[867 henkilön allekirjoittama kirje:]
Arvoisa Suomen Lähetysseuran hallitus!
Toukokuun viimeisen päivän iltauutisissa kerrottiin, että Suomen Lähetysseura on päättänyt lähettää rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin työhönsä Kambodzhaan. Tiedettiin, että miehistä toinen vihitään papiksi ennen työalalle lähettämistä. Tämä oli erittäin hämmentävä uutinen. Asia nostettiin esille ensimmäistä kertaa päättävän elimen demokraattiseen käsittelyyn vasta Suomen Lähetysseuran vuosikokouksessa Helsingissä 8.6.2013.
Suomen Lähetysseuran johto valmisteli asian salassa. Uusi linjanveto, rekisteröidyssä parisuhteessa elävän samaa sukupuolta olevan parin rekrytointi haluttiin pitää mahdollisimman pitkään pimennossa Lähetysseuran korkeimmalta päättävältä elimeltä. Siksi luottamuksemme horjuu Suomen Lähetysseuran operatiivisen johdon ja hallituksen kykyyn toimia avoimesti ja jäsenistönsä mielipidettä kunnioittavasti.
Vuosikokousedustajat hämmästyivät kuullessaan, että asian ilmitulo ennen vuosikokousta Ylen uutisten kautta oli vahinko. Tämä seikka vahvistaa sen, että valmistelussa ei nimenomaisesti haluttu kuulla laajan kannattajakunnan mielipidettä ennen päätöksen julkistamista, vaikka kysymyksessä oli lähetystyön kannalta merkittävä ja historiallinen asia. Herää kysymys, kuinka paljon Lähetysseuran johto valmistelee ja tekee muitakin Seuran toimintaa uusille urille vieviä päätöksiä, joista eivät kannattajat eivätkä jäsenet tiedä mitään? Tällainen suvaitsematon toiminta loukkaa jäsenistön tasa-arvoa ja on omiaan vähentämään järjestömme yhteiskunnallista arvostusta.
Asiaa valmistelleen Lähetysseuran johdon olisi tullut ymmärtää, että Suomen Lähetysseuran toimintaperiaatteisiin ja toimintamahdollisuuksiin keskeisesti vaikuttava asia voi johtaa järjestön ja sen kannattajien mielipiteiden vahingolliseen jakautumiseen. Vuoden 2014 Toiminta- ja taloussuunnitelmaa käsiteltäessä voitiin todeta, että lähes puolet edustajista kannatti pohjaehdotukseen muutosta, jonka mukaan vuoden 2014 toimintasuunnitelmaan lisättäisiin lause: ”Koska kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista jakaa voimakkaasti mielipiteitä kristittyjen kesken eri puolilla maailmaa ja koska Lähetysseura haluaa kunnioittaa yhteistyökirkkojen näkemyksiä, se pidättäytyy siunaamasta ja lähettämästä lähetystyöhön samaa sukupuolta olevia rekisteröityneitä pareja.” Äänestyksessä kokousedustajien äänet jakautuivat 205-222; tyhjää äänesti 32; 23 kokousedustajaa jätti äänestämättä. Äänten jakautuminen puoliksi näin keskeisessä ja periaatteellisessa päätöksessä asettaa ko. hallituksen päätöstä ja vuosikokousta valmistelleen johtoryhmän harkintakyvyn kyseenalaiseksi.
