Kun valo tuli

Kun maailma syntyi, Jumalan henki liikkui vetten yllä. Painavana aivan lähellä pintaa kuin jotakin etsien. Enteellisenä kuin lähestyvä myrsky. Henki laajeni usvan tavoin rannasta rantaan, ulapalta aution maan reunaan. Henki paisui suureksi ja keuhkoista kajahti huuto:

Tulkoon valo!

Ja valo tuli.

Heti. Käskystä. Säkenöivä valo.

Niin kirkas, että jos siihen katsoo suoraan, se polttaa silmät.

Jumala erotti valon pimeydestä.

Pimeys oli sakea kuin muuri, ja se lepäsi syvyyksien yllä raskaana tiiviinä peittona. Jos sen alla olisi hengittänyt joku, hän ei olisi jaksanut työntää pimeyttä pois.

Mutta kukaan ei elänyt syvyyksissä pimeyden alla. Maa ja vedet olivat tyhjät.

Jumala nimitti valon päiväksi ja pimeyden hän nimitti yöksi.

Näin meni maailmankaikkeuden ensimmäinen päivä.

Silloin olivat vain vesi ja maa. Valo, pimeys ja Jumala. Ei muuta. Äärimmäinen pimeys, äärimmäinen valo. Ja ensimmäinen asia, minkä Jumala teki, oli valon ja pimeyden erottaminen toisistaan.

Teko mullisti maailman, joka oli niin kauan saanut levätä aloillaan Hengen lempeässä sylissä. Valo paljasti pimeyden. Elämän puhallus teki näkyväksi tyhjyyden. Ja kehitys vain kiihtyi. Syntyi ihminen. Syntyi hyvä ja paha, tietoisuus ja moraali. Tiedostava ihminen.

Pimeyden ja valon kahtiajaosta kasvoivat kaikki maailman sadut ja kertomukset. Ja kasvavat edelleen.

Jumalan henki liikkuu yhä vetten yllä. Yhä Jumala nimittää valoa päiväksi ja pimeyttä yöksi. Yhä ihminen ponnistelee, haparoi ja kamppailee niiden välissä. Luo maailmaa, luo kulttuuria, luo itseään, omaa surkeaa nahkaansa – ja etsii Jumalaa, joka puhalsi häneen oman ihmeellisen henkensä.

Tästä maaperästä ja etsinnästä nousee blogini. Minulla on kolme kysymystä. Vain kolme pientä kysymystä. Mikä on maailma, mikä on ihminen ja mikä on Jumala. Ajattelin kirjoittaa blogia jäsentääkseni ajatuksiani.

Tiedoksi mahdollisille lukijoilleni, että olen eksistentialistinen pohdiskelija. Minulle maailma ei ole valmis eikä kristinusko ole opinkappaleita. Maailma on minulle jännittävä löytöretki ja kristinusko dynaaminen mysteeri. En ole kiinnostunut ahtaista väittelyistä tulkintojen ja dogmien ympärillä enkä arvosta sitä, jos toisten uskoon tökätään lämpömittari. Olen kiinnostunut avartavista keskusteluista ja haastaakin saa, hyvässä hengessä, hyvin argumentein.

Jos siedät nämä asiat minussa, tervetuloa mukaan matkalle.

70 kommenttia

  • Riitta Sistonen sanoo:

    Jeesus sanoo: ”Minä ole maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.” Joh. 8:12

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Jeesus ei sanonut käännösromanttisesti ’valkeus’ vaan ’valo’ eli ilmaus oli arkisempi ja viitasi Qumranin munkkien yhteen kutsumanimeen, sillä he kutsuivat itseään juuri ’valon lapsiksi’!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antero Syrjänen sanoo:

    Misku Välimäki: ”Ymmärrän, mitä tarkoitat, mutta kristinuskon nimeäminen marginaaliseksi kultiksi on jokseenkin yliampuva kärjistys”

    Olisin toki voinut olla täsmällisempi. Olen siis syntynyt Jehovan todistaja -perheeseen ja -sukuun ja irtautunut kultista sittemmin. Blogeissani käsittelen aihetta laajemmin.

