On syytä vielä yksityiskohtaisemmin puuttua kysymykseen lapsen asemasta uskonnonopetuksen kohteena. Uskonnonvastaisessa propagandassahan usein toistetaan väitettä, että kristinusko on ajan ideologioihin ja muihin uskontoihin nähden suosituimmuusasemassa. Kristinuskon suosituimmuusaseman vahingollisuus tahdotaan osoittaa sillä ylevällä ajatuksella, että kristinuskon valta-asema uskonnonopetuksessa estää vapaan mielipiteenmuodostuksen ja tekee tyhjäksi lapsen elämässä itsenäisen valinnan. Lapsen sitominen pienestä alkaen kristilliseen uskoon ja kristilliseen siveellisyyteen on hänen vapaata harkintaansa loukkaava tekijä, hänen monipuolisen kehityksensä jarru, ja tällainen on ihmisen edun nimessä estettävä. Hänet on vapautettava kristinuskon kahlehtivasta vaikutuksesta. Vasta sitten, kun hän saavuttaa riittävän kypsyyden, hän voi omaperäisesti ottaa kantaa kristinuskoon ja muihin uskontoihin ja suorittaa itsenäisen valintansa.
Tämä on niin liikuttavan kaunista puhetta, että se suorastaan lumoaa. Moni on valmis sanomaan, että totuuden nimessä juuri niin on meneteltävä, ettei lasta vahingoitettaisi. Ja kuitenkin monien puhe on pelkkää hämäystä, käytäntöön soveltumatonta haavetta.
Jos ollaan vähänkin johdonmukaisia, mainitusta periaatteesta on pidettävä kiinni kaikilla henkisen elämän sektoreilla. Lapsille ei näin ollen saisi opettaa mitään arvoja eikä antaa minkäänlaista asennekasvatusta. Hänelle ei saisi sanoa, mikä on oikeaa ja mikä väärää. Lapselle on vain esitettävä loppumaton määrä erilaisia valinnan mahdollisuuksia. Sitten on rauhallisesti odotettava siihen asti, kunnes hän tulee täysi-ikäiseksi ja voi ilman ennakkokäsityksiä itsenäisesti suorittaa valintansa. Mainitun periaatteen mukaan ajatellaan, että lapsi syntymästä täysi-ikäisyyteen saakka elää jonkunlaisessa tyhjiössä, henkisellä ”ei-kenenkään-maalla” tai arvovarauksista steriilin lasikuvun alla.
Edellä kuvaamaan ihmiskäsitystä punniten joutuu kysymään, mikä sitten on lapsen toiminnan ohjeena sen pitkän ja perustavan ajanjakson aikana, joka mahtuu syntymisen ja kypsän elämän välille? Kun hän ei itse kykene valitsemaan eikä häneen ulkoapäin saa vaikuttaa, seurauksena on, että nuoren ihmisen täytyy lapsuutensa välimaastossa ajelehtia kuin tuuliajolla. Paitsi että lapsen tällainen henkinen heitteille jättäminen on julmaa, se on myöskin käytännössä mahdotonta. Emmehän voi eristää lasta umpioon, jossa hän ei joka päivä joutuisi vanhempien ja muun ympäristön muovaavan vaikutuksen alaiseksi, olipa tuo vaikutus sitten hyvää tai huonoa, vastuuttoman vapauden tai kurinalaisen elämän sävyttämää, marxilaista ideologiaa tai kristillistä uskoa. Sama koskee myös kouluympäristöä. Ulkopuolelta tulevat vaikutukset ovat lapsen elämässä todellisuutta joka hetki. Sellainen kasvatuksellinen tila, jossa lapsi täysi-ikäisyyteen saakka voisi olla rauhassa ulkopuolisilta arvovaikutuksilta, on mahdottomuus. Sellaista ei todellisuudessa ole missään olemassa. Yhteiskunnassa elävä ihminen on jatkuvasti osapuolena mitä monipuolisimmassa henkisessä vuorovaikutuksessa.
Kristityn kodin valvova huoli kohdistuu luonnollisesti siihen, mikä on oleva se perusta, jolle lapsen ja koko kansan henkinen tulevaisuus rakennetaan. Ei ole yhdentekevää vaikutetaanko lapsiimme Maon opeilla vaiko kristinuskon sanomalla, otetaanko yhteiskunnallisen elämän ja moraalin lähtökohdaksi itsekäs ihminen vaiko pyhä ja rakastava Jumala.
Lauri Mustajoki; Parempi vaihtoehto.
F. G. Hedberg, Elämänsanoja, tämän päivän teksti:
https://www.facebook.com/photo?fbid=1883813166277677&set=a.770809430911395
Me opetamme, että ristillä kuolevan Kristuksen uhri riitti koko maailman syntien sovitukseksi; muita uhreja ei lisäksi tarvita.
Tunnustuskirjat, s. 169, SLEY, 1948.