Vuosikokouksessa hallitus vetosi lakiin ja käytti useita perusteluja, joiden paikkansapitävyys on jälkeenpäin voitu todeta vähintäänkin tulkinnanvaraisiksi. Vuosikokoukseen oli kutsuttu asiantuntijaksi asianajaja, joka lausunnossaan ennen äänestystä käsitteli mm. rikoslakia ja siitä nousevia seuraamuksia, jos tehdään jotakin ihmisryhmää syrjiviä päätöksiä sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Rikoslain syrjintää koskeva 11:11§ ja työsyrjintää koskeva 47:3§ eivät ole eksklusiivisia, eli poissulkevia tässä asiassa, mikäli voidaan osoittaa painavia ja hyväksyttäviä perusteita poiketa niistä. On huomattava, että näitä samoja pykäliä voidaan käyttää lähetysjärjestöä vastaan, mikäli joku läheteistä kohdemaassaan joutuu vaaraan tai muita lähettejä huonompaan asemaan tai pahimmassa tapauksessa joutuu väkivallan kohteeksi, sukupuolisen suuntautumisensa vuoksi – jos järjestö ehdoin tahdoin haluaisi niin menetellä ja lähettää tehtävään tällaisen henkilön. Järjestön yhteiskunnalliset tasa-arvoperiaatteet ja lähetystyön kristilliset periaatteet lähettää avioliiton solmineet mies ja nainen sekä edellä mainitut vaarat ovat rikoslaissa mainittuja painavia ja hyväksyttäviä perusteita. Sopivuusvaatimuksena ilmaistava tavoite lähettää aviopari ei loukkaisi rikoslain tarkoittamaa henkilön alkuperää – tässä tapauksessa sukupuolista suuntautuneisuutta – vaan kohdistuisi hänen vapaaseen valintaansa parisuhteensa muodosta eli liitosta toisen ihmisen kanssa, mitä rikoslain 11:11§ tai sen perusteluteksti ei edes tunne syrjintäperusteena. Lisäksi samassa tilaisuudessa Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja, Seppo Rissanen ilmoitti, että etukäteen neuvoteltiin Kambodzhan yhteistyökumppanien kanssa ja niiltä saatiin hyväksyntä; Kambodzhasta tullut tieto kertoo kuitenkin, että kirkko ei ota vastaan toisen miehen kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elävää pappia. Vuosikokoukselle esitettiin faktoina asioita, jotka myöhemmin paikkansa pitämättöminä on voitu todeta harhauttaneen vuosikokoukseen osallistuneita.
Lisäksi on jäänyt täysin epäselväksi, mitkä olivat Suomen Lähetysseuran hallituksen teologiset perustelut, kun se teki tämän Suomen Lähetysseuran historiassa uuden linjapäätöksen, joka tulee vaikuttamaan ratkaisevasti Seuran tulevaisuuteen. Tätä suuruusluokkaa oleva linjapäätös kuulunee nimenomaan hallituksen päätäntävaltaan. Onhan hallituksella sääntöjen mukaan myös valvontavastuu toiminnanjohtajan ja hänen valitsemansa johtoryhmän toimiin nähden.
Jo näillä perusteilla on syytä epäillä, että hallitus on syyllistynyt vähintäänkin huolimattomuuteen asian valmistelussa. Valitettavasti vaikuttaa kuitenkin siltä, että päätös oli tietoista vahingontekoa Suomen Lähetysseuralle!
Ensinnäkin, Suomen Lähetysseura on nyt johtoryhmän ja hallituksen voimakkaassa ohjauksessa määritellyt virallisen kantansa kuulematta asiassa lähetysseuran toimintaa rahoittavia seurakuntia. Niissä ei ole päätöksestä tiedetty tai sitä ei ole tiedostettu. Nyt Lähetysseuralla näyttää olevan myönteinen kanta samaa sukupuolta oleviin parisuhteisiin nähden, vaikka sen kannattajaseurakunnista ja yksityisistä kannattajista valtaosa on niihin nähden torjuvalla kannalla. Toiminnanjohtaja Seppo Rissasen on täytynyt ymmärtää tämä, koska hän itsekin totesi, että kirkolliskokous ei ole määritellyt kantaansa homoseksuaalisiin parisuhteisiin. Järjestön rahoituspohja on vaarantunut.
Toiseksi, Suomen Lähetysseura on nyt johtoryhmän ja hallituksen voimakkaassa ohjauksessa päätynyt kannattamaan samaa sukupuolta olevia parisuhteita, vaikka sen kaikki ulkomaiset yhteistyökumppanit ovat homoseksuaalisiin parisuhteisiin nähden torjuvalla kannalla. Lähetysseuran johdon on täytynyt ymmärtää, että Seuran myönteinen kanta tulee merkitsemään ei vain yhteistyön vaikeutumista vaan useimmissa tapauksissa sen päättymistä. Järjestön toimintamahdollisuudet ulkomailla ovat vaarantuneet.
