Mahalasku kahdella voltilla taaksepäin kerien

Kirkon johdon viestintä viime perjantaina meni niin metsään kuin vain mennä voi. Näen kolme tulkintavaihtoehtoa: 1) kirkon johdolla oli viestintäsuunnitelma, mutta sitä ei noudatettu, 2) kirkon johdolla ei ollut viestintäsuunnitelmaa tai 3) kirkon johdolla oli viestintäsuunnitelma ja sitä myös tarkoin noudatettiin. Kaikki nämä tulkintavaihtoehdot ovat pahoja ja kolmas niistä kaikkein pahin.

En kykene ymmärtämään, miten tämä voitiin hoitaa näin kelvottomasti! Kirkon johdolla oli kaikki edellytykset hoitaa viestintä: Hyvissä ajoin oli tiedossa, milloin eduskunta käsittelee asian. Hyvissä ajoin oli tiedossa, mitkä kaksi vaihtoehtoista ratkaisua voivat tulla päätökseksi. Hyvää aikaa oli valmistella kirkon johdon yhteinen viesti kumpaakin mahdolliseen vaihtoehtoon ja keskittyä siihen, mikä yhdistää ja rakentaa. Mutta joko ei osattu, haluttu tai ymmärretty.

Jos tarkoitus oli antaa kuva moniäänisestä kirkosta, jonka olennainen ominaisuus on se, että on tilaa kovan ytimen ympärillä eri tavalla ajatteleville, ei ainakaan onnistuttu synnyttämään luottamusta siihen, että tämä moniäänisyys on kirkon voimavara. Sen sijaan saatiin kuva kirkosta, jonka johto toimii kuin varpusparvi ja antaa lausuntoja kuka mitenkin. Muutama korostaa iloaan iloitsevien kanssa, muutama korostaa muuttumatonta ”kirkon kantaa” ja joku rauhoittelee, ettei tarvitse pelätä, että tapahtunut johtaisi määräenemmistövaatimuksen vuoksi kirkossa mihinkään muutokseen.

Nyt sitten paikataan lausuntoja ja juostaan lumipallon perässä ja hämmästellään.

  1. Lomakappeli on mahtava idea! Hyvä Kalajoen seurakunta!

    Sen sijaan suren Kalajoen päättäjien mielestäni melko lyhytnäköistä politiikkaa Hiekkasärkkien investoinneissa. Vanhat kalastajamiljööt tuhoutuvat hulppeiden palatsien lomaan, rannat rakennetaan monikertaisesti täyteen ja kaikki muuttuu jotenkin aivan liian keinotekoiseksi. Se on minusta tosi iso nyyh 🙁

  2. Turha juosta!
    Lumipallo on muuten kaunis ja pyörii oikein hyvin…

    Jos ajatellaan kirkon tulevaisuutta, on huomattavasti parempi strategia edes yrittää viestittää tavalla jota tulevat veronmaksajat ymmärtävät ja hyväksyvät.

    Jos tulee muutama promille ylimääräisiä eroja, se ei tapa kirkkoa. Jos nuorista ei edes yritettäisi pitää kiinni, olisi se ilmiselvä käsien pystyyn nostamista.

    Mutta loppujen lopuksi on aika sama mitä kirkko tekee: niin kauan kun hmiset eivät osta sen tuotetta, ei ole muuta tietä kuin alasajon tie.

    • Risto voipio kirjoittaa asiaa.

      Tuoteen ostamisesta tässä ongelma onkin.
      Luterilaisen kirkon ytimessä, kun pitäisi olla sen käsitteen, että uskon alkaja on Jumala. Muuta tuotetta kirkolla ei pitäsi olla, nimittäin toista avaintuotetta.

      Viestintä sensijaan on maallisen osaamisen laji, jonka pitäsi kuulua jokaisen johtajan koulutukseen. Kriisiviestintä erityisesti on kirkon johdolla kokonaan opettelematta. Arkkipiispakin on afrikassa, missä hän sitten ilmiesesti lukee twitteriä. Maalaisjärjellä olisi pitänyt ymmärtää, että kirkolla on kriisi päätetään eduskunnassa kummin päin tahansa. Kriisi, joka tulee näkymään välittömästi eroakirkossa.fi palvelussa ja vähän pidemmällä viipeellä kenties, kun kyse on perinteisestä kirkon väestä tällä kertaa, kenties siirtymisenä toiseen kirkkokuntaan, Se tapahtunee arkena ja pitkän kypsyttelyn tuloksena ja on ollut menossa kenties jo naispappeusprosessin vuoksi jo vuosia. Tähän hitaaseen prosessiin ehkä kirkon johto ehtii pähkäilemään kuin tässä taas näin kävi.

