia ja tasapuolista suhtautumista kaikkiin uskontokuntiin. Yksittäinen kansalainen puolestaan saa kuulua tai olla kuulumatta mihin tahansa uskontokuntaan eikä kenenkään tule sitä rajoittaa.
Mitä työelämään tulee uskonnonharjoittaminen, eikä mikään muukaan henkilökohtaiseen elämään kuuluva, ei saa häiritä työntekoa. Kaupan kanssa ei saa tehdä lähetystyötä rahastaessaan asiakasta ja kukaan työntekijä ei voi olettaa, että työpaikalla voisi järjestää hartaustilaisuuksia työajalla. Sen sijaan kenenkään uskonnollinen vakaumus ei saa olla este rekrytoinnille tai syy irtisanomiselle.
Voisi olla esim. vankiloitakin ajatellen tosiaan esimerkikillistä, että sairaalapappien palkan maksaa seurakunta eikä kunta/kuntayhtymä. Lähtökohtana tulee kuitenkin olla, että sairaalapapin palveluita tarjotaan lähinnä seurakuntien jäsenille. Terveydenhuoltojärjestelmämme ei onneksi sentään ole ulkoistanut mitään tehtäviä papeille, ja kriisitukea voi saada myös psykologeilta ja psykiatrisilta sairaanhoitajilta sekä muulta henkilökunnalta. Myös kirkon jäsenet. Itse asiassa on niin päin esimerkiksi erikoissairaahoidossa HYKS:n osastoilla, joilla on myös kuolevia potilaita, että enemmistö potilaista, ehkä kirkon jäseninäkin olevista kuoleman edessä olevista potilasita ei halua pappia vuoteensa viereen. Eikä ole korrektiaa, että pappi tulee oma-aloitteisesti potilaan luo, vaikka potilas ei ole pyytänyt. Tästähän kertoi edemennyt Jaakko Wallenius blogissaaan http://odotushuone.blogs.fi/2012/02/12/sairaalapastori-iskee-12763847/
Jusu: Olen kyllä huomannut, että Jeesuksen seuraajat erottuvat maailman seuraajista suhteellisen nopeasti. Olemme käveleviä muistutuksia Jumalan valtakunnasta maan päällä, vaikka vaelluksemme onkin vajavaista. Miten Jusu voisin olla todistamatta Jeesuksesta, jos se kerrankin tulee ilmi tavalla tai toisella? Tämä pätee kaikissa työyhteisöissä myös koulussa. Usko ei ole uskonnollisuutta.
Minua tässä älämölössä on koko ajan mietittänyt miksi meidän kristittyjen luterilaisten pitää tätä sietää. Missä se meidän tasa-arvo ja oikeudenmukaisuuden viiva on vedettynä. Pitäisikö meidän olla siellä käytävällä – vai.
Ovatko nämä vapaa-ajattelijat ja mitä nyt lieneevätkään ihmisiä, joilla ei ole aivoja ja luulevat vanhoillislestadiolaiseen tapaan, että kun ei ole tv:tä ja eikä kuulolla niin ihminen pelastuu pahalta. Mitä jos ihan oikeasti ajattelisitte näitä tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden määritelmiä viisaan ja ajattelevan ihmisen näkökulmasta. Kyllä siihen päähän paljon paskaa ja tarpeetontakin mahtuu niiden muutaman tiedonjyväsen joukkoon eikä silti elämä ole sen hankalampaa taikka liioin parempaa kun kuulemme sokeina, kuurona taikka mykkänä.
Itse keskustelun asetelma näyttää olevan, että kuorolaulussa tenoriäänet on varattu Puumalaiselle ja vapaa-ajattelijoille – epäilenpä, että Lajasalon basso ei oikein riitä kivijalkaa rakentamaan tässä joukossa.
Kysymys on joukosta ihmisiä, jotka saavat tyydystä siitä, että muut tanssivat heidän pillinsä mukaan. He esiintyvät ihmisoikeuden marttyyreina, vaikka he todellisuudessa pyrkivät käyttämään uskonnovapauslainsäädäntöä valjastamaan koulun heidän agendansa ajamiseen.
Vapaa-ajattelijat ja heidän hännänheiluttajansa eivät ole mitenkään puolueettomia tai riippumattomia. Tämä kaikki on taktiikkaa. Olen itse entinen vapaa-ajattelija, ja tiedän miten niissä porukoissa ajatuksenjuoksu kulkee. Itse erosin tästä sakista kyllä jo 1980-luvulla.
Ilkka Forsblom: Ateisti on uskovainen. Hänen uskonsa edellyttää aukkojen täyttämisen myyteillä, joissa kaikki alkaa itsesynnystä toiseen itsesyntyyn vailla tieteellistä selitystä.