Kolmanneksi, Suomen Lähetysseuran korkeimman päättävän elimen, vuosikokouksen, istunto johdettiin tavalla, joka ei ole omiaan lisäämään luottamusta päätöksenteon perusteiden pitävyyteen. On aiheellista kysyä millä perusteella vuosikokouksen, Suomen Lähetysseuran korkeimman päättävän elimen on muodostettava kantansa ja tehtävä päätöksensä, kun kokouksen valmistelu ja johtamistapa jätti valtuutetut puutteellisen tiedon varaan. Tällaiset toimintatavat hyväksyvän järjestön suvaitsevaisuus erilaisia mielipiteitä kohtaan, jäsenten vaikutusmahdollisuudet, sananvapaus sekä tasa- ja ihmisarvoinen kohtelu ovat vaarassa.
Suomen Lähetysseuran menestyminen lähetyskentillä ei ole ollut sattumaa. Se on perustunut kohdemaan ja siellä toimivien kumppaneiden kunnioittamiseen sekä määrätietoiseen ja johdonmukaiseen luottamuksen rakentamiseen. Evankelioimistyö on perustunut Raamatun opettamiseen myös lähettien oman esimerkin avulla. Siksi on paikallaan muistuttaa eräistä järjestömme toiminnan kannalta keskeisistä tekijöistä. Niihin nähden nykyisen operatiivisen johdon ja hallituksen toiminta herättää paljon kysymyksiä.
Kautta aikojen Suomen Lähetysseuran työssä on pyritty etsimään aina sopiva henkilö kuhunkin tehtävään. Asiassa, josta vuosikokouksessa äänestettiin, ei ollut kyse syrjinnästä vaan yhteistyökumppanien mielipiteiden ja perinteiden ottamisesta huomioon ja näin perustellen arviosta työntekijän sopivuudesta tehtävään. Teoreettisesti pätevin ei suinkaan aina ole sopivin. Eikö Suomen Lähetysseura olekaan enää yhteistyökykyinen ja kumppaniensa mielipiteitä kuunteleva ja huomioon ottava lähetysjärjestö?
Suomen Lähetysseuran lähetit ovat aina olleet vapaaehtoisia ja saaneet voimansa henkilökohtaisesta uskosta ja kutsumuksesta. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävät miehet koettaisiin olevan lähettejä niin kuin toisetkin siellä olevat suomalaiset. Jokainen muu lähetti, avioliitossakin elävä, tulisi kantamaan myös homo-suhteessa elävien lähettien mainetta omassa lähetystyössään vaikka se olisi heidän vakaumuksensa vastaista. Eikö Lähetysseuran johtoryhmä ja hallitus kunnioita lähetystyössä vapaaehtoisesti palvelevien ja palvelleiden vakaumusta valmistellessaan päätöstä myös heiltä salassa ja heitä kuulematta? Kuinka moni haluaa jatkaa enää palvelustaan?
Suomen Lähetysseuralla on yli 150-vuotinen kokemus siitä, millä tavalla kristillinen usko ”tarttuu” ihmisestä toiseen. Lähetti ja hänen perheensä on kristillisyyden esikuva, olipa hänen tehtävänsä mikä tahansa. Kristittyjen elämää luetaan kuin kirjaa. Siksi tärkeää ei ole se, mitä sanot vaan se, mitä olet. Kristillinen avioliitto on lähetystyössä yksi avainasioista. Siinä tarvitaan monesti pitkäaikaista rinnalla kulkemista. Jokainen lähetti on rinnalla kulkija. Kuinka tällainen samaa sukupuolta oleva suhteensa rekisteröinyt pariskunta johtoryhmän ja hallituksen mielestä antaa esikuvan kristillisestä avioliitosta, kodista ja kristillisestä perhe-elämästä? Onko Lähetysseuran johtoryhmä ja hallitus unohtanut seuran 150-vuotisen historian aikana saadut kokemukset tehdessään päätöksen homoparin ottamisesta seuran työntekijöiksi ja lähettämisestä työalalle?
Mielestämme uuden kirkon syntyessä olisi toimittava suurella varovaisuudella ja pieteetillä. Sinne on vietävä yhteistä raamatullista ja luterilaista perinnettä, ei missään tapauksessa rappeutuvan länsimaisen kulttuurin keskellä elävän kirkon uusia virtauksia, joita se on imenyt itseensä ja joista ei ole yksimielisyyttä edes sen omassa piirissä. Sääntöjen mukaan Suomen Lähetysseuran tehtävä eli missio on viedä maailmalle Kristuksen evankeliumia – ei länsimaista sekularismia ja kaiken hyväksyvää vapaamielisyyttä. Tästä periaatteesta hallituksen on pidettävä kiinni ja valvottava sen toteutumista.
