Luotetaan seurakuntalaisiin

Kirkolliskokouksessa on paljon tuttuja ja siellä saa tuntea itsensä tärkeäksi. Raja-aitoja ei ole käytäväkeskusteluissa, eikä ryhmittymiä huomaa – aikanaan tottumaton – aina edes salin keskusteluissa.

 

Silti tuntuu toisinaan siltä, että varjelemme kirkolliskokouksessa yhdessä jotain helposti särkyvää. Ikään kuin kirkko tai evankeliumi menisi rikki, jos sitä puhutaan rehellisesti ja sellaisella kielellä, jota tavallisetkin ihmiset ymmärtävät. Muutos koetaan uhaksi, ei mahdollisuudeksi.

 

Maanantaina käytiin lähetekeskustelua kirkolliskokouksen maallikkovaalin muuttamisesta suoraksi vaaliksi. Uudistus tekisi vaalista avoimemman ja ymmärrettävämmän. Silti esiin nousivat taas vanhat pelot siitä, että vääränlaisia suorassa vaalissa seurakuntalaiset valitsisivat vääränlaisia päättäjiä kirkolliskokoukseen – julkimoita ja poliitikkoja.

 

Perustelu on halpahintainen. Emme voi etukäteen tietää kenenkään sitoutumisesta tehtäväänsä. Eivät julkisuuden henkilöt ole muita huonompia, jos ehkä eivät parempiakaan. Sitä paitsi yhteisten asioiden ajaminen maallisissa demokraattisissa elimissä on kunniallinen tehtävä, joka kaipaisi enemmän arvostusta – myös kirkon päättäjien arvostusta.

 

Haluamme luottaa ihmisiin ja aivan erityisesti seurakuntiemme jäseniin. 

  1. Kirkossa luokkajako on mitä selkein. Ns. perinteisten duunariammattien harjoittajat, työttömät jne. eivät juuri seurakuntavaaleissa tms. äänestä sitäkään vähää kuin muut yhteiskunnalliset ryhmät. SDP:n, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten kannatus on koko yhteiskunnassa n. 45%, papeista ko. puolueita äänestää 10-15% max. Minipuolue kristillisdemokraateilla on suurempi kannatus pappien keskuudessa kuin em. kolmella. Synkkiä lukuja.

  2. Pappiseliitin huolestuneista kannanotoista on rivien välistä luettavissa

    Missähän olisi luettavissa edes rivejä, saati rivien välejä? Tämä bloggaus koski aihetta, tulisiko maallikkoedustajat valita suoralla vaalilla vai välillisesti, kuten nykyään. Kumpikaan vaalitapa ei kosketa pappeja eikä heidän eliittiään millään lailla, koska kysymys on maallikkoedustajien vaalista. Huolestuneita kannanottoja en ole nähnyt.

  3. Hyvin arvattavaa on, että palo siirtää KK:n maallikkovaali kansalle on ainakin lähtöisin kampanja-pappien rivistä – heidän, joille lisäksi KH:n kassasta tuntuu aina riittävän myös rahaa toteuttaa ”kutsumustaan”. Heidän joukosta lähti muutama vuosi sitten liikkeelle aloite äänioikeusikärajan alentamisesta (=maallikoiden). Nyt heidän tavoitteena on koota KK:een paikalle heitä, joilla on edeltä mahdollisimman kohtuudessa tuntumaa seurakuntaelämän arjesta, sen eri kanavilla. Jos he onnistuvat, seuraavaksi tulee raha-anomus ja nuo vaalit käydään todellisuudessa aivan toisaalla kuin tähän asti.

    Nyt haluan vielä muistuttaa, miten suuresti erityinen virka taisteli viime KK-kauden lopulla sen puolesta, että kirkkoherran vaaliin saatiin vähintäänkin välillisen vaalin vaihtoehto – kansa ei heidän mielestään voinut ymmärtää vaalisaarnoja oikein, jos yleensä kuulolle olisivat ehtimässä. Nyt lisäksi toivoisi, että papisto keskittyisi kantamaan enemmän huolta omien joukkojensa aktiivisuudesta KK_vaalissa (n.70%).