Lintu, Montana Memphis ja siivetön

Erään kyyhkyn kerrotaan kerran asuneen Kampinmalmilla. Siivekkään omistajien sanotaan olleen hyviä häntä kohtaan. Lintu sai ruokansa ajallaan ja häkkikin oli viimeistä huutoa, Montana Memphis I DLX.

Lintu, kuten ihminen voi pitkästyä, vaikka toinen toistaan seuraavat päivät ovat hyviä. Vaikka orsi on vakaa, ruokalinjasto luotettava ja uuden raudan kiilto häkissä mielihyvää tuottava, niin sitä pohtii: mitähän muuta voisi olla? Memphis DLX:n kiilto himmenee pohtiessa seuraava kysymystä: voisiko häkin nostaa pois linnun yltä?

Kyyhkyn lintuhäkin vieressä oli ikkuna aukiolle, jonka yllä meriä vaeltaneet rantalinnut kaartelivat ihastuttavan vapaan näköisinä. Kyyhkyn katsellessa raamikkaiden merenkävijöiden lentoa Montana Memphis I näyttäytyi vankilana. Häkeistä on vapauduttava. Ne on nostettava ystävämme ja ennenkaikkea pois itsemme yltä.

On oltava meren yllä lentävien kaltaisia, niiden, jotka aukiolta lähdettyään seuraavat laivoja, laskeutuvat tuntemattomille saarille tai liitävät lämpimissä ilmavirroissa, jos niin tahtovat. Linnun on saatava toisten asettamien häkkien sijaan valita elämänsä rajat, suunta ja arvo. Ei edes Montana Memphis I DLX saa määrittää lintulajin yksilön elämää. Lintu on itsensä mitta.

Häkki on nostettava. Tarinan siivekäs päähenkilö ymmärsi tämän, minkä minä ja sinä tiesimme jo hetki häntä ennen. Tuntuu hyvältä, kun vihdoin hänkin pääsi tähän tarinan vaiheeseen.

Seuraavana päivänä Kampinmalmin kyyhky lennähti ensimmäistä kertaa aukion rantalintujen sekaan. Kyyhkyn toivomuksiin oli vastattu, kaikki häntä sitovat häkit oli nostettu pois hänen yltään ja juuri nyt lukiessasi tätä siivekäs ystävämme ponnistaa huoneiston ikkunalaudalta lentoon aukion ylle.

Jokainen kotoa lähtenyt tietää, että ensimmäinen hyppy pelottaa. Samalla tiedämme, että raukka on se, joka ei uskalla hypätä. Häkit ylleen jättävä tai häkkielämää muille suositteleva on kapeakatseinen, suuntaa vailla ja lintuyhteisön jäsenille kahleen kaltaisen arvon omaava lajitoveri.

Lennon alku oli mahtava ja Kampinmalmin aukion pyörteiset ilmavirrat aiheuttivat pökerryttävän huuman. Mitään tällaista ystävämme ei ollut kokenut ennen, eikä kokisi hypyn jälkeenkään. Ensimmäinen kerta on vain kerran.

Samassa huumassa avarakatseinen lintumme huomasi takavasemmalta lähestyvän oudon olennon. Aukion sepelkyyhky parven vesa oli nauttinut liköörissä vettyneitä ihmisjätteitä ja lensi nyt epämääräisiä lisäkkeitä omaavana tykinkuulana kohti kyyhkyä. Fruuuumh. Ohilennon aiheuttamasta säikähdyksestä toivuttuaan, ystävämme katseli kuinka siivet omaava kuula mätkähti korkean lepän latvaan ja sieltä Kampinmalmin tonttiin.

Häkit yltään nostaessaan kyyhky oli nähnyt vain merenkävijät, ei juopuneita sepelkyyhkyjä tai aukion ilmatilan ylimpänä leijailevia petoja. Se ei ollut shokki, mutta mieleen hiipi vieno katumus, joka liittyi lyhytnäköisyyteen. Ystävämme oli avarassa out-of-the-cage-ajattelussaan sulkenut kaiken muun kuin oven avautumisen mielestään. Pedot, pulut, muut rajoja määrittelevät ja rajariitoihin taipuvat eläimet, ravinnon saanti tai uuden tukevan orren löytyminen tulivat vasta todellisuuteen havahtumisen kautta mieleen. Samassa kyyhky tunsi viiltävän kivun selässään. Aivankuin ohut Memphis-häkin rautasäie olisi työntynyt hänen untuvien lomitse lihaan ja lävitse.

