Kun otamme huomioon, että
- Klassinen käsitys vapaasta tahdosta on illuusio
- Jumala kaikkivaltiaana tiesi, että ihminen lankeaa hyvän ja pahan tiedon puuhun
- Eedenin puutarhaa ja Jumalan luomaa ensimmäistä ihmisparia ei ole koskaan ollutkaan
niin mikä on mielestäsi ensimmäisen ihmisparin ja lankeemuksen tarinan pointti?
Mikä tarinan tarkoitus on nykyään, kun siihen liittyvät yksityiskohdat ovat paljastuneet myyteiksi?
Pointti on Ihmisen anomalian saaneen kahdeksannen Luomisen Päivän lahjoina nyt epäjatkuvuuden diskontinuiteettina vielä orastavat kyvyt omassatunnossa ja valinnan mahdollisuudessa katsoa ja ymmärtää historiassaan paremmillä eväillä, ja tämä pienin askelin myös epäonnistumisten kautta.
Katolisen kirkon Luonnontieteellinen konkregatio ymmärtää myös Luomisen Kuudennen päivän Ihmisen anomalian merkityksen. Millonkahan siellä tunnustetaan edellä oleva.
Perisynniksi Uskonoppineet asian laittoivat mikä nykyäänkin jatkaa hyvää elämäänsä kirkkolaitosten todisteketjussa.
Merkittävä asia syntyneelle kirkkolaitokselle oli huomata synti vielä perisyntisyyteen yhtymisen kautta tulleena kun lapsi pääsi kehittymään syntymäänsä asti. Tällöin kirkkolaitos halusi hoitaa tätä lasta viattomana pienokaisena.
Edellinen liittyy hallitsijan ja kirkkolaitoksen yhteisymmärrykseen missä syntiseksi julistettu on paremmin hallittavissa yhteisissä eduissa joita onkin riittänyt tähän päivään asti.
Toisin ymmärtävät haluaisivat varmaan Kuudennen Päivän Ihmisen olevan vieläkin yhtä vietteineen ja vaistoineen Jumalan muiden Luotujen eläinten kanssa. No, eivätpä olisi nyt todistamassa haasteita asian ymmärtämisessä saati huomaamisessa.
Vapaasta tahdista Antero tännekin kirjoitti, vai yllittikö Jumala.
Tahto on kokonaan ja aidosti vapaa VAIN silloin,kun valintaan vaikuttavat syyt ovat tasan yhtä suuret tai yhtä merkitsevät ja valitsija on lähtökohtaisesti aivan neutraalissa tilassa.’ Nyt kristinopin mukaan perisyntisen ihmisentahto ei voi olla täysin vapaa, koska perisynti mahdollista helpommin esim. syntiset valinta.
Rautalankaa: va a k a ei voi itsenäisesti ja vapaasti olla tasa-painossa, jos toisessa vaakakupissa on jo valmiiksi pienikin lisäpunnus.
Lankeaminen on aina hyvästä, oikeasta poistuminen. Taivaallisessa yhteydessä se on kapina Jumalaa vastaan ja myös määritelty synniksi, ainoaksi synniksi Yhtä Ainoaa vastaan.
Näin opettaa Raamattu. Toisiin tuloksiin tulee, kun siirrytään tilaan ”jälkitotuus”, mikä englanniksi on ”post truth”. Sana esiteltiin vuoden 2016 sanana, Oxford. – Asiana määritelmä on ylimuistoinen ja selkeimmillään se ilmaistaan tulkinta-sanalla.
Ensimmäisiä ja ”pyhimpiä” tulkitsijoita olivat talmudilaiset, eli Lain kiertäjät.
Näissä suhteissa ei asia ole muuttunut juutalaisuudessa eikä nk. kristillisyydessä, jotka kumpikin aloittivat täydellisessä Oikeassa. Mitä hengelliseen rankkiin tulee, niin sen lahjakkain ja oikeassa aloittanut oli Augustinus, jonka teksteihin Luther yhtyi. Kummatkin kirjoittivat pitkän tutkielmaluontoisen pohdinnan valehtelusta. He löysivät erinomaisia tiekarttoja, miten edistää totuutta muuntelemalla, tulkitsemalla sitä. Yksi tuloksista oli määritelmä ”valkoinen valhe”.
