Kuninkaallista häähumua ja kristillinen avioliitto
Tulipa seuratuksi prinssi Harryn ja Meghan Marklen vihkiminen Windsorin linnan kirkossa. Tilaisuus oli - paitsi mahtipontinen ja täynnä kuninkaallista loistoa - myös syvästi kristillinen. Itse asiassa vihkitilaisuus oli erinomainen oppitunti siitä, kuinka kristillinen kirkko (anglikaaninen, episkopaalinen ja ikivanha koptilainen) on aina avioliiton olemuksen ymmärtänyt.
No, kuinka? Otan esille kolme omaa huomiotani.
Ensinnäkin, kristilliseen avioliittoon tarvitaan Jumalan tahto ja säätämys, suoranainen käsky liittyä yhteen ja "tulla yhdeksi lihaksi". Kaikki kirkossa luetut raamatuntekstit, rukoukset ja virret todistivat sen puolesta, että avioliitto ei ole vain maallinen instituutio (vaikka erilaiset vihkiseremoniat olisivatkin).
Toiseksi, kristilliseen avioliittoon tarvitaan vihittävien keskinäinen suostumus, yhteinen tahto. Se on vapaaehtoinen liittyminen toiseen ihmiseen. Siinä suostutaan kantamaan toisen taakkaa, suojelemaan häntä ja hylkäämään kaikki muut ihmiset hänen vuoksensa. Se sanotaan ääneen Jumalan edessä - ei vain paikalla olevien todistajien läsnä ollessa.
Kolmanneksi, kristilliseen avioliittoon tarvitaan kaksi sukupuoleltaan erilaista ihmistä, mies ja nainen. Tämä näyttää olevan yhtä muuttumatonta itse avioliiton ymmärtämiseksi kuin Jumalan tahto ja säätämys sekä avioliittoon aikovien keskinäinen suostumus. Kaikki prinssi Harryn ja Meghan Marklen vihkitilaisuudessa luetut raamatuntekstit, rukoukset ja lauletut laulut todistivat tämän puolesta. Silmien-, hiusten- tai ihonvärillä ei ole väliä, mutta vihittävien sukupuolella on.
Mitä johtopäätöksiä tästä tulisi tehdä kirkossamme käytävään avioliittokeskusteluun? No, ehkä ainakin sen, että anglikaanisella (ja episkopaalisella) sisarkirkollamme on käsissään samat kysymykset kuin meillä, mutta sen oma traditio vie vahvasti kirkon perinteisen avioliittokannan puoleen.
Ehkä senkin voi sanoa, että samaa sukupuolta olevien avioliittokäsityksellä voi olla siviilioikeudellinen ja sukupuolten yhdenvertaisuuden kannalta perusteltu oikeus, mutta kristillisen opin ja perinteen kannalta tällainen sukupuolineutraali avioliittokäsitys saa heikosti tukea.
Päästäänkö tästä eteenpäin, löytyykö kompromissi? Helppoa se ei ole. Tarvitaan nimittäin melkoinen opillinen ja kristillisen perinteen uudelleen tulkinta ja teologian painopisteen siirtäminen, jotta tämä olisi mahdollista. Mutta en sano, ettei se olisi mahdollista. Sanon vain, ettei se ole helppoa.
Tästä syystä kirkolliskokouksen "aikalisä" avioliitokysymyksen ratkaisemiseksi on aivan ymmärrettävää. Perinteisen avioliittokannan edustajia ei ole helppo taivutella toisenlaisen kannan taakse - vielä vähemmän tällaisen kuninkaallisen häähumun jälkeen. Eikä nyt ole kyse vain kuninkaallisesta hääloistosta, vaan kristillisen avioliiton ytimen ymmärtämisestä.
Kun kirkolliskokous teki 18.5.2018 päätöksen hylätä aloite avioliittokäsityksen laajentamiseksi koskemaan myös samaa sukupuolta olevia, se samalla hyväksyi kirkkoherra Arto Antturin tekemän ponnen. Sen mukaan "kirkolliskokous pyytää piispainkokousta edistämään kunnioittavaa keskustelua ja edelleen selvittämään vaihtoehtoja avioliittokäsityksestä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi".
Tässä tarvitaan nyt paljon rukousta, kunnioittavaa keskustelua ja avioliiton ytimen löytämistä. Aika näyttää, löytävätkö piispat jonkinlaisen kompromissin, jonka kirkolliskokouksen enemmistö voisi hyväksyä. Kirkon ykseyden tähden se olisi suotavaa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Mahdollisen kompromissin tulee olla uskottava ja vakuuttava, sekä kirkon raamatuntulkinnan että kristillisen rakkauden ja totuuden vuoksi.
43 kommenttia
Jouni Turtiainen toteat:””Tarvitaan nimittäin melkoinen opillinen ja kristillisen perinteen uudelleen tulkinta ja teologian painopisteen siirtäminen, jotta tämä olisi mahdollista. Mutta en sano, ettei se olisi mahdollista. Sanon vain, ettei se ole helppoa.””
Entä jo tapahtunut ”uudelleen tulkinta” kun vihitään eronneita uudelleen kun edellinen puoliso elää?
Miksi Jouni, yritetään teoriassa pitää kiinni yhteisestä opista, kun sitä yhteistä oppia ei enää ole? Onhan kirkkoon ennenkin mahtunut kaikenmoisia ”säveltäjiä”.
Ihmisten samanarvoton kohtelu yhden aviolain puitteissa sukupuolen perusteellaa jatkuu. Tästäkö pitäisi olla suuntaa kristillisen rakkauden ja totuuden huomaamiseen. En oikein usko vaan ymmärrän edelleen asiassa intohimojen maailmaan missä itse asiaa ei haluta ymmärtää saati huomata.
”kirkolliskokous pyytää piispainkokousta edistämään kunnioittavaa keskustelua ja edelleen selvittämään vaihtoehtoja avioliittokäsityksestä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi”.
Mitäs jos kirkko luopuisi vain vähän yli parisataa vuotta vanhasta oikeudestaan? Ennen sitä avioliitot olivat maallisia sopimuksia ihan tavallisten kirkkoon kuuluvienkin keskuudessa. Nyt maistraatissa vihittäisi kaikki ja sitten saisi papit vapaasti omantuntonsa mukaan siunata minkä liiton haluavat.
Loppuisi vihdoin tämä ilmeisesti tulokseton jankkaaminen.
Jouni Turtiainen kirjoittaa: ”Silmien-, hiusten- tai ihonvärillä ei ole väliä, mutta vihittävien sukupuolella on.”
Ei taida Jouni kovin pinkkien lasien läpi tilaisuutta seurannut kun tuollaiseen tulkintaan päätyi. Tekisi mieleni sanoa, että melko tarkoitushakuista nostaa tikun nokkaan yksi ainoa ominaisuus – tietysti se johon kirkon kiista liittyy – ja ohittaa kaikki muut epärelevantteina.
Ei tarvitse mennä taaksepäin useaa vuosikymmentä kun Raamatulla perusteltiin eri rotua olevien avioliittojen kieltoa. Toki on totta sekin, että opportunistinen teologia nostaa Raamatusta juuri ne asiat, jotka kunakin aikana ovat tapetilla. Ihonvärin hylkäämiselle avioliiton esteistä lienee hyvin ilmeiset perustelut: yhteiskunnan arvoihin mukautuminen.
Lopuksi totean, että kun ottaa huomioon kuinka paljon prinssi Harry ja Meghan Markle ovat seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuuden eteen tehneet työtä, on outo valinta käyttää heidän hääseremoniaansa homoseksuaalit ulkopuolelle jättävän avioliittokäsityksen puolustamiseen. Avioparin arvomaailmaa tämä kirjoitus ei heijastele – tosin ei varmaan ollut tarkoituskaan.
Kristillinen avioliitto ja raamatullinen seksuaalietiikka,käsitys siitä mikä seksuaalisuuden aluella on oikein ja mikä väärin perustuu luomiskertomukseen.Jumalan säätämys oli yhden miehen ja yhden naisen muodostama liitto.Jeesus itse palauttaa tämän kaiken mieleen keskustellessaan fariseusten kanssa lain avioeroa koskevista säädökistä ”Ettekö ole lukeneet,että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi ja sanoi:sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa,ja ne kasi tulevat yhdeksi lihaksi.Minkä siis Jumala on yhdistänyt,sitä älköön ihminen erottako”Matt.19:4-6.Näin Jeesus itse vahvisti Jumala alkuperäisen tarkoituksen siitä mikä ”oli alussa” .Raamatussa kaikki sellainen seksuaalinen kanssakäyminen joka asettuu luomisessa annettujen kehysten ulkopuolelle ,määritellään Jumalan tahdon ja tarkoiuksen vastaiseksi ja siksi niitä pidetään synteinä.Raamatusta löytyy esimerkkejä 1 Kor.7:2 esiaviollinen seksi,haureus,2 Moos.20:14,Room.7:2-3 aviorikos,uskottomuus avioliitossa, 3 Moos.18:23,20:15-16, homoseksi 3 Moos. 18:22, 20:13, Room. 1: 26-27.1 Kor. 6:9.On olennaista huomata että kaikissa edellämainituissa esimerkeissä on tavalla tai toisella kyse Jumalan luomisessa asettaman ja Jeesuksen edelleen vahvistaman järjestyksen,yksi mies ja yksi nainen= avioliitto, rikkomisesta.Siksi ne ovat isessään tuomittavia ja syntiä sellaisenaan riippumatta siitä,rakastavatko osapuolet toisiaan vai eivät.Samaa sukupuolta oleva pari voi oikeasti rakastaa toista ja vaikka elävät kiinteässä parisuhteessa,mutta luomiskertomuksen valossa he tekevät syntiä,huolimatta parisuhdeuskollisuudesta tai muista sinänsä arvokkaista,parisuhteeseen liittyvistä asioista. .
