Ei ole.

Poliittis-uskonnollista aikahistoriaa: Heprealaisten sietokyky petti lopullisesti, kun Syyrian tuolloinen hallitsija Antiokhus IV Epifanes, joka piti itseään kreikkalaisena Zeus-Jumalana, alkoi hellenistää juutalaisuutta ja pyrki saamaan sen vastaamaan mahdollisimman paljon kreikkalaista. Hän järjesti papeille painikilpailuja, joissa näiden ympärileikattujen piti otella alasti, mikä oli tietenkin kiusallista. Hän yritti myös tuoda heprealaisiin pyhiin teksteihin kreikkalaista kosmologiaa. Vanhaa testamenttia ei suvaittu ja Tooran lukemisesta kiinnijääneitä saatettiin jopa surmata. Sapatin vietto ja ympärileikkaus kiellettiin. Mutta vihon viimeisen virheensä tämä Antiokhus teki, kun hän pystytti Jerusalemin temppeliin Zeun patsaan ja uhrasi tälle sian! Kun tätä ’häväistyksen kauhistusta’ oli vielä edeltänyt muutoksia vastustaneen silloisen ylipappi Jaasonin murha, oli heprealaisten mitta täysi ja 168-165 tapahtuu hasmonealaisen Mattatiaan aloittama makkabealaissotina tunnettu kapina.

Kansannousu alkoi vuonna 165 eKr. kun pappi Mattathias oli ensin surmannut pakanallisen uhrin temppelissä toimittaneen kollegansa. Teon jälkeen hänen oli tietysti paettava Jerusalemista, mutta viiden poikansa ja monien hasidi-juutalaisten tukemana hän aloitti sissisodan Antiokhuksen kuoleman (168 eKr) jälkeen valtaan nousseita syyrilaisia seleukideja vastaan, joita olivat mm. Antiokhos V Eupator (164–162 eKr.), Timarkhos (163-160 eKr.) Demetrios Soter (161–150 eKr.) ja Aleksanteri Balas (154–145 eKr.) Sota Demetrius I:tä vastaan jatkui vuoteen 164 eKr., jolloin Mattatiaan poika Juudas Makkabeus valloitti Jerusalemin ja vihki uudelleen sen temppelin. Näin alkoi kauan kaivattu itsenäisyys, jonka Rooma turvasi ja jonka alkamisen ja uuden temppelin kunniaksi vietetään vielä nykyäänkin ns. Hanukkaa eli 8 kynttilän juhlaa. Saavutettuaan näin uskonnollisen tavoitteensa, Juudas Makkabeus siirtyi politiikkaan. Tästä syystä hän menetti monta kannattajansa. Juudas M. jatkoi kuitenkin taisteluaan ym. seleukidihallitsijoita vastaan, teki jopa sopimuksen Rooman kanssa ja pyrki perustamaan itsenäisen juutalaisen valtion. Juudaan kuoltua taistelussa hänen veljensä Joonatan (Jonatan) ja Simon jatkoivat sotaa ja saivatkin seleukidit antamaan hasmoniveljeksille hieman periksi; he suostuivat joihinkin poliittisiin kompromisseihin. Nyt veljekset haalivat maassa itselleen sekä uskonnollisen että poliittisen vallan. Joonatan ylipuhui tai lahjoi seleukidit nimittämään hänet ylimmäiseksi papiksi ja Joonatanin kuoltua veli Simon nimitettiin paitsi ylimmäiseksi papiksi kuninkaaksi ja myös profeetaksi aina siihen aikaan asti ”kunnes nousee luotettava profeetta.” Simon Makkabeus jatkoi sotimista, kunnes hänen vävynsä Egyptin Ptolemaios murhasi hänet ja kaksi hänen poikaansa. Mutta tämä vallankaappausyritys epäonnistui. Simonin jäljelle jäänyttä poikaa Johannes Hyrkanosta, jolle pappeus siirtyi, varoitettiin, että hänetkin aiottiin tappaa. Hyrkanos reagoi heti ja vangitsi mahdolliset murhaajansa . Johannes Hyrkanoksen hallituskaudesta tuli hyvä ja hän ”onnistui hankkimaan Juudealle takaisin sen poliittisen itsenäisyyden ja aloittamaan laajentumisen moneen suuntaan”. Ja hän siirtyi isänsä tilalle k u n i n ka a k s i ja ylimmäiseksi papiksi ja profeetaksi. Teokratian kolmihallinto sulautui yhteen. Tämä tapahtui n 134 eKr. Nyt alkoi noin 80 vuoden hasmonien dynastian johtama itsenäisyys! Jeesus liike pyri samaa ja ei ole sattuma, ettäJeesuksen opetulapsissa oli monta maccbealaisjohtajien kanssa samannimisiä. Kirjoitus INRI ei ollut tuulesta temmattu.

