Lunta, lunta ja aurinkoa

 

 

Kevättalvi kuluu täällä Lapissa lumikinosten keskellä. Kotien pihapiirit pursuavat lunta. Sitä kolatessa yhdistyy ulkoilu ja lihasharjoitus. Hankien päälle on ilmestynyt kevättalven aurinko, joka jo lämmittää ja loihtii tippasevat jääpuikot räystäille.

Lumi on vastakohtien summa: Se hohtaa keväisinä hankina, mutta voi paksuna kerroksena peittää pimeyteen. Se sataa höyhenen kevyenä, mutta kerrostuessaan voi rusentaa alleen isojakin taloja. Kylmänä se huokuu kuolemaa, mutta voi kinoksena kätkeä suojaansa pakkasenarkaa elämää.

Veden matka aaltojen syvyyksistä lumisateeksi on mielenkiintoinen. Kuinka vedestä voikin tulla jotakin niin puhdasta ja valkoista kuin lumi? Monilla valoisilla kristityillä voi olla hyvin vaikea menneisyys uskon kieltäjänä.

Osuvasti tätä kuvataan Raamatussa: ”Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista. Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon.” (Ef. 5:8-11)

Auringossa hohtava, puhdas lumi muistuttaa meitä siitä Jumalan rakkaudesta, joka pukee meidät vanhurskauden, puhtauden ja pyhyyden viittaan. Se tapahtuu, kun uskomme, että ristillä Jeesus sovitti syntivelkamme. Juuri se saa meidät loistamaan Kristuksen valoa.

Pilkkopimeässä lumi ei juuri hohda, sillä se voi vain heijastaa auringon valoa, mitä se kuutamollakin tekee. Niinpä kristittykään ei voi ryhtyä toimintaan pimeyden maailman tavoilla menettämättä valoaan. Kristityn kasvun hedelmät tarvitsevat hyvää valoa kypsyäkseen; pimeässä ja kylmässä ne tuhoutuvat.

Kannattaa tulla päivänvaloon. Valoisa kevätpäivä herättää uupuneen kaamoksen kulkijan sisikunnan eloon. Samaa valohoitoa saa osakseen myös Kristukseen katsova rukoilija. Lepää valossa!

Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra

  1. Salme, on kaksi tapaa tilata Kotimaa Pro: 1) lehti + Pro tai 2) digilehti(näköislehti) + Pro.

    Pro on sidottu lehtitilaukseen. Pro-tunnukset sisältyvät automaattisesti seurakuntatilauksiin, joita on reilut 11 000. Yksityistilaajat saavat Pro-tunnukset 20 euron lisämaksusta.

    Osmo, joku on voinut siirtyä toisaalle, mutta todellisuudessa lukijamääät eivät ole pudonneet, päin vastoin. Juuri nyt on reilut 100 000 eri kuukausikävijää (Google Analytics).

    • Minun kokemukseni on se, että viimeisen reilun vuoden aikana uutisia ja blogeja kommentoivien ihmisten joukko on supistunut merkittävästi. Se on vähän sääli, koska nykyinen keskustelu on samojen jusuvihervaarojen alituista marmatusta samoista aiheista. Mielipiteet on sanottu niin moneen kertaan, että uutisen tai blogin ilmestyttyä jokaisella on selvää, miten sitä tullaan kommentoimaan ennen kuin ensimmäistäkään kommenttia on kirjoitettu.

      Tästä huolimatta pidän blogimetsän uudistusta onnistuneena. Se aikaisempi bloggauskäytäntö oli aivan järjetön. Blogeja syntyi pahimmillään kymmeniä päivässä jolloin yksittäinen kirjoitus oli näkyvillä ja kommentoitavissa hieman reilun vuorokauden. Se ei motivoi ketään kirjoittamaan.

      Syy blogimetsän toimimattomuuteen ei ollut missään nimessä ylläpidon. Ongelma johtui siitä, että blogistit eivät ymmärtäneet, mikä on blogi vaan innoissaan paukuttivat muutaman rivin kommentin lähes jokaisesta uutisaiheesta, mitä sivustolle ilmestyi sen sijaan, että olisivat kommentoineet itse uutista. Blogistit itse upottivat helmet sontaan ja saivat mitä tilasivat.

