090716: Osapäiväheränneenä körttifestareilla Vantaalla

löytöpaikka

Yksi asia minulta puuttuu, ja sen mukana kaikki: körttien vaelluksen vaivaisuuden sisällinen tunteminen. Olen kyllä eri yhteyksissä yrittänyt kysellä asiaa paremmin tuntevilta, että mitä se vaivaisuus tässä yhteydessä oikein mahtaa tarkoittaa, mutta rehellisimmän vastauksen taisivat antaa ne körttinuoret, joita vuosia sitten piinasin kysymykselläni Helsingin tuomiokirkon kryptassa heti seurojen jälkeen. Itse olin viran puolesta yhtenä puhujana kyseisessä kokouksessa. Niin, nuo iloiset, kauniit, hyvin pukeutuneet  ja hyvätapaiset nuoret aikuiset olivat hetken hiljaa ja sanoivat sitten, että eivät he oikeastaan tiedä. Mutta saisiko pastorille olla körttipastilli?

Tänään (9.7.16) harhailin Vantaan Myyrmäen urheilupuistossa hakien kuumeisesti vastausta tuohon polttavaan kysymykseeni, joka ei tunnu antavan sielulleni rauhaa, ei sitten millään. Huomasin toki, että juhlapaikalla oli paljon niitä, joiden vaellus ihan sananmukaisesti oli vaivalloista iän, kuumuuden, kyynärsauvojen tai pyörätuolin takia. Mutta yhteen täytyy päästä tulemaan, vaikka kaiken kuulisi körttiradiosta ja puheet voisi lukea netistä. Livenä paikan päällä ihan itse on kuitenkin Just Se juttu. Ja näin onkin hyvä. Yksin olemme heikkoja, mutta yhdessä yllättävän vahv… ai niin, ei sovikaan tähän kuvioon.

Kun on paljon porukkaa paikalla, niin jonot vessaan, kahville, jätskille ja ruokailuun ovat pitkiä. Ruoka pääsi tänään loppumaan kesken, mikä seikka varmasti toi lisäpaineita vieressä kököttävälle pikkuruiselle Hes-hampurilaispaikalle.  Hamppariketjun pomo Hessu on muuten uskovainen mies. Kas, kun hän ei tajunnut lanseerata Körtti-burgeriateriaa! Potentiaalisia asiakkaita olisi näet ollut rutosti eli n. 30.000 viikonloppukörttiä.

Mutta eihän ihminen elä ainoastaan puurosta tai hampurilaisista, vaan Jumalan Sanan nälkä lienee hengellisillä kesäjuhlilla edelleenkin se ykkösasia?  Seurasin aamulla vuoroveisuuta. Halusin löytää urheilukentän katsomon kupeesta sopivan varjoisan paikan, keskikentälle ei ollut mitään asiaa, sillä en tahtonut polttaa nahkaani. Sitä paitsi riukupenkeillä istuminen oli vaikeaa. Oli hyvä, että siinä varjossa saattoi nojata selkänsä katsomon seinään.

Vuoroveisuuta spiikkaava mies oli niin äänenkäytöltään kuin sanomisiltaan varsin selkeä, jämpti tapaus. Miehen henkilöllisyys paljastui minulle siinä vaiheessa, kun hän ohimennen mainitsi vaimonsa Kaija Pispan nimen. No, mutta, Löytyn Jaskahan se siinä! (Tulkoon muuten tässä yhteydessä mainituksi, että juhlien teemaksi valittu laulu Kahden maan kansalainen kulkee Jaskan nimissä, vaikka sanat ovat Kaijan.)

Pyytämättä ja yllättäen tajuntani tempaisi minut ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Saattoi olla vuosi, pari  1970-luvun puolivälin jälkeen, kun olin vielä teologiharjoittelijana Tapiolan seurakunnassa ja Jaska Löytty tuli keikalle Tapiolan kirkon seurakuntasaliin. Muuan nuori neito kirjoitti omalla nimellään  joko Länsiväylä-lehteen tai Seurakuntasanomiin oikein haisevan arvostelun Jaskan konsertista. Haukkui miehen raakkuvine äänineen, outoine sanoituksineen ja rämpyttävine kitaroineen ihan alimpaan kattilaan asti. Kirjoittaja ei löytänyt mitään hyvää puolta esityksestä, joten minun piti jollakin tavoin järjestäjien puolesta vastata samassa aviisissa tuohon kohtuuttomaan kritiikkiin.  Hauskinta tässä mainitussa keississä on se, että kyseisestä henkilöstä tuli isona toimittaja, joka vielä tänäkin päivänä kirjoittelee juttuja hengellisiin lehtiin. Olisiko tämä jonkinlaista jumalallista huumoria?

