Kirkon talouden romahdus peruttu
Kotimaan lukijat lienevät huomanneet, että kirkon talouden romahtaminen on käytännössä peruttu. Vime viikon KotimaaPRO-liitteessä oli lehden päätoimittajan kirjoittama juttu, jossa haastateltiin Helsingin seurakuntayhtymän talousjohtaja Pasi Peranderia. Hän on se joka muutama vuosi sitten kirjoitti blogin, jossa pohdiskeli kirkollisverotuoton alakierteen alkavan vuonna 2025, jolloin "eläkkeistä kertyvä kirkollisvero ei enää jaksa kannatella nykytasoa". Nyttemmin Parander on havainnut että sekä elinajanodotteen että ansioiden kasvu siirtävät "maagisen ajankohdan" eteenpäin. Uudempien laskelmien mukaan kirkon verotulot kasvaisivat tasaisesti ainakin vuoteen 2030 asti. Käytännössä voitaneen puhua koko talousromahduksen peruuntumisesta, sen verran pitkälle hyvä ennuste ulottuu.
Tuskin Suomen ev.lut. kirkon kohdalla voidaan kuitenkaan puhua ikiliikkuja-ihmeestä. Maailma on niin epävakaassa tilassa, että isoja ennakoimattomia muutoksia voi tapahtua. Kirkkomme osalta Pasi Perander osoittaa tilastoista, miten kasteiden määrä on pelottavasti laskemassa samalla kun syntyvyys on alentunut. Ja vaikka elinajanodote pitenee, jossain kohtaa "runsasta eläkettä nauttivien viimeinen raja tulee väistämättä vastaan". Siksi isoja muutoksia pitäisi tehdä hyvissä ajoin ja hyvän sään aikana. Rakenteelliseksi ratkaisuksi Perander itse hahmottelee tietynlaisia hiippakunnan kokoisia "selviytymisalueita" SOTE-toiminnan hyvinvointialueiden mukaisesti.
Maagisten vuosilukujen sijasta näyttää olevan viisasta keskittyä rauhalliseen mutta aktiiviseen varautumiseen ja selviytymisstrategioiden valmisteluun. Pasi Perander taitaa olla oikeassa siinä, että seurakuntayhtymät tai -liitokset eivät enää pysty tuottamaan elinvoimaa varsinkaan maaseudun hiljeneviin seurakuntiin.
25 kommenttia
Kirkon taloustilanne perustuu luonnollisesti jäsenmäärän muutokseen. Ihmisten ajattelutavan kehittyessä suunta on aivan selvä. Usko ihmisen jumaluuteen on taakse jäänyttä elämää. Kaksi ihmistä, miestä loivat maailmankaikkeuden Pyhän Hengen avustamana.
Tiedeihmisten mukaan ihmiset 0ovat esiintyneet noin 300 000 vuoden ajan.
Suurissa kasvavissa keskuksissa seurakuntien varallisuus voi olla kestävällä pohjalla. Niitä ei taida olla kovin montaa. Nämä alueet on niitä, joissa kirkkoon kuuluminen on vähäisintä. Muilla alueilla syntyvyys laskee ja kuolleisuus kasvaa. Väki vähenee vuosi vuodelta ja verotulot samoin. Kuihtuvilla alueilla kirkon merkitys on suurempi, mutta juuri siellä kirkon varallisuus heikkenee eniten. Meneeköhän se jotenkin näin ?
Voisikohan näitä ” kulttuurihistoriallisesti korvaamattomia” rakennuksia siirtää valtion omistukseen ?Seurakunta toimisi sen jälkeen niissä vuokralaisena. Ei ainakaan olisi tarvetta hakea valtoin avustuksia peruskorjauksiin. Näiden rakennusten kunnossapito tulee lopulta monelle seurakunnalle liian suureksi taakaksi.
Kirkon Sote on hyvä ajatus.
Näin voitaisiin edeltä siunatut leipä ja viini toimittaa etäkuljetuksenä kauemmaskin, siis kuten vanhuspalveluja kotihoidossa tehdään.
Lutherin mukaan jakajaksi hyvä olisi tunnustava seurakunnan työntekijä. Näin pappeja ei tarvittaisi joka kolkkaan vaan uskovat Seurakuntalaiset huolisivat Ehtoollisen Pyhyyden katsoa Lutherin ripin valtuutusta uskovan maallikon ripissä.