Tätä reititystä pitkin päästäänkin täydellisesti hallitsemaan Saatanan äidinkieli, — valhe.
Vakuuttavinta ”kielitaitoa” ovat osoittaneet mm. paavi Franciscus ja piispa Eero Huovinen.
Paavi paljasti toisen käskyn virheellisen sanoituksen, johon paljastukseen Huovinen löi vettä myllyyn lausunnalla, ”kiusauksen ja koettelemuksen ero on hiuksenhieno”.
Valitutkin voivat eksyä. Tässä yhteydessä viittaan Huoviseen.
Paavalin näkemys lienee ollut selkeä; ihminen on vapaa syntiin nähden, eli ”tekee sitä, mitä ei tahdo” ja taas ”sitä hyvää mitä tahtoo, ihminen ei tee”
Luther totesi ihmisen kulkevan luonnostaan pois päin Jumalasta välttämättömyyden suomasta pakosta (perisynnin tähden) ja näin ollen ihminen on sidottu syntiin (vääryyteen= kaikki vääryys on syntiä.)
Kun Jumala herättää ihmisen omantunnon tietoisuuden tästä synnistä Jumalallisen säätämyksen kautta (laki, joka on julistettu kaikkialle maailmaan), niin ihminen joko paatuu synnin edessä kuten Kain tai ihminen ahdistuu, koska hänen syntinen sisin paljastuu. ”Sana on kaksiteräinen miekka”
Sydämen vääryys on ihmisen onnettomuus, varsinkin kun ihminen on sokea ja kieltää tämän todellisuuden, sillä oman edun suosiminen on meille luontaista ja suljemme silmämme lähimmäisen hädältä kaiken aikaa. (Tekopyhät tosin jakavat almuja ja harjoittavat hyviä töitä, huonoa omaatuntoa hiljentääkseen. Moni ei ole väleissä oman perheensä kanssa, mutta kaukomaille lähetetään rahaa avustuksiin.) Katkeruus, kateus ja ylpeys on meidän sydämessä vaikuttava asenne.
Kun Pyhä Henki tulee ihmiseen, niin se paljastaa ensimmäisenä ”synnin.” Näin Ihminen kuolee Paavalin teologian mukaan. (Ihminen tulee tietoiseksi ja tiedostavaksi synnistä.)
Jumalan Pojan Evankeliumi on sovituksen ja lunastuksen Sana. Jospa ihminen kääntyisi ja saisi Armon Kristuksen kautta. Jos näin tapahtuu, niin ihminen tulee tuntemaan Totuuden ihmisestä ja Jumalasta. Totuus on tekevä ihmisen Vapaaksi.
Vapaa tahto on siis syntiin nähden vapaa, mutta vanhurskauteen nähden sidottu. (Eli tahto on sidottu niin, ettei pysty toteuttamaan vain hyvää.) Jos ihminen olisi synnistä vapaa, niin hän olisi kuin Jumala. ( Tämän valheen juuri saatana kylvi ihmiseen, kun sanoi: ”Te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan”.) 1.Moos.3:5
Se, että tietää hyvän ja pahan, ei ole samaa, kuin ”sanottu ja tehty” jos kerran tiedämme hyvän, niin miksi teemme pahaa, jos olemme vapaita tahdoltamme?
Miksi emme tee vain hyvää?
”Kuulkaa nyt, te, jotka sanotte: ”Tänään tai huomenna lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin ja viivymme siellä vuoden ja teemme kauppaa ja saamme voittoa” –
te, jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu; sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu- sen sijaan, että teidän tulisi sanoa: ”Jos Herra tahtoo ja me elämme, niin teemme tämän tai tuon”. Mutta nyt te kerskaatte ylvästelyssänne. Kaikki sellainen kerskaaminen on paha. Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi. Jaak.4: 14-17
Siis tahto ei ole aidosti kokona vapaa ja koska ihmine ei ole itse pyytänyt saada syntyä ei yleensä eikä etenkään perisytiseksi varsinkaan, on tilanne epäreilu ja epäoikeudenmukainen. Näin tavallisen arkilogiikan mukaan. Mutta logiikka on krist. Dogmalle vaarallisempi vihollinen kuin ateismi.
