Jos saisin itse valita päivieni määrän…

työura

Keväällä 60-vuotistarkastuksessa sain tietää sairastavani tyypin 2 diabetesta. Lääkitys aloitettiin välittömästi. Tänään annoin uutisen kertoa itselleni, että käyttämäni lääke voisi auttaa minua elämään vielä toisen samanmittaisen elämän lisää. Eli että olisin nyt vasta ikään kuin elämäni puolivälissä?

Iltapäivälehti hehkuttaa: ”Tutkijat uskovat, että yleinen diabeteslääke metformiini voisi olla avain pitkän iän salaisuuteen. Tutkijat uskovat, että ikääntymistä on mahdollista hidastaa lääkkeen avulla niin, että ihmiset pystyisivät uuden lääkkeen avulla elämään terveinä jopa 110–120 vuoden ikään asti.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että diabeteslääke metformiini on pidentänyt eläinten elinikää. Uraauurtava koe, jossa tutkimushenkilöt ovat tällä kertaa ihmisiä, aloitetaan  Yhdysvalloissa vuonna 2016. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, pätevätkö eläinkokeilla saadut tulokset myös ihmisiin.”

Herää kysymys:  Mitä minä tekisin miltei 60 eläkevuodella, etenkin kun vanhusten(kin) asiat ovat tässä maassa aivan retuperällä?

Tasavallan tunnetuin sotaveteraani Hannes Hynönen kuoli juuri äsken ehtimättä täyttää 103 vuotta. Media nosti miehen aluksi esiin. Sen jälkeen suuri osa kansaa alkoi fanittaa häntä toden teolla. Hannes sai lausua ajatuksiaan muustakin kuin vain itänaapurin kanssa tappelemisestaan. Hannes ei ole enää näkemässä, millaisia rähinöitä huligaanit yrittävät saada aikaan parin päivän päästä vietettävänä Itsenäisyyspäivänä.

Maailman vanhimmat ihmiset ovat tätä nykyä 116-vuotiaita naisia, joista toinen  asuu Italiassa, toinen USA:ssa. Molemmat suosittelevat kananmunien päivittäistä syömistä sekä sinkkuutta. Tiedossa ei ole, ovatko naiset diabeetikkoja eli eivät.

Liian helposti tutkijat tuntuvat hurahtavan näihin omiin Yhden Selittävän Tekijän teorioihinsa. Koska ihmisestä kyseen ollen kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin eivät hyvätkään elintavat paljon paina, jos olet saanut huonot geenit. Metforemin autuaaksi tekevään voimaan en jaksa uskoa, sillä minkäs teet, jos diabeteksen moninaiset liitännäissairaudet ottavat ruumiisi asunnokseen?

Kysymykseen, kauanko tahtoisin elää, vastaan vanhalla tarinalla, jossa miehen elinikä määritellään vastaansanomattoman tehokkaasti:

Jumala loi aasin ja sanoi sille: "Sinä olet aasi. Sinä teet järkähtämättömästi työtä aamusta iltaan ja kannat painavia tavaroita selässäsi. Sinä syöt ruohoa, etkä ole kovin älykäs. Sinä elät 50 vuotta." Siihen aasi vastasi: "50 vuotta sellaista elämää on aivan liian pitkä aika, älä anna minulle enempää kuin 20 vuotta." Ja niin toive toteutui.

Sitten Jumala loi koiran ja sanoi sille: "Sinä olet koira. Sinä vartioit ihmisten omaisuutta. Olet ihmisten uskollisin ystävä. Sinä syöt sen, minkä ihminen jättää ja sinä elät 25 vuotta." Koira vastasi: "Herra, 25 vuotta sellaista elämää on liian pitkä aika. Ole hyvä, älä anna minulle enempää kuin 10 vuotta." Ja niin toive toteutui.

Sitten Jumala loi apinan ja sanoi sille: "Sinä olet apina. Sinä heilahdat puusta puuhun ja käyttäydyt kuin idiootti. Sinä olet hauska, ja sillä lailla sinä elät 20 vuotta." Apina sanoi: "Herra, 20 vuotta pellen elämää on liian pitkä aika. Ole hyvä, äläkä anna minulle enempää kuin 10 vuotta." Ja niin toive toteutui.

