Lopun ajan herätys ja Suomen kansan etsikkoaika
Huomenna on monien suomalaisten kirkkojen jumalanpalveluksissa teemana etsikkoajat. Kirkkokäsikirja sanoo tästä teemasta näin:
”Jumalan oman kansan historia osoittaa, että elämässä on aikoja, jolloin ihminen ja ihmisyhteisöt erityisesti joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen. Omiin kykyihin, ihmisviisauteen ja omaan erikoisasemaan luottaminen estävät usein näissä tilanteissa kuulemasta Jumalan ääntä ja noudattamasta hänen kutsuaan. Etsikkoaikaan pätee sana: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa"(Hepr. 3:15).
Eräs ystäväni, jolta olen oppinut todella paljon Raamatusta ja teologiasta, pohti kerran lopun ajan herätyksiä. Moni karismaattinen liikehdintä lupaa pian koittavia suuria herätyksiä. Henki vuodatetaan pian kuin syyssade Israelissa ja saamme uudistua koko kansakuntana...
Ystäväni mietti voiko näihin lupauksiin luottaa? - Toki hän suhtautui ajatukseen uudesta kristillisen herätyksen aamusta, tai vaikka sitten syyssateesta, myönteisesti. - Samalla hän silti pohti osuuko tämä herätys juuri Suomeen. Mitä, jos olemmekin kristillisenä maana jo aamuruskon sijasta iltaruskossa? Miten voimme tietää, että meidän kansallemme annetaan vielä etsikkoaika?
Tässä edellä kuvatussa pohdinnassa ystäväni on ymmärtääkseni aivan kristillisen aikakäsityksen hermokeskuksessa! Juuri tästä, ja tällaisesta mielenlaadusta, etsikkoaikojen saarnoissa tulisi olla kysymys. - Syvimmiltään me emme tiedä huomisesta päivästä yhtään mitään varmaa. Tulevaisuus on Jumalan! Näin ollen emme voi tietää, mikä on oma tilanteeni huomenna, tai minne Suomen kansa päätyy kohtaloissaan; - syvempään luopumukseen/maallistumiseen vai kristilliseen herätykseen/parannukseen? Emme myöskään voi tietää sitä onko kansamme kohtalona tulla pyyhkiytyneeksi kokonaan pois maailman kansojen joukosta (kuten monet suuret muinaiset/pakanalliset korkeakulttuurit), vai saada säilyä pienuudestaan huolimatta kansakuntana aina aikojen loppuun asti (kuten Raamattu lupaa Israelin kansalle).
Näitä ystäväni pohti syvällisesti, mutta teki sitten yhden heureettisen havainnon. - Lopun ajan herätyksen tulemisesta Suomeen emme voi olla varmoja, mutta yhden lopunaikoihin liittyvän asian me Raamatun perusteella tiedämme. - Luopumuksen ja suuren eksytyksen tuleminen on varmaa. Jumala nimittäin aivan itse sallii tämän tapahtua, jotta hän näkisi, kuka on mieltynyt valheeseen, ja kuka pitäytyy vaikeuksienkin aikana totuuden tiellä.
Raamattu sanoo:
”Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.” (2.Tess.2:11-12)
Tämä on aika veret seisauttava näkökulma! Mikään kansa tai kirkkokunta ei voi julistaa omalla kohdallaan itsestäänselvää ”Happy End-iä”, eli onnellista loppua jonkin suuren ja väistämättömän herätyksen muodossa. Raamattu lupaa sen sijaan suuren eksytyksen kautta tapahtuvan seulonnan, jossa jyvät erotetaan akanoista!