      Ylläpidon toimenpide blogien määrän rajoittamisesta oli mielestäni ainoa järkevä, mitä tuossa tilanteessa pystyi tekemään. Mielestäni sen ainoa epäkohta oli se, että tavattoman laadukas korkeakulttuurinen blogini päättyi samassa yhteydessä. 🙂

    • Olli. Voipihan se olla niinnii, mutta voipi se olla näinnii. Ehkä lukijoita on yhtä paljon, mutta monet hyvät blogistit ovat siirtyneet esimerkiksi blogimetsään (www.blogimetsa.fi). Eräs nettipalstojen harrastaja kertoi toissa päivänä, ettei viitsi enää lukea K24:ää, koska siellä ääriliikkeet (ääriliberaalit, vapaa-ajatelijat, yhden seksuaalivähemmistön ihmiset ja fundamentalistit) ovat valloittaneet sivut eikä tavallisen kirkossa kävijän mielipiteet paina mitään, vaan ne haukutaan molemmilta äärilaidoilta heti lyttyyn. Pro-juttu on toistaiseksi ihan olematon. Eihän sinne pääse kuin tilaajat.

    • Jusu sanoitti aika hyvin tilannetta. Osmon tuttu nettiharrastaja puhui omasta puolestaan. Jokainen käyttäjä on vastuussa keskustelujen ja sivuston sisällöstä. Löysä puhe synnyttää löysää tunnelmaa. Jja päinvastoin: terhakka kommentointi sähköistää myös lukijan.

      Verkkoyhteisöjen luonteeseen kuuluvat nousu- ja laskukaudet. Verkkokeskustelijat kasvavat ja kehittyvät myös itse ja siirtyvät herkästi toisaalle uusien virikkeiden toivossa. Sellaisia me ihmiset olemme.

      On oikein ja autuaallista, että kirkollisia blogiyhteisöjä on useita. Vanhan blogimetsän kaltaista sähköisen kirkonmäen säpinää tuskin syntyy enää muualla, sillä se aika meni jo. Siinä oli hetkensä ja ongelmansa.

      Prosta en sanoisi Osmon tavon, että ihan olematon. Sivusto kasvaa ja kehittyy jatkuvasti. Uusia rekiteröityneitäkin tulee päivittäin. On oikein että sinne pääsevät tilaajat, sillä heitä varten sivusto on olemassa. Miksi kukaan ei muuten valita sitä, että lehdet maksavat Lehtipisteen hyllyssä?

    • Osmon kommentista:’Eräs nettipalstojen harrastaja kertoi toissa päivänä, ettei viitsi enää lukea K24:ää, koska siellä ääriliikkeet (ääriliberaalit, vapaa-ajatelijat, yhden seksuaalivähemmistön ihmiset ja fundamentalistit) ovat valloittaneet sivut eikä tavallisen kirkossa kävijän mielipiteet paina mitään, vaan ne haukutaan molemmilta äärilaidoilta heti lyttyyn. Pro-juttu on toistaiseksi ihan olematon. Eihän sinne pääse kuin tilaajat.’

      Tuo eräs nettipalstojen harrastaja kuvaa hyvin sitä, mitä toisinaan tunnen lukiessani K24:ää ja täällä olevaa kommentointia.

      Suorastaan ahdistun, kun joskus lähden miettimään, pitäisikö minunkin tavallisena seurakuntalaisena nimetä itseni liberaaliksi tai konservatiiviksi. Mietin onko liberaali/konservatiivi-termejä käyttävät vain pieni joukko? Vai onko joukko niin suuri, että sillä on vaikutusta koko kirkon mahdolliseen kahtiajakoon?

