Luther, juutalaiset ja islam - Lutherilla Lutheria vastaan uskon, toivon ja rakkauden valossa

Luterilainen maailmanliitto hyväksyi, "otti kiitollisuudella vastaan" vuoden 1984 Budapestin yleiskokouksessaan julistuksen "Luther, luterilaisuus ja juutalaiset". Siinä todetaan mm.: "Toteamme syvästi valittaen sen, että Lutherin nimeä käytettiin kansallissosialismin aikaan antisemitismin oikeuttamiseen ja että hänen kirjoituksensa soveltuvat sellaiseen väärinkäyttöön. Juutalaiset ja kristityt ovat edelleen eri mieltä uskon kysymyksissä, mutta tämän ei pitäisi johtaa vihollisuusasenteeseen eikä rajuun polemiikkiin, kuten se tulee esiin Lutherin kirjoituksissa juutalaisista. Martti Luther toi Vanhan testamentin meille lähemmäksi sekä näytti yhteisen perintömme ja uskomme juuret. ... Lutherin antijuutalaisten ilmaisujen synnit ja hänen juutalaisiin kohdistamiensa hyökkäysten kovuus meidän tulee suuresti valittaen myöntää. Meidän täytyy pitää huolta siitä, että sellainen synti tänään ja tulevaisuudessa ei enää voi astua sisään kirkkoihimme."

Työtä asian parissa on jatkettu tämän jälkeen LML:ssa ja mm. eri dialogiorganisaatioissa. Keskeinen vaikuttaja on ollut tänäkin ajanjaksona Vatikaanin II konsiilin asiakirja Nostra Aetate, jonka 50-vuotisjuhlaa kesällä vietettiin. Suomessa esimerkiksi kirkko ja juutalaisuus -työryhmä on työskennellyt vuodesta 1977 pitääkseen esillä asianmukaista tietoa juutalaisuudesta ja kristinuskon ja juutalaisuuden välisestä suhteesta sekä seuratakseen antisemitismitilanteen kehitystä. Jälleenhän antisemitismi on ollut voimistumassa varsin huolestuttavasti. Brysselin päärabbi kuuluu jopa todenneen, että juutalaisuudella ei ole Euroopassa tulevaisuutta. Asia on kipeä ja todellinen, huomiota ja toimenpiteitä kaipaava, kuten uskonnonvapaustyö muutenkin. Esimerkiksi Euroopan kirkkojen konferenssilla on tässä keskeinen rooli linkkinä Euroopan neuvostoon ja europarlamenttiin.

Lokakuun alkupuolella pidettiin Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston teologisten asiain yksikön ja Åbo Akademin yhteistyönä Turussa seminaari Lutherin käsityksestä juutalaisista, islamista ja nykypäivän tilanteesta. Näin haluttiin tuoda esiin nykyisen historiantutkimuksen sekä raamattu- ja uskontoteologisen tutkimuksen ja keskustelun tuloksia. Itse pidin esitelmän "Martti Lutherista Dietrich Bonhoefferiin: Kristinuskon ja luterilaisen teologian juutalainen tausta". Dietrich Bonhoeffer nosti omassa toiminnassaan kastettujen ja muiden juutalaisten hyväksi esiin Lutherin ajatusten myönteiset puolet, jotka kytkeytyvät Jeesuksen juutalaisuuteen sekä sitä kautta kristinuskon juutalaisiin juuriin apostoleissa ja Vanhan testamentin profeetoissa sekä esimerkiksi luomisteologiassa ja opissa ihmisestä sekä kertomuksessa Egyptistä vapautumisesta kristillisen pääsiäiskertomuksen taustana ja Jeesuksesta Daavidin poikana. Bonhoefferin työ loi omalta osaltaan pohjaa myös II MS:n jälkeiselle raamatuntutkimukselle, joka korosti kristinuskon juutalaista taustaa; Bonhoefferin raamattuteologinen työskentely ilmensi osaltaan jo myös nk. Jeesus-tutkimuksen neljättä aaltoa, joka ottaa keskeisesti lähtökohdakseen Raamatun kaanonin ja kristillisen opin tutkimuksen näkökulmat. Bonhoefferille hengellinen yhteys Jeesuksen kautta juutalaisiin merkitsee kristityille erityistä kutsua toimia juutalaisten hyväksi - yhteys on syvempi kuin yleinen lähimmäisenrakkauden vaatimus: "Juutalaisten karkottamisen läntisistä maista täytyy tuoda mukanaan Kristuksen karkottamisen, sillä Jeesus Kristus oli juutalainen" (Bonhoeffer: Ethik, DBW 6, 95).