Nämä ystäväni pohdinnat nousivat mieleeni tänään, kun valmistaudun kirjoittamaan huomista saarnaa etsikkoajoista. Jotenkin tälle kaikelle luo tramaattisen taustan se, että viime päivinä monet suomalaiset kirkolliset avainpelaajat (piispat ja pastorit) ovat vaatineet hyväksyntää asioille, jotka Raamattu ilmoittaa kuolemaan johtaviksi synneiksi. Minun tarvitsee tuskin tarkentaa, että kyseessä on homoseksuaalisen seksin hyväksyminen. Piispojen joukosta on annettu ymmärtää, että ”seksuaalivähemmistöjen ja samaa sukupuolta olevien parien rakkauden leimaaminen synniksi rikkoo sekä Kristuksen ruumiin ykseyttä että Jumalan luomistyötä vastaan.”, eikä homoseksuaalisen seksin synniksi sanomista enää sallita (https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kirkolliskokous-otti-vastaan-piispojen-avioliittokirjeen-viisi-piispaa-kommentoi-viisi-oli-hiljaa/)
Kun Raamattunsa tunteva kristitty peilaa tällaisia em. puheenvuoroja Raamattuun, hän kauhistuu näitä piispakunnasta nyt nousevia ääniä. Raamattu näet opettaa aivan päinvastoin. Raamattu tuntuu varoittavan juuri tällaisesta tilanteesta, kun siellä kirjoitetaan:
”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet,” (1.Kor.6:9).
Onko Raamatussa ennustettu lopunajan eksytys siis rantautunut Suomeen ja sen piispojen keskuuteen? Näemmekö nyt silmiemme edessä juuri sen, mistä Raamatussa kirjoitettiin jo muinoin?
Auttaisiko, että kääntyisimme aikamme profeettojen puoleen? Kuka voisi olla aikamme profeetta? - Ehkä on syytä torjua suoralta kädeltä ne em. suurten herätysten ja menestyksen lupailijat! Mutta voisiko Suomen luterilaisen kirkon sisältä löytyä jokin armolahjoja korostava liike, jonka johtajan voisi kuvitella edustavan tervettä profeetallisuutta? Mitä sanoo Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtaja?
Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtaja Timo Pöyhönen haluaa juuri nyt rakentaa kokonaan uuden sateenvarjokirkon. Hän ei vaikuta kehottavan ketään parannukseen, eikä nimeä homoseksuaalista seksiä synniksi, vaan ehdottaa, että eri tavoilla ajattelevat seurakunnat / yhteisöt voivat keskuudessaan opettaa aivan niin kuin ovat Raamatusta ymmärtäneet mutta olla silti yhtä kirkkoa… (https://www.kotimaa.fi/blogit/nain-loydamme-tien-umpikujasta/)
[Blogistin lisäys klo 18:15: Timo Pöyhösen oman viestin mukaan hän on sovittelumallistaan huolimatta itse periaatteessa homoseksuaalisen seksin harjoittamista vastaan.]
Miltä tämä kuulostaa etsikkoaika -teeman äärellä? Miten soi profeetallinen pasuuna? - Ainakaan minä en kuule selvää ääntä! - Milloin mikään kansa on kääntynyt parannukseen ja tunnistanut etsikkoaikansa sillä tavalla, että valheen ja totuuden ylle on viritetty Pyhän Jumalan katseelta suojaava(?) sateenvarjo?!?
Mihin voisimme siten verrata Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtaja Timo Pöyhösen hengellistä sanomaa?
