Lukijani.
Eräs tapa valmistautua tulevaan on mielikuvaharjoittelu. On jo aika kuvitella, mitä aitoja kaksi Liisaa ylittää ensi keväänä pyrkiessään solmimaan kristillisen avioliiton. Ja mihin he kompastuvat.
Samasukupuolisen evankelis-luterilaisen kihlaparin tilanne 1.3.2017 jälkeen näyttää hämmentävältä, kun he Kirkkojärjestyksen 1. luvun 5. §:n mukaisesti tahtovat ”solmia avioliittonsa säädetyllä tavalla”.
Alku on helppo. Kihlapari voi luottaa siihen, että jos edes toinen heistä on seurakunnan jäsen, avioliiton esteet tutkitaan kirkkoherranvirastossa kun he sitä haluavat. Jos toisin kävisi, viranomainen rikkoisi virkavelvollisuutensa.
Haluaminen voi johtua vaikka siitä, että kirkon palvelupiste on maantieteellisesti lähimpänä paria.
Jos rippikoulu on esteitä tutkittaessa käymättä tai toinen kihlakumppaneista ei ole kirkon jäsen, asianosaisilla on miltei neljä kuukautta aikaa hoitaa asia kuntoon, jotta Kirkkojärjestyksessä mainitut kirkollisen vihkimisen edellytykset täyttyisivät. Onneksi pari voi olla melko varma, että kukaan ei asetu tavoitteen tielle poikkiteloin. Kirkkoon voi liittyä ja rippikoulun läpäistä.
Perinteen mukainen avioliiton kuuluttaminen on jo korkeampi aita. Piispat ovat elokuisessa selonteossaan tulkinneet, että samasukupuolinen pari rinnastuu muihin siviilivihkimiseen oikeutettuihin pareihin. Siten esirukous kirkossa kihlaparin avioliittoaikomuksen puolesta riippuu paikallisesta tavasta. Jotkut seurakunnat parin pyytämän esirukouksen siis lukisivat, toiset eivät.
Paikallinen tapa selvinnee kirkkoherranvirastosta. Jos tapaa ei vielä ole, kuka tahansa seurakuntalainen voi ehdottaa sen luomista tekemällä siitä Kirkkojärjestyksen 7. luvun 9. §:n mukaisen aloitteen.
Voisiko kirkko itse tukea ja luetteloida ne seurakunnat, jotka tapaa noudattavat?
Sitten on aidan sijaan seinä. Kirkollinen vihkiminen ei ole mahdollinen samaa sukupuolta olevalle kihlaparille, jos he hinnasta piittaamatta kunnioittavat kirkon kantaa. Mikä neuvoksi?
Pari voi ehkä kiertää seinän: matkustaa Ruotsiin ja pyytää kirkollista vihkimistä siellä. Kotimaassa he nimittäin voivat solmia ”säädetyllä tavalla” vain siviiliavioliiton. Sitten voidaan rukoilla papin kanssa.
Mutta saako pari Raamatun?
Sinun
Harmaa rovasti
Jouni: ”Mutta saako pari Raamatun?”
Eiköhän noita löydy lähimmästä kirjakaupasta – jos on tarvis.
Kimmo. Minusta olisi noloa, ellei kirkon jäsenistä muodostuva pari saisi perhejuhlansa yhteydessä Raamattua. Vihkiraamatuksi sitä ei ehkä sovi nimittää, niin kauan kuin ei ole kyse kirkollisesta vihkimisestä eikä avioliiton siunaamisesta.
Mutta kutsuttiinpa yhteistä rukousta millä nimellä hyvänsä, toimitettakoon vaikka kodinsiunaus, on myös samaa sukupuolta edustavan parin perheenä kohtelemisen kannalta luovuttamattoman tärkeää, että pari saa yhteiseen kotiinsa Raamatun seurakunnan lahjana.
Mitäs luulet Parfvianen moniko vihitty pari on sen jälkeen ko Raamattunsa kertaakaan avanut yli omistuskirjoituksen?
Seppo. Satuitpa kysymään niin somasti, että minun on varsin helppo vastata: Minunkin kohtaamistani pareista sadat! Omistuskirjoitusta välittömästi seuraavilla sivuilla on nimittäin tilaa tehdä perhehistoriaan kuuluvia merkintöjä, kuten lapsen kaste ja omaisen kuolema.