Anteron väite no. 1 on monien filofien kannattama, mutta suunnilleen saman verran lienee filosofeja, jotka pitävät vapaata tahtoa todellisena ja näinhän ihmisen intuitiokin toimii: voin tehdä valintoja kahden tai useamman mahdollisen vaihtoehdon välillä. Anteron väitteseen no. 2 voin yhtyä. Luodessaan ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen Jumala tiesi, että ihmisestä tulee kykenevä sekä hyvään että pahaan. Väitteen no. 3 osalta ajattelen, että raamatun alkukertomukset ovat tosia myyttejä, jotka havainnollisen tarinan muodossa ilmaisevat perustavia totuuksia Jumalasta, luonnosta ja ihmisestä. Kertomus syntiinlankeemuksesta ilmaisee sen , myös kokemuksen vahvistaman, totuuden ihmisestä, että hän (lue: sinä ja minä) on altis toimimaan väärin silloin kun se tuntuu hyödylliseltä. Siksi yhteys ihmisen ja Jumalan välillä toimii vajavaisesti. Jumalan lahjoittama usko voi tilannetta korjata, mutta täydellinen yhteys toteutuu vasta iankaikkisuudessa.
Kiitos vastauksesta kysymykseeni, joka taisi olla ensimmäinen laatuaan.
Raamattu se on, Raamattu, Pyhän Hengen kirjoitus, jota me käsittelemme. Kuka tähän on kelvollinen, niinhän Paavali sanoo. Sehän on joki, jossa karitsa astelee ja norsu ui. Se on Jumalan Viisaus, joka tekee tyhmiksi tämän maailman viisaat, vieläpä tämän maailman ruhtinaatkin. Kirjoitus, joka tekee puhekyvyttömistä lapsista kaunopuheisia ja sulkee kaunopuheisten suut.
Martti Luther, Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 1-7, s. 2, Suomen Luther-säätiö, 2004.
Hyvä. Taas sinulla Antero on hienoja ja oivaltavia kysymyksiä. Tuosta voi syntyä paljon keskustelua.
Kiitos. 🙂
Opin aamulla piispa J. Vikströmiltä, ettei uskon vastakohta ole tietämättömyys, vaan epätoivo.
Tuo ei tietenkään suoranaisesti vastaa kysymykseesi, mutta siinä on jotain joka vastaa moniin muihinkin kysymyksiin. Esim. Siihen miten voi oppia tuntemaan Jumalan. Hänen tunteminen antaa toivon ja vastaukset.
Eikö koko kuvio ole siten aika omituinen, jos kerran epätoivo on – ainakin yksi merkittävä – avain Jumalan tuntemiseen? Olen ihmetellyt täällä aikaisemminkin, että jos epätoivo on näin merkittävässä roolissa, niin sehän evää isolta osalta ihmisiä mahdollisuuden ”Jumalan tuntemiseen” kokonaan.
Ja miksi rakkaudellinen Jumala pohjaisi niin tärkeänä pidetyn asian siihen, että ihminen kokee vastoinkäymisiä ja epätoivoa? Mikä idea siinä on?
Lisäksi esimerkiksi itsellänikin on ollut elämäntilanteita, jotka ovat olleet aivan erityisen epätoivoisia. En kuitenkaan edes ajatellut, että joku Jumala auttaisi tilannettani. Otin itse vastuun tilanteestani, hoidin sen itse ja se oli siksi todella palkitsevaa.
Maailma on jossain määrin paradoksaalinen. Avoimia kysymyksiä jää, olipa Jumalaan uskova tai uskomatoan tai epäilijä.
Keskiajalla luostareissa oli periaate: rukoile ja tee työtä. Ei toista ilman toista. Aine on toisaalta hiukkasia, toisaalta aaltoliikettä. Kristinuksossa on armo ja on laki. Olemme maailmassa mutta emme maailmasta (joka toki voi jostakusta tuntua vain fraasilta). Olen ymmärtänyt, että (erityisesti) ortodikseille paradoksit ovat tapa ajatella ja kuitenkin olla tolkullisia.
