Mahdollisuuksien media

Journalismi on muuttunut. Se on laajentunut pienen ammattilaisjoukon reviiriltä jokaisen käyttäjän oikeudeksi sisällöntuotantoon. Demokratian voitto mutta journalismin tappio.

Toimittajat tekevät työtä kiireessä ja kiristyvässä kilpailussa. Journalistin eettinen valinta eli aihe on yhä tärkeämpi kilpailuvaltti. Hyvillä resursseilla aiheen valintaan on mahdollisuus uhrata aikaa ja käsittelyyn resursseja. Jos rahaa ei ole, väsätään uutisia ja määrä tuppaa korvaaman laadun. Kaikki pyrkivät uutisvoittoihin ja uutiseksi kelpaa lähes mikä tahansa, myös kirkon piirissä.  Journalistisin perustein toimivan viestinnän tunnistaminen on koko ajan haastavampaa.

Kirkon rahoittaman median tarkoituksena on journalismin lisäksi aktivoida ihmisiä mukaan toimintaan. Tässä ollaan onnistuttu huonosti ja syitä pitää etsiä median sisällöstä eli aihevalinnasta.

Kristillisen median panostus yhteiskunnallisiin asioihin voisi padota kirkon jäsenkatoa. Moni veronmaksaja tuntisi kristillisyyden ehkä enemmän omakseen, jos kirkon lehdistö ottaisi rohkeammin kantaa poliitikkojen sanomisiin ja tekemisiin.

Haluaako kirkon jäsen tietää, mitä mieltä esimerkiksi Mikael Jungner tai Päivi Räsänen ovat Jumalasta, vai mitä mieltä kirkko on Jungerin tai Räsäsen politiikasta? Onko kristillisen median puhuttava kirkon asioista maallisesti, vai analysoitava maallisia asioita kristillisestä arvomaailmasta käsin? Ylittääkö poliitikko kristillisen median uutiskynnyksen, jos hän kertoo käyvänsä kirkossa, kauhistelevansa islamia tai kannattavansa arvokeskustelua?

Yhteiskuntakritiikin rinnalla toinen osa kristillistä journalismia on oman perinteen esitteleminen. Protestanttinen kulttuuri on tuottanut merkittävän määrän suurmiehiä, joista riittäisi mielenkiintoista kerrottavaa. Miksi osaa esimerkiksi radion hartausohjelmista ei voisi korvata laadukkailla dokumenteilla, esimerkiksi Bachista, Barthista tai Bonhoefferista?

Kolmas kristillisen median rohkeuden osoitus olisi satsaus muihin kuin sisäpiiriaiheisiin. Voisiko olla niin, että nostettaisiin rohkeasti esille aiheita iltapäivälehdille eikä päinvastoin?

Kirkon journalistien on hyvä muistaa vanha viisaus: toimittajat eivät ole vain politiikan tarkkailijoita vaan myös politiikan tekijöitä – niin ja kuninkaiden.

Veroa jäseniltään kantavalla kirkon medialla on edelleen hyvät resurssit ja mahtavat mahdollisuudet.

  1. ”Kirkon journalistien on hyvä muistaa vanha viisaus: toimittajat eivät ole vain politiikan tarkkailijoita vaan myös politiikan tekijöitä – niin ja kuninkaiden.”

    Tuo on tarkkanäköisesti kuvattu totuus.
    Millaista politiikkaa, kirkkopolitiikkaa, kirkolliset journalistit ja vaikkapa K24-journalistit tekevät?
    Kenestä leivotaan kukkulan kuningasta?
    Kuka/ketkä eristetään piiristä ulos?

  2. Loistava kirjoitus. Mitä nyt on tapahtunut niin ollaan sotkettu tuosta sopasta vain se, että tehdään kuningasta. Miten niin stalinistisin ottein (päivänsankarin kunniaksi tämä vertaus) toteutetaan journalismia, jota oikeastaan ei juuri siksi ole olemassakaan. On vain propagandaa.
    Mikäli tuohon blogistin avoimeen maailmaan pyritään niin siihen ei sovi stalinismi muuta kuin uutiseksi. Journalismi toteutuu oikein ajassa vain ja ainoastaan avoimena ja siten, että julkaisija ja päätoimittaja kantaa sataprosenttisesti vastuunsa eikä sysää sitä lukijoille kuten nyt tapahtuu. Lukijan on kyettävä propagandasta erottamaan uutinen ja se taas on mahdoton tehtävä ja kohtuuton vaatimus.

  3. Jos kirkosta uutisoidaan pääsääntöisesti negatiivisia ja riitaisia uutisia, niin kirkosta jo vieraantuneille vain vahvistuu käsitys kirkon kelvottomuudesta.
    Omaa pesää pitää myös kehua eikä vain liata.
    Kyllä kirkossa ja seurakunnissa eri puolilla Suomea on todellista tervettä kristillistä elämää, mistä saisi hyviä uutisia.
    On olemassa median luoma kuva kirkosta ja sitten se todellinen kristillinen elämä, jota arjessa eletään. Kuvat eroavat vahvasti toisistaan.
    Miksi? Media luo yksipuolista kuvaa kun todellinen elämä on monenkirjavaa ja rikasta.

  4. Kirkollista medioita on monenlaisia ja niillä erilaisia tehtäviä. Olen erään seurakuntalehden päätoimittaja ja siitä tehtävästä käsin tuon esiin yhden meidän lehtemme keskeisen tavoitteen: elää mukana lukijoidemme, seurakuntalaisten elämässä, arjen huolissa ja iloissa, tuoda sinne rakennuspuita kristilliseltä arvopohjalta. Haluamme käydä myös seurakuntalaisten keskistä vuoropuhelua. Ihmiset ovat tärkeämpiä kuin rakenteet.

  5. Kun tuodaan demokratia sana esiin juttujen myötä esiintulevaksi, sehän ei koskaan toteudu, varsin monet uskovat ovat aivan liian monessa hyvän tekemisessä mukana, että ehtisivät täällää rummuttamaan mielipiteillään jne. Toisaalta taas, on paljon ihmisiä, joilla on aikaa ja halua ”sekoittaa pakkaa”, ihan vaan sekoittamisen ilosta.

    Valitettavasti todellakaan hyviä ja koskettavia ”uutisia” ei juuri missään kerrota.

    Mikä ihmistarinoiden kirjo odottaisi esim; sitä toimittajaa, joka tekisi juttusarjan esim Hurstin autettavista, keitä he ovat, miten he joutuivat ahdikoon, kuka sai kirkosta apua jne. Tuhatpäinen joukko jonottamassa hyvinvointi valtiossa leipää joka päivä, ei juurikaan ylitä uutiskynnystä.
    On monia muita aiheita, miten 80nen omaishoitaja hoitaa 90stä muistisairasta kotona, ruoka tuodaan kotiin noin 7e per päivä! per henki, itse maksavat siivoojan jne pienillä eläkkeillään maksavat.
    Aiheita riittää, joissa meillä riittää omantunnon kysymyksiä jokaiselle.

Kirjoittaja

Jyrki Härkönen
Jyrki Härkönen
Olen ortodoksisen kirkon ylidiakoni, slavisti ja kulttuurimatkaopas.