Todennäköisimmin perheet toki käyttävät Raamatun sanomaan tutustumisessaan sitä kappaletta, jonka ovat saaneet rippikoulusta. Siksi perheen vihkiraamattu avataan luullakseni varsin harvoin. Mutta siitä huolimatta sen löytyminen kodin kirjahyllystä on merkittävä viesti.
Oliko blogistin tarkoitus saada lukijat naureskelemaan kahden Liisan muodostamalle naisparille, he kun seikkailevat nololla tavalla ympäriinsä. Vai mikä oli idea?
Sari. Kiitos, että kysyit!
Otsikko on mukaelma Lewis Carrollin kirjasta Liisa ihmemaassa. Siellä normaali logiikka pettää. Ja näyttää pettävän – mikäli Kotimaa24-verkkosivulla käytyä keskustelua on uskominen – myös vihkimisasiassa.
Kuviteltu pari ei kohtaa noloja tilanteita omaa syytään. Jos heidän kokemuksensa näyttää naurettavan nololta, syynä on se, että käydyn keskustelun valokeila on suppea kuin katulampulla. Niinpä moni häiden suunnittelun kannalta tärkeä asia on jäänyt varjoon. Jos nyt osoitan taskulampulla mielestäni hämäräksi jääneitä paikkoja, luulisin oikean elämän Liisojen ja Lassejen pikemminkin ilahtuvan. Voin tältä osin olla väärässä. Mutta toivon, että sekin ilmenee jatkokeskustelun mittaan.
Hei Jouni.
Sanot että ”kuviteltu pari ei kohtaa noloja tilanteita omaa syytään”.
Jos olet tätä mieltä, niin miksi kirjoitit blogissasi seuraavasti:
”Kirkollinen vihkiminen ei ole mahdollinen samaa sukupuolta olevalle kihlaparille, jos he hinnasta piittaamatta kunnioittavat kirkon kantaa. ”
Sari.
Tuntuu hyvältä, että noudatat kunnioittavan keskustelun periaatetta.
Virke, johon viittaat, sisältää erilaisia avautuvia vaihtoehtoja.
Kirkon kanta: Ei ole samaa sukupuolta olevan parin syy, että kirkon voimassa oleva kanta on se, että heitä ei voi vihkiä kirkollisesti.
Kunnioittaminen: Ei ole parin syy, että he seuraavat korkeaa eettistä periaatetta ja jättävät haastamatta kirkon kannan.
Hinnasta piittaamatta: Ei ole parin syy, että he joutuvat matkustamaan kauas toiseen maahan tai lähimmän siviilivihkimiseen oikeutetun vihkijän luo, joka todennäköisesti on kauempana kuin lähin kirkko. Vaihtoehtoisesti he joutuvat maksamaan vihkijän tulemisen luokseen.
Ei ole mahdollinen, jos [kääntäen] on mahdollinen, ellei: Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Suomesta löytyy pappeja, jotka ovat valmiita toimittamaan avioliittoon vihkimisen Kirkkokäsikirjan mukaista kaavaa tilanteeseen soveltaen. He ilmoittavat tekevänsä niin silläkin uhalla, että siitä voi seurata hankaluuksia heidän pappeudelleen.
Vaikka virkkeessä on ilmaistu vain tyyni puoli, en tarkoita tehdä vihkimistä pyytävästä parista syypäätä. Kirkkojärjestyksessä ilmoitetut vaatimukset täyttäessään heillä oikeusoppineiden mielestä on nimittäin perusteltu odotus sille, että heidät voidaan vihkiä kirkollisesti.
Jokainen seikka, joka tekee tärkeästä juhlasta tavanomaista vaativamman järjestää, tuottaa pahaa mieltä. Siksi toivon, että kuvitteellisen vihkivalmistelun kuvaus avaisi silmiä edes siloittamaan tietä siellä, missä se suinkin on mahdollista.
Jouni,
minusta vaikuttaa siltä, että analysoit omaa blogitekstiäsi (etsit erilaisia tulkintavaihtoehtoja sille mitä itse olet kirjoittanut), aivan kuin se olisi jonkun muun kuin sinun itsesi kirjoittama.
