150716: Osapäivälestadiolaisena pikkuesikoisten Suvijuhlilla Myyrmäessä

Talonen ja mä

”Siis sittenkin vähän enemmän lestadiolaisuuteen päin suuntautunut?” Vantaankosken kirkkoherra Hannu Pöntinen vaikuttaa hieman yllättyneeltä, kun äkisti törmäämme toisiimme Myyrmäen Energia-Areenan ovella.  Hän tulee vauhdilla kaatosateesta sisään, minä taas odotan taksini saapumista siinä ovensuussa. Minä olen jo saanut tarpeekseni Suvijuhlista, hän taas on tulossa pitämään puheen aloitusseuroihin. Viimeksi tapasimme viikko sitten Körttifestareilla samoissa maisemissa. Silloinkin hän puhui, minä en.

Facebookissa kaimani selitti hämmennystä sillä, että olin tulkinnut asian väärin. Tietysti hän odotti tapaavansa minut molemmissa juhlissa. Ja mikä ettei: Koska kun kerran sekä körtit että rauhansanalaiset tuovat kesäjuhlansa noin tavattoman lähelle meikäläistä, niin olisihan varsin epäkohteliasta jättää vierailematta juhlilla.

Tarpeekseni saamisella tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että otin osaa ennen Rauhan Sanan Suvijuhlien aloitusseuroja pidettyyn seminaariin, jonka teemana oli Näin isämme uskoivat ennen. Herätysliiketutkija Timo Junkkaala puhui aiheesta, onko hengellinen herätys yhä mahdollinen? Puheenvuoron pitivät myös rovasti Martti Vuollo sekä piispa Joel Luhamets Viron ev.lut. kirkosta.

Puheenvuoroista ja yleisökysymyksistä mieleeni jäi pari asiaa: Herätyksen suurimmaksi esteeksi todettiin oma minämme, asenteemme. Haluamme kyllä ottaa vastaan Jumalan lahjoja, mutta siihenpä innostuksemme sitten jääkin. Emme ymmärrä, että lahja on samalla myös tehtävä.  Kun puhuttiin siitä, että tämän päivän ev.lut. kirkko ei tunnu arvostavan Raamattua uskon ja elämän ylimpänä ohjenuorana  eikä se välitä, uskalla tai osaa puhua Jeesuksesta, käännyin avustajani puoleen ja kuiskasin, että näin todellakin on. Ikävä kyllä. (Ja sitten vielä ihmetellään, miksi kaikki menee päin helvettiä.)

Yksi yleisökysymys hätkähdytti: Jumala kyllä voi antaa meille herätyksen ajan, mutta tahtooko hän enää antaa sellaista? Onko meidän aikamme jo tässä mielessä ohi? Kaikki aiemmin puheenvuoron pitäneet vakuuttivat kuin yhdestä suusta, että kyllä Jumala sekä voi että myös tahtoo. Yhä edelleen Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan.

Aivan yhtä mielenkiintoiselta kuulosti paneelikeskustelun aihe: Mikä lestadiolaisuuden perinnössä on luovuttamattominta? Silminäni, osittain myös korvinani ja kokonaan kirjurinani toimineella nuorella avustajallani on vanhoillislestadiolainen tausta, ja oli mieluisaa havaita, miten intensiivisesti hän uppoutui kaikkeen näkemäänsä ja kuulemaansa. Ei kuulemma juuri eronnut meno siitä, mihin hän oli lapsuudessaan tottunut. Avustajani ei varmaankaan ottanut huomioon sitä, että tämä vanhoillislestadiolaisuudesta viime vuosisadan alussa eronnut haara on säilyttänyt hyvän yhteyden kirkkoon. Avoimuuden asteet siis vaihtelevat eri suuntauksissa.

Luovuttamattomaksi osaksi lestadiolaisuutta kirjurini kirjasi mm. nämä: Raittius, synnit saarnataan ehdoitta anteeksi, yhteisöllisyys, ns. heimouskonto.

Synnistä puhuminen tuntuu kuuluvan näihin kokoontumisiin yhtä lujasti kuin nenä päähän. Tai pikemminkin korvat, sillä Jumalan valtakunta täällä maan päällä on ennen kaikkea kuulovaltakunta. Kirjaus: Synnin määrittelyssä tulee olla tarkkana, ei syntilistoja! Eri asiat kirkastuvat eri ihmisille synneiksi ja se tulee hyväksyä. 10 käskyä on annettu ihmisille rakkaudella. Suurin ja salatuin synti on epäusko ja omavanhurskaus.