”Ateisti on uskovainen. Hänen uskonsa edellyttää aukkojen täyttämisen myyteillä, joissa kaikki alkaa itsesynnystä toiseen itsesyntyyn vailla tieteellistä selitystä.”
Höpön löpö. Pelkkä ateismi ei edellytä muuta kuin todistusaineiston vaatimista jumalan/jumalien olemassaololle. Koska sellaista todistusaineistoa ei ole, ei ateismi vaadi uskoa, vain skeptisyyttä. Ateismi ei myöskään vaadi minkään aukkojen täyttämistä yhtään millään. Naturalistinen tieteentekeminen taasen ei täytä tieteen aukkoja myyteillä, vaan tutkii maailmaa tekemällä hypoteesejä, joita koetellaan.
Jos naturalistit eivät tiedä jotain, sanovat he: ”emme tiedä, yritetään ottaa selvää todistusaineistoa tutkimalla”. Teistit sanovat ”jumala sen teki, homma selvä, pillit pussiin”. Naturalismin lähestymistapa tuottaa toimivaa ja hyödyllistä tiedettä, teismi tuottaa hyödytöntä huuhaata. Tämä ei ole uskon asia, vaan naturalismin voittokulku tieteissä todistaa asian (ei naturalismi minkään salaliiton takia teismiä ole voittanut, vaan paremman toimivuuden). Teismi sen sijaan on tieteistä kadonnut, koska se ei toimi (se ei tuota täsmällisiä, hyvin määriteltyjä ja ennustusvoimaisia teorioita). Teismi vaatii uskoa, eikä se siltikään toimi. Naturalismi ei vaadi uskoa, vaan vain todistusaineiston tutkimisen. Naturalismi toimii.
Vähän tuollainen Laajasalo vastaan muut väittely ja epäilemättä toimittajatkin ovat kallellaan näihin muihin. Olisin Laajasalon kaverina nähnyt mielelläni jonkin imaamin tai vaikka buddhalaisen munkin, sillä silloin ei tule niin selkeästi asetelma kristinusko vs. ateismi ja keskustelu oliskin ollut yllättäen täynnä arvostusta ja suvaitsevaisuutta.
Mutta koska naturalistinen ateismikin on uskontonto, johon fundamentaalisesti luottava tarvitsee vahvan uskon, niin emme voi mitenkään ollaa arvo ja elämänkatsomus neutraaleja koskaan. Kun biologi opettaa mistä ihminen on tullut, niin hän kertoo sen aina omasta elämänkatsomuksestaan käsin. Jos haluamme olla neutraaleja, joudumme hiljentymään kaikista tärkeistä asioista emmekä voi esimerkiksi puhua ihmisarvosta, koska sellaista ei välttämättä ole tai jonkin elämänkatsomuksen mukaan ihminen voi olla eläintäkin vähempiarvoinen.
Tämä humanismista tuleva ateismin neutraali tilanne tietenkin näkyy tieteessäkin, niin että on vain naturalistinen tiede ja usko, jotka ovat toistensa vastakohtia. Näinhän ei kuitenkaan todellisuudessa ole, vaan monesti naturalismi vaatii suunnattomasti uskoa ja teisti taas pystyy esimerkiksi selittämään DNA-koodin alkuperän paljon yksinkertaisemmin ja vähemmän uskoa vaativasti.
Yhtäällä meidän kulttuurissa huudetaan siis kovasti suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden puoleen, mutta yhtä aikaa ollaan täysin suvaitsemattomia ja kulttuurista kiinnostumattomia, kun puhutaankin kristinuskosta. Kristittynä tämä tietenkin on rohkaisevaa seurata nähdä koko maailman kääntyvän Raamattua vastaan ja samalla kun yli sata tuhatta kristittyä antaa todistuksi uskostaan elämänsä vainoista, niin tällaiset vainot ovat vain rohkaisevia.
”Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.” – Jeesus Kristus (Luuk. 14:27)
”Mutta koska naturalistinen ateismikin on uskontonto, johon fundamentaalisesti luottava tarvitsee vahvan uskon, niin emme voi mitenkään ollaa arvo ja elämänkatsomus neutraaleja koskaan.”
Naturalistinen ateismi ei ole uskonto, paitsi määrittelemällä sanat uskonto ja/tai ateismi niin epäpätevästi, että ne eivät vastaa niiden todellisia käyttötapoja.
”uskoa ja teisti taas pystyy esimerkiksi selittämään DNA-koodin alkuperän paljon yksinkertaisemmin ja vähemmän uskoa vaativasti.”
