Liikenneselvitystä seurattiin

Äskettäin seurattiin viestimien kautta esitystä, joka käsitteli liikenneselvitystä. Asiaan liittyvä kiire ajattelutti. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen suunnitelmat  jäivät jotenkin ”sivuraiteelle”. Uudistuksia koskevissa asioissa johtajuuden on oltava kunnossa. Aktiivisuuden lisääntyminen lienee merkki ”jostakin tavoitteesta ”, jota voidaan arvailla. Päätöksenteon laatua, arvoja ja asenteita punnitaan.

Asioiden kulkua seurataan tarkkaan. Viestintävälineet tuonevat esille, millainen on puheena oleva liikenneselvitys omistajuuden näkökulmasta. Tieverkostot ja muut ratkaisut ovat kansalaisten aikaisemman toiminnan tulosta. Organisaatiota koskeva päätöksenteko on arvioitava, miten oikeudenmukainen ratkaisu olisi ja miten kokemus otettaisiin huomioon.

Edellä viitattiin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen. Yhteiskunnassa on mietittävä lasten ja nuorten työsuojelullisia asioita, joita pohditaan työelämässä. Koulu on lasten ja nuorten työpaikka, jossa kiusaamista ei saisi esiintyä. Syksyllä lukukauden alkaessa painotettiin ”koulurauhan” merkitystä. Nyt kevätlukukaudella kysytään, miten ”koulurauhajulistus” näyttäisi onnistuvan. Educa-messuilla koulukysymykset ovat ajankohtaisia.

Kouluelämään kuuluu muitakin asioita, joita ei voida sivuuttaa. Päätöksenteossa on mietittävä koulukiinteistöjen terveydellisiä tekijöitä, jotka liittyvät homekouluihin  ja koulujen ilmanvaihtoon. Koulumatkat ovat liikenneratkaisuja, joiden suorittaminen vie runsaasti aikaa. Tämä on seurausta lähikoulujen lakkauttamisista.

Haja-asutusalueilla asuvat pohtivat, miksi on joskus vaikeahko päästä välttämättömien palvelujen piiriin. Kysytäänkin, miten hyvin on järjestynyt julkisten liikennevälineiden kulku esimerkiksi kunnan keskustaan. Palvelujen laatua arvioidaan yhteiskuntapolitiikassa.

Poliittinen viesti saadaan vaaleissa. Kysytään muun muassa, miten itsenäisesti kunnat voivat toimia niitä koskevissa ratkaisuissaan. Kysymys on aiheellinen, kun arvioidaan valtakunnan tasolta tulleita tietoja. Yhteiskunnan haasteellinen  kysymys on se, miten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut hoituvat jatkossa.

Vanhuspalvelut ovat puhuttaneet, ja omaishoitajat odottavat toimintaa tukevia ratkaisuja. Miten tehokkaasti lapsiperheitä tuetaan? Lääkeviraston asioita on selvitetty usean henkilön toimesta. Palvelujen järjestäminen  on yhteydessä päätöksenteon arvoihin. Ihmiset pohtivat laajempiakin kysymyksiä,  mikä on Euroopan unionin kehityksen suunta ja mitä tapahtuu kotouttamiskysymyksissä.
 
Juhlavuoden 2017 terveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

  1. Anna Kontula kirjoittaa mielestäni erittäin hyviä kolumneja Kirkko ja Kaupunki-lehteen. Luen ne aina. Suuri Kiitos hänelle niistä!

    En nyt kuitenkaan jaa (ainakaan täysin) hänen kritiikkiään koskien arkkipiispan ja pääministerin keskustelua. Uskonnosta on kai voitava keskustella monella tavalla. Ehkä pääministeri ei ole kokenut uskontokeskustelija – ja ehkä hän tapaili sanoja – mutta kyllä hän kuitenkin keskusteli, esitti näkemyksiään ja oli myös kriittinen.

    Arkkipiispan kanssa keskusteleminen voi sitäpaitsi olla jännittävä paikka, myös kokeneelle poliitikolle.

  2. Anna Kontulan havainto, että pääministeri puhui uskonasioista ”kuin pieni poika” ei oikeastaan ole mitenkään hämmästyttävä. Monien aikuisten käsitykset kristinuskosta ovat hyvin pintapuolisia ja usein ristiriidassa sen kanssa, mitä kirkko yrittää opettaa. Kristinopin puutteellinen tuntemus on silmiinpistävän yleistä uskonasioista käytävässä debatissa ns. kirkollisten piirien ulkopuolella. Näin siitä huolimatta, että valtaosa aikuisista suomalaisista on sentään käynyt rippikoulun. Näyttää olevan niin, että rippikoulussa opittu unohtuu yhtä totaalisesti kuin peruskoulun opetuksetkin.

  3. Yrjö Sahama: ”Monien aikuisten käsitykset kristinuskosta ovat hyvin pintapuolisia ja usein ristiriidassa sen kanssa, mitä kirkko yrittää opettaa.”

    Mitä kirkko opettaa on usein ristiriidassa sen kanssa, mitä Ut opettaa.

    Anna Kontulalla on uskosta hyvää ja raikasta pohdintaa eikä hän toista muiden valmiiksi pureskelemaa ”totuutta”, kuten monet näillä palstoilla tekevät.

    On taito keskustella erilaisten ihmisten kanssa.. Harva sen osaa edes auttavasti, vaan suoltaa puheautomaattina omaa agendaansa. Varsinkin uskovat, jotka ovat satavarmoja totuudestaan.

    Mäkinen on hyvä keskustelija.

  4. Kauko Karen 1967 julkaistu kirja ”Tähän on tultu” kertoo kuinka nykyinen ”hyvien yhteiskuntasuhteiden” Nl:n mallin mukaisesti tehty poliittinen nomenklatuura alkoi rakentua 60-luvulla poliittisten virkanimitysten myötä:

    ”Se röyhkeä ja piittaamaton tapa, jolla nyky-Suomessa on rakennettu ”hovin hierarkiaa”, osoittaa kouraantuntuvasti, millainen vallan kompleksi hallitsevat ryhmämme ja sen johtajat on tartuttanut. Mutta samalla heillä on ollut liian kiire. Se osoittaa ilmeisiä poliittisen kriisin, jopa hysterian oireita. Näiden johtajien on näet syvemmällä sydämessään pakko itsekin tajuta, että tämän tapainen menettely johtaa ajan tullen tunneliin, josta ei ole muuta ulospääsyä kuin täyskäännös.”

Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.