Sanaa voitaisiin myös lukea seurakuntaisten avustamana, ja asia varmaan menisi yhtä hyvin kuin nykyisin jolloin tekstejä tavaillaan ensi kertaa sakastissa lukuvuoron saanneilla. Käytäntöhän on verraten vanha uudistuksissa.
Kirkkomme on hidas uudistuksia katsomaan mutta voisi edes yrittää.
Jälkeen jääneen viinin huolitsemiseksi en uskalla antaa ohjetta. Piispainkokous punnitsee tätä asiaa varmastikin huolella.
Vähän hassu uusi näkökulma uudenlaisiin systeemeihin siirryttäessä. Kirkossakin muutoksia joudutaan tekemään aina silloin tällöin, toivottavasti ei liian paljon liian vähässä ajassa.
Uudet systeemit vaativat uudenlaiset lomakkeet ja uudenlaiset käytännöt monessa eri asiassa. Huomaan sen jo nyt hyvinvointialueihin siirryttyä. Olen toiminut jo kauan tulkkina erilaisissa tilanteissa. Kun työskentelen vain satunnaisesti ja harvoin, laskutukseni on ollut viime vuosina varsin yksinkertainen: Lasku ja verokortti mukaan. Pyytäjätaso on hoitanut loput ja kysellyt lisää, jos on tarvittu. Jossain on kyselty tarkennusta, mutta varsin pieniä ovat olleet erot eri paikoissa.
Nyt hyvinvointialueet, jotka kattavat monen kunnan alueet , joissa on ollut kaikenlaisia omia variaatioita kaikissa mahdollisissa jutuissa, vaativatkin nyt aivan omanlaisensa paperisodan ja monenlaiset taustapaperit. Varmasti hyötyjä tulee siitä, että asioita yhdistellään, mutta näin aluksi tilanne on ”haastava”. Numeroita riittää. (Tietysti vanhana matemaatikkona numerot ovat sinänsä tuttuja.) Voin vain kuvitella, mitä kaikkea ”turvallista vanhaa systeemiä” ei kirkossakaan enää kohta saa seurata. Aikansa kuitenkin kutakin ja aikahan se hoitaa…
Toisin sanoen rahaa palaisi esimerkiksi 2 × 500 000 euroa tai sitten vain valitaan lapsi- ja nuorisotyön ja kirkon kunnostuksen välillä edellisen hyväksi?
Valitettavasti kulttuurisesti arvokkaan kirkon tai muun rakennuksen jättäminen rapistumaan viestittää kovin selvästi myös siitä, mitä yhteiskunnassa tai kirkossa arvostetaan tai ei arvosteta. Itse asiassa voi käydä niin, että korjauksen tarpeessa oleva kirkko rapistuu sellaiseen kuntoon, että sitä ei enää voida käyttää jumalanpalvelustilana esim. sisäilma- ja homeongelmien takia. En minä ainakaan haluaisi olla työntekijänä tai seurakuntalaisena terveydelle vaarallisissa tiloissa. Tai kirkossa, joka rapistuu rapistumistaan.
Ongelma on vähän saman lainen kuin Paimion parantola Alvar Aallon funkisarkkitehtuurin helmenä olisi jätetty rapistumaan ja sen kunnostukseen osoitetut varat pistetty sen sijaan nuorten innostamiseen arkkitehtiopintoihin. Taatusti moni nuori olisi kyllä innostunut ja saanut hyviä elämän eväitä.
Ymmärrän kyllä Pekan pointin. Mutta asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia kuin miltä ne saattavat näyttää. Meillä voi kuitenkin olla edessä kirkoista luopumisia ja niiden ottamista johonkin muuhun käyttöön. On tällaista ennenkin tapahtunut uskontojen maailmassa. Olen itse vieraillut rakennuksessa, joka alun perin oli Kreikan hedelmällisyyden jumalattaren Demeterin temppeli. Sitten kristillinen ortodoksikirkko, rauniokasa väestön etsiydyttyä tai jouduttua muille seuduille ja lopuksi ennallistettu arkeologinen nähtävyys.
On totuttu ajatukseen, että tarvitaan suuria tiloja. Korona-aika havahdutti pohtimaan sitä katoaako isojen tilojen tarve . Pitäisikö toimintaa rakentaa sellaiseen suutaan jossa omia tiloja ei tarvita.
Kirjoittaja
Hannu Paavola
Olen eläkeläisrovasti ja kirkon uskollinen poika. Uutena harrastuksena oman mielipiteen ilmaisemisen opetteleminen selkokielellä.
Huh, tässä jo luultiin, että jotain tarttis muuttaa…
Ilmoita asiaton kommentti