Kansankirkon piispainkokouksessa  pari viikkoa sitten piispa Salomäki  nosti yhteyden kysymyksen pöydällä , joka oli  toivomus edetä herätysliikkeet huomioon ottaen ja avata teologinen keskustelu virkakysymyksestä , koska se jäi kesken 1980- luvulla . 

Luterilaista kansankirkkoa ja laajemminkin on vaivannut sisällön avaaminen , kun katsotaan vanhurkauttamisopin olevan suoraan apostolien opetuksista nousevaa ja sitten toistetaan usein että evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein jaetaan ja piste . Luterilaisuuden hajaannus johtuu mielestäni juuri siitä että otsikoiden taakse voi kätkeä omaa ajattelua , miten itse kokee sen parhaaksi . Kuten Salomäki alkupuheessa totesi että ne jotka kokevat kuuluvansa Kristuksen ruumiiseen tulisi voida jaksa sakramentteja . Tämä lause kuullostaa enemmän kokemuskristillisyydeltä kuin raamatusta ja luterilasta opista nousevana opetuksena. Eihän peruste ole siinä miten joku kokee asiat kristinuskossa .  

Mitä on puhdas evankeliumin julistus tai oikea oppi tai kirkon tuntomerkit , voiko niistä poimia jonkun ja unohtaa muut ? 

Oikean opin ydin on lain ja evankeliumin erottaminen toisistaan  ja nämä molemmat tulee kohdata ihmisen sydämen . Kaikki kaatuu jo siihen , jos ei lakia julisteta ja kehoiteta parannukseen tai ei evankeliumia julisteta syntiään  katuville . Jos lain saarna ja kehoitus parannukseen puuttuu me käytännössä kiellämme syntisyytemme , lain tehtävä on avata meidän omatuntomme . Ulkoiset merkit toimivat ja vahvistavat sisäistä sydämen uskoa ja niiden merkitys avautuu meille pelastuksen välineinä .jossa Kristus on todellisena läsnä . Voisi kysyä missä on julistus synnistä , katumuksesta , lain saarna , kehoitukset parannukseen jne . Mitä armolla tekee ihminen jos ei sen tarvetta tuoda edes puheissa . Tuomiosunnuntaina asia realisoituu ikävällä tavalla ja jos muuta aiheesta  sanota niin ainakin  että  kaikki pelastuu . 

Voisi sanoa että piispakunta etsii ulkoisia vastauksia vaikka ongelmat ovat sisäisiä . Tunnustuskirjoja siterataan inhimmillisen sovun jatkeeksi tai jopa argumenttina pelkän otsikon mukaan ja sisällön saa sitten tulkita kukin oman mielensä mukaan . Ehkä toivomus sisältää ajatuksen ettei kansankirkko ajaudu vielä syvemmälle ja uskon että on piispoja että tämä nykyinen linja herättää epäoikeudenmukaisuutta myös ja omantunnon tuskia . 

Kaikki opissa sisältäen armonvälineet ovat ensisijaisesti sisäisiä. sydämen  asioita , joiden kautta Jumala kirkastaa meille pelastuksen Kristuksen tuntemisen kautta . Kristus oppi on tarkoitettu kohtaamaan meidän sydämen ja siihen kuuluu että Kristus on päänä ei profeettana tai alkuunpanijana ainoastaan vaan rakentajana ja uskon täyttäjänä , elämän antajana . Jos tahdotaan pitäytyä vain ulkonaisiin asioihin ja järjestykseen  edes tuntematta esim. armonvälineiden merkitystä  tai saati sitten kaikkea mitä kätkeytyy Kristuksen oppiin niin vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan . Kun ihminen etsii kompromisseja  etsien vapautta niin se vie halvan armon tielle pois armon vapaudesta . Kirkollinen tekopyhyys , jossa korostetaan miten syntisiä ollaan ja voivotellaan maailman menoa , joka on vastuunpakoilua ja monesti halua pitäytyä omiin rakkaisiin synteihin . 

Erikoista on aina vedota ettei mikään ole täydellistä kirkossa , jossa kuvastuu mihin katse on suunnattu ja se on pois uskonalkajasta ja täyttäjästä useimmiten . Me tiedostamme olevamme kaikki syntisiä mutta Jumalan edessä katseemme tulee olla häneen ja se tulisi määritellä kirkon , seurakuntien ja yksittäisten ihmisten suunnan . 

Piispakunnan tulisi tarkastella oppia tunnustuskirjojen ja sanan kautta omaa kaitselmusta mihin ne velvoittavat ja miettiä Jumalan sanan merkitystä . Kansankirkon portinvartijat ovat avanneet ovet , idelogiselle vaikuttamiselle , poliittiselle vaikuttamiselle ja tuoneet kirkkoon Jumalan vastaisia asioita ja samalla määrätietoisesti määritelleet oikean ja väärän ja se on syrjivää kaitselmusta . itsekritiikki on poistanut olemassaolollaan . On vain monimuotoista kristillisyyttä , kaikki mukana pitäen ( paitsi jotkut ) , kaikki on vajaata eikä täällä ole täydellistä ihmisten kesken ja saarnat on korvasyyhyyn puettuja mielisteleviä juttuja jotka ovat aiheuttaneet kirkosta joukkokatoa .Kun ihminen astelee kirkkoon hän tulee omien syntiensä ja kipujen kanssa , mutta se ei johda parannuksen tielle jos se armo tuodaan väärin ja kaikkia syleileväksi  anteeksiannoksi ilman vähäisintäkään katumusta . Jumalanpalveluskaavat ovat se oljenkorsi ollut monelle käydä kirkossa vaikka siihen ei ole liittynyt juuri saarnasta nousevaa yhtenäisyyttä .  

Kristillisyydessä on ensimmäinen asia oman elämän suunnan tarkistaminen ja tässä kontekstissa se tarkoittaisi kriittistä tarkastelua omaa kirkkoa kohtaan oman vastuun kautta . 

En ihmettele miksi luterilaisuus on hajaantunut kuten muissakin kirkoissa on tapahtunut ja se syy on etteivät ne opeta oikeaa oppia joille se on uskottu . Siksi luterilaisuudesta kuulee niitä virheellisiä kommentteja kun se todella on näyttäytynyt siltä mitä kommentit kertovat . 

Jos piispakunta myöntyisi antamaan ehtoollislupia herätysliikkeille , olisko se lopullinen ratkaisu kiistaan? 

Olisko se hyvä kuitenkin edelleen hyvä  herätysliikkeille olla piispallisessa kaitselmuksessa  ? 

Onko Salomäen toive mahdotonta edes avata keskustelua teologisesti virkakysymyksestä , kun piispakunnan tiedämme aikaisemmat linjaukset  ? 

Eikö kysymys ole laajempi kuin vain Virkakysymys ? 

Supistetaanko luterilaisuudessa usein luterilaista oppia kun ei avata tunnustuskirjojen lauseista sisällöllisesti ? Ei kai Augustinus tarkoittanut vain ulkoista elämää ilman sisäistä ?