    • Minua aina harmitta Savelan tyyppiset dominoivaan ja vaikuttamaan niinkuin kirko olisi jo mennyttä. Meitä on vielä monta miljoona ja toimintaa puskee välistä liiankin kanssa, väkeä liikkuu tilaisuuksiin. Jos verrataan maallisen vapaehtoiseen toimintaa ei sielläkää läheskään aina ole tunkua.
      Toisaalta Raamattun on jo aikaa sitten ilmoittanut luopumuksesta joka ns. viimeisinä aikoina tapahtuu ja siinä tapahtuu paljon muutakin, ihmiset tuleva pahoiksi ja itsekkäiksi ja monta muuta. Aika näyttä ken uskaltaa tunnustaa tosiasioita

    • Polsa: ”ns. viimeisinä aikoina tapahtuu ja siinä tapahtuu paljon muutakin, ihmiset tuleva pahoiksi ja itsekkäiksi ja monta muuta. Aika näyttä ken uskaltaa tunnustaa tosiasioita”

      Joo, se on taas kerran viimeisten aikojen aika. Siitä edellisestä maailmanlopusta onkin jo vierähtänyt jokunen tovi.

  3. Enpä jaksa uskoa että viestinnällä olisi juurikaan vaikutusta mihinkään. Asetelmat ja jakolinjat niin yhteiskunnassa kuin kirkossakin ovat mielestäni aika selvät, eikähän niitä viestinnällä juuri muuksi muuteta.

    Näen po. kysymyksessäkin ainakin seuravanlaiset vastakkaiset näkökulmat ja jakolinjat:
    – konservatiivisuus vs. liberaalisuus
    – suvaitsemattomuus vs. suvaitsevaisuus
    – fundamentalistisuus vs. humaanisuus
    – taantumuksellisuus vs. edistyksellisyys
    – iäkkyys vs. nuoruus

    Kukapa osaisi näissä olosuhteissa laatia viestintäsuunnitelman sekä viestiä neutraalisti ja kaikkia osapuolia tyydyttävästi? Mielestäni ei kukaan. Ehkä sittenkin parasta viestintää on, että jokainen kertoo oman henkilökohtaisen käsityksensä ja näkemyksensä mahdollisimman avoimesti ja rehellisesti. Perusteluin tai ilman.

  4. Pääsihteeri Jyri Komulainen juuri sanoi Häntä haastateltaessa tästä asiasta Piispoilla olevan mielipiteitä ja ajatuksia, mitkä tilanteen mukaan ovat yksityistä puhetta ja sitten kollegiaalisesti yhtä puhetta. Nyt Piispat ovat huokaisseet kukin omantuntonsa mukaan ja tulos ainakin minusta on moniääninen kuten kirkkomme haluaakin olla. Missä siis ongelma tai vaikeus.

  5. Mitä tulee arkkipiispa Mäkisen kommenttiin, sitä voi miettiä myös historiallisessa kontekstissa ja hieman pidemmällä aikaperspektiivillä.

    Ben Zyskowicz sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että hän henkilökohtaisesti vastustaa avioliittolain muuttamista, mutta että hän pitää todennäköisenä, että 50 vuoden kuluttua ihmiset hämmästelevät, miksi joku saattoi nyt vastustaa lakimuutosta samoin kuin me ihmettelemme, miksi naisten äänioikeutta aikanaan vastustettiin. Zyskowicz sanoi uskovansa, että hän jää mielipiteineen historian väärälle puolelle.

    Olettaen, että kaukana tulevaisuudessa seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuus on ihmisille samanlainen itsestäänselvyys kuin naisten äänioikeus tai mustien ja valkoisten tasa-arvo, arkkipiispan lausunto nousee arvoon arvaamattomaan. Hän varmasti saa kakkaa tuulilasiin tänäpäivänä, mutta toisaalta hän on yksi harvoista valtakirkon johtajista missään maassa, joka on tukenut muutosta. Lähes missä tahansa muualla kirkon johto on vastustanut muutosta verisesti ja ollut naama happamana kun lakimuutos on mennyt läpi.

    Muistan omalta kouluajaltani, kuinka ylpeä olin siitä kun koulussa kerrottiin, että Suomi oli toinen maa maailmassa, joka salli naisille äänioikeuden. Koin olevani etuoikeutettu kun olin syntynyt maahan, joka toimi asiassa edelläkävijänä. Olisiko mahdollista, että arkkipiispa oli lausunnoillaan rakentamassa Suomea, josta jälkipolvet voivat kokea samaa ylpeyttä? Jos näin on, tällöin mahalaskussa kahdella voltilla kerien oli kuitenkin jotain hyvää vaikka olemme liian lähellä, jotta sen ymmärtäisimme vielä.