      Jatkuva homoasioiden pyörittely ja ko. alueella samojen vuorosanojen toistaminen saa minut toisinaan miltei voimaan pahoin. Jumala on luonut meidät sellaisiksi kuin olemme. Hän hyväksyy meidät tällaisina tai tuollaisina. Ymmärrän, että globaalin trendin mukaisesti myös Suomessa homovähemmistö on lähtenyt vaatimaan oikeuksiaan tasa-arvon nimiin. Mutta sitä en jaksa ymmärtää, että nyt pyritään nitistämään kaikki ne, jotka eivät ole juuri tiettyä myönteistä mieltä homoudesta. Ihmettelen myös, että palveleeko näin vahva ja jatkuva keskustelu sukupuolisuudesta itse homojen asiaa, vai kääntyykö asetelma toisin päin.

      Kolmas asia, joka kommentoinneissa ihmetyttää, on ateistien tai uskonnottomien (tai mikä lieneekin oikea määrittely) aktiivisuus K24:ssä. Näin puusta katsoen luulisi, että heitä ei tippaakaan kiinnostaisi, mitä ’kirkollisella foorumilla’ keskustellaan.

      No, voidaa tietysti kysyä, että mitäs luet. Minua kuitenkin kiinnostaa , mitä kirkossa ja uskon alueella tapahtuu. Ja täällä on mielenkiintoista jatkuvaa uutisvirtaa. Ja myös ’ylösrakentavaa’ ja fiksua kommentointia ja keskustelua.
      Ja lähdinhän itsekin kommentoimaan silloin tällöin. Minä kai edustan niitä tavallisia kirkossa kävijöitä.

      Osmolle vielä: Minulla on odotus Kotimaa Pron suhteen, että siellä voi lukea kirkkoon liittyvää uutisointia vähän syvemmältä kuin K24-puolelta. Odotan myös, että kommentointi olisi hieman toisen tyyppistä kuin täällä. Se, että on kirkon asioita käsittelevä foorumi, joka on myös tavallisille seurakuntalaisille tilaamalla saatavissa, on mielestäni ok.

    • Tuiren kanssa ajattelen hyvin paljon samalla tavalla. Liberaalit ja konservatiivit siinä mielessä kuin he sellaisiksi itsensä näillä palstoilla ovat ilmaisseet, ovat molemmat erittäin pieni vähemmistö neljästä miljoonasta tavallisesta seurakuntalaisesta, joihin itsenikin luen, vaikka papiksi vihitty olenkin. Tyypillistä molemmille äärisiiville on se, että he pyrkivät valtaamaan koko keskusteluareenan ja antavat vääristyneen vaikutelman, että tällaisia jomman kumman äärisuunnan kantoja edustavia ovat muka kaikki kirkon jäsenet. Eivät ole. Kirkon jäsenten valtava enemmistö ei edusta tällaisia liikkeitä. Naispapit hyväksyviä ovat myös nykyään lähes kaikki kirkon jäsenet. Myös ns. vaparit ovat hyvin pieni, mutta meluisa joukko, joka pyrkii kaikin tavoin vastustamaan nimenomaan evankelis-luterilaista kirkkoa. Älkää uskoko heitä. Valitettavasti Kotimaa24 on ryhtynyt suosimaan ääripäitä. Kyllä se kostautuu. Keskustelu jää näiden inttämiseksi ja tavalliset kirkon jäsenet jäävät pois.

    • Mielestäni täällä saa jokainen kommentoida blogeja ja uutisia paljon enemmän kuin olisi tarpeellista. Lisäksi toimitus julkaisee ”ulkopiiriläistenkin” kirjoituksia sensuroimatta yhteisessä blogissa. Ja kolmannekseen Internet on pullollaan vapaita blogialustoja. En usko, että kenenkään sananvapaus on vaarassa siksi, että ylläpito rajoittaa blogien määrää, jotta K24 sivusto pysyisi luettavana.

    • Ei soi kuolinkellot Kotimaa24:lle, päinvastoin. Kotimaa tarjoaa verkossa yhä laajempia sisältöjä, mutta kaikkea se ei voi tarjota ilmaiseksi. Kotimaa24 jatkaa kaikille avoimena ja maksuttomana. Kellot soivat mukaan kutsuen.