Tervehtimisestä: Kuuluuko tervehtiminen (Jumalan terve) luovuttamattomiin asioihin? Nuoret eivät tunnu sitä käyttävän, aina eivät aikuisetkaan. Joidenkin panelistien mielestä tätä hienoa perinnettä tulisi vaalia, jos kohta tervehdystä tulee käyttää oikein: Jos tervehtii yhtä Jumalan terveellä, tulee silloin tervehtiä kaikkia muitakin.

Ekskursio: Nuorena pappina olin kerran ehtoollisavustajana evankelisten kesäjuhlilla ja suureksi ihmetyksekseni jouduin tuon tempauksen myötä Kotimaa-lehden kansikuvapojaksi, aivan keskelle kuvaa. No, siitähän sitten minut monet tunnistivat ja alkoivat pitää minua ko. uskonsuunnan edustajana. Leima tuli pitkäksi ajaksi, vaikka oikeasti olen täysin ulkopuolinen herätysliikejaottelussa. Jotenkin minulle on riittänyt kirkko - kirkkouskovaisuus ja kirkon palveleminen.

 

suvijuhlat ja mä

Lestadiolaisuuden erityispiirteitä ajatellessani mieleeni tulee hakemattakin se, että tuo liike on varsin kova pirstoutumaan. Vähän aikaisemmin bloggasin uskonnonopettajastani Anna-Maija Raittilasta, joka joutui 1960-luvun alussa kokemaan vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä tapahtuneen hajaannuksen . Maallikoiden asema vahvistui ja liikkeestä joutui eroon parituhatta ihmistä, heidän joukossaan Anna-Maija ja monia muita teologeja. Teologina Anna-Maija vierasti oppia, jonka mukaan uskovien vanhempien lapsi on jo ennen kastetta autuas, vaikka hän olikin ollut selvillä siitä, ettei lapsikasteen ”rannaton armo” ole ollut mitenkään keskeinen lestadiolaisessa julistuksessa, vaan julistettua sanaa oli pidetty varsinaisena armonvälineenä. Mutta kun nyt maallikkosaarnaajien kehittämään oppiin olisi pitänyt nimenomaan tunnustautua, niin lähtö tuli. Tuo ero tai erottaminen teki kipeää. Anna-Maija oli kokonaisen vuosikymmenen tuntenut itsensä kynityksi kananpojaksi.

Jos lestadiolaisuus on tähän mennessä jakautunut seitsemään osaan, niin kahdeksas hajaannus on jo ovella: Esikoislestadiolaisuutta edustanut panelisti kertoi, että Lahdessa päämajaansa pitävä lestadiolaissuuntaus on repeämässä kysymyksiin maallikkoehtoollisesta ja kasteesta. Maallikot hinkuvat päästä papillisiin tehtäviin.  Mikähän mahtaa olla syy siihen, että suutari ei malta pysyä lestissään?  Etenkin kun suutarilla olisi ihan hyvät mahdollisuudet opiskella itsensä papiksi.

Varsinaisen kohokohdan juhlilla minun näkövinkkelistäni muodosti kirkkohistorian professori Jouko Talosen tapaaminen seminaarin jälkeen. Tarkemmin sanottuna minulla oli papinkoulussa samanniminen lestadiolainen kurssikaveri, jonka puheita jouduin pariinkin otteeseen käytännöllisissä harjoituksissa opponoimaan. Aikamoista kurmootusta se arviointi olikin, niin eri maailmoista tekstimme olivat. Julmistelin mm. sitä, miten monta kertaa se kliseinen Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä piti yhden puheen aikana mainita! No, jostakin syystä Joukon nimen näkeminen ohjelmassa kirvoitti esiin nuo ei-niin-kovin-hyvät muistot menneisyydestä. Jotakin tarttis nyt varmaan tehrä.

Voi, miten paljon vettä Vantaassa on virrannutkaan sitten vuoden 1978 jälkeen! Silloin valmistauduimme aloittelemaan työuraa, joka meikäläisen kohdalta on aivan pian ohi!  Koin jonkinlaisen ympyrän sulkeutuvan, kun pyysin kurssikaveriltani noita yliopistollisessa mielessä asiallisen kriittisiä, inhimillisesti ajatellen aivan liian tylyjä sanoja anteeksi. Ja hän taisi antaa, koska kun kerran totesi pariinkin otteeseen: Ole vapaa!