Historiallisesti ajateltuna Luther ei ollut modernissa mielessä antisemiitti. Hän ei vaatinut syrjintää "rodun" perusteella vaan toimi uskonnollisen tulkinnan pohjalta. Hänen myöhäiskautensa pahamaineiset kirjoitukset ovat kuitenkin selvästi anti-juutalaisia, ja niitä on käytetty anti-semitismin edistämiseen, vaikka suoraa linjaa 1500-luvulta 1900-luvulle ei voidakaan vetää. Historioitsija Thomas Kaufmann on todennut, että kukaan 1500-luvun kirjoittaja ei vedonnut tehokkaammin suvaitsevaisuuden puolesta juutalaisia kohtaan: että voitaisiin työskennellä yhdessä heidän kanssaan ja oltaisiin inhimillisessä kanssakäymisessä heidän kanssaan kuin Luther kirjoituksessaan "Että Jeesus Kristus oli syntyjään juutalainen" (1523). Toisaalta myöhäisinä vuosinaan Luther vaati juutalaisten ajamista pois pontevammin kuin kukaan aikalaisensa. Muutos asenteessa pohjautui huhuihin kristittyjen kääntymisestä juutalaisiksi. Taustalla oli intohimoinen usko evankeliumin julistamisen voimaan ja pettymys, kun juutalaiset eivät kääntyneetkään.

Erityisen kiintoisan esitelmän Turun seminaarissa piti historiallisesta näkökulmasta professori Johannes Ehmann Heidelbergistä aiheesta "Luther's Stance towards the Jews and the Islam". Peruserottelu, jonka Luther Ehmannin mukaan tekee, ei ole "hyvien kristittyjen" ja "pahojen juutalaisten" välillä vaan niiden välillä, jotka uskovat Kristukseen ja niiden välillä, jotka eivät usko, olivatpa juutalaisia tai pakanoita tai "niin sanottuja kristittyjä". Luther ei koskaan epäillyt sitä, että sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa puhuu kolmiyhteinen Israelin Jumala. Lutherin aikaan uskottiin, että jos yhteisö sallii jumalanpilkan tai edes hiljaisesti edistää sitä, se on tuomittu. Lutherin teologiset perusajatukset suhteessa juutalaisuuteen säilyvät samoina nuoruudesta viimeisiin vuosiin asti, vaikka käytännön asennoituminen juutalaisiin muuttuikin vuoden 1537 jälkeen huomattavasti. Historiallisesti ajatellen näyttää siltä, että yleisesti ottaen ei tehdä riittävästi eroa historiallisen Lutherin ja vaikutushistorian välillä. Ehmann totesikin, että olemme oppineet käsittelemään Raamattua historiallisesti tarkemmin, mutta emme ole oppineet käsittelemään Lutheria historiallisesti. On hyvä havaita, että teologinen antijuutalaisuus ei johtanut 1500-luvulla sokeasti antijuutalaisiin toimiin, joita voisi kuvata varhaiseksi antisemitismiksi. Ruhtinaat eivät seuranneet Lutherin kehotusta eivätkä karkottaneet juutalaisia.

Ehmannin mukaan Luther korosti kristinuskon olemuksen olevan uskossa Jeesukseen Kristukseen, vanhurskauttamisessa hänen kauttaan sekä toivossa, joka perustuu tähän uskoon ja lähimmäisen palvelemisen etiikassa kiitollisuudesta. Lutherille tulee tehdä oikeutta sortumatta kritiikittömään ihailuun. Ehmann korostaa myös eron tekemistä opin ja etiikan välillä, vaikka niitä ei tulekaan erottaa toisistaan. Meidän tulee kyetä argumentoimaan Lutheria vastaan Lutherin kanssa. Teologisten erojen ei tarvitse estää sosiaalista solidaarisuutta.