Kambodzhan kirkkoa kohtaan Lähetysseuran johto toimi tässä mielestämme itsekkäin kolonialistisin periaattein; ilmeisenä tavoitteena ei ollut Kambodzhan kirkon paras vaan Lähetysseuran johdon halu saada kunniaa ja mainetta kristillisestä uskosta vieraantuneen maailman silmissä. Tämä osoittaa Lähetysseuran luisumista pois alkuperäiseltä epäitsekkään palvelun ja evankeliumin julistamisen linjalta. Nykyisen operatiivisen johdon toimintaa kuvaa hyvin se seikka, että Kambodzhan kirkolle esitetty kysymys ymmärrettiin siellä vasta, kun Suomesta tuli tieto täällä nousseesta kohusta. Saamiemme tietojen mukaan ko. pariskunta lähetetäänkin Mekongin alueelle, johon Kambodzhakin kuuluu. Niin ollen he tulevat toimimaan Lähetysseuran kehitystyössä myös Kambodzhassa. Tehdessään työtä ohi paikallisen kirkon Lähetysseura toimii vastoin omia periaatteitaan. Millainen suhde ja kosketus Suomen Lähetysseuralla on tämän tapauksen jälkeen Kambodzhan luterilaiseen kirkkoon?
Edellisen perusteella tiedämme nyt, että päätös ko. rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin lähettämisestä vaikuttaa negatiivisesti Lähetysseuran suhteisiin sen yhteistyökirkkoihin. On ilmeinen vaara, että Suomen Lähetysseura menettää luottamuksen, josta se on saanut nauttia vuosikymmeniä. Ovet sulkeutuvat.
Seurauksena tehdystä ratkaisusta on todellinen vaara, että Lähetysseura menettää kotimaassa seurakuntien luottamuksen ja niiden kannatuksen sekä suuren joukon pitkäaikaisia ja uskollisia yksityisiä kannattajiaan.
Kysymme, ovatko hallituksen jäsenet ja johtoryhmään kuuluvat toimihenkilöt, jotka ovat olleet tekemässä edellä mainittuja päätöksiä, valmiita täyttämään korvausvelvollisuutensa, joka heille saattaa langeta yhdistyslain ja vahingonkorvauslain perusteella niistä taloudellisista menetyksistä, mitä Suomen Lähetysseura joutuu tehtyjen päätösten perusteella kärsimään?
Toivomme, että Suomen Lähetysseuran hallitus voisi käsitellä ko. asian uudelleen mitä pikimmin ja tehdä päätöksen olla lähettämättä samaa sukupuolta olevan kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa elävää miespappia Mekongin alueelle. Edelleen toivomme, että hallitus tekisi periaatepäätöksen pidättäytyä tulevaisuudessakin lähettämästä samaa sukupuolta olevia pariskuntia työhön ulkomaille, koska sille on olemassa selkeät perusteet. Tällä taattaisiin yhteistyön jatkuminen sekä ulkomaisten kumppanien että Suomen kirkon seurakuntien ja muidenkin yhteistyötahojen kanssa sekä varmistettaisiin Suomen Lähetysseuran edellytykset ja mahdollisuudet toimia Kristuksen lähetyskäskyn mukaisesti ja kunniaksi hänen nimelleen.
Päivätty 8.8.2013.
– 867 allekirjoittajaa –
Lue myös uutinen kirjeen taustoista
Sami Paajanen,
ihmisten orjuuttaminen ei ole edelleenkään menneen talven lumia. Miljoonia ihmisiä elää edelleen orjuudessa tai orjuuden kaltaisissa olosuhteissa maailmassamme. Ja Raamatussa (Uudessa testamentissa) on edelleen käsky orjille ja palvelijoille, että heidän tulee olla kaikessa tottelevaisia isännilleen, sekä hyville että huonoille isännille.