1.Johanneksen kirje:
2:2 Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
Taulu Kristuksesta:
https://www.facebook.com/photo/?fbid=1884237262901934&set=pb.100039470347322.-2207520000
Pyhä Henki lohduttaa myös kuolemassa
Kuolemassa painaa Pyhä Henki silmämme kiinni ja saattaa sielumme oikeaan majaansa, missä iankaikkinen ilo ja riemu vallitsee. Viimeisenä päivänä yhdistää Hän jälleen sielumme ja ruumiimme ja valmistaa uudessa ihmisessä sellaisen paratiisin, jota silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut eikä ihmisen sydän voinut käsittää. Teethän, rakkain Jumalan Henki, sen minullekin, rakkaille sanankuulijoilleni ja niille, jotka sen lukevat, niin, kaikille valituille kristityille! Ole iankaikkisesti siunattu, sinä rakkain Jumalan Pyhä Henki ja Lohduttajani!
Stefan Prätorius, Uskovaisten Hengellinen Aarre-aitta, s. 294, SLEY, 1925.
Tutkimuksessaan Hannulan herätyksestä Timo Junkkaala totesi, että myös pietismin mukaisesti suuntautuneet henkilöt voivat hyväksyä ilmauksen ”koko maailman autuus”, jos käsitteellä tarkoitetaan sitä, ”että Kristus oli kuolemallaan hankkinut vanhurskauden, anteeksiantamuksen ja autuuden eli pelastuksen koko maailmalle.” Timo Junkkaala, Hannulan herätys, s. 55, Kirjaneliö, 1986. Kirja on Junkkaalan väitöskirja. Tämä teksti löytyy myös gradustani.
Koko maailman autuus ei kuitenkaan tarkoita kaikkien pelastumista taivaaseen, niin kuin jotkut luulevat. SLEY on aina korostanut, että valmis pelastus omistetaan uskolla. Epäusko siis kadottaa.
”Totisesti, totisesti minä sanon teille: te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle.” (Joh. 1:51)
Kouluaikanani tässä lähellä Somerolla eleli viihdetaiteilija, joka teki mm. tunnetun haikean tangon: ”Aavan meren tuolla puolen, jossakin on maa, missä onnen kaukorantaan laine liplattaa, missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan, siellä huolet huomisen voi jäädä unholaan. Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois, niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois… ” Kaunishan Someron miehen laulu on, ei varsinaisesti väärä, mutta älä koskaan tyydy sen taivaskäsityksiin! Et saa tällaisesta yleisuskonnollisuudesta sielun rauhaa. Olethan jo käsittänyt, että Kaikkivaltias pyhä Jumala ei ole ihmiskuntaansa jättänyt kaikkein tärkeimmässä kysymyksessä, nimittäin kysymyksessä iankaikkisuudestamme, epämääräisen kaipauksen, jonkun sumupilven tai yleisen mielipiteen perustalle…
Järkyttävä oli tieto muistisairaasta tuttavastamme, joka ei kerrostalossa löytänytkään kodin ovea. Monenlaista tuli vastaan, mutta mikä on varmasti kodin ovi? Miten ja mistä pääsisi kotiin! Aivan samoin: Miten pääsisi taivaaseen, jos ei tiedä ovea? Ei mitenkään! Siksi juuri Kristuksen kirkko saarnaa viimeiseen päivään saakka samaa iankaikkista verievankeliumia esim. vanhan porttilaulun sanoin. Tätä laulua täälläkin (Loimaan evankelisella) opistolla on sukupolvien ajan laulettu:
”Se viel on auki – kiiruhda, vaikk vainoojamme pauhaa, Sä risti, kruunu omista, on Jeesuksessa rauhaa, Oi armo autuaallisin, nyt auki on se mullekin, On myös, on myös se auki mullekin.”…
Sakari Korpinen, Oikeat alttarit ja saarnatuolit, Sakari Korpisen 80-vuotisjuhlakirja, s. 298 ja 300, Julkaisija: Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta, 2026. Loimaa Lähetyshiippakunnan kesäjuhlien avajaisseurat 30.7.2021. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.
On täysin vaaratonta sanoa yksinkertaiselle maallikolle: ”Lue pyhän Luukkaan evankeliumia. Sinä ymmärrät sen. On aivan samaa, omaksutko totuuden yhdestä tai toisesta Raamatun osasta!” Tämä on vaaratonta, sillä jokainen tietää, että sana, jonka Jumala tunnustaa omakseen, ei puhu itseään vastaan.
Wilhelm Löhe, Jumalan puutarha, s. 62-63, SLEY, 1983.
Ne, jotka tekevät ns. ratkaisun, heidän tulisi muistaa, että heitä ei ole pelastanut se ratkaisu, vaan Jeesus.
Rukouksessa voi aina ja joka päivä jättää itsensä Jeesuksen haltuun ja käsiin.
Jumalaksi sanotaan sellaista, jolta meidän on odotettava kaikkea hyvää ja jonka turviin meidän kaikisssa hädissämme on paettava.
Tunnustuskirjat, s. 318, SLEY, 1948.
Jumala ei toteuta kaikkia toiveitamme, mutta omat lupauksensa hän varmasti pitää.