Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ”Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee.” Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ”vanhurskas on elävä uskosta.” Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: ”Joka ne täyttää, on niistä elävä.” (Gal. 3: 10-12)
Minkälainen suhde meillä kristityillä on Jumalan lakiin?
Miksi meillä kristityillä pitää (tai ei pidä) olla syntilistoja (älä ryyppää, älä tanssi jne.)?
Mitä eroa on synnin harjoittamisen ja syntiin lankeamisen välillä?
Mitkä ovat Taivaaseen pääsyn kriteerit; miksi on (tai ei ole) oikein sanoa, että uskomme edellä ei ole mikään teko vaan ainoastaan syntiä?
Miksi meidän pitää kuitenkin kuolettaa lihan mukaiset teot ja elää jumalisesti (vert. Room. 6: 1-13)?
Mitä tarkoittaa, että emme ole lain vaan armon alla (vert. Room. 6:14)?
Kaikki julkaistut blogini:
Kiitos hyvästä kommentista, Yki. Et sinäkään ole muuttunut kolmen vuoden aikana. Eikö ole hyvä, että meillä on aina niin vastakkaiset näkemykset ja lähentymistä ei ole tapahtunut. Arvostan sinua paljon, koska olet rehellinen ja sinun kommenteista saa hyvän käsityksen siitä, että oonko vielä oikealla Tiellä.
Jorma, olet oikeassa, että aina on ollut niitä, jotka eivät usko, että Jeesus on sovittanut hänen syntinsä. Onneksi vielä on kirkossa pappeja, joiden saarnassa välittyy Hyvän Paimen ääni, jotta eksyneet lampaat saadaan takaisin laumaan.
Minä ymmärrän hyvin, että esiin tulee monta outoa ajatusta. Meillähän on sellainen mielikuva uskonpuhdistuksen aaton tapahtumista, että siellä kansa eli hirveän lain ja suoritusten lastin alla, kunnes sitten Lutherin tuoma armon sanoma ohjasi heidät vapauteen.
Todellisuudessa kansa ei niin hirveästi ollut huolestunut koko asiasta, yhtä vähän kuin joku aamutelevision toimittaja nykyisin jostakin vanhurskauttamisen oppikysymyksestä tai herätysliikkeistä – vaikka virkakysymyksestä. Se eli omassa uneliaisuudessaan,
”Kiitos hyvästä kommentista, Yki” –voi Jeesus, eihän se mikään hyvä kommentti ollut! Olet väärässä, Juha, muuttumisestani. Olen muuttunut vieläkin uskonnottomammaksi näinä kolmena vuotena kun olen seurannut K24-palstaa, kommentoinut ja kirjoittanut itsekin noin 130 bloggausta. Tämä aika sai minut vain vakuuttuneemmaksi omista ajatuksistani uskon suhteen.
Mutta miksi ihmeessä pidät hyvänä, ettei lähentymistä ole tapahtunut??? Haluatko minun painuvan sinne helvettiin? Eikö hyvän kristityn pitäisi olla surullinen siitä, ettei tuota lähentymistä tapahtunut?
Minun kommenteistani tuskin sait mitään kuvaa siitä, oletko oikealla tiellä. En voisi kuvitellakaan, että toisin olisi.
Jorma Ojala: ”nyt moni turvautuu kasteeseen, vaikka uskoa ei ole.” Mitä ihmettä tarkoitat? Onko siis niin, että monet aikuiset menevät kasteelle, vaikka uskoa ei ole? Onko todella näin? Vai tarkoitatko kenties epäuskoisten vanhempien tilaamaa lapsikastetta? Vähän aikaa sitten täältä sain lukea, että kaste tuo Pyhän Hengen ja uskon vauvaan. Eli vauveliin usko tulee, mutta vanhemmat jää osattomiksi?
Juha: ”…jotta eksyneet lampaat saadaan takaisin laumaan.” -Saadaanko? Eksyneitten lampaitten määrä sen kuin vain taitaa kasvaa? Ei hyvän paimenen ääin kuulu? Onko paimen heikko?
Jorma, voi olla, että me ajatellaa suruttomuudesta eri lailla. Itse näen niin, että ennen uskonpuhdistusta seurkuntalaisille tuli synnintuskia synnistä ja he hoitivat niitä ripillä ja myöhemmin myös Aneilla. Usko Jeesukseen taisi olla hakusessa.
Yki, Hyvä Paimen etsii eksyneitä. Itselleni tämä tapahtui silloin kun olin menemässä eroamaan kirkosta ja keskustelin papin kanssa.
@ Ykin mielestä Hyvän paimenen ääni ei enää kuulu, en tiedä onko vikaa kuulossa, vai siinä ettei ole edes halua kuuneella ?