Summa summarum: Jos Körttibileet jättivätkin minulle jotenkin ylimakean jälkimaun, niin rauhansanalaisten Suvijuhlat oli suolaisempi kokemus. Sokerilla ei pitkälle pötkita, kun väsy jo uhkaa uudelleen. Suolaa taas suosittelee Jeesuskin. Körttiys on näkemykseni mukaan tätä nykyä hyvin brändätty tuote paitoineen, pastilleineen ja vaivaisviihteellisine puheineen.  Neljän tunnin perusteella rohkenen sanoa, että rauhansanalaisuudessa näistä Jumala-asioista puhuttiin jotenkin rehellisemmin, aidommin, ikään kuin enemmän vereslihalla ollen.

Esittämäni arviot ovat aivan puhtaasti Musta tuntuu-tasoisia heittoja. Mutta heitänpä lopuksi vielä senkin, että herätysliikeaate jää meikäläisen osalta edelleenkin mysteeriksi. Miksi nykyihmisten pitäisi yrittää tässä alati yhä oudommaksi muuttuvassa maailmassa mahduttaa itsensä satoja vuosia vanhoihin herätysjohtajien ajatusmalleihin, kun Kristus on keskellämme juuri nyt? Tulevaisuus toki pelottaa, kun uutiset kertovat kaiken maailman terrori-iskuista Nizzassa  ja sotilasvallankaappauksista Turkissa  ym. turvattomuutta herättävistä asioista. Huominen päivä pelottaa, mutta hei: Jumalahan on jo siellä!  Eivätkö parhaat aikamme kristittyinä olekin vasta edessäpäin?

 

Kuvatekstit:

Yllä: Näiltä vanhoilta ukoilta on turha yrittää ostaa körttipastilleja!

Keskellä: Vanha tarttee uutta energiaa.  Vantaan Energia tekee sitä kuulemma roskastakin!

 

Tässä kuvaus körttifestareista viikkoa aiemmin:

https://www.kotimaa.fi/blogit/090716-osapaivaheranneena-korttifestareilla-vantaalla/

Kolme vuotta sitten älähdin, kun vanhoillislestadiolaiset julistivat piispallisen synninpäästön mitättömäksi:

https://www.kotimaa.fi/blogit/piispallisen-synninpaeaestoen-paetemaettoemaeksi-julistaminen-jumalanpilkkaako/

17 kommenttia

  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Kylläpä oli Hannulta jälleen hyvä blogi. Kiitos.

    Jos minulta kysyttäisiin, mikä on vanhoillislestadiolaisuudessa – (johon perinteeseen muuten Rauhan Sanalaisuuskin noin teologianhistoriallisesti kuuluu, etenkin sen ruotsinkielinen uoma) – tärkeintä, niin se olisi evankeliumi eli syntien ehdoton anteeksi anto Jeesuksen nimessä ja veressä. Se on – aina – kaikkea muuta kuin ”kliseistä.”

    Mielenkiintoisia muistoja opiskeluajoilta:-)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Kari-Matti: Eläköitymiskynnys näyttäisi olevan korkeampi kuin olin koskaan kuvitellutkaan. Siihen on helppo kompastua: Tietoinen mieli kelaa yötä myöten menneitä, alitajunta heittää esiin muistojen romukopasta vaikka millaisia asioita, En minä tätäkään anteeksipyyntöasiaa ole tietoisesti mielessäni pitänyt, mutta nyt kun pamahti silmille, niin pois päiväjärjestyksestähän se oli hoidettava.

      Aavistelen, että moni asia pitää selvittää täällä maan päällä ennen Taivaallisen Tuomioistuimen eteen joutumista. Jos itse voisin päättää, niin en enää virkavaljaista vapauduttuani tahtoisi sekaantua minkäänlaiseen kirkolliseen tai uskonnolliseen kähinöintiin. Ulkoisen rauhan aktiivinen rakentaminen on yhteydessä myös sisäiseen rauhaamme.

      Eli kuten vanha tarina kertoo: Sisälläsi on kaksi koiraa, toinen hyvä ja toinen paha. Kumpi niistä voittaa? Tietysti se, kumpaa sinä ruokit.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Herra on lähellä, mutta juhlat ovat kaukana. Lämmin tervehdykseni kuitenkin kaikille juhlavieraille ja-tutuille.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Teemu: Sellaisenkin oivalluksen tässä hiljattain tein, että olipa herätysliike nimeltään mikä tahansa, niin kyllä sieltä aina ystäviä ja tuttuja löytyy.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väätäinen sanoo:

    Hannu, kysyt: ”Miksi nykyihmisten pitäisi yrittää tässä alati yhä oudommaksi muuttuvassa maailmassa mahduttaa itsensä satoja vuosia vanhoihin herätysjohtajien ajatusmalleihin, kun Kristus on keskellämme juuri nyt?”

    Vastaan, että siksi koska vaalin perintöä. Haluan tutustua vanhempieni maailmaan. Haluan olla heitä lähellä. Se on turvallista, koska se on tuttua. Perintö on perusta, jolle vain voi rakentaa. Kristus sitävastoin on kuin tuuli, joka kulkee missä tahtoo.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Pekka: Perintöasiat ovat monta kertaa varsin kinkkisiä juttuja, saavat aikaan pahaa verta. Jeesuskin oli aika kiukkuinen isien perinnäissäännöille, jotka saattoivat estää ihmisiä näkemästä metsää puilta.

      Fariseukset olivat niin kiinni niissä itse kyhäämissään oppirakennelmissa, että jos heidän oppinsa ja elämän tosiasiat joutuivat törmäyskursille, niin he vain totesivat, että sen pahempi tosiasioille.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väätäinen sanoo:

      Siinäpä Kristus juuri on: perinteen ja nykyhetken kohtaamisessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Paavo Eero sanoo:

    Hyvä blogi – miten vanhaksi pitäkään ehtiä, että osaa noin hyvin ja nöyrästi kirjoittaa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Toimittaja Jussi Rytkösen K24-uutinen rauhansanalaisuudesta on kuin jatkoa tälle blogille. Toivottavasti tämä näkyy kaikille lukijoille, myös tunnu(stu)ksettomille (eli niille, joilla ei ole K24-tunnuksia):

    https://www.kotimaa.fi/artikkeli/rauhan-sanan-puheenjohtaja-avioliittolaki-on-rajapyykki-josta-ei-voida-menna-eteenpain/

    Jahas, ei siis aukea. Tähän hätään en löydä edes K24-ylläpidon linkkiä, jotta voisin pyytää tähän avoimen katselulinkin. Toivottavasti en tee kovin väärin, kun peistaan jutun tähän. Jos teen väärin, niin ylläpito poistakoon tämän kommentin kokonaan. * * * * * * *

    Rauhan Sanan puheenjohtaja: ”Avioliittolaki on rajapyykki, josta ei voida mennä eteenpäin”

    17.07.2016 09:00 – Jussi Rytkönen | Kotimaa

    Herätysliikkeissä seurataan tarkasti kirkon kehitystä, sanoo rauhansanalaisen herätysliikkeen keskusjärjestön Lähetysyhdistys Rauhan Sanan (LYRS) puheenjohtaja Ari Juntunen.

    Erityisen huolestuttavalta monien rauhansanalaisten mielestä tuntuu kirkon sisäinen keskustelu saman sukupuolen avioliittojen hyväksymisestä. Herätysliikkeessä ei voida hyväksyä sitä, että kirkko lähtisi siunaamaan tai vihkimään myös samaa sukpuolta olevia pareja.

    – Kun liikun seurakunnissa ja kuulen mitä mieltä monet ihmiset ovat, tuntuu siltä että avioliittolain mahdolliset seuraukset ovat jonkinlainen rajapyykki. Monet ovat sitä mieltä, että tästä kirkko ei voi mennä liberaalilla linjalla enää eteenpäin, Ari Juntunen sanoo.

    Juntunen osallistuu Vantaalla tänä viikonloppuna vietettyihin rauhansanalaisten valtakunnallisiin kesäseuroihin eli Suvijuhlaan. Ne järjestetään ensi kertaa pääkaupunkiseudulla.

    Kirkossa eletään Juntusen mielestä todella kriittisiä aikoja.

    – Tavallisen kristikansan, perinteisesti Raamattua lukevien ihmisten kannalta me elämme nyt sellaisia aikoja, että olemme kirkossa kirkollisen sallivuuden äärirajoilla. Tätä mieltä ollaan tietääkseni herätysliikkeissä muutenkin hyvin laajasti.