    • Mielestäni Jusu on aivan oikeassa tässä. Väistämättä näin tulee tapahtumaan. Historia toistaa itseään.

    • Tuo naisten äänioikeus tuntuu olevan kovin suosittu vertailukohde sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Senkö vuoksi kun voidaan olettaa ettei sitä kukaan enää vastusta?
      Toinen suosittu esimerkki on rotuerottelu, jonka kannattajat voidaan nähdä perustellusti syrjinnän kannattajina.

      Joka tapauksessa hyödyllisempiä olisivat minusta esimerkit, jotka edes jotenkin liittyvät seksuaalisuuteen, sen toteuttamiseen ja avioliittoon.

      Nykypäivänä pidetään yleisesti itsestäänselvänä että seksiä harrastetaan ennen avioliitto, serustelusuhteessa ja ennen täysi-ikää. Ollaan tottuneita siihen, että jotkut elävät avoliitossa. Ollaan tottuneita siihen, että jotkut eroavat ja että siihen ei tarvitse olla sen kummempaa syytä.
      Uskovat konservatiivitkin osaavat nykyisin suhtautua ja kohdata tällaisia ihmisiä aivan luontevasti. Pääasiassa ainakin.

      Tähän avioliittonäkemys mielestäni ennemmin vertautuu. Mutta eroaa äänioikeus-esimerkistä sikäli, että tuskin koskaan asiasta ollaan täysin yksimielisiä. Ja rotuerotteluasiasta siten, että avioliittonäkemykset tulevat olemaan jatkossakin erilaisia. Ne nähdään kristillisessä kontekstissa, perheen perustamisen kannalta yhteiskunnan tukijalkana tai sitten vain kahden ihmisen yhteisenä tunnepohjaisena sopimuksena ja yhteiselona.

      Olisi tärkeää, että näiden näkemysten perusteella ihmisiä ei eroteltaisi hyviin ja pahoihin, oikeassa tai väärässä oleviin, ystäviin ja vihollisiin. Tai tasa-arvon vastustajiin ja kannattajiin.

    • Mutta jos puhutaan siitä mitä tulee tapahtumaan, niin oma ennustukseni on, että avioliittokäsitys ylipäätään jatkaa muuttumistaan. Samoin se, millainen asema sillä katsotaan olevan yhteiskunnassa.
      Myös suhtautuminen sen tarpeellisuuteen tulee muuttumaan ja tullaan kyseenalaistamaan, vaikka sitä tällä hetkellä liberaalitkin pitävät itsestäänselvänä.

      Ei mielestäni ole perusteltua olettaa, että kaikki muu, avioliitto itsessään ja sen arvostus tulee aina säilymään ennallaan, tämän ”pienen” muutoksen jälkeen.
      Monet aiemmatkin ”pienet” muutokset ovat olleet osaltaan muuttamassa avioliittoa, sen asemaa, käsitettä ja arvostusta paljonkin.

      Tällainen mielenkiintoinen kuvio (mahdollisesta) kehityskulusta tuli toisaalla vastaan:

      http://static.blogbook.fi/wp-content/uploads/sites/9/2014/11/HLBTI-tiekartta.png

    • Sarin antama linkki puhuu karua kieltä ja on yhteneväinen nähtävillä olevan kehityksen kanssa.

    • Tuohon lukumääräneutraaliuteen on pakko kommentoida vielä se, että ei suinkaan ole itsestäänselvää, että avioliitto säilyisi ”muuten samanlaisena” mutta muuttuisi useamman osapuolen väliseksi.

      Sukupuolineutraalia avioliittoa on pitkin matkaa perusteltu ensisijaisesti ihmisten läheisyyden kaipuulla. Elämän jakamisella toisen kanssa, vanhuuden turvalla jne.

      Kun perustelut ja sitä myöten avioliiton käsite on painottunut yhä enemmän sille, että ”ihmisen ei ole hyvä olla yksin” ja siitä on irrotettu aiemmin olennainen osa, perheen perustaminen ja jälkeläisistä huolehtiminen edes periaatteen tasolla. Ja lisäksi painotettu sitä, ettei kukaan vaadi seksuaalista kanssakäymistä kenenkään kanssa, ei ole enää mitään, ei yhtä ainoaa perustetta, pitää itsestäänselvänä, että avioliitto olisi kahden välinen.

      Jos ihmisen täytyy saada itselleen perhe ja läheisiä ystäviä, se voi koostua kenestä tahansa.

      Hupaisan oivalluksen tein tässä yksi päivä. Ne, jotka olettavat avioliiton säilyvän ilman muuta aina muuten ennallaan, lukuunottamatta tämän pienen yksityiskohdan muuttumista, ovat itse asiassa konservatiivisempia kuin minä 🙂
      Tai ehkä parempi sana olisi ”perinteisempiä” ja siihen tukeutuvia, että ”näin on aina ollut ja tulee aina olemaan…”

    • Vielä tarkennuksena, että pidän avioliiton perustarkoituksen menettämistä ehdottomasti suurena onnettomuutena yhteiskunnan kannalta.

