Kutsu parannukseen!

 

Jeesus sanoi keitä varten ja miksi hän oli tullut maailmaan.

Mark.2:17:
”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä ……”. Tästä ja vastaavasta Matteuksen evankeliumin kohdasta puuttuu ratkaiseva kehoitus : “parannukseen” (eis metanoia, kr.)

Kehoitus on kiusallinen, ilmeisesti? Ratkaiseva kehoitus, “eis metanoia”, puuttuu kaikista niiden tahojen Raamatun käännöksistä, joiden pelastusoppi on halpa armo, jonka vaikutukseen pääsee tietämättään ja tahtomattaan.

Kuitenkin Jeesus viimeisimpinä hetkinään maan päällä antoi käskyn:
Lk.23:47 “… ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille”.

Uuden Liiton alettua, Pietari oli ensimmäinen, joka saarnasi parannuksesta:
Apt. 2:38, “Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.”

Tuon saarnan kehoitusta noudatti 3000 piston sydämeensä saanneista ja he tekivät sen ilolla ja vapaaehtoisesti (asmenos, kr.).
Itse elän näiden samojen vuonna 33 alkaneitten helluntaisaarnojen keskellä.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Martti Pentti, hyvin saivartelet ei siinä mitään, teetkö tuota todella itsellesi ”rehellisesti” eli ajatteletko tosissasi noin ettei voi tekojen järjestystä ymmärtää ilman että niitä erikseen mainitaan?

    Siis mielestäsi kun lapselle sanoo että ota vaatteet pois ja mene ammeeseen niin pesen sinut, niin lapsi ei voi ymmärtää missä järjestyksessä mitäkin tulee tehdä?

    Entä kuka on tekijä, voiko siit olla varmakun sanotaan ”tehkää ja ottakoon”?

    • Tapahtumien järjestys on joskus ilmeinen, mutta ei aina. Voihan lapsi riisuutua siellä ammeessakin.

    • Nyt piti ottaa kreikan sanakirja esiin. Sen (Hedberg 1890) mukaan parannuksen teko, mielenmuutos voi olla joko ’muuttaa mieltään’ tai ’muuttua mieleltään’. Sanan voi ymmärtää joko ihmisen omaksi teoksi tai joksikin, mikä ihmiselle muusta syystä tapahtuu. Ottaminenkin voi olla joko aktiivista kaappaamista tai passiivista vastaanottamista. Ottaa voi muillekin kuin itselleen. Uskon, että kasteen voi ottaa pienelle lapsellekin.

  2. Reijolle.

    Plogisi käsitteli parannusta, se on siis keskustelumme aihe. Syytit kääntäjiä siitä, että he tarkoituksellisesti olivat jättäneet Markuksen kohdasta pois sanan ”parannus’.

    Reino kertoi, että kaiken nykytiedon mukaan tuossa Markuksen kohdassa ei ole alunperin sanaa ’parannus’ ollutkaan!

    Miksi sinun Reijo on niin vaikea tunnustaa erehdystäsi ja pahoitella väärää syytöstäsi ”armon” takia tehdystä käännöskukkasesta?

    Meitä Jehovan todistajia saat minun puolestani syytellä mistä tahansa, tosin en oikein ymmärrä miten se edistää parannuksen tekoa tai siitä keskustelemista.

    Toisen otsikon alla voimme sitten pohtia vaikkapa Jumalan poikia, joita Raamatussa kutsutaan enkeleiksi.

  3. Martti Pentti kuinka otat seuraavan JEESUKSEN Sanan:

    14 Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
    15 En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.
    16 He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
    17 Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
    18 Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan;
    19 ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.
    20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka HEIDÄN SANANSA KAUTTA uskovat minuun, (Joh.17)

    Siis kun Pietari sanoo helluntaina:

    38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
    39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.” (Ap.t.2)

    Niin uskotko Pietarin sanan kautta vai katsotko ylen hänen sanansa toteamalla:

    ”minun ei tarvitse tehdä parannusta eikä ottaa kastetta eikä näin saada syntejä anteeksi ja saada Pyhää Henkeä KOSKA minut on JO kastettu vauvana ja olen saanut JO kaiken.”