Yllä luimme, että tosiasia on, että lähetetyn työntekijän täytyy toimia 15% työajasta turistipappina. Liekö Lähetysseura aiemmin lähettänty turistipappeja kentille? Tähän suohon on jouduttu, kun ilmeisimmin kirkko ei kutsunut vihittyjä työhön
Lähetysseuralta puuttu asiassa avoin tiedottaminen, siksi juuri tätä kirjelmää on levitetty. Eikä kirjeestä huolimatta ole tiedotettu, ehkä tulisi tulla kaapista ulos myös tiedottamisessa! Jotta ihmiset tietäisivät mihin uskoa
Kun näitä työjuttuja tähän nyt vedetään, niin täytyy muistaa kirkkaasti ettei Kristus tullut tänne muuttamaan maallista järjestystä tai olemaan juutalaisten odottama maallinen messias kuningas. Kristus tuli muuttamaan, tai paremminkin täyttämään, hengellisen järjestyksen. Kun UT:n kirjeitä luetaan, täytyy tämä muistaa. Apostolit selittävät tätä ja oikein opettavat. Kristinusko ei muuttanut maailmaa kannustamalla taisteluun maallisia auktoriteetteja vastaan, vaan päinvastoin opettamalla olemaan niille kuuliainen aina siihen pisteeseen asti, kun kyseeseen tuli Jumalan tahtoa vastaan tekeminen. Silloin Kristityn tuli kieltäytyä ja kirkon historia on täynnä marttyyrikertomuksia tällaisista tilanteista.
Tähän päivään vaatimus alistumisesta maalliselle auktoriteetille, esimerkiksi työnantajalle, on sovellettavissa. Kristityn tulee kaikessa toimessaan työssään ajatella työnantajan parasta ja toimia tarmokkaasti, mutta samalla huomioida myös lähimmäisensä ja itsensä työntekijöinä.
Kristyn tehtävänä on muuttaa maailmaa ja poistaa orjuutta. Tämä tapahtuu ensisijaisesti evankelioimalla. Maailmaa on muuttanut juuri se, että Kristityn joka pyrkii kilvoittelemaan elämässään on mahdotonta toimia orjuuttajana. Edes välillisesti tukemalla sellaisia rakenteita, jotka aiheuttavat orjuutta.
Mutta tällä asialla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen asian kanssa. Kuten ei koko työjutullakaan.
Paitsi ehkä se että kristitty on kutsuttu kilvoittelemaan elämässään. Herramme tahdon mukaan eläminen on hyväksi paitsi meille, myös ihmisille ympärillämme. Lain ensimmäinen ja kolmas käyttö kulkevat käsikädessä. Yhteiskunnallinen ja pyhittävä käyttö.
Olihan se törkeätä kun eräät pääkaupunkisudun seurakunnat siirtivät avustuksia pois herätysliikkeiden lähetysjärjestöiltä kun nämä eivät olleet oikein kristillisiä.
Onhan se hienoa että pohjoisen miehet uhoavat tekevänsä saman tempun SLS:lle.
Osaisko joku selittää mikä tässä tuntuu niin hämmentävältä.
Sami Niemi,
sanot että ”kristityn tehtävä on muuttaa maailmaa ja poistaa orjuutta”. Sanot myös että ”Maailmaa on muuttanut juuri se, että Kristityn joka kilvoittelee elämässään on mahdotonta toimia orjuuttajana”.
Olen kanssasi samaa mieltä. Tämä on kuitenkin varsin uusi ja valistuksen jälkeinen käsitys kristinuskon ja orjuuden suhteesta.
Uudessa testamentissa sanotaan, että orjien tulee olla kaikessa kuuliaisia hyville ja huonoille isännille, myös kristityille isännilleen. . Tästä syystä vakaumuksellisilla kunnon kristityillä, myös papeilla ja piispoilla on ollut orjia. He eivät nähneet asiassa sellaista ristiriitaa kuin minkä sinä (ja myös minä) näen, eli että:” Kristityn joka kilvoittelee elämässään on mahdotonta toimia orjuuttajana”. Toki orjia pitävät piispat kilvoittelivat elämässään mutta silti he pitivät orjia.
Olin muutama kuukausi sitten matkalla Brasiliassa. Siellä oli kauniita 1700-ja 1800-luvun katolisia kirkkoja. Orjatyöllä rakennettuja.
Kirkko ei n. 1800-luvun puoliväliin nähnyt varsinaista opillista, teologista ongelmaa orjuudessa. Toki asiasta oli erimielisiäkin kantoja mutta vallitseva kanta oli tämä. Kirkon korkeat johtajat katsoivat että Raamattu ei tuominnut orjuutta eikä myöskään kehottanut kristittyjä orjaisäntiä vapauttamaan orjiaan.
