Luterilaisen ihmiskäsityksen mukaan Ihmiskunta on syntiinlankeemuksen seurauksena erossa Jumalasta. Perisynti saa ihmisen tekemään tekosyntejä. Tekosynnit ovat seurausta Jumalan ja ihmisen välirikosta, eivät syy siihen. Luterilaisen käsityksen mukaan ihminen on kasteen jälkeen edelleen sekä pyhä että paha, sekä syntinen että vanhurskas. Tästä syystä hänen tulisi elää jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksenteossa. Ihmisen pelastus takaisin Jumalan yhteyteen tulee pelkästä armosta. Myös pelastavan uskon saaminen on näet kiinni puhtaasta armosta.

Koska koko seurakunta on perimältään syntinen, ei seurakuntamaisia tule erotella toisiaan syntisyyden perusteella. Lakia on julistettava kaikille, jotta jokainen tulisi tuntemaan syntisyytensä. Kehotusta parannukseen on julistettava kaikille, sillä parannusta on tehtävä jatkuvasti, mikään kertakaikkinen parannusteko ei ole riittävä. Evankeliumin armoa on julistettava kalliille, sillä ilman Kristusta ei armoa ole kellään ja Kristuksessa armon saavat kaikki. Ihminen jota tunnustaa oman syntisyytensä Jumalalle saa syntinsä anteeksi. Joka kieltää oman syntisyytensä torjuu myös armon. Kaikki synti on julistettava synniksi, jotta myös armo tulisi julistetuksi kaikista synneistä

Luterilaisessa seurakunnassa erilaiset ja eri tavoin syntiset ihmiset kokoontuvat yhdessä palvelemaan Herraa. Kaikilla, jotka ovat armon tarpeessa, on pääsy armovälineiden ääreen. Ne jotka torjuvat armon, torjuvat myös armovälineiden oikean käytön. Ihminen joka torjuu armon, sitoo itsensä synteihinsä. Kristityn veljen tai sisaren osaksi jää vain lausua asia hänelle julki. Kyse ei ole tuomiosta vaan parannuksen saarnasta.

Vaikka kirkko luterilaisen tunnustuksen mukaan on ensisijaisesti uskon ja Pyhän Hengen yhteys sydämissä, on kirkon ulkonaisessa yhteydessä myös jumalattomia ja teeskentelijöitä. Teeskentelijät ja jumalattomat elävät tämän elämän aikana seurakuntaan sekoittuneina ja ovat sen jäseniä sikäli, että heillä on ulkonainen yhteys kirkon merkkeihin: sanaan, tunnustukseen ja sakramentteihin. Luterilaiseen oppiin ei kuulu pyrkimys erottaa heitä kirkon ulkonaisesta yhteydestä.

Jumala rakastaa syntistä mutta ei syntiä, niinpä myös luterilainen seurakunta suvaitsee keskuudessaan synnin tekijöitä, mutta ei siunaa syntiä.

Synti saarnataan synniksi, eikä ketään joka syntinsä tunnustaa, vihitä synteihinsä, vaan hänelle julistetaan armo Kristuksen veressä voimassa. Armo ei ole lupa tehdä syntiä vaan lupaus pelastuksesta omasta syntisyydestään huolimatta.

Myöskään erilaisia inhimillisiä traditioita ei tule asettaa kirkon ykseyden esteeksi. Tunnustuksemme mukaan Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.

Luterilainen yhdenvertaisuus on sinä, että kaikki on syntisiä sekä siinä että parannuksen saarna ja armonjulistus kuuluu kaikille. Samoin kuin armon välineet kuuluvat kaikille jotka ne uskossa vastaanottaa. Kristillinen ajatus ihmisten välisestä tasa-arvosta lähtee luotuisuudesta. Meillä on yhteinen alkuperä Jumalan kuvana ja luomistyön tuloksena.