    • Minut on lapsena kastettu Jumalan perheen jäseneksi. Sen vuoksi rukous, Jumalan sana ja seurakuntayhteys ovat minulle tarpeen. Ne ovat hengitystä, ravintoa ja lämpöä, jotka ovat välttämättömiä uskolleni.

    • Martti,

      Jumalan perheen jäseneksi, eli uudestisynnytä, ei tulla kastamalla. Tähän on kohdistus. Kirkon kirjoihin tullaan kirjatuksi kastamalla, mikä on toinen, täysin toinen juttu.
      Vetoat, että koska sinut on kastettu Jumalan perheen jäseneksi, pystyt ottamaan vastaan (kastekelpuutuksella) sellaista mikä sulautuu vain uskossa, Jumalan Pojan uskossa, siinä uskossa minkä hän vuodattaa uudestisyntymässä.

    • Kirjeessä Kolossalaisille (2:11-13) kastetta verrataan juutalaiseen ympärileikkaukseen. Sehän suoritetaan muutaman päivän ikäiselle pojalle.”Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi.”

    • Minut on kastettu Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille.”

  4. Minäkin ihmettelen miksei Rauli Toivonen voi suoraan sanoa, pitääkö hän Jeesusta Jumalan Poikana vai enkeli ruhtinaana. Hän tarkoituksella jättää ain vastaamatta kaikkiin hankaliin kysymyksiin.

    Täälläkin varmaan jotkut luulevat että Jehovan Todistajat on kristillinen yhteisö, jonka käsitykset jonkin verran poikkeavat valtavirrasta mutta ei ratkaisevasti. Eli että kyseessä olisi samanarvoinen asia kuin kiistely lapsikasteesta. Linkkaaminen heidän omille sivuilleen todistaa että kyse ei ole kristillisestä yhteisöstä.

    • No kun nyt Juhani noin kauniisti pyydät, niin minäpäs teen pienen poikkeaman aiheesta ja vastaan.

      Jeesus on Jumalan Poika, se lienee kaikille selviö Raamatun perusteella.

      Raamattu kertoo, että Jumalalla on paljon poikia, josta Jeesus on esikoinen. ”Jumalan luomakunnan alku”, ”ensiksi luotu”, kuten Raamatussa lukee.(Job2:1;San8;22;Ilm3:14)

      Tämän lisäksi Raamattu kertoo, että Mikael-nimisellä enkeliruhtinaalla on enkeliarmeijat käytössään. Tästä ja muusta voidaan vetää se perusteltu johtopäätös, että ennen maapallolle tuloaan Kristus tunnettiin nimellä Mikael.

      Haluatko, että perustelen hiukan tarkemmin tuon johtopäätöksen? Tänään on kiirietä, mutta huomenna voin palata asiaan.

      Tuo ”kristillinen tai ei” on niitä kysymyksiä, jotka laajuutensa takia eivät todellakaan sovellu tässä ja nyt selvitettäviksi. Kenties sinäkin tämän erottelun vaikeuden tunnustat todetessasi, että ”täälläkin varmaan jotkut luulevat että Jehovan Todistajat on kristillinen yhteisö.”

      Entäpäs jos monet ovat ihan oikeassa? Ja linkaaminen jw.org. sivulle ei ole lainkaan hullumpi ajatus asian tarkistamiseksi.

  5. Rauli,

    Se, että mainitsen, että jätät mainitsematta Vartiotornin ohjeistaman kannan, koskien kaiken perustusta, Jeesusta, on mielestäni olennaista. Ohitat kaikkein tärkeimmän, eli kuka Jeesus on. Ohitat myös sen, että Jeesus tähdentää aina, että “ilman minua, te ette voi mitään tehdä”.
    Haastan sinut täsmentämään, että Vartiotorni-järjestö julistaa toisenlaista jeesusta, josta Paavali vakavasti varotti. Tätä on ollut sitten alkuseurakunnan, mutta siitä on pysytty erossa Seurakunnassa.