Naturalismin tuottamat teoriat ovat täsmällisiä, hyvin määriteltyjä ja ennustusvoimaisia (nykyiset havainnot selittäviä ja tulevia havaintoja ennustavia). Tämä ei tarkoita että ne ovat välttämättä oikeassa, päinvastoin, teoreettinen kumottavuus on edellytys, jos haluaa harjoittaa tiedettä eikä huuhaata. Jos ei ole täsmällinen, hyvin määritelty, ja ennustusvoimainen, ei voi olla tieteellisessä mielessä oikeassa laisinkaan; silloin on vain horoskoopin laatijaan verrattavissa oleva epätäsmällisen huuhaan levittelijä.
Teismin ”teoria” (joka ei ansaitse tieteellisessä mielessä nimeä teoria) on ”jumala sen teki”. Se vaatii uskoa (erittäin monimutkaiseen) jumalaan ilman todistusaineistoa (tai jopa todistusaineiston vastaisesti). Lisäksi kumottavuuskriteeri ei täyty, koska mikä tahansa todistusaineisto kelpaa teismille, tekosyynä käytetään selittämättömän jumalan oikkuja, jotka eivät ihmiselle aukene. Tämä ei ole täsmällistä, hyvin määriteltyä, eikä ennustusvoimaista.
Naturalismi lähtee tieteellisestä menetelmästä ja todistusaineistosta; tämä on hyvin määritelty, täsmällinen ja yksinkertainen lähtökohta. Naturalismi on tieteessä hyväksytty sen osoittauduttua toimivaksi (sitä ei siis ole etukäteen tarvinnut ”uskoa” toimivaksi). Teismi on hylätty sen toimimattomuuden takia, ei jumalvastaisuuden tai (kristin)uskon vastaisuuden takia. Teismi on käytännössä osoittautunut naturalismiin verrattuna huonosti määritellyksi, todistusaineiston huonosti selittäväksi ja erityisesti tulevia havaintoja surkeasti ennustavaksi menetelmäksi. Sen oletukset ovat liian monimutkaisia ja selitysvoima liian surkea verrattuna naturalismiin, lopun ratkaisee Occamin partaveitsi.
Palatakseni DNA:han: abiogenesiksen nykyinen selittämättömyyteen vetoaminen on aukkojen jumala -argumentointia, eikä se ole historiallisesti ollut voittoisa strategia teismille (toki ainahan saa toivoa…). Teismiä, erityisesti kristillistä teismiä, ei voi todistaa todeksi vetoamalla naturalistisen tieteen aukkoihin, koska todistusaineisto kristinuskon perusväittämille puuttuisi silti. Lisäksi esimerkiksi kreationismi on osoitettu epätodeksi aina kun se on yrittänyt jotain täsmällistä maailmasta väittää; teistinen evoluutio taas on huonosti määritelty, koska todistusaineisto ei pysty erottelemaan teististä evoluutiota naturalistisesta; on siis oletettu enemmän hyötymättä mitään, jolloin Occamin partaveitsi ratkaisee voittajaksi naturalismin.
”emmekä voi esimerkiksi puhua ihmisarvosta”
Toki voimme naturalismissa puhua ihmisarvosta, jos emme suorasti (tosin en tätä myönnä) niin ainakin epäsuorasti, esimerkiksi puhumalla ihmisten käsityksistä ihmisarvoista valitsematta mitään käsitystä etukäteen oikeaksi. Mielestäni naturalismissa ihmisarvo on jopa korkeampi kuin teismissä. Teismissä ihmisen elämä on vähäpätöinen kuolemanjälkeiseen ikuisuuteen verrattuna. Naturalismissa tämä elämä on kaikki mitä on, joten sen arvokkaampaa asiaa meillä ei ole. Teismissä jumala antaa ihmiselle arvon, ja ilman tätä ei nähtävästi ole ihmisarvoa (tämän huomaa käytännössäkin: kun sanon olevani ateisti, moni kristitty alkaa kohtelemaan elukkana 🙂 ). Teismin ihmisarvo on välinearvo: ihminen on jumalan työkalu. Naturalismissa ihmisen arvo ei ole ulkoisesta arvonantajasta riippuvainen, eikä ihmisarvo ole välineellinen. Tämä on minulle arvokkaampaa kuin teismin ihmisarvo.
”Yhtäällä meidän kulttuurissa huudetaan siis kovasti suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden puoleen, mutta yhtä aikaa ollaan täysin suvaitsemattomia ja kulttuurista kiinnostumattomia, kun puhutaankin kristinuskosta.”