Raamattu ei ole yhteiskuntaopin kirja. Eikä se tosiaan ota suoraan kantaa orjuuteenkaan.
Kuten sanoin, ei Kristus tullut muuttamaan yhteiskuntarakenteita. Rooman valtakunta perustui orjatyövoimalle. Valtakunnan romahdettua ja koko järjestelmän tuhouduttua myös orjuuden yhteiskunnallinen merkitys poistui. Mutta olen kyllä tähän asti ollut siinä luulossa, että kristittyjen leskinäinen orjuus hävitettiin euroopasta keskiaikaan mennessä nimenomaan kirkon vastustuksen takia. Tällöin myös ei-kristittyjen orjien pito marginalisoitui. Se on totta että vasta valistuksen myötä yhteiskuntajärjestys euroopan kolonioissa saatiin sellaiseksi, että orjuus voitiin poistaa. Hyvä niin. Kolonialisaatio ja löytöretkien historia kuuluu kristinuskon mustiin lukuihin. Orjuus argumentti ei kuitenkaan tähän keskusteluun edelleenkään sovi, sillä nyt ei puhuta työlaista vaan Jumalan laista ja sen rikkomisesta ilmeisen selvästi, ilmeisen katumattomasti ja ilmeisen julkisesti. Synti voisi olla jokin muukin.
Osallistun keskusteluun tänään julkaisemani blogikirjoituksen kautta. Toivon malttia, lähetyksen kokonaisuuden näkemistä ja sitä, ettei vain omaa tai itselle läheisintä järjestöä nähdä oikeana lähetystyön toteuttajana. Luotan lähetysseuraan ja sen kautta tapahtuvaan työhön ja arvostan muita lähetysjärjestöjä. Toivon muiden tekevän samoin ja jatkavan tärkeää työtä esirukouksen ja taloudellisen tuen sekä paikallisen toiminnan kautta.
Toivo Loikkanen, kaikella ystävyydellä – sano joskus jotain, vaikka mielipiteesi eikä aina silitellen kaikkea myötäkarvaan. Kirkon näkökulmasta pieleenhän tämä meni ja oikein kunnolla.
Marja-Sisko Aallolle ja muutamalle muullekin – Sari Roman-Lagerspetzkin taisi taas kerran vedota lakiin ja tapansa mukaan hyvin valikoiden.
Suomen laki ei lähetä eikä kutsu ketään lähetystyöhön. Suomen Lähetysseuran ei tule toimia itseään vastaan eikä laki sitä missään eikä koskaan edellytä. Lähetysseuran tulee toimia niin, että lähetit voivat avoimesti toimia kohdemaassaan eikä piilotellen heitä toisarvoisissa töissä, kun meillä noudatetaan ”lakia” ja ollaan niin pirun tasa-arvoisia ja suvaitsevia.
Lähetysseuran päätös oli suuri virhe ja ylipäätään tämä keskustelu Suomen lain näkökulmasta on niin hukassa, johon lyhyesti voin edelleen todeta, että naiset ja miehet painivat, nostavat painoja ja ylipäätään urheilevat edelleen eri sarjoissa ja silti ovat niin mahdottoman tasa-arvoisia ja suvaitsevia.
Hyvä kirje pohjoisen suoraselkäiseltä kristikansalta – lisää rotia kansankirkkoon ja nopeasti ennen kuin tämä suvaitsevaisuuskampanja kaataa koko pytingin.
Sari R-L:
Sari hyvä, poimit kyllä upeasti yksittäisten jakeiden sanoman Raamatusta omien mielipiteittesi tueksi, mutta kokonaiskonteksti on sinulle nähtävästi täysin vieras.
Väittäessäsi, että Samin esittämä käsitys kristinuskon ja orjuuden suhteesta on valistuksen jälkeinen ja siten varsin uusi, osoitat vain tietämättömyytesi evankeliumin muuttavasta voimasta. Muutos on Jeesuksessa Kristuksessa, ollut alkukirkosta lähtien, ja se näkyy selkeästi UT:n teksteissäkin. Kun Jeesus Kristus on oman elämän Herrana, on mahdotonta toimia orjuuttajana.
”Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet” ”Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää ruvetko ihmisten orjiksi!”