    Kirjoitat Juhani Ketomäen kommenttiin:
    “Jeesus on Jumalan Poika, se lienee kaikille selviö Raamatun perusteella.”
    Raamattu kertoo, että Jumalalla on paljon poikia, josta Jeesus on esikoinen. “Jumalan luomakunnan alku”, “ensiksi luotu”, kuten Raamatussa lukee.(Job2:1;San8;22;Ilm3:14)
    Tämän lisäksi Raamattu kertoo, että Mikael-nimisellä enkeliruhtinaalla on enkeliarmeijat käytössään. Tästä ja muusta voidaan vetää se perusteltu johtopäätös, että ennen maapallolle tuloaan Kristus tunnettiin nimellä Mikael.”

    Kyllä Jeesuksen Jumaluus on selviö. Jumalan luotuja “poikia” on ollut paljon ja on vieläkin. Heistä osa lankesi Luciferin matkassa.
    Tämä kaikki on kirjoitettu Raamatussa ja vain “on kirjoitettu” pätee. Johtopäätöksiin Raamatusta perustuu niin islamismi, mormonit ja jehovalaisuus.
    Pidän erinomaisen julkeana “Kristus tunnettiin nimellä Mikael”, ennen ihmiseksi syntymistään.
    “Kristillinen” määritelmä kurottautuu nykyään Raamatun ulkopuolelle ja paavi on tehnyt uraauurtavaa työtä tässä harhautumisessa. Paavit ovat löytäneet monelle harhaopille reitin katolisten taivaaseen. Ei ole liioittelua, että reititys jehovalaisille ja mormoneillekin saadaan järjestettyä, koska onhan muslimeilla jo kohta RKK:n katekismuksessakin ja hindut ja budhalaiset ovat saanneet julkisen tunnustuksen paavin suulla, että ovat taivaaseen vieviä uskontoja.

    Mitä “parannukseen”-sanaan tulee, niin se on alkuperäisissä dokumenteissa ja nämä dokumentit on lueteltu. Luotettavimmissa käännöksissä kaikissa on “eis metanoia”. Luterilaisissakin, saksankielisissä 1500-luvulta aina 1900- luvun alkuun ne ovat tekstissä. Vulgatassa ne eivät ole olleet ja katolisten hyväksymissä muiden laitoksissakaan parannukseen-sanaa ei ole. Tämä katolis-harhaisen kumppanuuden vahvisti ja tavallaan alotti pappi-pari Westcott-Hort. Nämä kaksi henkilöä ovat sitä mieltä, että Raamattu on kaikenkaikkiaan epäluotettava ja tulkittavissa, Maria-kultti on ok., kiirastuli ok., helvettiä ei ole jne. jne. Itseasiassa Vartiotornin käännös saa tukea suurimmalle osalle harhojaan juuri näiden henkilöiden “alkuperäisestä” kreikankielisestä UT:sta. Alkuperäisiä asiakirjoja on tuhansia ja niihin perehdytään kriteerillä, “Sana Sanaa selittää”.

    Viittaat usein 92-käännökseen ja 33/38:kin, silloin, kun ne ovat yhteneviä Vartiotornin laitoksen kanssa. Yleinen Raamattu-tuntemuksesi näyttää olevan vain Vartiotorni-järjestön piirtämän polun seuraamista. Tästä kertoo mm. se, että Reinon löydös pitäisi tuoda esille virheeni?!

  6. Rauli: ”Markuksen 2:17 on siis alunperin ollut nykykäännösten mukaisessa muodossa. Kääntäjiin kohdistettu syytös oli siis perusteeton, kuten jo vähän arvelinkin.”

    Kiitos, Rauli vastauksestasi. Kyllä on pakko todeta, että Reijo nyt puhuu asioista, joihin ei ole riittävästi perehtynyt. Ei tämä käsitys toki ole minun ”löydökseni”, kuten Reijo väittää, vaan eksegeettiseen tutkimukseen perustava tieteellinen fakta.

    Kirjoitan tähän pitkähkön lainaukseen Gulinin kommentaarista. Ehkä siitä Reijollekin kirkastuu, missä mennään!