Kulttuuriin tutustuminen on yksi asia, säännöllinen uskonnon harjoituttaminen koulussa toinen. Tätä eroa ei tunnu moni täällä ymmärtävän. (Ja se ainainen Suvivirteen vetoaminen: ei, en puhu Suvivirrestä, enkä suostu väittelemään siitä).
”Lähtökohtana tulee kuitenkin olla, että sairaalapapin palveluita tarjotaan lähinnä seurakuntien jäsenille. ” – Esa, olet ymmärtänyt väärin sairaalasielunhoidon periaatteet. Ei pappi ole tarjoamassa itseään evankeliumin julistusta, vaan sielunhoitoa varten. Näin ollen hän voi palvella ketä tahansa vakaumusta kunnioittaen, jopa ateistia. Eri asia on, jos potilaslähtöisesti toivotaan esimerkiksi ehtoollista tms. Jos potilas haluaa tavata oman uskontokunnan edustajaa, sairaalapappi toimii linkkinä tarvittaessa ja pyrkii etsimään tällaisen henkilön.
Uskonsuuntaukset saavat luonnollisesti näkyä, onhan meillä Suomessa uskonvapaus. Suuntauksilla on omat tilansa, jossa he voivat järjestää aivan vapaasti oman oppinsa mukaisia tapahtumia.
Sensijaan jos he pyrkivät alistamaan, hyödyntämään, yhteiskunnan tilat ja tavat oman oppinsa markkinoimiseen niin se ei ole alkuunkaan uskonvapaus ajattelun mukaista. Yhteiskunnalle kaikki ihmiset ovat uskon ajatuksessa samanarvoisia ja toiminta pitää olla sen mukaista.
Rahasta ja vallastahan tässä tietenkin on kyse, halutan että kakki maksavat meidän aatteen opetuksen ja markkinoinnin kulut!
Minulla on luja luottamus Teemu Laajasaloon ja hänen kykyihinsä puhujana.
Sen verran totean lukemaani keksuteluun, että kannatta muistaa eri seurakuntien, Kotimaan tilaajien ja noiden muitten tuotteiden ostajien mahdollistavan täällä monen oman totuutensa julistajan toimet. Tämä ei ollut kannanotto siihen, ettei täällä saisi kirjoittaa omaa mielipidettään. Vaan paremminkin toteamus kun yksi sormi osoittaa toiseen, niin neljä osoittaa itseen. Samaten se, että nämä asiat menee sellaiseksi millaisia edustajia äänestäjät äänestää. Nämä äänestäjät ovat niiden yhteiskunnan rahojen maksajia.
Koulun ja seurakunnan yhteistyö on osa koulun yhteiskuntasuhteita. En näe toivottavana sellaista koulua, joka eristäytyy ympäröivästä yhteisöstä. Koululle löytyy luontevia yhteistyökumppaneita kaikista paikallisesti ja alueellisesti merkittävistä toimijoista. Tähän joukkoon soisin sopivan ainakin yritysten, ammattijärjestöjen, puolueiden, poliisin, palokunnan, puolustuslaitoksen, terveyskeskuksen, urheiluseurojen, kotiseutuyhdistyksen ja seurakuntien. Yhteiskuntasuhteiden hoito ja pelisäännöt ovat nykyisin epämääräiset, paljon, ehkä liian paljon, riippuu rehtorin aktiivisuudesta ja mieltymyksistä. Tämä toimintakenttä olisi ehkä syytä saada nykyistä paremmin demokraattiseen kontrolliin. Jos päätösvalta olisi demokraattisesti valitulla elimellä, esim. johtokunnalla tai vanhempainneuvostolla, voitaisiin saada toimintaan laajapohjaisesti hyväksytyt toimintatavat. Vähemmistöjen oikeuksia on ideologisesti aroissa asioissa varjeltava, mutta tämä ei voi tapahtua enemmistön oikeuksia polkemalla.
Tämä Suvivirsi -jupakkahan heräsi taas henkiin, kun yksi nimettömänä esiintynyt vapaa-ajattelija otti yhteyttä apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaiseen.
Aika omituista, että asiasta edes keskustellaan, koska ihan googlaamalla voi saada selville, että yksityishenkilöt eivät kuulu oikeuskanslerin valvontavaltaan. Joten valittajan osoite oli väärä eikä näköjään apulasoikeuskanslerin olisi pitänyt asiaa käsitellä.
Googletapa Tarja lisää. Olet nimittäin väärässä. Yksityishenkilö voi tehdä kantelun viranomaisen toiminnasta. Jopa peruskoulun opettaja on viranomainen.
http://www.oikeuskansleri.fi/fi/kantelu/ukk/