Vapauskin on paradoksaalista: taydellinen valinnanvapaus rajattomine valinnanmahdollisuuksineen (jos sellaista on tai olisi) on toisaalta myös lähde ahdistukselle. Ja joskus valintojen rajoitus tuo kokemuksen vapaudesta. Eristyssellissä oleva vanki voi tuntea juuri sen vapuden hetkeksi – ei tietenkään välttämättä (Muistaakseni Hannu Lauerman esimerkki).
Samoin voi kysellä, olemmeko vapaita valitsemaan, jos emme tiedä valinnan mahdollisuuksistamme (ja valintojen seurauksia) riittävästi. Tämä kysymys herää pohdittaessa demokratian toteutumista.
Ihminen elää vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutus taas rajoittaa teoreettista vapauttamme. Jos taas olemme vuorovaikutusten ulkopuolella, tulemme epätoivoisiksi (tai jopa ”hulluiksi”, kuten kiduttajat valitettavasti tietävät).
Joten epätoivo voi toimia tienä Jumalan tuntemiseen; ei kuitenkaan kokonaan, sillä tietämisemme on aoia vajavaista. Mutta epätoivo voi olla tie Jumalan tuntemiseen ja löytymiseen. Mutta ei toki aina – voi myös synnyttää epäuskoa. Meitä voi ahdistaa (=> epätoivo) tieto tai tietämättämyys; usko ilmastokatastrofiin toi synnyttää epätoivia ja epäusko ilmastokatastrofiin voi synnyttää tunteen vapaudesta. Usko rakastavaan Jumalaan (tai todelliseen rakkauteen) synnyttää tunteen vapaudesta, epäusko rakkauteen epätoivoa.
Jos taas ajattelemme, että maailma on ehdottomien lakien alainen, vapautemme on olematon. Toisaalta, jos ajattelemme nykyfysiikkaa, emme kykene tapahtumia ehdottoman tarkasti ennustamaan.
Vapaus ja sen kokeminen on monitahoinen ilmiö. Samoin ahdistuksen laita.
Lankeaminen hyvän ja pahan tiedon puuhun oli vapaasti tehty valinta Ihmisen kehityshistoriaa katsoen eteenpäin eikä sillä ole tekemistä uskonoppineiden perisyntikäsityksen kanssa.
On muistettava Jumalan kieltäneen Luomisen Kahdeksantena päivänä kun Kuudennen päivän Ihmisen anomaliaa Jumala vielä käski.
Yksi asia on merkitykset mitä kirkkolaitokset Ihmissuvulle kykenemättömyydessä ja kyvykkyydessä antavat.
Tällä opetuksella Emme totisesti pääse eteenpäin niin moraalisessa huomaamisessa kuin noustaksemme ajan myötä henkisessä tasossamme.
Sukupolvittain jatkuva kelvoton opetus traditiossamme on kardinaalivirhe kirkoltamme perisyntiin katsoen.
Juuri tuosta epätoivosta on kyse. Itseriittoinen ei voi löytää. Vasta kun omat mahdollisuudet loppuu alkaa Jumalan mahdollisuudet. Tämä koskee meitä kaikkia. Jumalan puoleen kääntyminen on aina meidän viimeinen mahdollisuus. Silloin kun saa yllättäen avun, niin sitä en ole lakannut ihmettelemässä. Hänen tapansa auttaa on aina hyvin yllättävä. Vaikka etukäteen pohtii kaikki mahdollisuudet, niin Hänellä on aina jotain muuta yllättävää jolla hän asian ratkaisee. Sellaista on elämä uskossa.
”Vasta kun omat mahdollisuudet loppuu alkaa Jumalan mahdollisuudet. ”
Eiköhän K a i k k i v a l t i a a l l a Jumalalla ole kaikki mahdollisuudet aina ja kaikkialla, jos Hän vain tahtoisi ne käyttää.
Ei tietenkään ole. Hän ei voi toimia vastoin sitä mitä on itse sanonut.
Jos ei ei silloin ole Kaikkivaltias… Ja katuihan Hän jopa ihmisen tekemistäkin, miksei sitten sanomisiaan?