Lopuksi Jumala loi miehen ja sanoi hänelle: "Sinä olet mies, maan ainoa rationaalinen elävä. Sinä käytät älykkyyttäsi alistamaan muut olennot. Sinä hallitset koko maata ja elät 20 vuotta." Siihen mies vastasi: "Herra, vain 20 vuotta miehenä olemiseen on liian lyhyt aika. Ole hyvä ja anna minulle ne 30 vuotta, mitkä aasi jätti, ne 15 vuotta koiralta ja ne 10 vuotta apinalta."

Ja niin Jumala huolehti siitä, että mies sai mitä tahtoi. Hän elää miehenä 20 ensimmäistä vuotta. Sitten hän menee naimisiin ja tekee 30 vuotta aamusta iltaan työtä kantaen painavia tavaroita kuin aasi. Pian hänellä on lapsia ja hän elää 15 vuotta kuin koira, vartioiden taloa ja syöden sen mitä perheensä jättää. Sitten, korkeassa iässä, hän elää 10 vuotta kuin apina, käyttäytyy kuin idiootti ja huvittaa lastenlapsiansa.

Kyllä tuollaiset 75 vuotta voisivat ihan hyvin riittää minulle. Minusta on kutkuttava ajatus, että jo nyt tiedän prikuulleen oman eläkkeellejäämispäivämääräni. Aion nauttia joka ainoasta jäljellä olevasta työpäivästäni. Ja toisaalta on erittäin hyvä, että en tiedä omaa kuolinpäivääni.  Uskon, että Taivaan Isä on minullekin jonkin tietyn matkan mitannut. Se on raja, jonka yli en voi millään päästä. Ikävä kyllä tässä monin tavoin ennalta-arvaamattomassa maailmassa on varsin mahdollista, että tuo kyseinen raja pikemminkin alitetaan.

Emmehän me useinkaan tiedä tai itse saa päättää, mitä tässä maailmassa tapahtuu, mutta aina me voimme vaikuttaa siihen, miten me noihin tapahtumiin suhtaudumme. Eli oma asenteemme on ratkaisevassa asemassa. Me voimme valita itse, rakennammeko yhteyttä vai ruikutammeko omaa surkeaa kohtaloamme. Jollakin merkillisellä tavalla ja jostakin ihmeen syystä Jumala tahtoo kääntää kaikki lastensa kokemat vastukset ennemmin tai myöhemmin parhain päin, hän tahtoo pitää meistä huolta.  En näe mitään syytä olla suostumatta moiseen hyvinpitelyyn.

6 kommenttia

  • Hannu Kiuru sanoo:

    Puolet elämästä eläkkeellä? Ajatus ei tunnu kovinkaan hyvältä!

    Mielestäni aivan yhtä tärkeää kuin nuorten on kysyttävä elämän tarkoitusta, on meidän vanhojen käpyjen vakavasti pohdittava tätä: Tarvitseeko minua enää kukaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    RR: ”Jos saisin itse valita päivieni määrän…”

    Noin 1000 suomalaista tekee sen joka vuosi.

    http://www.findikaattori.fi/fi/10

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Kimmo, en nyt ihan ensimmäiseksi olisi välittänyt ottaa esimerkkiä oman käden kautta lähteneistä. Mielessäni olivat lähinnä erilaiset onnettomuudet ja sairaudet. Väkivalta.

      Mielestäni olisi hyvä, jos ihmiset käyttäisivät nuoruudessaan riittävästi aikaa löytääkseen elämälleen sellaisen perustan, sisällön ja päämäärän, että ne kestävät niin elämässä kuin kuolemassakin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Myös minä pidän itse lyhennettyä elämää valitettavana, turhana ja hyvin surullisena asiana. Näin kuitenkin tapahtuu suloisessa Suomessammekin ihan liian usein. Joka vuosi.

      Avustettu itsemurha, jossa kärsivä ihminen lopettaa elämänsä, on kuitenkin ihan eri asia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Hyvä blogikirjoitus, Hannu!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kiitos hersyvästä naurustamme Hannu. Harvinaista herkkua näillä palstoilla. ———- Kävin pari kertaa tapaamassa Hilja Aaltosta Koukkuniemessä. Hänestä tuli idolini. Jospa minäkin saisin, niin suuren siunauksen elämääni, että luonani kävisi ihmisiä virtanaan ja kukin saisi aikaa vain kymmenen minuuttia. Noiden käytien jälkeen huomasin kadottaneeni vahenemiseen ja sen kaikkiin lieveilmiöihin tuntemani pelon. Vanhuuden oireitani pidän pääosin vain taivaskutsuina. Ne muistuttavat vain siitä, ettei tänne ole tarkoitus jäädä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121