Ennenkuin annan kertomuksen kyyhkyn kynsikkään ravinnoksi tai varustan ystävämme supervoimilla, joilla se polttaa kiduttavalla tavalla tuhkaksi selkään tarttuneen saalistajan silmämunat, siipiluut ja kynnenaluset, niin kerron lyhyesti Kampinmalmin kyyhkyn naapurista. 

Kyyhkyn naapurissa asui kanarianlintu, joka oli ollut kuoriutumisestaan saakka siivetön. Jotain oli hänen lintumaisuudessaan vialla jo hautomisvaiheessa, niin hänelle oli kerrottu. Olemuksellisista epäkohdista huolimatta omistajat olivat tahtoneet pitää munan ja siitä kuoriutuneen värikkään ystävämme.

Omistajat olivat vuosien saatossa antaneet kanarianlinnulle ravintoa, tukevan orren ja häkin, joka toki kalpeni naapurin Montana Memphis Deluxen rinnalla. Kanarianlinnun häkki oli menneiden vuosien mallistoa, Montana I. Se oli hyvin säilynyt, karu  ja jylhä aivan kuin samaa nimeä kantava Pohjois-Amerikan osavaltio.

Kanarianlintu oli seurannut naapurin tapahtumia ikkunastaan. Hän oli hetken ajatellut itsekkin häkeistä vapautumista, elämän suuntaa ja yksittäisen linnun arvoa. Kyyhkyn vapaushypyn jälkeiset tapahtumat olivat kuitenkin laittaneet kaikkinaiset kolme ajatusta liikkeelle niin, että kanarianlintu oli päättänyt pysyä aloillaan.

Tykinkuula ja kyyhkyn väistöliike herättivät värikkäässä aurinkolinnussa tämän: häkki voi olla myös suoja. Erityisesti häkki oli suoja lyhytnäköisyyteen taipuvaisille ja ikänsä invalidina eläneelle siivettömälle. Se oli toinen ajatus. Hänen hyppynsähän olisi ollut kuin lepsun miniohjuksen laukaisu kampinmalmin asfalttiin.

Kolmas ajatus liittyi omistajiin. Kampinmalmin siivettömän kanarialinnun omistajat olivat antaneet tykinkuulan ja toisten taitavien väistöliikkeitten johdosta kyvyttömyyteensä havahtuneelle linnulle suunnattoman arvon. Omistajat olivat koko elämää määrittävästä epäkohdasta huolimatta pitäneet värikkään aurinkolinnun elämässä. Omistajat olivat ruokkineet sitä päivittäin, puhuneet sille, antaneet linnun jaloitella huoneiston lattialla ja siivonneet Montanaksi kutsuttua häkkiä uskollisesti.

Häkin kattoon ripustettu talipallo oli myös osaltaan omistajan hyveellisyyttä. Siivettömän ystävämme pään yläpuolella riippuva makupala oli linnun näkökulmasta kuitenkin hyveellinen turhake ja päivittäinen muistutus hänen kyvyttömyydestään lentää. Aurinkolintu kykeni hypähdyksen avulla tarttumaan palloon nokallaan, mutta roikkumista muoviverkossa ei voinut kutsua missään mahdollisessa maailmassa nautinnolliseksi herkutteluksi.

Talintäyteisestä epäkohdasta huolimatta siivetön tunsi, että hän on arvokas ja suojattu omistajan ansiosta. Kolmen ajatuksen tulvassa oli alkanut hahmottua myös jonkinlainen suunta elämälle. Lyhimmillään suunta oli hyppy häkin orrelta toiselle. Avarasti katsottuna tavoite oli ollut olla hautomisesta häkkiin toisen rakkauden kohteena ja päivän ilona. “Montanahan on kaunis,” kanarianlintu olisi sanonut, jos olisi kyennyt. Häkki viesti siivettömän arvosta ja suunnasta tavalla, joka ei liittynyt valintoihin, elämänvaiheiden vaihteluun, kykyihin tai edes siihen turkasen talipalloon, joka tuoksui hänen päänsä yllä.

Takaisin siihen ilmoille hyppänneeseen kyyhkyyn, jonka selkään tarttuivat saalistajan kynnet. Supervoimia ei ole kuin tarinoissa, joten lentoon pyrähtäneen kyyhkyn kuolema tuntuu väistämättömältä. Sallin kuitenkin lukijalle vapauden kuvitella kyyhkyn päätöksen haluamallaan tavalla, koska lintukaisten arvon määrittely on se asia, josta tahdoin varsinaisesti kirjoittaa.

Ystävällisin terveisin,

Kampinmalmin lintutornin bonggari evästauolta.