”Kun kirkolliskokous teki 18.5.2018 päätöksen hylätä aloite avioliittokäsityksen laajentamiseksi koskemaan myös samaa sukupuolta olevia, se samalla hyväksyi kirkkoherra Arto Antturin tekemän ponnen. Sen mukaan ”kirkolliskokous pyytää piispainkokousta edistämään kunnioittavaa keskustelua ja edelleen selvittämään vaihtoehtoja avioliittokäsityksestä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi”.”
Haastava tilanne. Miten ratkaista erimielisyys asiasta, jotka eivät ole yhteen sovitettavissa. Kirkolliskokouksen jäsenten enemmistö vastustaa kirkon avioliittokäsityksen laajentamista. Kirkon voimassa olevan kannan mukaan samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen on vastoin pappisviran virkavelvollisuuksia. Virallinen muutos kantaan edellyttäisi 3/4 enemmistöä kirkolliskokouksessa.
Kapinapapeiksi kutsuttu ryhmittymä tuskin lopettaa vihkitoimituksia ilman tuntuvia sanktioita. Tähän mennessä on jaettu varoituksia, eikä ketään ole vielä pidätetty pappisvirasta. Onko sellainen aika kohta edessä? Onko siihen valmiutta?
Miten siis jatkossa toimitaan jos kirkon pappisvirassa oleva yksityishenkilönä käyttää väärin hänen pappisvirkaansa kuuluvaa vihkioikeutta? Vihkitoimitus katsotaan päteväksi, mutta papille voi koitua sanktio.
Miten on, voisiko hän siinä tapauksessa jäädä sanktiotta, että hän todellakin on toiminut yksityishenkilönä, eikä ole samassa taikka muussa yhteydessä pappisvirkansa auktoriteetilla opettanut vastoin kirkon vahvistettua opetusta?
Rajattu puuttumattomuus ei ratkaisisi erimielisyyttä, mutta kirkon opetusta muuttamatta mahdollistaisi rinnan elon. Tilannetta, että kirkon jäsenten keskuudessa vallitsee kaksi toisensa poissulkevaa kantaa ei siis hyväksyttäisi vaan ainoastaan tunnustettaisiin tosiasiana. Opillinen skisma on todellinen, mutta se ei kohdistuisi evankeliumin opin ytimeen.
Kuvattu rajattu puuttumattomuus koskisi siis vain niitä tilanteita, joissa ei aktiivisesti opeteta vastoin kirkon oppia. Julkisessa opetuksessaan kirkolla olisi vain yksi avioliittokäsitys, eikä yksittäinen seurakunta voisi sallia muunlaista opetusta. Minkään tasoista julkista poikkeamaan luterilaisesta tunnustuksesta taikka sen vahvistetusta tulkinnasta ei siis hyväksyttäisi.
Tulen vähän myöhään mukaan keskusteluun, mutta ehkä vielä ehtii. Jouni kirjoittaa:
”Kirkon avioliitto-opetusta ei ratkaista sen perusteella, mitä me tunnemme tai olemme tuntematta. Se ratkaistaan kysymällä, mikä on Jumalan tahto.”
Monissa maissa ja kirkoissa vihkikäytäntö on muutettu tasa-arvoiseksi. Onko niissä rikottu Jumalan tahtoa vastaan? Mitä siitä seuraa ja kenelle? Vaikuttaako henkilökohtaiseen pelastukseen? Vain vihkiparien ja vihkivien pappien pelastukseen vaiko kaikkien kirkkojen jäsenien?
Vihkiminen ei ketään pelasta eikä kadota. Harhaopit sen sijaan vievät paljon kansaa kadotukseen. Nyt on kyse siitä viemmekö jatkossa kansaa harhapolulle, vai pelastuksen tielle.
Kiitoksia hyvästä kirjoituksesta ?
Ilmoita asiaton kommentti