Kysyen kohti pääsiäistä 2; Yläsalista Getsemaneen

Jeesus rukoilee Getsemanessa

Temppelin puhdistuksesta poistumista tai siitä seuranneita tapahtumia ei evankeliumeissa kuvailla. Synoptikkojen mukaan Jeesus opettaa kyllä paljon tärkeitä asioita, mm. Luukkaan kertomuksessa luukasmaiseen tyyliin lesken rovosta, mutta tapahtumat alkavat edetä vasta Jeesuksen järjestämästä viimeisestä illanvietosta ystävilleen.

UT:n tutkija Matti Myllykoski esittää, että ateriointi ja siellä tapahtunut ehtoollisen asettaminen olisi todellisuudessa tapahtunut paljon aikaisemmin, ja sen sijoittaminen tähän tapahtumien taitekohtaan olisi ollut teologisen koherenssin kannalta suunniteltu ratkaisu. Ehtoollisen asettaminen juuri ennen kuolemantuomiota toisi ehtoolliskäytännölle arvovaltaa. Perusteeksi Myllykoski esittää ihmettelynsä siitä, miksi Jeesus ja opetuslapset lähtivät yläsalista Getsemaneen, jos heillä kerran olisi ollut mahdollista jäädä yläsaliin yöksi eikä olisi tarvinnut lähteä ulos palelemaan. En oikein ainakaan vielä ole valmis tuota perustetta hyväksymään. Olihan mahdollista, että he todella olivat rahanpuutteen vuoksi saaneet salin varattua – varsinkin sesonkiaikana – vain ilta-ajaksi. Olihan heille juuri selvinnyt sekin, että seurueen taloudenhoitaja oli petturi.

Se, että tuollaisen aterian jälkeen opetuslapset nukkuvat ja jättävät Jeesuksen yksin tuskaansa, ei ole oikeastaan mitään ihmeellistä.  Sitä ei ole edes kukaan tutkija tietääkseni osannut kyseenalaistaa.

Varsinainen kysymykseni ja ihmettelyni liittyy niihin seuraaviin tapahtumiin. Aamullahan roomalaiset sotilaat tulevat hakemaan Jeesusta Juudaksen avustuksella. Näen tässä dramatisoituja kohtauksia, joita on vaikea selittää todella tapahtuneiksi. En puhu siitä, miten Pietari vetäisee korvattomaksi yhden sotilaan ja Jeesus sen parantaa. Ihmeparantamiset jääkööt ihmeparantamisiksi. Mietin sitä, monien sanontojen ja tulevien kertomusten dramatisointeihin lainattua suudelmaa. Miksi Juudaksen piti suudella Jeesusta ja tulla hänen luokseen ystävää teeskennellen? Olihan jo yläsalissa käynyt kaikille läsnäolijoille selväksi se, että Juudas oli takkia kääntänyt ja seuraa vaihtanut. Eikö puutarhasta olisi ollut aika helppoa löytää yksinään rukoillut, kuoleman pelossa yönsä valvonut mies? Eikö Juudas olisi voinut vaikkapa näyttää sotilaille kauempaa ”tuolla se on”? Onko Juudaksen suudelma vain draamallinen tehokeino, jolla halutaan osoittaa Juudaksen julkeus ja paatuneisuus? Vai oliko Juudas peluri, yhden kortin varaan laittava elämysmetsästäjä, joka halusi tehdä petturuutensa näkyvästi, julkisesti ja mahdollisimman näyttävästi?

Väkisinkin tulee mieleen muutama julkisesti synneistään ripittäytynyt hengenmies, mutta tällä kertaa kaipaan keskustelua tuosta itse tapahtumasta, Juudaksen suudelmasta, ja sen merkityksestä. Miksei tuosta yläsaliaterian ajankohdastakin, mutta yhdellä varauksella. Jätetään tällä kertaa se asiaan kuuluva eksegetiikan paheksunta ja ”kyä on turmelus syvä ja loppu armoto” – tyylinen, oman uskonsa paremmuutta toisten epäilyjä kritisoimalla tapahtuva kommentointi. Eri mieltä saa olla, mutta perusteluksi ei kelpaa erään yliopistollisen tieteenalan väitetty kristinuskon vastaisuus.

