Kirkolliskokouksessa keskusteltiin jälleen samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Kiteytyksenä kuullusta voisi sanoa, että "länsirintamalta ei mitään uutta". Pääosin kommentit kulkivat tuttuja latuja ja oikeastaan vain Espoon ja Turun piispojen näkemykset pomppasivat totutusta. Piispa Hintikka oli valmis menemään niin pitkälle, että ei antaisi konservatiiviselle opetukselle enää tilaa hiippakunnassaan. Siihenhän konsusiipi pelkää kiistan lopulta johtavan eikä siksi uskalla antaa tuumaakaan periksi. Umpisolmu on tiukka.

Neuvottelutaidon kirjoista olen aikanaa oppinut periaatteen, että jos kakkua ei voida jakaa, pitää leipoa isompi kakku. Se tarkoittaa, että jos neuvottelijoiden on vaikea löytää ratkaisua eriävien kantojensa vuoksi, on etsittävä uusia mahdollisuuksia tuomalla neuvottelupöytään jotakin lisää. Muuten ajaudutaan loputtomaan ja hedelmättömään juupas-eipäs -väittelyyn. Mikä voisi olla tämä lisä, joka avaisi umpikujaan ajautuneen tilanteen?

Ratkaisu on taata konservatiivi-siivelle aito kotipaikkaoikeus ja sen varmistavat turvatakuut. Niiden avulla uskon konsusiiven uskaltavan liikahtaa poteroistaan ja näin tien sopuun löytyvän. Turvatakuilla luomme neuvotteluun uudenlaisen asetelman, joka avaa pelin.

Tarvittavia turvatakuita on kolme:

(1.) Ensimmäinen turvatakuu on, että kaikille kirkon työntekijöille pitää taata avioliittokysymyksen suhteen aito ja rikkumaton omantunnonvapaus ja se pitää nuijia niin syvälle kirkkolain uumeniin, ettei sitä voi muuttaa kuin vahvalla (5/6) määräenemmistöllä. Ilman aitoa omantunnonvapautta ei voida löytää tietä eteenpäin vaan pelko jäykistää neuvotteluasetelman.

(2.) Toisena turvatekijänä seurakunnille ja järjestöille pitää antaa mahdollisuus halutessaan valita oma teologinen linjansa tässä kysymyksessä. Valtaosa seurakunnista varmaankin sallisi molemmat avioliittonäkemykset mutta joillakin alueilla voisi olla tarpeen antaa mahdollisuus valita toinen tie.

(3.) Kolmanneksi pitää luoda väylä perustaa suoraan kapitulien alle ns. henkilö- eli yhteisöseurakuntia, joissa sallitaan alueseurakuntia suurempi vapaus itsenäiseen teologiaan ja kulttuuriin. Tähän kirkolliskokouksessa esitelty ns. hiippakuntamalli antaa hyvät tekniset puitteet.

Näiden turvatakuiden seurauksena kirkostamme voisi kehittyä "sateenvarjokirkko", joka muodostuu teologisesti ja toiminnallisesti erilaisista  seurakunnista ja yhteisöistä. Kaikkia seurakuntia yhdistäisi kuitenkin sitoutuminen piispalliseen kaitsentaan ja CA VII:n pykälään* vaikka muuten niissä voisi olla hyvinkin erilaisia painotuksia ja kulttuureita. Sateenvarjokirkko olisi samalla tie nykyistä joustavampaan ihmisten tavoittamiseen, sillä se lisäisi seurakuntaelämän monimuotoisuutta.

Älkäämme siis jääkö odottamaan hallinto-oikeuksien päätöksiä. Älkäämme myöskään lähtekö (piispallisen) anarkian tai mielipiteen tukahduttamisen tielle vaan rakentakaamme aidosti avaraa ja monia näkemyksiä kunnioittavaa kirkkoa, sateenvarjokirkkoa!

---
* CA VII: "Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta."