Kuva puhuu kesällä

Salmela

Kuvataiteen kesänäyttelyillä on vankka perinne Suomessa. Tosin perinne on alkanut horjua, sillä ”navettagalleriat” ovat hävinneet yksi kerrallaan, varsinkin suurta yleisöä kiinnostavat näyttelyt ovat vähentyneet. Retretti meni konkurssiin 2012, Suvi-Pinx loppui 2007 (mutta yrittää nyt uudella nimellä Pinxinmäki), sentään Mäntän kuvataideviikot on vedossa, kuten myös Taidekeskus Salmela Mäntyharjulla (kuvassa).

Sattumalta tapasin Salmelan johtajan Tuomas Hoikkalan kassalla ostaessani autolastillisellemme lippuja. Hän kertoi, että kun Salmela aloitti, hänelle sanottiin, että yleensä homma pyörii seitsemän vuotta ja sitten loppuu. Ei loppunut.  Salmella on meneillään 27. vuosi. – Hoikkalan haastattelu muuten kesän Askel-lehdessä.

Olin Salmelassa toista kertaa ja vaikutelma oli edelleen hyvä. Tuli jotenkin kohottunut mieli, kun näki paljon hyvää taidetta ja mikä parasta myös uuttaa ja nousevaa. Salmelassa on tapana pitää esillä huomisen kykyjä ja järjestää nuorten kuvataidekilpailu. Tänä vuonna sen voitti Jenni Yppärilä, jonka työt olivat mielenpainuvia: kolmiulotteisia maalauksia, nukkekotimaisia taloja, kuten kauppoja ja ABC-huoltamo.

Sateinen päivä piti isot väkijoukot poissa Salmelasta juuri sinä päivänä kun visiteerasimme siellä. Oli tilaa kulkea ja katsoa, hengittää ja kuulostella, josko taideteoksilla olisi jotain sanottavaa juuri minulle. Ja aina välillä olikin. Kuiskauksia, kommentteja, hiljaista puhetta. Yksikään työ ei räjäyttänyt tajuntaa tai ruikkinut silmille.

Erityisesti jäi mieleeni Johanna Lumme ja hänen lumpeen/ulpukan lehtien kansoittamia vesimaisemia esittävät vahvan maalaukselliset työnsä. Lumme maalasi myös kokonaan toisenlaista universumia, eläimiä kuten pandoja ja kissapetoja.

Samoin mieleen jäivät myös Arto Kettusen fotomaiset työt ihmistä ja kaupunkimaisemista sekä Antti Immosen maalaukselliset & näkemykselliset  luontokuvat. Jälkimmäinen on esiintynyt myös taitelijanimellä Unski, mikä on koomista, kuten nämä Anssi Kasitonnit (oik. Heinonen) ja muut herra ties mitkä itse tehdyt  Amanda-Valoseinä -Sofiejuliette-Grünestoltz-Myrskynsilmät. Mutta brändätessä kaikki keinot ovat luvallisia. Parempi että nimi jää mieleen kuin ei jää.

Vakiintuneiden taidekentän toimijoiden töistä eniten jakoi puhutella Kristian Krofors, jonka graafisissa teltankattotöissä on paitsi sirkus- ja huviteltan tunnelmaa, myös matkalla olevan kansan, nomadismin elekieltä. Ylhäältä nähty teltan katto varjoineen on ikään kuin merkitsevä muoto. Se on tunnistetava ja imee itseensä tulkintoja.

Salmelan kokonaisuuteen kuuluu myös Vuohijärven luonto- ja kulttuurikeskus Repoveden kansallispuiston lähistöllä. Paikka on entinen kirkko. Valitettavasti aikataulut eivät sallineet vierailua siellä, mikä harmitti erityisesti, sillä Vuohijärvellä oli esillä 100 lintua -näyttely (von Wright, Karppanen & Bruun).

Vanha sanonta tietää, että jos et muutoin käy taidenäyttelyissä, niin ainakin kerran kesällä.

Tulipahan sekin hoidettua.  Paitsi että käyn muulloinkin.

Taidekeskus Salmela auki 28.8. saakka. Kuva: Matti Lehto

P.S. Vakiintuneet kaupnkien taidemuseot yrittävät myös olla tavalista kansaan menevämpiä kesäaikaan. Hyvä niin.

  1. Olli Seppälä :”navettagalleriat” ovat hävinneet yksi kerrallaan…”

    Niinpä. Picture this: sukusi itärajan taakse jääneen sortuneen navetan kivijalassa ehjänä säilynyt karjakeittiö. Sen seinille ripustettu lämmikkeeksi mattoja kunnassa, jonka työttömyysaste on yli 90%. Mustaltamereltä Siperian vankileirien kautta tilalle päätynyt elämänsä viimeisiä elinvuosia viettävä Pelogea-vanhus selittämässä, että hän ymmärtää suomalaisten koti-ikävän, koska heillä on samanlainen ikävä kotiin, johon heidän ei koskaan annettu palata. Edessä kuppi höyryävää teetä, joka on makeutettu hänen poimimallaan ja valmistamallaan metsämansikkahillolla. Hän pyytää anteeksi sitä, että heidän piti tuhota kaikki pienteollisuusrakennuksetkin, koska Stalin halusi hävittää kaikki kapitalismin merkit ja pitäjän kirkonkylän hautausmaalla maahan kaadetut hautakivet ja niiden päälle rakennettu panssarivaunuvarikko, jonka panssareiden piiput ovat olleet suunnattuina yksin länteen.

    Voin sanoa, että sitä ”navettagalleriaa” en tule koskaan unohtamaan.

Kirjoittaja

Seppälä Olli
Seppälä Olli
PERMANTOPAIKKA-blogissa käsitellään laajasti kuulttuuriaiheita ja esitetään arvioita yksittäisistä taideluomista, erityisesti teatterista ja kirjallisuudesta.