Lunta, lunta ja aurinkoa

 

 

Kevättalvi kuluu täällä Lapissa lumikinosten keskellä. Kotien pihapiirit pursuavat lunta. Sitä kolatessa yhdistyy ulkoilu ja lihasharjoitus. Hankien päälle on ilmestynyt kevättalven aurinko, joka jo lämmittää ja loihtii tippasevat jääpuikot räystäille.

Lumi on vastakohtien summa: Se hohtaa keväisinä hankina, mutta voi paksuna kerroksena peittää pimeyteen. Se sataa höyhenen kevyenä, mutta kerrostuessaan voi rusentaa alleen isojakin taloja. Kylmänä se huokuu kuolemaa, mutta voi kinoksena kätkeä suojaansa pakkasenarkaa elämää.

Veden matka aaltojen syvyyksistä lumisateeksi on mielenkiintoinen. Kuinka vedestä voikin tulla jotakin niin puhdasta ja valkoista kuin lumi? Monilla valoisilla kristityillä voi olla hyvin vaikea menneisyys uskon kieltäjänä.

Osuvasti tätä kuvataan Raamatussa: ”Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista. Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon.” (Ef. 5:8-11)

Auringossa hohtava, puhdas lumi muistuttaa meitä siitä Jumalan rakkaudesta, joka pukee meidät vanhurskauden, puhtauden ja pyhyyden viittaan. Se tapahtuu, kun uskomme, että ristillä Jeesus sovitti syntivelkamme. Juuri se saa meidät loistamaan Kristuksen valoa.

Pilkkopimeässä lumi ei juuri hohda, sillä se voi vain heijastaa auringon valoa, mitä se kuutamollakin tekee. Niinpä kristittykään ei voi ryhtyä toimintaan pimeyden maailman tavoilla menettämättä valoaan. Kristityn kasvun hedelmät tarvitsevat hyvää valoa kypsyäkseen; pimeässä ja kylmässä ne tuhoutuvat.

Kannattaa tulla päivänvaloon. Valoisa kevätpäivä herättää uupuneen kaamoksen kulkijan sisikunnan eloon. Samaa valohoitoa saa osakseen myös Kristukseen katsova rukoilija. Lepää valossa!

Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra

  1. Etenkään virtuaalimaailmassa mikään ei ole ikuista.

    Kun aika ajoin tulee vaivihkaa seuratuksi ajatustenvaihtoa eräillä reilu vuosi sitten synnytetyillä rinnakkaispalstoilla, ei voi kuin todeta, kuinka tarpeellinen K24 uudistus hiukan yli vuosi sitten oli.

    ”Tykkäysten” poistaminen oli myös hyvä juttu. Ne polarisoivat tarpeettomasti ja automaattisesti keskustelua.

    Erimielisyys on keskustelun/kommentoinnin edellytys. Vähänkään pidemmillä ketjuilla on aina niile tyypillinen, melko samanlainen rakenne.

    Vaikka K24 on edelleen ilmainen, on se Kotimaalle tärkeä, koska ilmeisesti ainakin toistaiseksi eri kävijöitä on riittänyt.

    Sitäpaitsi: keskustelu on muuttunut sävyisämmäksi:-)

  2. No eihän se nyt noin ole kuin Olli Seppälä kirjoittaa, että jokin sisältö on ajallisesti ollut ja mennyt. Ei todellakaan. Kotimaa24 vain yksinkertaisesti on epäonnistunut uudistuksissaan ja tehnyt julkaisusta erittän vähän kiinnostavan. Blogit ovat mitä ovat ja linja on mitä on.
    Koko kirkollisen tiedotuksen suurempi kuva heijastuu tähän julkaisuun – kiinnostamatonta ja mitäänsanomatonta, johon ei sisälly mitään syytä miksi minä lukijana taikka ihmisenä tarttuisin. Kirkolla ja sen tiedotuksella pitää olla tarkoitus ja sisältö päivän kirkkaana – miksi ovat olemassa ja miksi tiedotetaan. Nyt ajetaan todella yhdenasian linjaa vailla mitään keskustelua – eihän se ole lehdistö joka näin toimii.
    Siksi ei ole koskaan olemassa jokin sisältö joka on ollut ja mennyt – on vain huonosti tuotetettua ja toimitettua sisältöä taikka sisällöttömyyttä.

