Ammattiliittoni julkaisi kannanoton kirkon hengellisten työntekijöiden työaikaan siirtymisen puolesta. Kannanotto on monesta syystä järkevä. Ensi tuumauksella kellokortti papilla tai nuorisotyönohjaajalla kuulostaa toki erikoiselta. Uskon kuitenkin, että riittävän joustavalla toteutuksella tämä uudistus edistäisi työhyvinvointia ja työntekijöiden tasaveroista kohtelua kirkossa sekä ennen muuta myös seurakunnan etua. Tätä joustavuutta voivat edustaa etätyömahdollisuus ja elektronisen kellokortin käyttö. Työajan mittaaminen voi toimia hyvänä johtamisen apuvälineenä, jos sitä ei tehdä täysin tiukkapipoisesti. Työajasta ei tarvitse tehdä hankalaa tai itsetarkoituksellista kyttäämistä.
Työntekijän on hyvä tietää, mikä on työnantajan edellyttämä minimi ja maksimi päivittäiselle työnteolle. Ehkä työaika pidemmällä aikavälillä myös avaa ovia työn vaikuttavuuden arvioimiselle: kun ensin tiedetään suunnilleen, kuinka paljon kukin tekee, on helpompi sihdata tarkemmin myös siihen, tehdäänkö oikeita asioita.
Varmasti käytännön toteutus täytyisi olla riittävän joustava, koskeihän vaikkapa papin työtä pysty mittaamaan ”metritavarana”. Pitäisikö seurakuntalaisen yllättävä kohtaaminen ruokakaupassa kirjata kellokortille? Entä jos idea seuraavan viikon puheeseen tai pienryhmään tuleekin lenkkeillessä? Mitä jos nuortenilta venähtää jonkun nuoren jäädessä purkamaan solmussa olevaa sydäntään kello 22 illalla? Tämän tyyppisiä tilanteita on edessä myös monella muulla ammattiryhmällä, vaikkapa lastentarhanopettajalla tai vapaaehtoistyön koordinaattorilla. Rajanveto on joskus hankalaa, mutta näihin tilanteisiin löytyy luovia ratkaisuja jos niitä haluaa ajatella. Kutsumustyössäkin on ihan hyödyllistä tietää ja laskea oma työaikansa ja tunnistaa, mikä osa päivässä on ammatillista toimintaa ja mikä vapaa-aikaa.
Vaikkapa iltapainotteisessa työssä voi olla hyödyllistä hahmottaa päivän maksimityöaika ja jakaa päivä erilaisiksi moduuleiksi. Jos vaikkapa tietää olevansa aamulla päivänavausta pitämässä ja illalla nuortentoiminnassa kello 15-22, voi päivällä pitää ”vapaa-aikamoduulin”, huoleti levätä, aterioida ja harrastaa ja kieltäytyä ottamasta päivää täyteen työhön liittyviä muita tapaamisia ja paperihommia. Jos tällainen aiheuttaa työnantajalle harmaita hiuksia, on ajankohtaista tarkastella koko työpaikan tasolla tehtävien jakautumista ja prioriteettejä.
Asiantuntijoiden johtaminen perustunee seurakunnissakin luottamukseen, ajatukseen siitä että työntekijä haluaa hoitaa työnsä parhaan kykynsä mukaan. Työaikaan siirtymisen ei tarvitse merkitä luottamuksen murtumista tai joustamatonta työkulttuuria. Etätyö ja elektroninen kellokortti voivat tarkoittaa käytännössä sitä, että työntekijä merkitsee kännykällään työpäivän alkaneeksi siinä paikassa ja ajassa, missä työ todellisuudessa tapahtuu, olipa se sitten toimisto, kerhohuone, kahvila, juna, kotisohva tai joku muu.
Itselleni kellokortista on ollut hyötyä kutsumustyössä järjestöissä. Se toimii joskus sparraajana velvollisuuksien hoitoon, toisinaan muistuttajana, ettei liian pitkä työpäivä ole kenenkään etu.
Kellokortti ei ole poistanut oikeutta ja mahdollisuutta hoitaa vapaa-ajalla erinäisiä ammatillisesti kehittäviä luottamustehtäviä, sivutöitä, opintoja tai kansalaisaktivismia, joissa voi myös toteuttaa omaa kutsumustaan laaja-alaisesti.
Työajassa on enemmänkin kysymys siitä, että sekä palkansaajalla, työtovereilla että palkan maksajalla on oikeus tietää noin pääpiirteissään, mitä työntekijä tekee, milloin ja minkä takia.
Vaikuttaa, ettei nuo muilta kiireiltään ehdi sinulle kommentoimaan. Tarkistin taustasi, siksi uskallan kommentoida. Siis vaikka en kirkkoon kuulukaan, niin menneinä vuosina uskonnonopetus on sivunnut arkeani ja kirkkoon liittämäni lapset lapsineen kuuluu kirkkoon edelleen. Yhdellä on lastenohjaajan koulutus, vaikka onkin nyt kotona lapsenlastani hoitamassa. Aikoinaan (yli kymmenen vuotta sitten) seurasin lastenohjaajien arkea ja huomasin, miten hankalaa on luova työ sovittaa tuntimääriin, jotka oli määritelty työmaahan. Jos tunnit ei täyttyneet, niin silloin lastenohjaaja jäi velkaa. Tuntilapun täyttö vei suhteettoman paljon aikaa, kun ohjaaja oli liian rehellinen, vaikka todellisuudessa oli saanut ideoita ja suunnitellut kotona. Muutimme diakonia toimiston kanssa yhteen, joten en tiedä, miten seuraava koki, mutta tämä siirtyi päiväkotiin. Ei kaiketi enää sama systeemi ole.
Tyhjä tila hengellisen työntekijän kalenterissa on olennainen osa tehokasta työajan käyttöä. Jos se puuttuu, niin uudelle ja yllättävälle ei ole tilaa, eikä aikaa. Sisäänlämpimistä tuskin voi välttää, jos aikaa ei ole muuhun, kuin ennalta sovittuihin toimintoihin.
Kirkon toiminnan yksi suurimpia haasteita on se, ettei uudelle ole kalenterissa tilaa. Vuosikaudet on saatettu pyörittää samaa toimintaa. Muuttamatta siinä mitään. Ei voi lopettaa, koska siitä syntyisi iso haloo. Joten uutta ja merkityksellisempää ei voi tilalle saada, koska vanha on pakko säilyttää.
Käytännössä aika revitään nyt työntekijän selkänahasta. Siinä perheet kärsii ja päivät pitenee. paljon työtä jäisi tekemättä mikäli kahdeksassa tunnissa pitäisi kaikesta selviytyä. Tyhjää tilaa ei kaleteriin silloin voisi jäädä.