 

 

 

  1. Vieläkin Ari. On totta että Raamattu on ylin auktoriteetti, mutta tunnustuskirjat ovat totisen taistelun tuloksia ja henkensä kaupalla siihen sitoutuneita. Tunnustuskirjassa he esittävät uskonsa ja käsityksensä Saksan keisarille ja Rooman Paavin edustajille.
    Sinä Ari tuot esille nyt oman tunnustuksesi ja näkemyksesi sekä kiivailet niiden puolesta, sinun on myös osoitettava että se on Raamatun mukaista että se olisi uskottava, näin myös Luterilaiset ovat aikoinaan kiivailleet uskonnäkemyksensä puolesta
    Ei Luterilainen uskokaan ole muuta kuin Raamattuun sitoutunutta uskoa, Tunnustuskirjassa se uskonnäkemys vain tuodaan ilmi. On kyse tunnustautumisesta johonkin julkisesti.

    • Eero Polsa, vai on luterilaiset nyt henkensä kaupalla oikein puolustaneet ”oikeaa uskoaan”??

      Entä kuinka heti silloin ns ”uskonpuhdistuksen” alussa luterilaiset vainosivat ns ”uudestikastajia”??? Kuka vainoaa, saatanan joukot Jumalan lapsia vai ketkä ketä???

      Se missä mennään jo pieleen on tämä lapsikaste, joka on luterilaisuudessa katolilaista perua ja jonka pitäisi perustua Pietarin perustamalle ”kirkolle”, no kuinka saat Pietarin sanat ensimmäisenä helluntaina taipumaan lapsikasteeseen????

      Ap.t.2:
      37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”
      38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
      39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”

      Edellä on RAAMATUN aitoa Sanaa kuinka tullaan uskoon KUN JUMALA KUTSUU, sovita se lapsikasteeseen?????

      Mikä on seuraus tästä lapsikasteen harhasta, se että nyt kaikki oppineet ”viisaat ja ymmärtäväiset” selittävät niin kuin heillä olisi Pyhä Henki, ilman nöyrtymistä lapsenkaltaisesti ottamaan vastaan Jeesuksen Sanat.

      Matt. 11:25
      Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.

    • Juha Heinilä, taidan ymmärtää mitä viitteellä ”lopettakaa tappaminen” haet, en sano sitä ääneen koska en ole varma. Voit sen sanoa jos haluat.

      Otan lainauksen sinun kommentistasi:

      ”Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin; mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa – armosta te olette pelastetut – ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. (Ef. 2:1-10)

      Siis on ero entisen elämän ja uudestisyntyneen uskovan elämän välillä, niin kuin Paavali oli täynnä murhaa ennenkuin kohtasi Jeesuksen, senjälkeen ei kättään nostanut toisia jopa vainoojiaan vastaan.

    • Juha Heinilä, nyt en ymmärrä mistä ajattelet että kommenttini pursuaa pelkkä vihaa???

      Mulla on ajatus että edes joku lukija saisi piston sydämeen ja huomaisi mitä on luterilaisuudessa todella tapahtunut ja ettei se todellakaan ole Jumalasta.
      Ei mitkään vainot tai pakottamiset ole oikeaa evankeliumia vaan jokaisen ihmisen on henkilökohtaisesti tehtävä ratkaisu onko valmis luopumaan kaikesta seuratakseen Jeesusta KUN JUMALA KUTSUU.