    • Kyllä Tuomon kommentissa on oikeansuuntaista näkemystä siitä, että jos lukee vain esim. K24-palstaa, niin kokonaiskuva kirkostamme jää kovin köyhäksi ja yksipuoliseksi. Täällä syntyy vaikutelma, että kirkossa on ikäänkuin kaksi vastakkaista leiriä, jotka tappelevat keskenään kahdesta asiasta: naisten pappeus ja homoseksuaalisuus.

      Tosiasiassa kirkon työssä olevat sanovat, että tällaista vastakkain asettelua ei joko esiinny ollenkaan tai kovin vähän ruohonjuuritason työssä. Poikkeuksen voivat tehdä jotkut Etelä-Suomen seurakunnat.

      Toisaalta, jos on uutisia ihan tavallisesta seurakuntaelämästä tms. niin vaikuttaa, että ne eivät juurikaan kommentoijia kiinnosta. Liekö niin, että tänne on pesiytynyt varsin ”yksisilmäistä” porukkaa? Totta on varmaan myös se, että K24 on oiva kenttä pitää esim. homoseksuaalisuusasiaa jatkuvasti esillä ja sen edun ovat myös kommentoijat hyväkseen käyttäneet.

      Kokonaiskuva Suomen kirkosta on erilainen kuin K24 kautta syntyvä kuva. Ehkäpä Pro tuo esille muutakin kuin vanhoislestadiolaisuutta, naispappeutta, homoseksuaalisuutta ja lähetysmäärärahoja?

  3. Salme, minua ihmetyttää juuri tuo, että Kotimaa yhtiöt kaikissa medioissa (niin suurimpien seurakuntien lehdissä kuin muissakin omistamissaan) on ottanut kaiken lähtökohdaksi silmälasit joiden takaa kaikki näyttää kovin seksistiseltä ja leimaa jopa tasa-arvon ja ihmisarvon kristillistä selittämistä. Kristuksessa on kaikki tasa-arvoista mutta kun tämä ei ole agenda vaan sosiaalieettinen yhteiskunnallinen valta niin siinä käy kuten tässä on käynyt eli seurakuntien todellisuus ei kohtaa julkista kirkon todellisuutta. Onko sen joku ottanut haltuunsa niin ei suinkaan vaan tämä on tarkoituksellisesti ajettu tähän pisteeseen. Olemme muoti-ilmiön kuljetettavana aivan kuten kaikki muutkin muutokset kirkossamme ja jumalanpalveluselämässä niin tämän lehden ja julkaisijan juttuja kun lukee niin tuntuu, että väki haluaa kirkollisia tansseja ja ryyttäjäisiä. Olen satavarma, että kaikki haluavat vain hyvää elämää ja siihen istuu meille kristityille ihan perussanoma josta me sen perustan ja arvot tähän elämäämme haemme. Sitä meidän on tarjottava veikä sosiaalipornoa.

    • Minä en ehkä puhuisi niinkään muoti-ilmiöstä vaan ihmisluontoon kuuluvasta vallanhimon ja oikeudenmukaisuudentunteen tasapainottelusta, joka on ohjannut yhteiskunnallista kehitystä jo useiden satojen vuosien ajan.

      1800-luvulla ”muoti-ilmiö” oli orjuuden vastustaminen. Orjien ja isäntien välille haettiin yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Vuosisadan lopulla ja 1900-luvun alussa Euroopassa väiteltiin siitä, pitäisi naisten saada miehiin nähden yhdenvertainen asema esimerkiksi äänioikeuden osalta. Vuosisadan puolivälissä taistelu käytiin mustan kansanosan oikeuksista valkoihoisiin nähden. Ja tänään puhutaan seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuudesta.

      Näihin kaikkiin ”muoti-ilmiöihin” on liittynyt se, että valtaapitävä luokka on halunut säilyttää itsellään jotain etu-oikeuksia ja vastustanut niiden laajentamista kaikkiin ihmisiin. Ja lähes poikkeuksetta kirkko on kaikissa näissä ihmisoikeuskysymyksissä toiminut jarrumiehen roolissa sen sijaan, että se olisi puolustanut tasa-arvoista kehitystä.

      Mutta tietysti jokainen sukupolvi näkee tämän vain omalta kannaltaan ja jokaisessa sukupolvessa on aina ollut heitä, jotka näkevät muutoksen uhkana itselleen.

