On syytä vielä yksityiskohtaisemmin puuttua kysymykseen lapsen asemasta uskonnonopetuksen kohteena. Uskonnonvastaisessa propagandassahan usein toistetaan väitettä, että kristinusko on ajan ideologioihin ja muihin uskontoihin nähden suosituimmuusasemassa. Kristinuskon suosituimmuusaseman vahingollisuus tahdotaan osoittaa sillä ylevällä ajatuksella, että kristinuskon valta-asema uskonnonopetuksessa estää vapaan mielipiteenmuodostuksen ja tekee tyhjäksi lapsen elämässä itsenäisen valinnan. Lapsen sitominen pienestä alkaen kristilliseen uskoon ja kristilliseen siveellisyyteen on hänen vapaata harkintaansa loukkaava tekijä, hänen monipuolisen kehityksensä jarru, ja tällainen on ihmisen edun nimessä estettävä. Hänet on vapautettava kristinuskon kahlehtivasta vaikutuksesta. Vasta sitten, kun hän saavuttaa riittävän kypsyyden, hän voi omaperäisesti ottaa kantaa kristinuskoon ja muihin uskontoihin ja suorittaa itsenäisen valintansa.
Tämä on niin liikuttavan kaunista puhetta, että se suorastaan lumoaa. Moni on valmis sanomaan, että totuuden nimessä juuri niin on meneteltävä, ettei lasta vahingoitettaisi. Ja kuitenkin monien puhe on pelkkää hämäystä, käytäntöön soveltumatonta haavetta.
Jos ollaan vähänkin johdonmukaisia, mainitusta periaatteesta on pidettävä kiinni kaikilla henkisen elämän sektoreilla. Lapsille ei näin ollen saisi opettaa mitään arvoja eikä antaa minkäänlaista asennekasvatusta. Hänelle ei saisi sanoa, mikä on oikeaa ja mikä väärää. Lapselle on vain esitettävä loppumaton määrä erilaisia valinnan mahdollisuuksia. Sitten on rauhallisesti odotettava siihen asti, kunnes hän tulee täysi-ikäiseksi ja voi ilman ennakkokäsityksiä itsenäisesti suorittaa valintansa. Mainitun periaatteen mukaan ajatellaan, että lapsi syntymästä täysi-ikäisyyteen saakka elää jonkunlaisessa tyhjiössä, henkisellä ”ei-kenenkään-maalla” tai arvovarauksista steriilin lasikuvun alla.
Edellä kuvaamaan ihmiskäsitystä punniten joutuu kysymään, mikä sitten on lapsen toiminnan ohjeena sen pitkän ja perustavan ajanjakson aikana, joka mahtuu syntymisen ja kypsän elämän välille? Kun hän ei itse kykene valitsemaan eikä häneen ulkoapäin saa vaikuttaa, seurauksena on, että nuoren ihmisen täytyy lapsuutensa välimaastossa ajelehtia kuin tuuliajolla. Paitsi että lapsen tällainen henkinen heitteille jättäminen on julmaa, se on myöskin käytännössä mahdotonta. Emmehän voi eristää lasta umpioon, jossa hän ei joka päivä joutuisi vanhempien ja muun ympäristön muovaavan vaikutuksen alaiseksi, olipa tuo vaikutus sitten hyvää tai huonoa, vastuuttoman vapauden tai kurinalaisen elämän sävyttämää, marxilaista ideologiaa tai kristillistä uskoa. Sama koskee myös kouluympäristöä. Ulkopuolelta tulevat vaikutukset ovat lapsen elämässä todellisuutta joka hetki. Sellainen kasvatuksellinen tila, jossa lapsi täysi-ikäisyyteen saakka voisi olla rauhassa ulkopuolisilta arvovaikutuksilta, on mahdottomuus. Sellaista ei todellisuudessa ole missään olemassa. Yhteiskunnassa elävä ihminen on jatkuvasti osapuolena mitä monipuolisimmassa henkisessä vuorovaikutuksessa.