  2. ”Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.” 1.Joh.4:6

    Kaikella on alku ja niin myös meidän uskollamme. Jos olemme syntynee Jumalan Sanan kautta, niin meillä on Jeesuksen oppi sydämessä. Ei ole olemassa elämää ilman oppia! Jeesuksesta sanotaan :”Vanhurskauden opettaja”

    Oppi ja opettaja liittyvät siis yhteen. Onhan sekin oppi, että ei ole olemassa, mitään oppia.
    Oppi on siis aina uskon perusta, ja jokaisella opilla on omat opettajansa. Perkele opettaa, ettei ole mitään oppia ja sanoo: Eihän Jumala sitä opeta, vaan voitte vapaasti valita kaikista puista… Syökää mikä hyvältä tuntuu…

    Kun kuulemme Sanansa, niin me opimme mitä meille sanoo ja sen kautta saavutamme, sen mihin opettajamme pyrkii, uskomme siis Sanansa ja näin olemme uskoon tulleet.

    Kirjoitukset kertovat, meille kuinka Alussa Jumala Loi maailman Sanallaan ja olemme uskoneet sen, ja kun Jeesus opetti opetuslapsiaan, niin Hänen Sanansa synnyttivät kuulijoissaan sen Uskon, joka vahvistettiin ylösnousemuksensa ja Hengen vuodattamisen kautta, josta lähti liikkeelle Kristillinen kirkko, joka siis tunnustautuu Jeesuksen opetukseen. Jeesuksen Oppiin.

    Ei Paavalilla ja kumppaneilla ollut varmasti ajatuksena, että hänen kirjeistään kootaan uuden testamentin kirjoja, mutta niin kuitenkin kävi, että me luemme niitä nyt hengellisen köyhyyden vallassa ja ahmimme niitä hengelliseen nälkäämme.

    Kun Kristillinen kirkko on aikainsaatossa kasvanut ja levinnyt, niin aina on ollut niitä, jotka ovat tutkineet kirjoituksia ja etsineet niistä elämää ja niin ovat myös muodostuneet kirkon dogmatiikan kirjat, ynm, jotka on kerättyjä kirjoja yksiin kansiin.
    Kirkon yhteiset tunnustukset on kirjoitettu ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi riitoja ja harhaoppeja vastaan. Ne ovat siis Kristittyjen kirjoittamia.

    Jos joku loukkaantuu kirkon tunnustus kirjoihin, koska ne ovat vain ihmisten tapa tutkia ja selvittää, mitä raamattu on opettanut, niin kannatta muistaa, että ne ovat alisteisia raamatun ilmoitukselle, ei niissä mitään uutta ja ihmeellistä opeteta, vaan pyritään yhtenäiseen käsitykseen siitä opista, mikä raamatusta on löydettävissä, Jeesuksen opetuksista.
    Vanhurskauttamisoppi löytyy raamatusta, ilman Paavalin kirjeitäkin, suoraan vanhasta testamentista. Jeesus vahvisti lain, ja täytti lain meidän puolestamme, sen joka oli meitä vastaan. Näin Kristus on tullut meidän vanhurskaudeksemme, uskon mukaan. Apostoleilla oli käytössään, vain vanhantestamentin kirjoitukset.
    Niistä jeesuskin opetti, koska oli Itse Sanan ruumiillistuma.

    ”Mutta kun jo puoli juhlaa oli kulunut, meni Jeesus ylös pyhäkköön ja opetti.
    Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: ”Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?”
    Jeesus vastasi heille ja sanoi: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.
    Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.
    Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.
    Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?”
    Joh.7:14-20

    Jeesuksen oppi tulee ilman laintäyttämistä Uskon mukaan, sillä jokainen, joka lain kautta pyrkii saavuttamaan sen mikä on saavutettavissa vain Jeesuksen Uskon kautta, ajaa takaa omaa vanhurskauttaan, mutta ei voi kuitenkaan vanhurskautta saavuttaa, koska kukaan ei lakia täytä.

    Joka omaansa puhuu on perkeleestä ja on eksyttäjä. Siitä me tunnemme, eksytyksen hengen, että se ei puhu sitä mikä on Jumalan tahto, vaan sitä mikä on ihmisen tahto. Ihminen puhuu luonnostaan omaansa, ja siksi Jeesus on tullut, että saisimme vanhurskauden Hänen kauttaan, joka tekee Jumalan tahdon mukaan, näin pelastaen ne, jotka uskovat Sanansa ja tunnustaen oman syntinsä.

