Näin löydämme tien umpikujasta!
Kirkolliskokouksessa keskusteltiin jälleen samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Kiteytyksenä kuullusta voisi sanoa, että "länsirintamalta ei mitään uutta". Pääosin kommentit kulkivat tuttuja latuja ja oikeastaan vain Espoon ja Turun piispojen näkemykset pomppasivat totutusta. Piispa Hintikka oli valmis menemään niin pitkälle, että ei antaisi konservatiiviselle opetukselle enää tilaa hiippakunnassaan. Siihenhän konsusiipi pelkää kiistan lopulta johtavan eikä siksi uskalla antaa tuumaakaan periksi. Umpisolmu on tiukka.
Neuvottelutaidon kirjoista olen aikanaa oppinut periaatteen, että jos kakkua ei voida jakaa, pitää leipoa isompi kakku. Se tarkoittaa, että jos neuvottelijoiden on vaikea löytää ratkaisua eriävien kantojensa vuoksi, on etsittävä uusia mahdollisuuksia tuomalla neuvottelupöytään jotakin lisää. Muuten ajaudutaan loputtomaan ja hedelmättömään juupas-eipäs -väittelyyn. Mikä voisi olla tämä lisä, joka avaisi umpikujaan ajautuneen tilanteen?
Ratkaisu on taata konservatiivi-siivelle aito kotipaikkaoikeus ja sen varmistavat turvatakuut. Niiden avulla uskon konsusiiven uskaltavan liikahtaa poteroistaan ja näin tien sopuun löytyvän. Turvatakuilla luomme neuvotteluun uudenlaisen asetelman, joka avaa pelin.
Tarvittavia turvatakuita on kolme:
(1.) Ensimmäinen turvatakuu on, että kaikille kirkon työntekijöille pitää taata avioliittokysymyksen suhteen aito ja rikkumaton omantunnonvapaus ja se pitää nuijia niin syvälle kirkkolain uumeniin, ettei sitä voi muuttaa kuin vahvalla (5/6) määräenemmistöllä. Ilman aitoa omantunnonvapautta ei voida löytää tietä eteenpäin vaan pelko jäykistää neuvotteluasetelman.
(2.) Toisena turvatekijänä seurakunnille ja järjestöille pitää antaa mahdollisuus halutessaan valita oma teologinen linjansa tässä kysymyksessä. Valtaosa seurakunnista varmaankin sallisi molemmat avioliittonäkemykset mutta joillakin alueilla voisi olla tarpeen antaa mahdollisuus valita toinen tie.
(3.) Kolmanneksi pitää luoda väylä perustaa suoraan kapitulien alle ns. henkilö- eli yhteisöseurakuntia, joissa sallitaan alueseurakuntia suurempi vapaus itsenäiseen teologiaan ja kulttuuriin. Tähän kirkolliskokouksessa esitelty ns. hiippakuntamalli antaa hyvät tekniset puitteet.
Näiden turvatakuiden seurauksena kirkostamme voisi kehittyä "sateenvarjokirkko", joka muodostuu teologisesti ja toiminnallisesti erilaisista seurakunnista ja yhteisöistä. Kaikkia seurakuntia yhdistäisi kuitenkin sitoutuminen piispalliseen kaitsentaan ja CA VII:n pykälään* vaikka muuten niissä voisi olla hyvinkin erilaisia painotuksia ja kulttuureita. Sateenvarjokirkko olisi samalla tie nykyistä joustavampaan ihmisten tavoittamiseen, sillä se lisäisi seurakuntaelämän monimuotoisuutta.
Älkäämme siis jääkö odottamaan hallinto-oikeuksien päätöksiä. Älkäämme myöskään lähtekö (piispallisen) anarkian tai mielipiteen tukahduttamisen tielle vaan rakentakaamme aidosti avaraa ja monia näkemyksiä kunnioittavaa kirkkoa, sateenvarjokirkkoa!
---
* CA VII: "Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta."
72 kommenttia
Kommentteja lukiessa tulee tuntu, että ykseyttä ei edes haluta vaan kirkon dramaattinen tilanne sopii monelle ihan hyvin. Mistäs me sitten tapeltais jos sopu löytyisi…!
Manu Ryösö, sanoitat asian erinomaisen selkeästi. Timo Pöyhöselle totean, että sellaisia turvatakuita, joita peräänkuulutan, ei ole oikeasti saatavissa. Idea on hyvä, mutta mahdotonta käytännössä. Tämä on nähty jo Ruotsin kirkossa vuoden 1958 naispappeuspäätöksen tiimoilta ja meilläkin samassa kysymyksessä, vaikka ”pehmeämmin” sanoitettuna. Totta kai kirkko voidaan määritellä jonkinlaiseksi allianssikristilliseksi hallinto-organisaatioksi, mutta Espoosta kuultiin, mihin suuntaan ollaan menossa. Syy on yksinkertainen. Sekä spn-vihkimisten ja naispappeuden kannattajat ovat eri tavoin viestittäneet, että kyse on pohjimmiltaan sorrettujen ryhmien ihmisoikeuksista, tosin valikoidun Raamatun tulkinnan tukemina ja kristillisellä kuorrutuksella. Otan esimerkin, josta ei liene erimielisyyttä. Kunniaväkivalta on väärin. Kukaan täysipäinen ei ajattele, että sitä vastustetaan niin, että kielletään se lailla ja koululaitos pannaan valistamaan nuoria. Mutta samaan aikaan sallitaan jonkun muslimisaarnaajan puolustaa kunniaväkivaltaa (toistaiseksi) ja oikein luvan kanssa.
