Koska P. Räsänen nostaa jälleen pramille vihkimiskäytännöt kirkossa ja vedonnee taas kerran mm luomisjärjetyksen,katson aiheelliseksi julkaista seuraavan:
Ns. luomiskertomusten tarkoitus näyttää ihminen lähtökohtaisesti ’jumalien kuvana’, ei ole epäselvä, mitä sen seurakuntateologiset selitykset ja käännökset kylläkin ovat. Alkutekstit ja kertomuksissa esiintyvien nimien rabbinistiset tulkinnat selventävät heprealaiseen kirjoittamisen tapaan perehtyneelle paljon. Kertomusten antamat nimet eivät ensinnäkään ole vain yhtä ihmistä tarkoittavia erisnimiä vaan useita sukupolvia käsittäviä eräänlaisia lajinimiä, jotka kuvaavat rotujen evoluutiobiologista kehitystä, joka alkaa androgyynistä alkuihmisestä adamista (1.veri sananmukaisesti), etenee yonin ja linghamin omaavaan nimeen ajish ja isha, siten siittimen nimessäänkin omaavaan ensimmäiseen varsinaiseen mieheen Kajniin ja ymmärryksen omaavaan ihmiseen ha-enochiin (tietoon vihitty) jne.

Tämä tosiasia paljastuu myös toisen nimen, JHVH:n, analyysissä: luomiskertomuksen alkutekstin sananmukaisesta käännöksestä voimme näet hämmentyneinä lukea miten Eeva saatuaan ensimmäisen lapsensa sanookin:

kaniniiti ajish et Jhvh

Olen saanut miehen Jahven!

Kohtaa ei Raamatussamme ole uskallettu sen paremmin kuin haluttukaan kääntää oikein. Käännökset väittävät Eevan saaneen lapsen Herran 'avulla' ikään kuin Herra olisi lapsen lihallinen isä!

Mutta meillä on vieläkin vahvempi osoitus siitä, että tetragrammatonia JHVH:ta käytettiin myös kuvaamaan ihmistä itseään. Löydämme sen I Ms. luvussa 5, missä on Adamin sukuluettelo. Tässä kuvataan ihmiskunnan lisääntymistä yhdeksässä vaiheessa siten, että kantaisien ikä aina uuden jälkeläisen syntyessä jää hyvin merkittäväksi. Kyseiset vuosiluvut ovat:

Adam 130, Seth 105, Enosh 90, Kenan 70, Mahalel 65, Jered 162, Hanok 65, Metusalah 187, Lemek 182.

Kun nyt laskemme nämä 9 lukua Adamista Lemekiin yhteen, summaksi saadaan luku l056 eli Jahven jhvh luvun kolmen erilaisen kirjaimen jhv arvot!

Adamin sukutaulussa kuvataan siis ne yhdeksiin valtavan pitkää aikakautta, jonka aikana ihmiskunta kehittyy yhden jumalan kuvaksi eli samaksi kuin JHVH. Tänä aikana ihminen saa sukupuolisen luonteensa: Eevalle kehittyy hovah eli kohtu ja mies saa jodin eli peniksen. Näin ensimmäisen poikalapsen Kainin nimen keskellä onkin kirjain jod ja Kainia sanotaan sattuvasti ’keihään’ mieheksi.

Antiikin jumalat nähtiin usein androgyyneinä, kaksisukuisina.

Niin myös heprealainen elohjim kabbalistien mukaan omasi sekä feminiinisen että maskuliinisen prinsiipin. Sanan juuri, elohee, päättyy feminiinin tunnukseen Hee, joka heprean ideogrammina vastaa naisen kohtua ja merkitsee myös aukkoa. Jumal-nimi ottaa kuitenkin monikossa maskuliinin päätteen mim. (Tämä mim merkitsee ’vesi’ miehisenä tekijänä mahdollisesti ’elämän hedelmöittävä vesi’.) Jumalien kaksisukuisuus osoitetaan mm. Zoharissa monin tavoin, ja tästä luonnollisena seurauksena nähtiin myös ensimmäinen ihminen kaksineuvoisena. Olihan jumalat tehneet ihmisen omaksi kuvaksensa, tarkkaan sanoen elohimit tekivät ihmisen verenkuvansa kaltaisuudessa. (demutu / kaltainen,pohjana verta tarkoittava sana dam)

Hyvin yksinkertaistetusti sanoen Herran nimi JHVH tässä mielessä tarkoittaa vain miestä ja naista. Nimen alkuosa on mies ja loppuosa nainen
Suomalainen pastori Juha Muukkosen mukaan: (Concordias 6/2006) ”Hepreankielisessä alkutekstissä Eevan sanat kuuluvat: ”qaaniiti ´äš ´ät JHWH.” Kun sanat käännetään niiden perusmerkityksissään, niin kohta kuuluisi: ”Olen saanut miehen, Jahven.”