    Jos luulemme olevamme itsemme omia, niin me erehdymme ja olemme menneet ”ohi maalin”, emmekä koskaan saavuta sitä vanhurskautta, mikä uskon mukaan tulee. ”Minun vanhurskaani ovat elävä uskosta” Hab.2:4

  3. Miksi Kristuksen oppi on muuttumaton ?
    ”Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa .Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat: ”Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?” Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt . Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani (. Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä” ( Joh.7:14- 18 )

    Jumalan tahto on sama asia kuin Jeesuksen oppi eli opetus, silloin lause merkitsee: Jos todella koetatte noudattaa Jumalan tahtoa sellaisena kun minä sitä opetan, kokemus opettaa, että oppini vastaa Jumalan tahtoa ( lainaus: Jukka Thuren )
    Tässä Johanneksen tekstissä on jotain, mikä pysähdyttää. Mitä nämä Jeesuksen sanat merkitsevät meille ? Mitä Raamattu merkitsee meille ? Jos uskomme, että sana on kotoisin taivaasta, silloin ei jää epäillykselle tilaa, vaan meidän on kaikessa luotettava Jumalaan. Tämä Jeesuksen sana hänen opetuksestaan ja opista osoittaa, kuinka tärkeä asia Jeesukselle oli juuri se oppi, jonka hän oli saannut Isältään, sen vuoksi kenelläkään meistä ole syytä halveksia kristillistä oppia, sillä se avaa meillekin Raamatun aarteet.

    Tässä Raamatun kohdassa Jeesus osoittaa ja neuvoo tien uskoon: ”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani”.

    • Martti, kiitos erinomaisesta kommentista. Jatkan Jumalan sanan tärkeydestä.

      Jeesus Kristus sanoo: ”Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu. Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri.” (Matt. 7:24-27) 

  4. Miksi apostoleilla ja erityisesti Paavalilla on opillista opetusta uskon sisällöstä?

    Ajattelen niin, että apostolit halusivat sanoittaa oikean uskon, koska oikea usko tuottaa Jumalan tahdon mukaisia hedelmiä.

    Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä. Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme. Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme. (Gal. 5:13-26)

    • Paavali osoittaa meille tien Hengenhedelmiin, mistä Paavali tuossa Gal.5 kirj. puhuu. Osoittaa myös, kuinka kaikki hyvä on alkuisin Hänestä, joka meitä opettaa ja Sanallansa lohduttaa, ei vaadi vaan osoittaa, että Rakkaus on lain täyttymys ja kuinka kaikki mitä me teemme on merkityksellistä vain rakkauden palveluksessa.

      ”Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
      Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?

      Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
      Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista. Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.

      Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

      Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

      Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.

      Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
      Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.

      Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.

      Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
      Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.

      Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.

      Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus. 1.Kor.12-13

      Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi,
      täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi. Fil.1:9-11

  5. Juha Heinilä, saanen sanoa vielä kommentin kun puhut valehtelemisesta, valehteleeko joku vai onko kuitenkin niin ettei kaikki tunne Totuutta eli he eivät kuule Jeesusta ??

    Minä ymmärrän että ihmisellä on luonnostaan ”paatunut” sydän eli ei voi kuulla Jeesusta vaan JOKAISEN tulee nöyrtyä ottamaan lapsenkaltaisesti Jumalan valtakunta vastaan kun Jumala kutsuu.

    Matt. 13:15
    Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’

    • Martti Pentti, kiitos hyvistä kommenteista. Lapsi osaa ottaa ainakin oikein, mutta aikuinen helposti alkaa väsäämään sääntöjä ja ehtoja, jotka ainoastaan aikuinen voi täyttää.

    • Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: ”Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee! Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen. Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa. Sillä Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä on kadonnut. (Matt. 18:1-11)

Tanni Elias
Tanni Eliashttp://www.hopealampi.fi
Tampereelta Pohjois-Karjalan kautta Inariin päätynyt erityisluokanopettaja, seikkailupedagogi, teologi ja kokki, joka rakastaa kieltä, kielioppia ja on muutenkin rasittava tyyppi.