Uskonasioissa on sittenkin tilaa vapaalle tahdolle
Alussa oli Jumala. Ja Jumala oli ihmisten luona, ja Jumala oli luonnollinen asia. Sitten ihmiset esittivät kysymyksiä, joiden seurauksena syntyivät kulttuuri ja tietoisuus. Jumala joutui muuttamaan taivaaseen.
Mutta ihmiset jäivät kaipaamaan Jumalaa. He alkoivat rakentaa alttareita ja poltella rukousavuja. Uskonnot syntyivät. Korkeampaa Voimaa huudettiin paikalle.
Jumala katseli touhua kiinnostuneena ja päätti lähteä leikkiin mukaan. Hän jakautui kolmeen vaikutukseen: voimaan, läheisyyteen ja salaisuuteen.
Ja tapahtui että...
*
Kirjassaan Miten usko kun ei voi uskoa Miikka Ruokanen selittää ymmärrettävästi mistä Martti Lutherin ja Erasmuksen välisessä kuuluisassa sanailussa oli kyse: mikä on ihmisen tahdon ja oman ponnistelun vaikutus uskon syntymisessä.
Erasmus antoi ihmiselle hyppysellisen tilaa omalle vapaalle tahdolle uskonasioissa. Luther siivosi mikromurutkin pois: usko oli vain ja ainoastaan Jumalan teko, eikä ihmisellä ollut osaa eikä arpaa siinä prosessissa.
Ruokanen on vahvasti luterilainen, kuinkas muutenkaan. Minäkin olen, sillä uskon lahja- ja armoluonne on tuttuakin tutumpaa puheenpartta.
Silti olen aina ajatellut, omaan kokemukseeni tukeutuen, että ei näissä uskonasioissa kuitenkaan pelkkiä ajopuita olla. Omalle vapaalle tahdolle on sijansa, ei ehkä teoreettisessa tunnustustelogiassa, mutta käytännöllisessä ihmistelogiassa kylläkin.
Teologia ei ole tarkka kuvaus ihmismielen toiminnasta.
*
Uskominen voi olla järjen vastaista, mutta ei tahdon.
Usko ilman tekoja on kuollut - kaikki teot ovat tahdon seurausta.
Usko syntyy monella tavalla, siihen kasvetaan, tullaan, vedetään, pakotetaan ja rakastetaan. Uskoon tullaan myös harkiten ja tahtomalla tai vasten tahtoa itselle yllätykseksi.
Usko ei ole tunteen eikä järjen asia. Se voi olla molempia.
*
Onko usko sinulle lahja? Toivoitko sitä? Kävitkö hakemassa (omasta tahdostasi) sen postilaatikolta (kirkosta)?
14 kommenttia
Jumalan Luomistyön mitätöinti katsoen perisynti asiaa on hirmuinen väärinkäytös kun huomataan mitä tunnustetaan, tahdotaan, luvataan, ja mitä uusille hengellisen tien näyttäjille päälle siunataan.
Usko on lahja, jonka olen saanut ”pyytämättä ja yllättäen”. Silti ajattelen, että olisin periaatteessa voinut myös torjua Jumalan kutsun, joskin sellainen vaihtoehto ei ratkaisujen aikaan tullut mieleeni, se verran vakuuttava oli Jumalan puhuttelu. Mutta ihan selvää on, että en osannut tuommoista lahjaa pyytää enkä tavoitella. Nykyisellä ymmärrykselläni ajattelen, että Pyhä Henki oli jo kasteesta asti tehnyt salattua työtään minun sitä mitenkään tiedostamatta ja sopivan elämäntilanteen tullen Jumalan kutsu kuului sitten selvänä ja voimakkaana.
Jospa se kuitenkin on niin, että Jumala tekee työnsä meissä Evankeliumin saarnan kautta. Eikö Hän herätä kivistä itselleen lapsia? Kyllä, näinkin voi ajatella Raamatun mukaan. Eli, niinkuin syntymässä, ei syntyvällä ole mitään tekoa, eikä tahtoa, vaan hän syntyy täysin ilman omaa operointia.
Mielestäni on niin, että Jumalan Sanassa on Voima, joka sytyttää sydämmet palamaan Kristuksen kautta. Ilman Kristusta ei ole mitään, eikä meissä ole mitään kosketus pintaa Armolle ilman Sanaa, joka paljastaa meidän synnin. Armon Sanan kuuleminen saa meissä aikaan Jumalan tunnustamisen, eli Jumala vaikuttaa meissä ja avaa meidän ymmärryksen.
Kukaan ei voi kuulla, jollei ole julistajaa… Kristus on Lähetetty, avaamaan kuurojen korvat ja sokeiden silmät, jotta saisimme luvatun Hengen… Sade kastelee koko maan ja maa antaa hedelmänsä, näin on myös Taivaasta tulleen Sanan laita, se tekee sen työnsä, minkä tähden se on lähetetty.
”Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?” Kysyi jo Jesaja… Tämä kysymys on edelleen ihmeellinen.
”Teologia ei ole tarkka kuvaus ihmismielen toiminnasta.”