    • Kun Jusu Vihervaara edes hiukan pystyt kertomaan mikä on se muutos mistä puhut niin minäkin voisin jotain asiasta ymmärtää. En ole näkevinäni ihmisyydessä mitään muutoksia sitten Luojan luoman kuvan ihmisestä. Sen sijan erilaisia muoti-ilmiöitä kuten nyt tämä valtava homohössötys vie keskustelua täysin sivuraiteelle. Ei ihmisyys ole koskaan rakentunut eikä rakennu siitä kenen kanssa minä toteutan erilaisia himojani.

    • Jos ajatellaan laajemmin tätä ”homohössötystä” niin se on varmaan alkanut jostain 1960-luvulta ainakin siinä mielessä, että ensimmäinen saavutus oli se, että vuoden 1971 jälkeen homoseksuaalisista teoista ei ole enää tuomittu vankilaan. Jollekulle se voi olla hössötystä, mutta minulle se on aivan älyttömän iso asia, vaikka en tuolloin ollut syntynytkään.

      Tarinaa jatkuu vuonna 1981, jolloin sairausluokituksiin saatiin tehtyä muutos, jonka jälkeen homoja ei enää luokiteltu sairaiksi vaan sitä alettiin pitää ihmisen seksuaalisuuden normaalina ilmentymänä. Minun mielestäni se, että terveitä ihmisiä ei ennakkoluulojen takia leimata sairaiksi, on ihan hieno juttu.

      Vuosituhannen vaiheessa keskustelu on pyörinyt lähinnä sen ympärillä, että samaa sukupuolta olevat parit saisivat yhteiskunnassa yhdenvertaisen aseman liittyen heidän parisuhteisiinsa. Vaikea minun on tätäkään nähdä täysin kohtuuttomana tavoitteena.

      Lainsäädäntö on tietysti yksi asia ja ihmisten suhtautuminen on toinen. Asiasta puhuminen, lainsäädännössä olevien puutteiden korjaaminen ja syrjintään puuttuminen ovat saaneet aikaan sen, että ihmiset suhtautuvat seksuaalivähemmistöihin nykypäivänä huomattavasti suvaitsevaisemmin.

      Minua ja poikaystävääni on vielä vuosituhannen vaihtuessa homoteltu ohi ajavasta autosta (kyseessä oli siis täysi-ikäiset ihmiset) meidän jonottaessa Helsinkiläiseen yökerhoon. Nyt 14 vuotta myöhemmin aika harva kokee, että on sosiaalisesti hyväksyttävää käyttäytymistä huudella homoille hävyttömyyksiä.

      Kyllä minä sen ymmärrän, että tämä hössötys ei kosketa sellaista ihmistä, jonka ei tarvitse lukea uutisia siitä, kuinka sadat seurakuntien jäsenet kirjelmöivät sen puolesta, että ihminen potkitaan pois työpaikastaan hänen parisuhteensa takia. Olen silti kiitollinen, että niin moni suomalainen on lähtenyt tähän hössötykseen mukaan. Minulle se merkitsee paljon.

  4. Tuomo ja minä puhutaan nyt eri asiasta kuin Jusu. Ainakaan minä en näe muutoksia uhkana itselleni tms.

    Tuomo sanoi: ” Olen satavarma, että kaikki haluavat vain hyvää elämää ja siihen istuu meille kristityille ihan perussanoma josta me sen perustan ja arvot tähän elämäämme haemme. ” Tästä on kyse ja tämä on kirkon tehtävä. Julistaa evankeliumia, ei päivän politiikkaa.

    • Aivan oikein Salme, juuri tämä on se harhapolku johon tämä koko kirkko ja sen keskustelu on johdatettu. Ei kristityn toivo tule seksistä eikä sänkykamarista vaan evankeliumista ja Uskosta, joka on lahja jokaiselle – siinä ei kysytä mitään seksististä kysymystä eikä sillä puututa yhteiskuntapoliittisiin kysymyksiin. Kristittyinä sen sijaan olemme kyllä vastuussa toinen toisistamme.

Tepsa Pentti
Tepsa Pentti
Olen taustaltani lappilainen teologi, pappi ja uskonnon opettaja, Vanhan testamentin eksegeetti ja Kemijärven seurakunnan kirkkoherra.