Vuoroveisuun jälkeen jäin innolla kuuntelemaan, mitä piispa Tapio Luomalla oli asiaa. Puhe on luettavissa esim. Herättäjä-Yhdistyksen nettisivulla, joten en käytä tässä sen referointiin aikaa. Toteanpahan vain sen yllättävän seikan, että Luoman puhuessa meille seinäruusuille tuli tavattoman tukalat oltavat. Piispan puheen aikana näet meidät varjoissa lymyilleet siirrettiin valoon. Varjot katosivat ihan tuosta vain. Meikäläisestäkin tuli vastentahtoisesti hikinen piilokörtti.

portti

Heränneet eli körtit kuvaavat uskonkäsitystään odottavaksi ja ikävöiväksi uskoksi. Tämän uskon perustuntona on kokemus omasta riittämättömyydestä. Ihmisellä on taipumusta hengelliseen ylpeyteen, jota heränneet kutsuvat omavoimaisuudeksi. Se on luottamusta omaan uskoon ja uskontekoihin. Omavoimaisuutta pyritään vastustamaan kilvoittelemisella. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen pyrkii luopumaan yrittämisestä ja rauhoittumaan jaksaakseen luottaa Jumalan armoon, ei omiin voimiin.

Tästä minulle herää väkisinkin ilkikurinen ajatus, että voisiko se vaivaisuuden jatkuva esillä pitäminen olla jonkinlaista itseironiaa? Tosin puhe armon kerjäläisistä ei oikein sytytä. Kai se on ajatuksissani jotenkin perua 50-luvulta, jolloin tapiolalaisissa kerrostalojen ala-auloissa oli kylttejä, joissa luki: KERJÄÄMINEN KIELLETTY. No, tänä päivänä kerjääminen on tehnyt kaduillemme näyttävän  ja kiusallisen  come backin…

Miten tämä kerjäysperiaate sopii yhteen sen kanssa, että Jumala on Isämme ja me olemme hänen lapsiaan? Lasten sopii pyytää, mutta tuollaisessa läheisessä suhteessa kerjäämisen voisi olettaa tuntuvan Isästäkin aika rasittavalta.

Ja sitten körttiväki käyttää vaivaisesta vaeltamisestaan nimitystä kilvoitus?  Kilvoittelu tuo mieleen ortodoksisen käsityksen asteittaisesta pyhittymisen mahdollisuudesta, minkä taas oppi-isämme Luther näki mahdottomaksi yhtälöksi: Kristitty on samalla kertaa sekä syntinen että vanhurskas. Kilvoittele siinä sitten. Souda ja huopaa samaan aikaan.

Kun körttiläisyydestä, tuosta räyhähenkisestä protestiliikkeestä,  on parin vuosisadan aikana sukeutunut  salonkikelpoinen herätysliike, niin onko käynyt sillä tavalla, että herätyksestä ei enää ole välttämättä paljonkaan väliä, mutta liike jatkaa perinteensä pohjalta?  Mitä asiaa ajaa tänä päivänä se, että jos lapsena on opittu seuroissa istumaan ja uskomaan, niin aikuisenakin samanlainen käyttäytyminen, vanha tapa (isot korvat ja vahvat istumalihakset riittävät) voisi tuoda turvaa maailman myrskyiltä? Voiko armon tuputtaminen kaikille johtaa armon alennusmyyntiin? Vaikka armo annetaankin meille ilmaiseksi, niin mitään halpaa armoa se ei silti ole. Maksoi Jumalalle aika paljon.

Miksi Siionin virsiä ei saisi uudistaa? Onko kyse samasta asiasta kuin Pasi Kauniston laulussa:

Ole sellainen vain
jonka nähdä mä sain
ole muisto mun nuoruudestain
ole sellainen vaan
että taas uudestaan
oman nuoruutein takaisin saan.
Muuttumattomuuden vaatimus tässä maailmassa on harha ja kupla. Kaikki muuttuu, ihmiset, asiat, jopa käyttämämme kieli, vaikka kaikki muutokset eivät välttämättä olekaan aina askelia parempaan suuntaan. Vain Jumala on sama eilen, tänään ja huomenna. Jumalan kanssa ei tarvitse asioida minkään nostalgisen kielipelin välityksellä, vaan hän diggaa nykysuomesta.