Teologisen antroplogian tutkijana sanon, että sitä teologia, tai se tietty teologia, johon Lutherin ja Erasmuksen keskustelu liittyy, nimenomaisesti pyrkii olemaan. Teologinen ja filosofinen antropologia ovat kaksi käsi kädessä käyvää teoreettista mielentiedettä: filosofista ja teologista psykologiaa, jotka ennen postmodrnia aikaa pyrkivät nimenomaan esittämään mielen ’osista’, toiminnoista ja niiden suhteista mahdollisimman tarkan, ja lisäksi kognition itsensä (ts. mitä tietoisuus, tietäminen ja tahtominen on) luonnetta selittävän kuvauksen.
Lause voidaan tietysti ymmärtää niinkin, että teologia ei ehkä tavoita kohdettaan, eli kykene antamaan tarkkaa kuvausta, johon se pyrkii. Tämä huomio on tavallaan triviaali, koska luultavasti näin väittävällä ei ole itsekään käsitystä siitä, miksä sitten on tarkka kuvaus ihmismielen toiminnasta. Tällöin vertailu on mahdonta ja vöite jää vain sen ilmaisuksi, ettei mielestä yliäänsä voisi antaa tällaista kuvausta.
Metodisesti klassinen, filosofian kanssa yhdessä toimiva teologia pyrkii kuitenkin nimenomaisesti olemaan tarkka kuvaus, ja lisäksi selittämään teologisesti, mistä mielessä, koetussa olemassaolossa eli eksistenssissä, tietämisessä ja tahtomisessa on kyse, ja se tekee tämän teologisin termein, eli suhteuttamalla mielen toiminnot Jumalaan tietona, olemassaolona, itse itsensä tietävänä Kolminaisuutena jne.
Voidaan tietysti sanoa, että kuvaus ei pyri olemaan tyhjentävä (esim. koskien sitä, mikä liittyy ns. syvyyspsykologiaan, alitajuntaan, sihen, mitä kutsuttaisiin ns. sielulliseksi). Sen sijaan tarkka se pyrkii olemaan, selittämään ja erittelemään mahdollisimman tarkasti mielen yllä kuvattua yleistä luonnetta.
Tähän perinteeseen Luther dialogissaan Erasmuksen kanssa liittyy. Siksi se ei ole kovinkaan ns. arkijärjellä avautuvaa. Rukanen litettavasti ei käsittele teoksessaan kovinkaan syvällisesti teologista antropologiaa, vaan analysoi lähinnä pneumatologiaa.
Olli,
Gal.2: 20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. KK-38
20 Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. KK-92
Tässä puhutaan Jumalan Pojan uskosta, mikä selventää, ettemme me saa aikaan eikä meistä synny mitään hyvää. Ihmisessä ei ole mitään Jumalalle kelpaavaa, niinkuin ei missään luodussa. Siksi Hän kutsuu jokaista ihmistä haluten lahjoittaa hänelle ikuisuuteen kelpaavan uskon. Meidän tahtomme on yhtä vapaa kuin Jumalan, koskien paikkaa, missä iankaikkisuutemme haluamme viettää.
Alkuperäinen teksti puhuu Uskosta, joka ei ole meidän uskomista vaan Hänen uskosta, joka on lunastanut koko ihmiskunnan. Siksi Raamattu käyttää ilmaisua ”tulla uskoon”, koska me päätämme haluammeko uskoa, vastaanottaa usko eli pelastus, eli parannus, eli kääntyminen/ kr. metanoia.
Elää Jeesuksen lahjoittamassa uskossa on eri asia kuin uskoa Jeesukseen. Eli on tultava uskoon.
Kirjoittaja
Olli Seppälä
Kirjoittaja on eläkkeelle siirtynyt Kotimaan julkaisupäällikkö - Tässä blogissa en käy minkään valtakunnan kirkkopoliittista keskustelua, vaan katson sisäänpäin mielen liikkeisiin hengellisen ja henkisen maisemissa.
Vanhassa Testamentissa asia kerrotaan kauniisti.
Kuudennen päivän, vielä Ihmisen anomaliaa Jumala käski, mutta kahdeksannen päivän, nyt edellisen erijatkuvuutta diskontinuiteettina, Jumala kielsi.
Tästä alkoi kuin syntyi nykyisen lajimme silloin vielä orastavat lahjat omantunnon mahdollisuuksissa kuin kypsymistään odottavassa lahjassa valita.
Muualla Vanhassa Testamentissa ei luomistyöstä eteenpäin kerrota.
Kun Vanhan Testamentin Saaga kertoisi poikkeavaa edellisestä sitä kirkkomme toki käyttäisi.
Edelliseen liittyy epäonnistumiset, vastoinkäymiset kuin hyvää tuomat onnistumisen kokemukset katsoa hyvää eteenpäin.
Miksihän tämän täytyy olla hemmetin vaikeaa kirkollemme. Sijaan kirkkomme on uskoutunut perisynnin todellisuuteen ajallisen jatkumona.
Kauankohan kirkon todistuksella on aikaa jatkua.
Ilmoita asiaton kommentti