    Markuksen evankeliumi
    tulkinnut E.G.Gulin (1944)
    MK 2:17
    ”Sen kuulessaan Jeesus sanoi heille: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.”

    ””Eivät terveet tarvitse parantajaa” sisältää Jeesuksen esittämän vastauksen pahentavaan arvoitukseen. Hän esittäytyy ”lääkäriksi”. jonka tehtävä on oleva sairaiden parissa. Jeesuksen toiminnan kohdistumisen syntisiin on yhtä luonnollista kuin se, että lääkäri liikkuu sairasten keskellä. Jälleen esimerkki Jeesuksen keskeisestä tehtävästä, hänen kutsumuksestaan.Asian ymmärtämiseksi on palautettava mieleen messiaanista aikaa kuvaavat ennustukset, jotka Jeesus tahtoo täyttää.
    Niiden mukaan Messias on oleva ”paimen”, joka kokoaa laumansa pelastuvien ihmisten eskatolokiseksi seurakunnaksi, Jes 40:11; Hes 34:11, 23; 37:24″

    ”Paimenen työ on juuri siitä omituista, että se kohdistuu kurjiin, eksyviin, raadeltuihin. Samanlaista on myös lääkärin työ. Sen kohteena ovat kaikkein kurjimmat, onnettomat sairaat. Messiaaniset lupaukset olivatkin viitanneet siihen, että pelastuksen aikana kaikki sairaat, sokeat, mykät, kuurot ja rammat saisivat kokea parantavan avun, Jes 35:4ss., 61:1ss..
    Jumala on pelastuksen Jumala, ja pelastus merkitsee apua ja terveyttä ”sairaille” ihmisille. Kr. sooteeria tarkoittaa sekä parantumista että pelastumista.
    Jeesuksen toiminnassa Jumalan tulemassa oleva valtakunta on läsnä, ja ollen suurempi kuin kaikki ihmisten nykyiset kaavat se särkee ne uudella sisällöllään. Jeesuksen ei tarvitse olla sidottu ihmisiä toisistansa erottaviin väliseiniin.

    – Jeesuksen toiminnalla on tällä kohdalla ehkä vielä toinenkin vaikutin: vasta siellä, missä elämä oli kaikkein surkeimmin Jumalan tahdosta ja hänen hyvistä luomistarkoituksistaan vieraantunutta, voitiin riemuviesti kokea todellisena ilon aiheena. Täällä evankeliumista tuli kaksinkertainen riemun aihe, joten kirjoitukset pääsivät toteutumaan: ”murheelliset saivat lohdutuksen, nöyrät ilosanoman, ja murheen sijaan tuli iloöljy tänä Herran otollisena vuotena”, Jes 61:1ss..
    – Näin Jeesuksen menettelyllä on riittävät raamatulliset perustelut. Mutta tietenkin edellyttäen, että hän on juuri sen pelastuksen ajan tuoja, josta ennustukset ovat puhuneet. Onko hän se vai ei – tämä kysymys jäi silloin niin kuin vielä tänäkin päivänä jokaisen ihmisen kohdalla uskon ratkaistavaksi”. (s. 31)

    ” ”vaan sairaat”. Merkillinen sanonta syntisistä. Syntisyys ei ole kertakaikkinen ja häviämätön, niin kuin Jeesuksen aikalaiset asian käsittivät ja sen mukaisesti toivoivat vain yhtä: että Jumala vihassaan ja vanhurskaudessaan tuhoaisi heidät. Jeesus pitää heitä ihmisinä, joiden oikeastaan pitäisi olla terveitä, mutta joilta tämä ominaisuus tilapäisesti puuttuu. Heidän tautinsa voi parantua.

    – Sama näköala avautuu Jeesuksen vertauksessa tuhlaajapojasta. Vanhempi veli, joka edustaa farisealaista katsomusta, ainoastaan halveksii kotiin palaavaa syntistä eikä tunnusta häntä veljeksensä, mutta isä sitävastoin ottaa hänet vastaan omana poikanaan, joka vain oli välillä ”kuollut”, mutta nyt jälleen oli ”vironnut eloon”, joka oli ”kadonnut”, mutta nyt jälleen ”löytynyt”, Lk 15:32.”