Olen tätä kirjoittaessani tietoisesti kärjistänyt asioita. Ja vaille vastausta jääneenä käännän tuon vaivaisvaikerointiasenteenkin uuteen positioon: Entä jos onkin niin, että meidän tehtävämme on tulla sellaisiksi kuin Jumala tahtoo ja on suunnitellut meidän olevan? Uskallan väittää, että me voisimme Jumalan työtovereina täyttää paikkamme kristittyinä paremmin toimimalla ihmisten kalastajina kuin rimpuilemalla itse onkilieroina mato-ongessa 24/7.  Miksi olla vain vaivainen mato matkamies maan, kun Jumalalla olisi tarjolla paljon parempiakin pestejä?

 

Jaska Löytty

 

Kuvatekstit:

Yllä: Kadonneitten körttien löytöpiste (Foto: RR)

Keskellä: Ostaisitko körttipastilleja tällaiselta vaivaisukolta? (Foto: Emilia Karhu)

Alla: "Sehän on Löytyn Jaska!" (Foto: Ilkka Koivisto)

 

33 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    ”Siunattu varmuus: Jeesus on mun. Oi mikä riemu on pelastetun! Jumalan lapsi, perillinen, verellä pesty oon Jeesuksen. Tämä on laulu sydämeni: Ylistän Herraa ainaisesti!”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Ilkka ”ei se Korkeasaaren mies” Koivisto on yhtä innokas bloggaaja kuin meikäläinenkin. Tykkään hänen tyylistään kovasti. Ilkkakin oli eilen, lauantaina, Myyrmäessä. Ensikertalaisena kävijänä hän kirjoitti kokemuksistaan kiinnostavan postauksen, jonka hänen luvallaan saan linkittää tähän. Mainio mies, joka kuulemma tekee kaikkensa välttyäkseen kirjoittamasta K24-kommenttisivustoon. Kai hän pelkää, että jos antaa pikkusormensa…

    Mielestäni Ilkan esittämä näkemys tuo tärkeän palan lisää nyt käytävään keskusteluun:

    https://ilkkakoivisto.com/2016/07/10/ihmista-ei-ole-kutsuttu-hengelliseen-elamaan-ihminen-on-kutsuttu-elamaan/

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Ilkka osuu tärkeään kohtaan. Autamme mielellämme veneistä rantautuvia pakolaisia, koska se on trendikästä, mutta omat lähimmäiset saavat asua ilman apua kaduilla, koska ovat itse syypäitä kohtaloonsa…

    Ihminen on toiselle lähimmäinen, uskovat eivät välttämättä aina ole ns.”ihmisiä”. Minua on aina puhutellut Jeesuksen kutsuminen ihmisen Pojaksi.

    ”Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: ’Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!’ Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa.” Matt.11:19

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Yöllä mietiskelin tätä kirjoittelua. Se on kyllä aika kaukana normaalista vuoropuhelusta, jossa istutaan nokakkain, alttiina toisen katseelle, eleille ja välispiikeille. Näissä keskusteluissa puhumme etupäässä toistemme ohi. Tartumme siihen mitä mielimme. Emme vastaa kysymyksiin, vaihdamme aihetta ja samalla usein nirhaisemme lähimmäistämme jollain pienellä terävällä piikillä.

    Halumme kuvata joku asia, esim. uskonryhmä hyväksi tai huonoksi, riippuu siitä millä me itse haluamme juuri nyt loistaa: sanataituruudella, lainauksilla, huumoriin piilotetulla kyynisyydellä. Sillä ei ole paljonkaan tekemistä todellisien totuuksien kanssa.

    Palvelin eilen messussa, jossa ystäväpappi saarnasi aiheesta millä kaikilla tavoilla voimme Suomessa tänä kesänä kirkastaa Kristusta itsellemme. Tilaisuuksia on jäljellä vielä monta heinä- ja elokuussa ja monta on jo vietetty ympäri maata kymmenin tuhansin osallistujin.

    Olen samaa mieltä ystäväni Markku Jalavan kanssa siitä, että omassa uskossamme meillä on niin paljon tekemistä, että muiden uskon pohtimiseen ei kannata aikaa tuhlata. Rukoilemme ja teemme työtä. Kun tarvitaan apua jossain avustushankkeessa , keräyksessä tai auttamistehtävässä, tiedän ketä kannattaa pyytää.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Haluan loistaa kaikilla mainitsemillasi tavoilla. Haluan, että ihmiset huomaavat minun(kin) olevan taitava sanankäyttäjä. Miksi luen kommentistasi, että pidät sitä pahana asiana? Jos joku ei haluaisi loistaa taitavana soittajana/laulajana, emme koskaan kuulisi musiikkia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121