Kutsu rukoukseen luomakunnan huippukokouksen puolesta

Maailman valtioiden edustajat ovat 11.–15.10.2021 koolla YK:n biodiversiteettikokouksen ensimmäisessä osassa Kiinan Kunmingissa. Luontokadon estämistä ja luonnon monimuotoisuuden säilymistä tavoitteleva YK:n biodiversiteettikokous on jatkoa vuoden 2010 kokoukselle, jossa asetetut tavoitteet ylsivät vuoteen 2020.

Kirkkojen kielellä tätä kokousta voisi kutsua "luomakunnan huippukokoukseksi". Sen tavoitteet ovat yhteneväiset sen kanssa, mitä eri kirkkokunnissa luomakunnan säilymisen puolesta on lausuttu ja tehty.

Tässä yhteydessä voi myös pysähtyä hetkeksi kysymään, miksi kirkko tai esimerkiksi Suomen Lähetysseura on kiinnostunut ilmasto- ja ympäristötyöstä.

Kirkkojen yhteys toisiinsa ja lähetystyö ovat kuin hermoverkko maailmanlaajan kirkon sisällä. Sen kautta viestit kulkevat maasta ja mantereelta toiselle. Hermoverkko voi välittää positiivisia tuntemuksia, kuten vaikka iloa kirkon kasvusta eri puolilla maailmaa, esimerkiksi Afrikassa.

Mutta kuten varpaaseen pistävä tikku saa koko ihmisen tuntemaan kipua ja suun tuottamaan voihkaisun, vastaavasti eri kirkkojen kivut kulkevat myös meidän ihollemme. Hyvin moni kirkko elää varsin vaikeiden luonto-olojen keskellä. Tarvitaan suu, joka muuttaa kivut ääneksi ja kertoo, että apua tarvitaan, etenkin silloin, kun kivun kokijalla ei ole omaa ääntä.

Katsottaessa karttaa, johon on merkitty Suomen Lähetysseuran ”työalueet” – maat, joissa Lähetysseuran kumppanit elävät – ja verrataan sitä esimerkiksi karttoihin ilmastonmuutoksen vakavimmista vaikutuksista ihmisten elämään, on helppo ymmärtää, mistä nämä teemat nousevat osaksi Lähetysseurankin työtä.

Ihmiset pyytävät apua siihen hätään, joka heillä on. Näin oli esimerkiksi Tansanian Kishapussa, jossa elinolosuhteet olivat muuttuneet ilmastonmuutoksen myötä lähes sietämättömiksi, mutta jossa nyt vuosien yhteistyön jälkeen tilanne on hyvin toisenlainen. Ilmastonmuutos vaikuttaa yhä, mutta sen keskellä on opittu selviytymään.

Kirkot eivät toimi ympäristöstään irrallaan. Tästä esimerkkinä on keskustelu, jonka kävin tansanialaisen esimieheni kanssa puhuessamme maaseutukylille tehtävästä lähetys- ja evankeliointityöstä: ”Ilmastonmuutos vaikeuttaa hiippakuntamme toimintaa. Ilman satoa jäävät perheet eivät luonnollisestikaan voi antaa myöskään mitään seurakuntiensa kolehteihin, ja sen myötä emme pysty rakentamaan kirkkoja tai palkkaamaan työntekijöitä.”

Ilmasto- ja ympäristökysymys on kuitenkin ennen kaikkea kysymys lähimmäisen rakastamisesta. Luonto, joka ei tarjoakaan suojaa, ruokaa, puhdasta juomavettä, puhdasta hengitysilmaa tai satoa, on lukemattomien lähimmäistemme arkea. Mitä enemmän luontokato ja ilmastonmuutos etenevät, sitä useampi joutuu tällaista kokemaan. Ympäristönsuojelu on siksi aina myös ihmisensuojelua.

Luontokadon estämiseen tähtäävän kokouksen hyvä onnistuminen voisi olla hyvä esirukousaihe kaikissa Suomen seurakunnissa.

Mikko Pyhtilä

lähetystyön asiantuntija, ilmasto- ja ympäristöteemat, Suomen Lähetysseura

Tienviitta, jossa lukee Holy Water

 

1 kommentti

  • Pirjo Pyhäjärvi sanoo:

    Lähetysjärjestöjen työssä ympäristöasioiden tärkeys ja konkreettinen merkitys varmasti näkyy selvemmin kuin täällä Suomessa. Meillä ei ole – vielä – kyse siitä, onko elämä ylipäätään mahdollista, mutta monissa maissa tämä kysymys on jo relevantti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Missioblogi

    Missioblogi on moniääninen blogi, josta voit lukea kuulumisia kirkosta ja lähetystyöstä eri puolilta maailmaa. Sen kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseuran tai sen yhteistyökumppanien työntekijöitä, jotka tuovat terveisiä etelän kasvavista kirkoista, ilonaiheista, ongelmista ja teologisesta keskustelusta sekä uskon, toivon ja rakkauden työstä kehittyvissä maissa.