    ”minä olen tullut”- sana ilmaisee tässä niin kuin jakeessa edellä Mk 1:38 Jeesuksen tulemista maailmaan kutsumustehtäväänsä suorittamaan, kts. myös Mk 10:45. Siinä sanassa elää ikään kuin teologinen termi, joka kokoavasti tarkastelee Jeesuksen merkitystä.”

    ”Lk 18:9 sanoo ”kehyksessään” heitä (”vanhurskaita”, joita Jeesus ei ole tullut kutsumaan) ihmisiksi, ”jotka luottivat itsensä, luullen olevansa vanhurskaita ja ylenkatsoivat muita”.”

    ”tullut kutsumaan” ”Mk (ja Mt) eivät sano, minne Jeesus syntisiä kutsuu. Mutta evankeliumi esittää sen niin monissa yhteyksissä, ettei lukija voi siitä jäädä tietämättömäksi. Jeesus kutsuu Jumalan valtakuntaan, jota usein verrataan pitoihin, häihin, ilojuhlaan jne. Sen lopullisena airuena ja sen tuojana Jeesus esittää kuulijoilleen ratkaisevan kutsun, jonka vastaanottaminen merkitsee pelastumista uuteen maailmanaikaan ja palautuvaan paratiisiin.
    – Jos tähän vertaa Lk:n tekstiä, huomaa pienen lisäyksen: Jeesus kutsuu syntisiä, ei Jumalan valtakuntaan, vaan ”eis metanoian”, Lk 5:32. Siinä sanassa Lk hellenistinä edustaa hänelle kaikkialla ominaista tämänpuoleisuutta ja kokemusperäisyyttä, joka on Mk:lle outoa.

    Kutsuessaan syntisiä Jumalan valtakuntaan Jeesus mahdollisimman kirkkaasti toi ilmi evankeliumin olemuksen: ihmisen Jumala-suhde ei ole, niinkuin hänen aikalaisensa asian käsittivät, ensisijaisesti oikeussuhde vaan rakkaussuhde. Sen perustana on evankeliumi, ei laki.”

  7. Reino,

    Tämä Gulinin juttu yrittää ”kirkastaa” näitä kahta kohtaa mihin viittasin, joita käytin tuomaan esille kallistuman, jonka suurimpia vaikuttajia oli nuo mainitsemani Westcott ja Hort. Voit tutustua heidän aikaansaannoksiinsa vain kirjoittamalla nuo nimet hakuun. Heidän ”alkuperäinen” kreikankielinen UT, muunmuassa, on perusta kaikelle opetukselle, missä ”eis metanoia” sysätään syrjään. He edustavat perustaa kaikelle harhaiselle kallistumalle, joka alkoi 1800-luvun lopussa. Siitä lähteestä nyt ammentavat muunmuassa vartiotornilaiset perusteluja harhoilleen. Aina 1900-luvun alusta alkoi putoilemaan ”eis metanoia”-julistus mm. suomalaisesta kirkkoraamatusta. Siihen asti se oli ollut niin alkuperäisessä luterilaisten Luther-laitoksessa v:lta 1545 kuin 1912 käännöksessä (zur busse, saks.) sekä suomalaisessa 1772 Bibliassa.

    Mainitut kaksi pappia olivat erinomaisen paljon samaa mieltä katolisuuden kanssa. Katoliset, aina Trenton Vulgatasta (maailman sekavin ja huonoin käännös) asti olivat vaalineet parannuksenvastaista opetusta, eli kutsua parannukseen, joka on yhtäkuin alistua Pyhän Hengen uudestisynnytettäväksi.