    • Salme, ulkopiiriläisiä ovat he, jotka eivät kuulu Riitta Bonnyn mainitsemaan sisäpiiriin mitä ikinä hän sillä sitten tarkoittikin.

    • Jusu, ai heitä tarkoitit. Riitta ehkä tarkoittaa sisäpiiriläisillä kirkon työntekijöitä ja luottamushenkilöitä, luulisin.

  2. Joskus minua harmittaa se, että vaikka täällä on uutisia tärkeistä aiheista, kuten esim. nyt tuon Korhosten tyttären huumehelvetistä selviäminen, niin kuitenkaan juuri kukaan ei niitä kommentoi. Tuostakin aiheesta olisi paljon sanottavaa, sillä niin suuri ongelma se on maassamme ja maailmalla.

    Kirkossakin tapahtuu jatkuvasti paljon ja nämä seksiasiat ovat seurakuntien arkielämässä jokseenkin näkymättömiä jokapäiväisen puurtamisen tasolla. Kuitenkin täältä saa usein vaikutelman, että muuta ei kirkossa olekaan. Kuva on siltä osin vääristynyt.

    • Minä näen asian siten, että kommenttien määrä ei mittaa asian tärkeyttä. Kommenttien määrä mittaa enemmän asiaan sisältyvät erimielisyyden määrää. Jos kaikki ovat samaa mieltä Korhosen tyttären huumehelvetistä selviämiseen, se ei aktivoi ihmisiä mielipiteen vaihtoon. Se ei kuitenkaan kerro siitä, onko asia enemmän tai vähemmän tärkeä kuin enemmän kommentoidut aiheet.

      Tietysti jokainen voi omalta kohdaltaan miettiä, minkä aihealueen uutisiin on itse kirjoittanut eniten kommentteja. Mikäänhän täällä ei pakota kommentoimaan homoaiheita ja olemaan hiljaa huumehelveteistä. Aivan jokainen meistä keskustelijoista tekee valinnan siitä, mistä haluaa keskustella.

    • Tietysti asia on niin, kuten Jus sanoo. Mutta kuitenkin keskustelua soisi syntyvän useammista aihepiireistä. Yksin on vaikea keskustella.

    • No problem. Meikäläisen kirjoitusvirheettömät kommentit pystyy edelleen laskemaan yhden käden sormin. 🙂

  3. Ollin tehtävä on tietysti puolustaa lehteään, kuten kuuluu. Itse jään pois lukijakunnasta ensi vuonna, koska seurakunta ei tilaa eläkkeelle jääneille. En suuremmin jää kaipaamaan, koska lehti palvelee lähinnä työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Tyttärelleni olen tilannut, mutta en ehkä enää, koska hän ei ole seurakunnan töissä eikä lujottamustehtävissä. Eläkeläisille ja muulle tavalliselle kansalle siinä ei ole paljon luettavaa. K24 on edelleenkin minun mielestäni menettänyt mielenkiintoaan kaikenlaisten höpöttäjien ja tiukkapipojen vallattua sen. Samoin sukupuoliasioihin keskitytään ihan liikaa. Ei ne tavallista seurakunnan jäsentä kauheasti kiinnosta.

  4. Osmolle:
    Miten minusta tuntuu siltä, että eläkkeelläkin olet kiinnostunut, mitä kirkossa tapahtuu!

    Minulle on ihan uusi näkökulma, että Kotimaa-lehti olisi vain kirkon työntekijöille ja luottamushenkilöille. Uskallan todeta, että ei pidä paikkaansa.

    Meidän perheessä ainakin, kuten monessa tuttavaperheessäkin, luetaan Kotimaa-lehti aika tarkkaan joka viikko.