Manu,
Mainitsit tuolla aiemmin, että kirkko on totuusyhteisö. Mikä on se totuus? Raamatussa on reilut 1300 sivua ja niihin mahtuu aika paljon totuuksia. Jos yhden kysymyksen/totuuden myötä perustetaan aina uusi yhteisö, niin ollaan pian Amerikan mallissa täälläkin. Joka korttelista löytyy omaa ”totuuttaan” julistava kirkko. Siihenkö haluaisit mennä?
Eikö Jeesus Kristus ole se Totuus eikä jotkut yksittäiset asiat?
Kun en ole niin tarkkaan seurarannut kirkolliskokouksen keskustelua, niin kysyn: onko blogistin lausuma Espoon piispan puheenvuorosta ”konservatiiviselle raamattuopetukselle tästä teemasta ei enää anneta lainkaan tilaa” oikein lainattu ja tulkittu. Onko piispa Hintikka todella sanonut ja tarkoittanut näin.
Hannu Paavola. Tarkoitan siis sitä, että kysymys on ideologisoitu. Seksuaalivähemmistöt ja naiset ovat sen mukaan sorrettuja ja kirkon ns perinteisen kannan mukainen toiminta heidän sortamistaan. Tästä syystä on välttämättä johdonmukaisesti (joskin sopivasti taktikoiden) kielkettävä sortava toiminta johdonmukaisesti ja ilman erivapauksia. Kenelläkään kun ei tietenkään voi olla erivapautta sortaa toisia. Mikä on aivan loogista ja oikein, mikäli spn-vihkimiset ja naispappeuden torjuminen olisivat ilmausta ihmisryhmän sortamisesta.
Kirkolliskokous/ piispa Teemu Laajasalo/ ”Laajasalon mukaan vaihtoehtoja on tasan kaksi: joko kirkko hajoaa tai sitten kirkko ei hajoa. – Jos itse kukin pidämme omasta linjastamme täysin kiinni, valitsemme kirkon hajoamisen tien.”
Kaikki herätysliikkeet, jotka hyväksyvät vanhan käsityksen pappeudesta sekä perinteisen avioliitto käsityksen voisivat siirtyä Lähetyshiippakuntaan, jonka oppiperusta on sama kuin Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla. Ne kirkon ja herätysliikkeiden jäsenet, jotka haluavat uuden, ns. tasa-arvoisen avioliitto käsityksen eivät siirtyisi Lähetyshiippakuntaan. Nämä kaksi asiaa (pappeus, avioliitto) tällä hetkellä erottavat selvästi näkemyksiä. ”Kahdet rattaat” voisi hylätä ja siirtyä porukkaan, joka ajaa yksillä rattailla. (Selvennykseksi, en ole Lähetyshiippakunnan minkään seurakunnan jäsen, mutta olen osallistunut heidän messuihin sekä kuunnellut messuja radiosta). Minua ei ole myöskään ”kalasteltu” liittymään näihin yhteyksiin”
Heittoni on täysin mielivaltainen, koska en ole myöskään minkään herätysliikkeen varsinainen jäsen. Minulla ei ole mitään päätösvaltaa herätysliikkeissä eikä Lähetyshiippakunnassa. Ihmettelen vain, kuinka kauan herätysliikkeet jaksavat ”sinnitellä” kirkon sisällä, koska ”piispallinen kaitsenta” on vain ”keppiä.” (Savustetut kirkon papit naispappeus kiistan vuoksi sekä ehtoollisen kieltäminen nuorilta Turussa, koska naispappia ei hyväksytty ehtoollisen jakajaksi)
”Näin löydämme tien ulos umpikujasta, tarjoaa Pöyhönen” ohjelmansa julistuksessa. Teemu Laajasalon kirkolliskokouksessa toteaman pattitilanteen ja hänen arvioimansa kirkon jakautumisen jälkeen (/Laajasalo ei jakoa toivo, mutta kuvittelee kuitenkin konseksun jotenkin edelleen toimivan ?) ja Pöyhösen umpikujan (Pöyhönen ratsastaa kaksilla rattailla ja esittää että rinnakkain eläminen kahden toisistaan poikkeavan näkemyksen kanssa voisi toimia?) jälkeen kirkon mahdollisesti jakauduttua erillisille opeille, voisivat uudet/vanhat periaatteistaan luovuttamattomat tahot/osapuolet saada rauhan näille kysymyksille ja voisivat keskittyä omien seurakuntalaisten hengelliseen hoitamiseen?
Miten tällaiset eroavaisuudet saadaan mahtumaan samaan purkkiin? Tätä Helsingin piispa TL myös kysyy?
Kriisissä on aina myös mahdollisuus tarjolla. Nyt kun kellokkaat on valjastettu riitelyyn, niin eiköhän meidän muiden ole aika ryhtyä ihan muihin tehtäviin. Eikä ainakaan lähteä mukaan tuohon, josta ei mitään hyvää ole luvassa.
Tuossa minulla on hyviä naapureita, joita en ole vielä rohjennut kutsua mihinkään. Kaikesta muusta on helppo jutella, mutta kun tulee mieleen siinä, että voisi sanoa jotain elämän tärkeimmästä asiasta, niin johan on vaikeaa. Näitä naapureita kirkko ei evankeliumillaan tavoita, mutta siinä he ovat minun lähelläni. Siinä minulla on ihan riittävästi umpikujaa mietittäväksi. Hei. Meillä on tehtävä kutsua ja viedä ilosanomaa eteenpäin. En oikein tiedä onko jotain sellaista mihin heitä voisin kutsua. Pitääpä laittaa mietintään.
Nyt pitäisi lähteä siitä: Onko meidän kaikkien tuntema Jeesus ollut ristillä ja ylösnoussut, joka antaa myös voiman seurata häntä.
Siis piti olla; perustella yhteys näin.
Ilmoita asiaton kommentti