    Misku: ”Uskonnollisuus tai henkisyys on ihmisessä melko syvällä, ellei lähes sisäänrakennettuna. — Tiedän tietenkin, että hengelliset kokemukset on helppo selittää pois psykologialla, mutta se on yhtäältä mielestäni liian helppo vastaus ja toisaalta liian vaikea; kokemukset ovat liian outoja, vahvoja ja niitä on liian paljon.”

    Niin, nämähän ovat eräänlainen ikuisuuskysymys. Mutta mitä siitä, niitä on silti mielenkiintoista pohtia. 🙂 Hengellisissä kokemuksissa on sama ongelma kuin ”en ymmärrä, joten…” -päättelyssä. Ne perustuvat subjektiiviselle kokemukselle eikä niiden taustalla oletettua suurempaa voimaa voida todentaa. Toisaalta ne ovat ymmärrettävissä ihmiselle luontaisten psykologisten ilmiöiden ja tarpeiden kautta, kuten totesit.

    Itse olen kokenut ehkä kerran tällaiseen kokemukseen rinnastettavan ilmiön. Olin tuolloin vielä Jehovan todistaja ja pelkäsin syvästi että tuolloinen Jt-tyttöystäväni oli raskaana (olimme alaikäisiä emmekä olleet edes kihloissa, ja esiaviollinen seksihän on todistajissa erityisen kiellettyä). Rukoilin Jumalalta ettei hän olisi raskaana. Myöhemmin tuli varma tunne, ettei hän ole. Tuolloin tulkitsin sen vastaukseksi Jumalalta, mutta myöhemmin on käynyt ilmeiseksi, että kyse oli omasta kokemusmaailmastani ja siitä, mitä _halusin_ tuntea ja kokea.

    Mutta tämän kokemuksen myötä voin hyvin ymmärtää, miltä vahvat hengelliset kokemukset tuntuvat. Ne voivat tuntua hyvin todellisilta, ja niitähän ne tietenkin ovatkin yksilön subjektiivisesta kokemuksesta koettuna. Itsesuggestio on vahva ilmiö. Toisaalta jos tällaiset kokemukset antavat elämään jotain sisältöä ja toivoa, eihän niistä mitään haittaakaan ole. Haittaa niistä on silloin, jos niitä lähdetään kauppaamaan ehdottomana totuutena ja niiden ympärille rakennetaan epäterveitä hengellisiä oppeja ja yhteisöjä.

    Oli hengellisten kokemusten syy mikä tahansa, niille on evolutiivinen ja psykologinen tilaus. Ehkä ne eivät eroa loppuviimein merkittävästi monista muistakaan ihmiselle luontaisista ilmiöistä, kuten taipumuksesta nähdä hämärässä hahmoja tai epämääräisissä kuvioissa kasvoja, tai vaikkapa taipumuksestamme ajatusvinoumiin ja -harhoihin.

    Misku: ””Maailman näkee kaikessa kauneudessaan parhaiten silloin, kun sille on rehellinen eikä yritä yhdistellä pisteitä, joita ei ole tai joita ei näe.” Mitä on olla rehellinen? Kuten sanoin, en väitä omaavani totuutta mistään tai absoluuttista tietoa.”

    Esimerkiksi juuri tuo on rehellistä. 🙂 Moni hengelliseksi itsensä laskeva ei pysty moiseen rehellisyyteen. Monet uskonnolliset yhteisöt ja yksilöt väittävät omaavansa totuuden ja se taas on rehellisyyden vastakuva.

    Mitä ateismiin ja ateisteihin tulee, ateisti josta tulee uskova ei nähdäkseni ole ollut ateisti siinä merkityksessä, että olisi ajatellut asiaa kovin syvällisesti. Ateismi on tällaisissa tapauksissa vain joku helppo lokero, johon yksilö on itsensä heittänyt, kun mikään muukaan lokero ei ole tuntunut omalta. Tällaisissa tapauksissa yksilö voi kääntyä mihin tahansa toiseen lokeroon, jos se näyttää enemmän omalta kuin ateismi -lokero.