Lutherin suhde islamiin on oma kiintoisa lukunsa. Laatihan reformaattori mm. suosituksen Koraanin saksannoksen painamisesta samaan aikaan kun hän kehotti polttamaan juutalaisten Talmudit. Hän pyrki myös perehtymään islamiin aikansa antamin mahdollisuuksin. Luther korosti ristiretkimentaliteettia kritisoiden, että ei sota ei-uskovia vastaan miellytä Jumalaa vaan ainoastaan katumus Jumalan itsensä edessä. Vuodesta 1529 lähtien turkkilaisista ja islamista tuli itsenäinen teema hänen teologiassaan. Kaiken kaikkiaan hän joka tapauksessa tulkitsee kaikkia uskonnollisia ilmiöitä Kristus-uskosta, ihmiseksi tulosta ja ristiinnaulitsemisesta käsin: katolisista entusiasteihin, juutalaisista islamiin. Koraanin tuntemuksensa pohjalta Luther katsoi olevansa pätevä esittämään arvioita myös islamista uskontona, vaikka ei luonnollisesti ollutkaan syvällisesti perehtynyt islamiin harjoitettuna uskontona. Erotuksena juutalaisuuteen Luther siis tarkastelee islamia vieraana uskontona ja ulkoisena uhkana ottomaanivallan hyökkäysten myötä. Lutherin armottomuus juutalaisia kohtaan perustuu läheisyyteen kristittyjen ja juutalaisten välillä.

Nykyisin uskonnon tutkimus ja teologit voivat tarkastella Raamatun jälkeistä juutalaisuutta asianmukaisemmin ja tunnustaa islamin uskonnollisesti. Uskonnonvapauden ajatuksesta seuraa Ehmannin mukaan, että ei pitäisi haikaille menneisyyden "kristillistä valtiota" ja että uskonnollista valtio-oppia tulisi tarkastella kriittisesti.

4 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    ”Historiallisesti ajateltuna Luther ei ollut modernissa mielessä antisemiitti. Hän ei vaatinut syrjintää ”rodun” perusteella vaan toimi uskonnollisen tulkinnan pohjalta.”

    Samoin toimi jo 300-luvulla elänyt Konstantinopolin ortodoksikirkon arkkipiispa Pyhä Johannes Krysostomos, joka ”kiinnitti huomiota siihen, miten monet kristityt olivat kiinnostuneita juutalaisten uskonnollisesta elämästä. Nämä kristityt pitivät juutalaisia arvossa ja kunnioittivat heidän elämäntapaansa. He saattoivat sairauden kohdatessa kääntyä juutalaisen rabbin puoleen.

    Kirkkoisä varoitti laumansa jäseniä ryhtymästä tällaiseen yhteistoimintaan juutalaisten kanssa, koska se merkitsi vakavaa luopumista kristillisestä uskosta ja elämästä. Krysostomoksen mukaan “synagooga ei ole parempi kuin teatteri”. Kirkkoisän mielestä teatterissa puolestaan yhdistyvät kaikki paheet.” (ortodoksi.net)

    Ihmiskunnan syntiinlankeemuksella on todella pitkät väkivaltaiset perinteet, eikä tälle perinteelle taida valitettavasti olla loppua näkyvissä.

    Olipa niin tai näin, olen kiitollinen siitä, että saatoin tänään liittyä tukijaksi Lähetysseuran kummirinkiin, joka Afrikassa tukee Luterilaisen maailmanliiton taistelua köyhyyttä vastaan, ja kummituki ohjautuu kaikkein köyhimpien perheiden lapsille, orvoille ja vammaisille mm. heidän koulunkäyntinsä tukemiseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Kiitos Tomi Karttuselle hienosta kirjoituksesta!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tomi Karttunen sanoo:

    Kiitos kommenteista. Luterilainen maailmanpalvelu kuuluu tänään merkittävimpiin ”usko-perustaisiin” avustusjärjestöihin, joten kyllä Lutherin perilliset ovat paljon hyvää tehneet – auttaneet kärsivää tarpeen mukaan. Samoin pohjoismaisen – ja osin myös keskieurooppalaisen – sosiaaliajattelun taustalla on osaltaan Lutherin ajatuksia yhteisön vastuusta heikoimmista jäsenistään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Seurakuntapappivuosien ja lyhyen yliopistoperiodin jälkeen olen vuoden 2008 joulukuusta toiminut teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.