    Jos kirkko kuitenkin päättää vihkiä tai siunata samaa sukupuolta olevien liittoja, siitä ei Juntusen mielestä seuraa mitään hyvää. Aikaisemmin Tornion kirkkoherrana palvelleen Juntusen mielestä Ruotsin kirkon esimerkit puhuvat puolestaan. Kirkko on sisäisesti jakautunut.

    – Jos Ruotsin tielle mennään, en tiedä, mitä herätysliikkeissämme tapahtuu, tässä omassakaan. Ruotsin esimerkki kertoo, että siellä esimerkiksi esikoislestadiolaiset ovat jo käytännössä irtautuneet kirkon yhteydestä. Ruotsissa on nyt hyvin vaikea tilanne, vaikka esimerkiksi papin ei ole pakko vihkiä homoparia, ellei voi sitä hyvällä omallatunnolla tehdä.

    Ongelman ytimessä on Juntusen mukaan perinteisestä Raamatun ihmiskuvasta luopuminen.

    – Ellei avioliittoasiassa pidetä siitä kiinni, näkisin, että Suomessakin on suuri uhkakuva kokonaiskirkon hajoamisesta.

    Liikkeen saarnaajina ei ole naisia

    Rauhansanalaisuus on lestadiolaisen herätysliikkeen kolmanneksi suurin uoma Suomessa. Liike ei ole keskusjohtoinen, vaan paikallisyhdistykset suunnittelevat itsenäisesti toimintansa.

    Rauhansanalaisia lestadiolaisia on Suomessa noin 10 000. Juntusen arvion mukaan noin 60 prosenttia liikkeen kannattajista on äidinkieleltään ruotsinkielisiä. Monet ovat tosin kaksikielisiä. Liikkeen vahvinta aluetta on Keski-Pohjanmaa, Kokkolan ja Pietarsaaren seudun alueet.

    Toinen perinteinen alue on kauan ollut Tornionjokilaakso, sekä Suomen että Ruotsin puolella. Alue on kuitenkin vuosikymmenien mittaan taantunut muuttotappion vuoksi. Tällainen näkyy myös herätysliikkeen toiminnassa.

    Kaikesta huolimatta herätysliikkeessä on Juntusen mukaan mukana ilahduttavasti myös nuoria ihmisiä ja lapsiperheitä. Tämä on helppo todeta myös juhlapaikassa Vantaan Energia -areenalla.

    Virkakysymyksessä herätysliikkeessä on erilaista ajattelua. LYRS ei määrittele, mitä naispappeudesta herätysliikkeen sisällä pitää ajatella. Asiassa on Juntusen mukaan ”erilaista ymmärrystä”.

    Liikkeessä varttuneita naisia on Juntusen mukaan vihitty papeiksi, mutta toisaalta herätysliikkeessä ei toimi saarnaajina naisia. Voisiko toimia?

    Juntunen miettii asiaa. Ainakaan LYRS ei asiaa päättäisi, jos joku paikallisyhdistys asiaa harkitsisi.

    – On aina paikallisyhdistyksen asia, ketä he saarnaajina käyttävät. Naisia meillä ei ole varsinaisesti puhujina. Raamattutuntien opettajina tai esirukoilijoina heitä on ollut ja on. En osaa sanoa, mitä tapahtuisi, jos joku yhdistys ottaisi naisen saarnatehtävään, Juntunen muotoilee.

    Vanhoillislestadiolaisuudesta erottiin vuonna 1934

    Rauhansanalaisilla ei ole yhteistyötä vanhoillis- ja esikoislestadiolaisten kanssa, mutta liikkeellä on lestadiolaisen uusheräyksen kanssa yhteinen laulukirja, Siionin matkalaulut.

    – Mitä kirkkoon ja koko herätysliikekenttään tulee, meidän liikkeemme luonne on sellainen, että ketään ei haluta sulkea ulos. Kutsumme kaikkia Jumalan sanan kuuloon.

    LYRS on osa lestadiolaista herätysliikettä. Juntunen kertoo, että rauhansanalainen suunta on itse asiassa erotettu vanhoillislestadiolaisuudesta vuonna 1934.

    – Meitä erottaa seurakuntaopin tulkinta, se on keskeisin ero kahden herätysliikkeen välillä. Toiminnallisella puolella on herätysliikkeen sisällä myös erilaisia eroja. Mutta Raamatun sanasta haluamme pitää kiinni, niin kuin sen on kirjoitettu ja julistaa Kristusta, Juntunen määrittelee herätysliikettään.

