Paavi Franciscus: Eläimet pääsevät taivaaseen

Kaikki eläimet pääsevät taivaaseen, lausui paavi Franciscus viime viikolla esiintyessään Pietarin aukiolla.

Paavi oli saanut joululahjaksi kaksi aasia ja lohdutti puheessaan koiransa menettänyttä lasta.

– Jonain päivänä näemme eläimemme jälleen ikuisuudessa. Paratiisi on avoinna kaikille Jumalan luomille olennoille.

Paavi Franciscuksen edeltäjä, paavi Benedictus XVI oli asiasta vastakkaista mieltä. Hänen mukaansa eläimiä ei kutsuta ikuiseen elämään. Jeesuksen lapsuudesta kertovassa kirjassaan emerituspaavi sanoo, ettei evankeliumeissa puhuta eläimistä lainkaan ja että eläinten läsnäolo Jeesuksen syntyessä on myytti.

Paavi Franciscuksen lausunnosta kertoi esimerkiksi Inquisitr.

Kuvan koira vieraili Evankeliumijuhlilla kesällä 2014. Olli Seppälä.

Edellinen artikkeliJohannes Koskinen: Uskonnonopetusta voisi muuttaa elämänkatsomustiedon suuntaan
Seuraava artikkeliSEN: Perhekäsitteen ahdas tulkinta johtaa heitteillejättöihin

Ei näytettäviä viestejä