Matias,tietäånet varsin hyvin,että suomalainen Vanha testamentti päättyessän Malakiaan ja jättäessä maccbialaiskirjat pois aikaan saa sen, että sen ja Ut.n välille jää historiallinen aukko,jota ei juuri mukaan kirjallisuus kaikkialtaan korvaa. Eli:

Vanhan testamentin punaisen langan alkupiste on ennustuksessa vaimon siemenestä, joka polkee käärmeen pään ja tätä tuhansia vuosia kattavaa lankaa voi seurata Malakiaan kirjan viimeiseen jakeeseen, joka lupaa profeetta Eliaan palaavan taivaasta käännyttämään langenneen Israelin jälleen isiensä puoleen, ettei kansaa tarvitsisi ’vihkiä tuhon omaksi’. Vt:n päätää siis mielikuva ihmiskuntaa uhkaavasta totaalisesta tuhosta. Ut: päättää Jeesuksen lupaus pelastaa uskovat tältä tuholta. Vanhan testamentin aikajanalla matkannut ja nykyisen Ut:n alkuun päässyt lukija joutuu kuitenkin hämmentyneenä pysähtymään, sillä Malakiaan kirjan jälkeinen maisema muuttuu äkkiä autioksi ja tyhjäksi. Missään ei ole mitään! Sillä kun tämä Vt.n viimeinen kirja Malakias ajoittuu 500-400 luvulle eKr., ei Israelin historiasta olisi satoihin vuosiin kirjoitettu juuri mitään. Vanhan testamentin ja nykyisen Uuden testamentin väliin jää siis kirjallinen tyhjiö, jonka 80 jKr. kirjoitetut IV makkabealaiskirjaa vain osin täyttävät. Ja monista raamatuista nekin on jätetty pois. Makkabealaiskirjat olisivat kuitenkin mitä tärkeimmät avaimet Uuden testamentin taustoittamiseksi ja ymmärtämiseksi. Sillä näiden kirjojen taltioima makkabelaisotina tunnettu juutalaisten kansanousu ja sen seurauksen saavutetun 80 vuoden itsenäisyys ja etenkin sen menettäminen olivat Uuden testamentin tapahtumien syy!

Makkabealaisten johtama ko. kansanousu ja sitä seurannut hasmonien hallitsema makkabealaisaika olivat johdonmukainen seuraus Israelin vuosisatoja kokemista nöyryytyksistä, joilla kulloinenkin miehitysvalta oli valittua kansaa koetellut, sillä maa oli milloin egyptiläisten, filistealaisten, jebusilaisten, assurialaisten, babylonialaisten, persialaisten, kreikkalaisten, uudelleen egyptiläisten, sitten syyrialaisten, ja viimein roomalaisten miehittämä. Egyptin orjuus oli ollut vain alkusoittoa, sillä noin 1350 eKr. jebusilaiset valloittivat Urusalemin, johon Mooses oli kansan vain sata vuotta aiemmin johdattanut. Urusalem mainitaan egyptiläisessä Tel Amarna-kirjeessä; ja jo noin 40 vuoden kuluttua tämä sittemmin Jerusalemina tunnettu kaupunki menetettiin hellenistisille filistelaisille. Jebusilaiset hallitsivat sitten Urusalem-Jerusalemia noin 200 vuotta kunnes Daavid puolestaan voitti heidät ja mahdollisti kansallisen Israelin synnyn. Daavidin kuoltua tämän poika Salomon seurasi 965. eaa isäänsä Israelin kuninkaana. Tämän kuoleman jälkeen 922 eKr. Israelin jakautui Juudeaksi ja Israeliksi. Mutta jo 926 eKr. Jerusalemin miehittivät egyptiläiset, vaikkakin antoivat Davidin huoneen kukoistaa, mutta kun assurialaiset 701 eKr. voittivat puolestaan egyptiläiset, he alistivat myös Juudean, ja alkoivat verottaa sitä raskaasti. Totaalisesti Jerusalemin hävitti sitten Babylonian kuningas Nebukadnessar. Vuoisi oli 587 eKr. Kaikki juutalaiset joko tapettiin, ajettiin maanpakoon tai otettiin vangiksi. Israelin loppu tuli runsaan 400 vuotta perustamisensa jälkeen. Persian kuningas Kyyros valloitti 538 eKr Jerusalemin puolestaan babylonialaisilta ja salli juutalaisten palata oman maahansa. Serubbaabelin johdolla he jälleenrakensivat temppelin. Seurasi 200 vuotta rauhallisempaa aikaa kunnes v. 332 eaa Jerusalem valloitettiin jälleen kerran ja nyt asialla oli Aleksanteri Suuri. Aleksanterin valtio hajosi 301 eaa, ja Palestiinaa hallitsi nyt Ptolemaiosten Egypti . 200 eaa Syyrialaiset seleukidit valloittivat Jerusalemin. Seleukidien kuningas Antiokhus IV Epifanes kielsi 169 eaa juutalaisuuden harjoittamisen. Juutalaiset makkabealaiset kapinoivat 167 eKr. Syyrialaiset valtasivat 134 eaa Jerusalemin, mutta Rooman armeijan päällikkö Pompeius valtasi 63 eaa sen. Näin noin 1200 vuoden aikana ’valittu kansa’ oli ollut alistettuna monelle eri kansalle. jebusilaisille, egyptiläisille, assurilaisille, persialaisille. babylonialaisille, syyrialaisille ja roomalaisille. Koska monet valloittajahallitsijat olivat kuitenkin sallineet heprealaisten säilyttää uskontonsa ja harjoittaa sitä, oli miehityksiä siedetty näinkin pitkään. Pompeijuksesta lähtien kansa janosi itsenäisyyttä takaisin ja odotti sen toteuttava Messiasta.