Kuitenkin jokaisella ihmisellä on joku sellainen aatesuunta, tai auktoriteetti jonka mielipteitä ja ääntä kuuntelemme, ja jonka ajatuksia seuraamme. Mutta sen vuoksi voimme täydestä syystä kysyä: Onko sinun paimenasi ja opettajanasi Hyvä paimen ? Sen lisäksi kysyä: Mitä sinun paimensi tekee ja on tehnyt sinun puolestasi ?
Kyllä maailmassa on ja riittää monenlaisia paimeneita. Mutta on vain ainoastaan yksi Hyvä paimen, joka on antanut henkensä lauman edestä.
Hän on ainostaan sellainen paimen, jonka ääntä kannatta todella kuunnella.
Se voi olla ihan arvotonta, mitä olen koettanut tässä tuoda esiin. Minua kiinnostaa kirkkohistoria, ja keskustelen siitä mieluusti.
Tosiaan olen miettinyt, että kuvamme esi-luterilaisesta Wittenbergistä tms. on hyvin värittynyt.
Minähän en elänyt vielä silloin, tiedän rajoitteeni. Toisaalta, ihminen ei ole juurikaan muuttunut.
Ajattelen, että ihmiset ovat yleensä kiinnostuneita helposta tiestä, mielellään tapakristillisyyydestä. Siinähän ei joudu luopumaan mistään: Ei tule Jeeesus joka sanoo: mene ja myy kaikki tai tule ja seuraa minua!
Ihmiset saattoivat siis tehdä rippiä, mutta eivät luopuneet tiestään, he siis eivät tehneet parannusta sydämessään. Elämä jatkui entiseen malliin seuraavaan rippiin asti.
Lain ankaruus ja (voimattomuus pelastukseen) paljastuu oikeastaan vasta sitten, kun ihminen yrittää täyttää lakia. Koettaa elää paremmin, koettaa välttää pahoja asioita elämässään, koettaa olla siivosti. Moni rauhoittuu tästä, ja se saa asianomaisen tyytymään siihen. Se ei ole kuitenkaan uskoa. Se on korkeintaan elämää siivosyntisenä – ja ilman uskoa ja armoa. Luther kaikessa äärimmäisen tunnollisena ja itselleen vaativana huomasi tämän; mitä enemmän ahkeroi olla hurskas, sitä kauemmas sielun todellinen rauha pakenee. Oli siis olemassa ahdistus, joka pakotti etsimään. Sen vastakohtana tyytyväisyys pelkkien riittien ja rutiinien ja oman hartaan fiiliksen aikaansaannokseen ei koskaan vie tähän ratkaisuun.
Todellinen rauha löytyy vasta syntisenä Jeesuksen Kristuksen armoon turvautuen. Siinä Jumala lahjoittaa vanhurskautensa, kelvollisuus on siis lahja. Toisaalta Pyhä Henki, pantiksi annettu, synnyttää rakkauden.
Lutherin syylllisyys ja ahdistus toivat hänet ratkaisuun, jota nimitämme tornikokemukseksi. Tavallinen ihminen välttää tällaista. En usko että ihminen on tässä mitenkään muuttunut.
”Lutherin syyllisyys ja ahdistus toivat hänet ratkaisuun, jota nimitämme tornikokemukseksi. Tavallinen ihminen välttää tällaista. En usko että ihminen on tässä mitenkään muuttunut.”
Tällaisa me ihmiset todella olemme kuten Jorma asiaa edellä sattuvasti kuvailee. Oivallisen avun syyllisyyteen ja ahdistukseen antavat Raamatussa olevat psalmit, jotka ovat saaneet opettaa lukemattomia ihmisiä rukoilemaan Jumalaa, ja erityisesti katumuspsalmit ovat lohduttaneet monia ihmisiä.
Esimerkiksi ps. 130 juuri tätä psalmin Luther luokitteli ” paavalilaiseksi”, siksi että Paavalin ajatukset tulevat tässä psalmissa selkeänä esiin.
Ps. 130 olikin Lutherin yksi mielipsalmeista. Hän muokkasi juuri tästä psalmista virren: ” Sua syvyydestä mä huudan Jumalani” ( VK 267 ) Virressä näkyvät Lutherin omat kamppailut Jumalan edessä. Hän sanoikin: ” Ilman ahdistuksia ei kukaan voi oppia tuntemaan Jumalaa”
Tämä oli hänen tilityksensä ja lopputulos niistä lukuisista kamppailuista Jaakobin tavoin elävän Jumalan kanssa, jossa lopputuloksena oli: ” En päästä sinua ennen kuin siunaat minua”. Tämän ovat saaneet lukemattomat ihmiset psalminlaulajan kanssa todeksi elää.