Kristityn kodin valvova huoli kohdistuu luonnollisesti siihen, mikä on oleva se perusta, jolle lapsen ja koko kansan henkinen tulevaisuus rakennetaan. Ei ole yhdentekevää vaikutetaanko lapsiimme Maon opeilla vaiko kristinuskon sanomalla, otetaanko yhteiskunnallisen elämän ja moraalin lähtökohdaksi itsekäs ihminen vaiko pyhä ja rakastava Jumala.
Lauri Mustajoki; Parempi vaihtoehto.
Pitäisi voida tarvittaessa myös nuhdella synnistä. Raamattu puhuu paljonkin nuhtelemisesta. Nuhteleminen ei todellakaan ole toisen ihmisen tuomitsemista. Nuhteleminen tulee tapahtua rakkaudellisella tavalla. Mutta tapahtuuko tätä nykyisin enää seurakunnissa? Uskaltavatko papit puhua esim. ihmisten julkisista synneistä ja tarttua niihin?
1.Korinttolaiskirje:
6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset (KR 1992: miesten kanssa makaavat miehet),
6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
Efesolaiskirje:
5:11 älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.
1.Tessalonikalaiskirje:
5:14 Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan.
Luukkaan evankeliumi:
17:3 Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi.
1.Timoteuksen kirje:
5:1 Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo niinkuin isää, nuorempia niinkuin veljiä,
5:20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.
2.Timoteuksen kirje:
4:2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
Tiituksen kirje:
1:13 Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi
2:15 Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko.
Hebrealaiskirje:
12:5 ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: ”Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;
Ilmestyskirja:
3:19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
3.Mooseksen kirja:
19:17 Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi.
Psalmit:
50:21 Näitä sinä teet, ja minäkö olisin vaiti? Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen.
119:21 Sinä nuhtelet julkeita, kirotuita, jotka poikkeavat pois sinun käskyistäsi.
Sananlaskut:
9:8 Älä nuhtele pilkkaajaa, ettei hän sinua vihaisi; nuhtele viisasta, niin hän sinua rakastaa.
28:23 Joka toista nuhtelee, niinkuin minä neuvon, saa suosiota enemmän kuin se, joka kielellänsä liehakoitsee.
Matteuksen evankeliumi:
18:15 Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.
Laitan tämän uudestaan tänne.
Kristuksen tykö meneminen on sen uskomista, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden. Uskoessamme sydämet tehdään eläviksi Pyhällä Hengellä Kristuksen sanan kautta… sillä juuri evankeliumissa syntien anteeksiantamus ilmestyy.
Tunnustuskirjat, s. 144, SLEY, 1948.
Herra Jeesus Kristus. Sinä olet asettanut meidät, sinun opetuslapsesi, maailmaan, ihmisten keskelle. Sinä olet antanut meille todistajan tehtävän. Auta meitä, ettemme taipuisi maailman tapoihin ja osallistuisi synnin harjoitukseen. Varjele meitä kaikesta pahasta. Anna meille ystävällinen ja rakastava mieli voidaksemme vastata pahaan hyvällä ja siunauksella herjaukseen. Suo meidän sävyisyydellä voittaa ihmisiä sinun valtakuntaasi, Vapahtajamme.
Jaakko Haavio, Taivaan avain, s. 46, WSOY, 1965. Jaakko Haavio oli körtti.
Me uskossa Kristukseen olemme jo niin pyhät, ettemme taivaassakaan sen pyhemmiksi tule; ainoastaan, että vain sen siellä täydelleen näemme.
F. G. Hedberg
Erään sivuston tutkimuksen mukaan heteromiehillä on elämänsä aikana keskimäärin n. 4-5 eri seksisuhdetta. Homomiehillä luku oli moninkertainen jopa keskimäärin 40 eri seksisuhdetta elämänsä aikana. Aivan tarkkoja lukumääriä en enää muista, mutta määrät olivat kuitenkin tätä luokkaa. Sitä sivustoa ei enää ole netissä. Tai sitä on ainakin vaikea enää löytää netistä. Se on nimeltään Emaso.
Emason mukaan myös homoseksuaalien keski-ikä on pienempi kuin heterojen. Näin muistelisin.