Onko liian rohkeaa etsiä sille analogiaa tilanteesta, jossa Jumala sallii Israelille tuomion tuottavan eksytyksen. Jo Vanhasta testamentista löytyy hämmentävä ”kaava”, joka on yhtä traaginen kuin edellä mainitsemani UT:n kuvaus lopunajan suuresta eksytyksestä, jonka kautta Jumala tutkii ihmisten sydämet:
”Henki vastasi: 'Minä lähden sinne ja menen valheen henkenä jokaisen hänen profeettansa suuhun.' Silloin Herra sanoi: 'Eksytä sinä hänet, sinä pystyt siihen. Mene ja tee niin.' Ja niin on käynyt, Herra on lähettänyt valheen hengen kaikkien näiden profeettojesi suuhun. Onnettomuuden hän on sinun osallesi määrännyt!" (1.Kun.22:22-23)
Tämä lyhyt sitaatti saattaa vaikuttaa vähän vaikeatajuiselta, mutta kun lukee siihen liittyvän kertomuksen vähän laajemmin, tajuaa Raamatun logiikan. - Jossakin vaiheessa Jumala sallii syntiin mieltyneen kansansa ikäänkuin syödä omaa lääkettään. Tämän Hän tekee niin, että antaa myös arvostettuina pidettyjen hengenmiesten ja -naisten alkaa puhua eksyttävää puhetta. Näin heidän edustamansa syntiin liittyvät varoituksen äänet vaikenevat, ja he alkavatkin sen sijaan siunata ja suosia sellaista käytöstä, elämäntapaa ja valintoja, jotka jouduttavat tuhon koittoa. Tällainen tilanne kuvaa Raamatussa tuomion aikaa, ei siis enää etsikkoaikaa. Etsikkoaikana oli vielä huutavan ääniä korvessa. Etsikkoaikana monien mielestä kiusalliset ja ehkä vanhanaikaisinakin pidetyt Raamatun moraalin julistajat kehottivat vielä luopunutta/maallistunutta kansaa parannukseen. Tällöin on vielä mahdollisuus kääntyä. Aina silloin on mahdollista kääntyä, jos ja kun vain antaa Jumalan sanan puhutella, eikä koveta/paaduta sydäntänsä Jumalan sanan viestiltä. Tällöin on vielä mahdollisuus suureenkin herätykseen.
Mutta missä ajassa me nyt elämme?
Sen tietää vain Jumala yksin. Samalla on kuitenkin jokaisen yksittäisen ihmisen, minun ja sinun, kohdalla yhä totta tänään luettava kirkkokäsikirjan johdantosana:
"Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa"(Hepr. 3:15).
18 kommenttia
Kirkon hajoamien tulee vaikeuttamaan kaikkea hengellistä työtä maassamme. Joten vaikka ei olisikaan kirkon jäsen, niin suuria vaikeuksia on edessä. Mikäli hajoaminen tapahtuu. Kaikki kristillinen toiminta joutuu silloin paljon suuremman paineen alaiseksi. Kirkko on tähän asti ollut se sateenvarjo , joka on jarruttanut vastustusta. Joten nyt on jo hyvä alkaa varustautua aikaan, jossa evankeliumin julistamien ei ole enää hyväksyttyä. Hajoamisen jälkeen kirkko ei enää kykene suojaamaan kristillistä toimintaa.
Eriseurat ja lahkot kuuluvat kai myös kuuluvat Paavalin ”syntilistaan”. Mitkähän osat hajoavasta kirkosta sitten tuomitaan lahkoiksi ja mitkä ”oikeaksi kirkoksi”? Siinä seuraavan 20 vuoden tappeluksen aihe. Onneksi Jeesukseen voi luottaa ja turvata kaiken tämän sekoilun keskellä. Hän ei taida kysyä kuinka oikeaoppinen olit…
Manu, eikö selkeä ja kirkas evankeliumin julistaminen ole sittenkin tärkeämpää kuin lain julistus, vaikka tietenkin lailla on oma tärkeä tehtävänsä?
Mitähän on parannus jota Manu Ryösö julistaa?
Kuuluuko siihen seuraava Jeesuksen sanan mukaan:
Luuk. 14:33 Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.
Kiitän vilkkaasta keskustelusta. Tämä blogi hiljentyy nyt pyhän viettoon.
Pyhäpäivän Jälkikirjoitus
Tämän linkin kautta voit kuunnella ja katsella, miten tämä sama etsikkojan teema on kypsynyt aamun ehtoollishetkeen mennessä:
https://www.youtube.com/watch?v=xuDHhM5waxA&t=19s
Manu-hyvä, nyt on valheen henki tainnut mennä sinuun itseesi, kun yrität antaa minusta väärän todistuksen! Olen parisuhdekysymyksessä perinteisellä kannalla eikä se ole kenellekään minua seuranneelle voinut jäädä epäselväksi. Sateenvarjokirkon idea on pikemminkin suojata perinteisen kannan elintila kirkossa kuin vesittää sanan julistusta.
Ilmoita asiaton kommentti