      Mutta ihmisten yksinäisyyteen ja turvaan mm. vanhuusiällä voisi vastata muulla tavoin. Ei voi olettaa, että kaksi yksinäistä mummoa, jotka ovat eläneet ihan heteroavioliitossa, nyt naapureina ja ovat keskenään hyviä ystäviä, voivat ”mennä naimisiin” ja se ratkaisee heidän yksinäisyysongelmansa.

      Avioliiton ei pidä, eikä se voi, taipua kaikkiin ihmisten tarpeisiin. Sillä on ollut oma vankka merkityksensä yhteiskunnassa, joka nyt on siitä poistettu. Katsotaan mitä tästä lopulta tulee.

    • minä: ”Ei voi olettaa, että kaksi yksinäistä mummoa, jotka ovat eläneet ihan heteroavioliitossa, nyt naapureina ja ovat keskenään hyviä ystäviä, voivat “mennä naimisiin” ja se ratkaisee heidän yksinäisyysongelmansa.”

      Tai tavallaan joo, mutta sitten jos kysytään mitä ”avioliitto on”, niin ei voida estää sen ”kehittymistä” edelleen. Kunnes siitä ja sen alkuperästä ei ole enää mitään jäljellä.

      Ja nyt lopetan 🙂

    • Sari W.,

      Olen päättänyt, että en enää kommentoi avioliiton luonnetta, historiaa tai merkitystä ihmiskunnalle tai yksittäiselle valtiolle. Koen, että se keskustelu on minun osaltani taakse jäänyttä elämää.

      Minulla on hyvin seesteinen oli ja tuntuu vaihteeksi mukavalta kun ei tarvitse ryhtyä verbaaliseen nyrkkeilyotteluun kenenkään kanssa.

      Sen sijaan toivottelen kaikille palstaa seuraaville oikein mukavaa joulunodotusta ja ensimmäistä adventtia!

  6. kimmo wallentin :”Hyvä puheenvuoro Jusulta. Jälleen kerran. Noinhan se menee.”

    Emeritusprofessori Tauno Tiusanen on kirjoittanut kirjat Elämää rautaesiripun varjossa ja Narutettu sukupolvi, ja noinhan se edelleenkin menee. Valtaeliitin on helppo ”naruttaa” kansaa, joka pelon, uhkailun ja alistamisen voimalla on ”kasvatettu” siihen, että enemmän kuin rehellisyyttä, Suomen itsenäisyyttä tai ihmisoikeuksia, on kunnioitettava ”ruplaa, joka kirstuun kilahtaa”.

    • Lumipallon kasvattajiksi houkutellaan seurakuntien luottamushenkilöitä.

      Ihan normaalia kirkollista edunvalvontaa ja asioiden hoitoahan tuo on. Totta kyllä, että toimintaan on yritetty houkutella uuttakin väkeä, mutta huonolla menestyksellä.

      Käsittääkseni kirkko suorastaan ylpeilee ”moniäänisyydellä”, mikä tarkoittaa sitä, että jäseninä halutaan pitää kaikki mahdolliset ihmiset, heidän mielipiteistään riippumatta. Miikka Keräsen ääni mahtunee mukavasti mukaan. Kaveri on vielä niin nuorikin, että jos jaksaa toiminnassa olla mukana, saattaa hyvinkin toivomansa muutoksen nähdä. Mutta kymmeniä vuosia siihen varmaankin menee.

  7. Salme Kaikusalo: ”Samaan aikaan kentällä pyörii, on pyörinyt jo pitemmän aikaa, lumipallo, jonka on tarkoitus kasvaa kirkon sisällä kirkon seinät räjäyttäviin mittasuhteisiin.”

    Sama metodi kuin 70-luvun keittiövallankumouksessa, jolloin mm. opetushallitus ja muut lasten kasvatuksen tärkeät virat täytettiin ”oikeaoppisilla”, kun kun kansa haluttiin kasvattaa sosialismiin, koska siirtyminen siihen ei ollut onnistunut perustuslakia uudistamalla.

    Tuntuu jokseenkin varmalta, että näitä syytöskirjeitä ”kiusaamisesta” tai ”yllytyksestä rikoksiin” tulee julkisuuteen jatkossakin.

Risto Voipio
Risto Voipio
Helsinkiläinen juristi ja KTT h.c., joka toimii useiden apuraha- ja kulttuurisäätiöiden ja yhteisöjen puheenjohtajana tai vastuuhenkilönä.