    • Voihan se johtua työuupumuksestakin, kun ei tunnu enää kovin kiinnostavalta tuo kirkkopolitiikka eläkkeelle jäädessä, mutta minulla on kyllä eläkkeellä ollessa paljon muutakin harrastamista kuin kirkolliset asiat. Messussa aion kyllä käydä aika usein, mutta en kirkkopolitiikkaa kuuntelemassa vaan evankeliumin julistusta ja sakramentin nauttimassa. Lapsenlapsille jää enemmän aikaa. Samoin historian kirjojen lukemiselle sekä teatterille, elokuville, dekkareille ja ravintoloissa hyvästä ruuasta nautiskelemiselle, jos raha riittää. Vapaamuurariharrastukselle ehtii myös enemmän omistautua. Minulla ei ole mitään kirkkoa vastaan, olenhan ”kirkon uskollinen poika”, mutta kaikenlainen kouhotus joidenkin muotiasioiden ympärillä alkaa vähitellen tympäistä.

  5. Niin kuin Osmolle, myös minulle on syntynyt vaikutelma, että K24 on matkalla otsikon ” katoavaa kansanperinnettä” alle. Ymmärrän Lehtiyhtiön tavoitteen saada Pron kautta toiminta maksullisuuden piiriin. Rahatta ei lehtiyhtiö kauaa pärjää sekään. Jos Pro onnistuu tavoitteessaan, on ihan selvää, että tapahtuu jako sisäpiiriin ja suureen yleisöön ja ”asiakirjoittelulle” on yhä vähemmän lukijoita K24 puolella. Miksi siis kirjoittaa mitään tolkullisuutta ja ajatuksien herättämistä tavoittelevaa tänne. Ja Pron puolelle ei pääse, kun ei tilaa lehteä ja maksa lisäksi yksityishenkilön lisämaksua. K24 kuolee jo siksikin, että blogien kommentointi tuskin koskaan edes aluksikaan liittyy itse blogin sisältöön. Ja yleensä kommentointi päätyy muutaman kommentoijan keskinäiseen nokitteluun jostakin sivuasian sivujuonteesta. Surullista, mutta minkäs teet!

    • Näin se on kuin Risto sanoo. Kotimaa Pro on nähdäkseni eräs yritys saada seurakunnat tilaamaan lehteä työntekijöille. Seurakunnat joutuvat karsimaan menojaan. Luulen, että Kotimaan tilaaminen työntekijöille ja luottamushenkilöille on ensimmäinen asia karsintalistalla. Sitten tulevat avustukset järjestöille ennen kuin omaa henkilöstöä aletaan irtisanoa. Papinvirkojen karsiminenkin on jo realiteetti monissa seurakunnissa. Muussa työssä aletaan siirtyä ostopalveluihin. Näkevimmät kommentoijat ovat siirtymässä pois Kotimaa24:stä. Vain vähän tyhmemmät, kuten minä, yrittävät vielä sielläkin roikkua.

    • Risto Voipio kirjoitti: ”Miksi siis kirjoittaa mitään tolkullisuutta ja ajatuksien herättämistä tavoittelevaa tänne.”

      Aina tulee arvostaa lukijoitaan ja tehdä niin hyvää kuin suinkin osaa. En tiedä, olenko koskaan onnistunut herättämään ajatuksia, mutta periaatteessa se on aina pyrkimyksenä. Kirjoitelin sitten vaikka itselleni pöytälaatikkoon tai paaville pääsiäissaarnaa. Aina pitää arvostaa lukijoita ja pyrkiä parhaimpaansa millä tahansa foorumilla.

  6. Kotimaa24 on valitettavasti vetänyt tätä liberaalia linjaa, että olin yllättynyt kun luin erästä sitaattia 1990-luvulta, jossa Kotimaa vielä puolusti Raamatun auktoriteetti, siinä missä nyt sillä tavoin lentää pois K24:stä.

    Toivottavasti päätoimittaja on uskossa Jeesukseen, Raamattuun ja apostoliseen uskontunnustukseen.

    ”Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet, että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.” – Kolossalaiskirje 2:1-3

Tepsa Pentti
Tepsa Pentti
Olen taustaltani lappilainen teologi, pappi ja uskonnon opettaja, Vanhan testamentin eksegeetti ja Kemijärven seurakunnan kirkkoherra.