    Rauhansanalaisuudessa ei ole yhtään palkattua julistajaa. Kaikki ovat vapaaehtoisia maallikkoja ja pappeja.

    Tällä hetkellä lähetystyössä ulkomailla toimii eri tehtävissä 11 rauhansanalaista. Työssä ollaan paikallisen luterilaisen kirkon kutsusta. Inkerin kirkossa rauhansanalaisia lähetystyöntekijöitä on kaksi, Viron kirkossa seitsemän ja Etiopian Mekane Yesus -kirkossa yksi. Etiopiassa rauhansanalaiset ovat Kansanlähetyksen kautta.

    Aikaisemmin myös Suomen Lähetysseura on ollut yhteistyökanavana ulkolähetystyössä.

    Jerusalemissa tehdään työtä Machase-yhteisössä, joka tekee työtään naisten ja maahanmuuttajien keskuudessa. Lisäksi pyritään edistämään rauhantyötä juutalaisten ja arabien välillä.

    Suhteet toisiin herätysliikkeisiin ovat Juntusen mukaan rakentavat.

    – Ne eivät ole hyökkäävät. Pyrimme näkemään aina varsinkin sen, mikä toisissa herätysliikkeissä on hyvää, Ari Juntunen sanoo.

    Rauhan Sanan Suvijuhlat Vantaalla päättyvät tänään sunnuntaina.

    Hannun PS: Ari Juntunen saarnasi tänään meillä Helsingin tomiokirkon messussa. Ermo Äikää toimi liturgina.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Uutiset eivät taida aueta muille kuin tunnuksen omaaville (siis maksaneille)? Blogit aukeavat kaikille.

      OK, Salme. Katso yllä! Terv. Hannu

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Kiitos Hannu kopiosta.

      Minä maksoin vuoden alussa koko vuoden maksun, joten voin lukea ja kommentoida kaikkea. Ei tarvitse miettiä, milloin oikeus loppuu, kun vuoden vaihteessa siitä tulee muistutus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Salme: Muuallehan noita K24-uutisia voi linkittää niin että ”osattomatkin” ne näkevät, mutta ei näemmä tänne. Minäkin jaan aina silloin tällöin kiinnostavia juttuja Facebookissa. Jos uskonto on kansan oopiumia, niin ei muuta kuin kamaa jakoon vaan!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Tahdon liittää tähän mielenkiintoisen arkistoartikkelin vuodelta 2002. Siinä puhutaan hengellisten kesäjuhlien merkityksestä ja haastatellaan mm. kurssikaveriani Jouko Talosta.

    http://www.valomerkki.fi/vantaan-lauri/vantaan-lauri-arkisto/2002-06-12-ft

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Väisänen sanoo:

    Sata pistettä Kiurulle tapahtumakatsauksista. Parasta kirkollista journalismia amatööriltä! – Minä vuorostani en ole ulkopulinen vaan elämäni aikana kokenut lapsena lestadiolaisuuden, keskikoulussa evankeelisuuden ja teininä körttiläisyyden. Siitä on syntynyt ymmärryksen seos. Virren 301 veisuu avaa oven näiden kahden suunnan välille. – Kymmenen pistettä päälle, arvaatteko mistä, ihmisenä ilman kirkon pantaa!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Kiitos, Seppo, täysistä 110 pisteestä. Aivan erityisen mielissäni olen noista 10:stä, olenhan tässä nimenomaan irrottautumassa työelämästä, voidakseni olla ihminen ilman kirkon pantaa. Ilmeisesti olen oikealla polulla?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Lestadiolaisuuden kehityksen seuraaminen on kuin DNA-tutkimusta. Muistan kuinka muutama vuosi sitten kerrottiin kartan kehittyneen niin, että aletaan löytää kaupunkeja sitten löydettiin kaupungin osia, viimein kortteleita ja yksittäisiä asuntoja. Nyt pystytään katsomaan tapettien värejä.

    Paneeli osui ehkä Esikoisten kannalta ikävään kohtaan, kun asumusero on vireillä. Ainakin olisi pitänyt olla molemmat näkemykset paikalla. Nimittäin kumpikaan osapuoli ei ole kelpoinen puhumaan koko nimikkeen puolesta, kai se on jo tullut selväksi. Terve haarautuminen on kuitenkin parempi kuin hedelmätön runko.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121