    Gulinin juttu on eri juttu, jossa hän kyllä puhuu siitä, että kyllä muualla Raamatussa selviää mihin Jeesus syntisiä kutsui. Mutta siitähän ei tässä blogissani olekkaan kysymys, tiukasti ottaen, vaan ”parannukseen”- sanan poistamisesta, joka sana ”eis metanoia” on todella ollut kaikissa alkuperäisissä dokumenteissa, ja joka on löytynyt kaikille parhaille kääntäjille (Tyndale, Geneva Bible, King james 1611, Diodati 1611 italiaksi ja ranskaksi.)
    Nämä alkuperäiset dokumentit ovat luetteloitu ja suhteellisen pienen työn jälkeen löydettävissä netistä. En usko, että olet lukenut muuta kuin Gulinia ja sen lopputulemat eivät pitäisi kirvoittaa minkäänlaisiin asiantuntijalausuntoihin.
    En kyseenalaista sinun yleistä Raamatun tuntemustasi, mutta Raulilla sitä on vain Vartiotornin verran ja sen verta mielestäni on selkeästi esillä. Jatka Totuuden julistamista ja pysy näistä jehovalaisten harhoista erossa, Raulin ”lirkutteluista” huolimatta.

    • Nyt et Reijo tunnu edelleenkään ymmärtävän, mistä on kysymys, kun Raamatun vanhempaa käännöstä käännetään nykykieltä ja tutkimuksia vastaavaksi. Tai sitten et vain halua ymmärtää.

      Minun täytyy siis ”lirkutella” sinulle lisää siitä, miksi Markuksen 2:17 ei alun perin sisältänyt tuota katumus/parannus-sanaa, vaikka Kuningas Jaakon käännös tuon sanan sisältääkin.

      Kun 1500-luvulla silloiset ne muutamat käännösekspertit KJ-käännöstä alkoivat silloiselle englannin kielelle valmistaa, resurssit olivat varsin pienet. Esimerkiksi sellaiset merkittävät käsikirjoitukset kuten Codex Alexandrinus ja Codex Sinaiticus eivät olleet kääntäjien käytettävissä vielä tuolloin. Suurelta osin käytettiin latinankielistä Vulgataa käännöstyön pohjana, koska kreikankielisten tekstien ymmärrys oli varsin vaatimatonta.

      KJ-käännös syntyi vain parinkymmenen lähteen pohjalta, kun nykykääntäjillä vastaava numero on yli 2000. Melkoinen ero, vai mitä?
      (Korjannet asiavirheet, jos olen väärin informoitu.)Ja kun otetaan huomioon kielitieteen eteneminen sekä kulttuurintuntemus, voidaan sanoa, että nykykäännökset ovat lähempänä alkuperäistä Jumalan henkeyttämää tekstiä kuin 1600-luvun KJ.

      Mitä sinä Reijo asiasta ajattelet?

      Jos Reijo pidät kuitenkin kaksin käsin kiinni tuosta Markuksen 2:17 sanan ”katumus/parannus” kuulumisesta alkuperäiseen Raamattuun, pitäisikö nykykäännöksiin laittaa myös ne muut jakeet, jotka on KJ-käännöksessä todettu alkuperäiseen kuulumattomiksi? Esimerkiksi Markuksen evankeliumin niin sanotut pitkät loppusanat?

      KJ-käännöstä NKJV-versioon uudistaneet ovat näemmä tietoisia siitä, ettei Markuksen 2:17 sisältänyt alkuperäisessä muodossaan ilmausta “eis metanoia”. Alaviitteessä kerrotaan, ettei NU-teksti sisällä kyseistä ilmausta. Kyseinen teksti on laadittu sen jälkeen, kun tutkimuksen keinoin on lähestytty alkuperäisen Raamatun sisältöä. Ei kai Reijo meillä ole mitään pelättävää siinä, mitä alun perin Raamatussa luki?

      Tässä linkit sinulle asian tarkistamiseen.
      https://www.blueletterbible.org/nkjv/mar/2/1/s_959001
      https://support.biblegateway.com/entries/187553-What-do-the-footnotes-in-the-NJKV-New-King-James-Version-mean-

    • Rauli,

      Ehkä ymmärrän sinua ja järjestösi sanoman, mutta en ole samaa mieltä sen kanssa, en pätkissä enkä etenkään kokonaissanoman kanssa.