Sari.
Tulkitsen omaa kirjoitustani kuin ulkopuolinen? Mielenkiintoinen näkemys. Mutta varmaan täysin mahdollinen.
Mielikuvaharjoituksessani olen asettunut kirjailijan tavoin toisen ihmisen rooliin. Osoitat siten huomiollasi ainakin sen, että en ole onnistunut menemään hänen/heidän nahkoihinsa riittävän uskottavasti.
Vastaukset kirjoituksesta tekemiisi kysymyksiin lienevät juuri siksi kuin mikroskoopin läpi katsottuja.
Ehkäpä noinkin, tai vaihtoehtoisesti jotenkin toisin.
En tiedä seikkailevatko naisparit ”Liisoina Ihmemaassa”, mutta olisiko niin, että sinä seikkailet…
Sari. Olet tavallaan oikeilla jäljillä. Voin omalta osaltani kutsua seikkailuksi sitä, että olen lukenut satoja sivuja niitä selvityksiä, joita samaa sukupuolta olevien parien kohtaamisesta on kirkollisissa päätöksentekoelimissä kirjoitettu.
Varmasti voin lukemani perusteella olettaa vain sen, että 1.3.2017 lähtien esteet tutkitaan myös mies- tai naisparin kohdalla samoin perustein kuin nykytilanteessa, jolloin tutkintaa hakevat yhdessä sulhanen ja morsian. Kaikki muu sitten jääkin enemmän tai vähemmän hämäräksi.
Niihin kohtiin, joihin ei ole yksiselitteistä ratkaisua, olen kuvitellut kertomuksen parin löytävän mielekkäät ratkaisut, joilla edetään loogisesti ja juhlamielen säilyttäen kohti tärkeää yhteistä juhlaa.
Omasta mielestäni kertomuksessa on kyseessä hyvin fiksu pari. Mutta Sinä olet nähnyt heissä sellaisia piirteitä, joita minä en ole tunnistanut. Voitko siis ystävällisesti auttaa minua ymmärtämään täsmällisemmin, mitä kertomuksen rosoja en ole huomannut?
”Pari voi ehkä kiertää seinän: matkustaa Ruotsiin ja pyytää kirkollista vihkimistä siellä. Kotimaassa he nimittäin voivat solmia ”säädetyllä tavalla” vain siviiliavioliiton. Sitten voidaan rukoilla papin kanssa.”
Tuota samaa olen pohdiskellut. Mutta pitääkö mennä Ruotsiin saakka? Kaiketi Ruotsin kirkon pappi voisi vihkiä myös Ruotsin lipun alla seilaavassa matkustaja-aluksessa heti aluksen saavuttua kansainväliselle vesialueelle.
Mitä puolestaan tulee avioliiton siunaamisen, niin siihen ei välttämättä tarvita kirkon pappia, jos ei muutoinkaan mennä kirkon käsikirjojen mukaan. Voihan omatekoisen siunausseremonian toimittaa vaikka naapuri.
Lisätietoa ulkomailla tapahtuvasta vihkimisestä löytyy esim. Kirkko ja ulkosuomalaiset -sivustolta. Pohjoismaiseen käytäntöön opastaa http://evl.fi/ulkosuomalaiset/evl_Content3E5025.
Blogissani olen parhaani mukaan – mutta lyhyesti – koettanut valottaa sitä, mitä polkuja kirkon virallisia ohjeita vilpittömästi seuraava pari joutuu ehkä kulkemaan.
Vihkimisen toimittaa pappi ja avioliiton siunaamisen toimittaa pappi. Jos pari kummastakin paitsi jäädessään yhä tahtoo papin kulkevan rinnallaan edes siinä määrin kuin se on luvalliseksi todettu, silloin papin pitää vastata pyyntöön. Piispojen selonteon mukaan kyseeseen tulee rukous heidän kanssaan.
Paha kyllä erilaiset Kirkkokäsikirjan valmiit rukoushetketkin, kodinsiunausta myöten, ovat joidenkin mielestä käymättömiä, koska niiden alkuperäinen tarkoitus on jokin muu kuin se, mihin niitä epäillään käytettävän samaa sukupuolta olevan parin niitä kohdalleen pyytäessä.