      “Minä olen Tie, Totuus ja Elämä”. Kirjoitan isolla alkukirjaimella, vain korostaakseni, että jokainen asia on yhtä kuin Jeesus, Jumalan ainosyntyinen poika. Jos Hän, Jeesus, ei ole kaiken perusta, ei ole tietä, ei totuutta eikä elämää ja kaikki tämä on saatavissa, kun uskossa otamme vastaan Sanan (Sana tuli lihaksi ja sovitukseksi), joka vain uskossa voi sulautua uudestisyntyneeseen ihmiseen.

      Mitään näitä “Juttuja” ei jehovalaisuudessa ole, kuin valekeskustelun kautta. Eli osataan puhua ja jopa lainata 33/38 ja etenkin 92 Raamattua, mutta siinä pompottelussa sitten johdattaudutaan tämän hömpötyksen takana olevaan “totuuteen”, joka ja jotka vahvistavat, että Vartiotornin jeesus on se “kuuluisa” toinen, toisenlainen jeesus, jolla on alku ja jonka loppu on iankaikkinen kadotus.

      Jos vielä intoudut vastaamaan, niin pyytäisin, että vastaisit vain tämän kommenttini tähänastisiin kohdistuksiin, koska ilman Jeesusta ei ole Tietä eikä Totuutta eikä Elämää tässä ajassa, mutta ei varsinkaan elämää (tilaaa, statusta) Hänen seurassaan iankaikkisesti.

      Menen noihin “codexeihisi” sekä Vulgatan merkitykseen ja tasoon, kun olet ensin selvittänyt kaiken perustan taivaaseen. Haluan jo tässä vaiheessa rauhoittaa mieltäsi ja sanoa, että olen perehtynyt asiaan, josta kirjoitin ja yleensä kirjoitan.

    • “Minä olen Tie, Totuus ja Elämä”
      Allekirjoitan täysin raamatunsitaattisi vaikka minkäkokoisilla kirjaimilla.

      Ja nyt sitten odotan mielenkiinnolla selitystä sille, että KJ ottaa myöhempiä lisäyksiä teksteihinsä.

    • Rauli,
      Ilmeisesti halusit ohittaa sen, että tämä on keskeisintä Raamatussa.
      En perää allekirjoittustasi jo kirjoitettuun, vaan sanomaan uudestisyntymisestä, joka on ainoa ’tapa’ kohdata Jeesus.
      Uudestisyntymässä meidät asetetaan Tielle.
      Uudestisyntymässä saamme opastuksen ja Opastajan Totuuteen.
      Uudestisyntymässä alkaa Elämä.

      Jeesukseen, lihaksitulleeseen Sanaan voi vain uskova sulautua ja se sulautuu uskovaan.

      Ihmisen omat kyvyt saavat aikaan oman raamatun, sellaisen kuin jehovalainen raamattu on.

      Uskova ihminen on Jeesuksen todistaja, ennenkaikkea elämällään. Evankeliumi on ilosanoma Jeesuksesta.

      Miksi perään ensin tämän selvitystä?

      Ainoastaa siksi, että vain kun Pyhä Henki ihmisen uudestisynnyttää, niin Raamatusta voidaan keskustella.
      Niinkuin sanoin, niin jehovalaisuus ei ole minulle outo oppi. Kun ’allekirjoitat’ Raamattuun kirjoitettua, se ei tarkoita mitään muuta kuin itse asian syrjään sysäämistä.

      ——

Kirjoittaja

Reijo Mänttäri
Reijo Mänttäri
Jo lapsena, aito usko ja sen ilmiöt, saivat minut viihtymään helluntalaisten kokouksissa. Otollisesta tilasta, omakohtaisen uskonlahjan sain vastaanottaa jo 10-vuotiaana. 4 vuotta myöhemmin halusin, että minut kastetaan vedessä, koska Jeesuksellekin se oli vanhurskautuksen täydellistyminen. Nyt lähes "koko maailman" kiertäneinä paluumuuttajina vaimoni kanssa, voimme todeta, että helluntalaisuudessa halutaan noudattaa Alkuperäisiä Ohjeita, vaikka yhtä puutteellisina kuin Alkuseurakunnassa.