    Sitten taas on meitä, joilla ei ole sisäsistä tarvetta hengellisyydelle tai uskonnollisuudelle, joiden on mahdotonta ryhtyä uskonnollisiksi tai hengellisiksi ilman vakavaa aivovauriota. Uskonnottomuus kuuluu ainakin itselleni oleellisesti siihen mitä olen, identiteettiini. Sen ymmärtäminen lapsuuden ja nuoruuden pakkouskonnollisuuden jälkeen oli varsinainen riemuvoitto. 🙂

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Misku Välimäki sanoo:

      No nyt ymmärrän lähtökohtasi, kiitos sen avaamisesta. Mielessä kävikin, puhutko oikeasti jostakin kultista, mutta oletin sitten kumminkin, että tarkoitat kristinuskoa. Ikinä ei pitäisi ihmisen olettaman (vaikka paljon muuta emme tee kuin oleta).

      Kuten sanoin aiemmin, ymmärrän subjektiivisten hengellisten kokemusten problemaattisuuden. Silti ajattelen, että jos haetaan aidosti avointa suhtautumista asioihin ja ilmiöihin, tulisi hengellistenkin kokemusten äärelle ainakin hetkeksi pysähtyä. Itsesuggestio on selityksenä turhan näppärä tapa päästä eroon aiheesta, joka ei sovi omaan maailmankatsomukseen.

      Rinnastat esimerkiksi kovin helposti oman kokemuksesi minun kokemuksiini, joista et tiedä mitään, olettaen tietäväsi miltä hengelliset kokemukset tuntuvat. Samalla pääset nopeasti päätelmään, miten ne voi selittää pois. Näen toki sen, että itsesuggestio on hyvä ja ihan validikin selitys silloin, kun kokemus on yksittäinen tai niitä esiintyy jatkuvasti samalla henkilöllä, kuten vaikka minulla. Mutta mitä sitten, kun samantyyppisiä kokemuksia on useammalla ihmisellä ilman, että he tietävät toisistaan mitään?

      Muuan vankilapappi kertoi minulle joskus luottamuksella, että vain muutaman kuukauden aikana hänen luonaan kävi keskustelemassa useampi vanki, jotka olivat kokeneet Jeesuksen ilmestyvän heidän selliinsä. Osa oli saanut kielilläpuhumisen lahjan. Papilta he halusivat hengellistä ohjausta, että mitä hitsiä sellaisen lahjan kanssa tehdään. Vangit eivät tienneet, että muillakin oli käynyt vastaavaa. Tällaisista asioista ei alamaailmassa varsinaisesti avauduta toisille.

      Tähänkin voidaan etsiä selityksiä ihmisen psyykeestä, mutta mitä jos kokemukset ovat tosia? Tämä ei ole ainoa esimerkki maailmassa, jolloin tapahtuu vastaavia henkimaailman outouksia usealle ihmiselle, joissa on tiettyä johdonmukaisuutta, jopa jonkin sortin otanta. Huom. en sano, että tämä vielä todistaa mitään. Sanon vain, että ilmiöiden äärelle tulisi pysähtyä avoimin mielin.

      Ehdin nyt vähän huonosti vastailemaan, joten palaan kiinnostaviin kysymyksiisi ja aatoksiisi myöhemmin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antero Syrjänen sanoo:

      Misku: ”Rinnastat esimerkiksi kovin helposti oman kokemuksesi minun kokemuksiini, joista et tiedä mitään, olettaen tietäväsi miltä hengelliset kokemukset tuntuvat.”

      Tarkoitukseni ei ollut rinnastaa omaa kokemustani suoraan sinun kokemuksiin, vaan huomioida yleisellä tasolla miten todellisia ne ovat subjektiiviselle kokijalle. Kokemuksissa on varmasti yksilökohtaisia nyansseja, eikä toisen kokemuksia pysty siten täysin hahmottamaan. Se, että omaa kyseisenlaisen kokemuksen, antaa kuitenkin yleisellä tasolla jonkinlaisen kosketuksen aiheeseen.

      Misku: ”Näen toki sen, että itsesuggestio on hyvä ja ihan validikin selitys silloin, kun kokemus on yksittäinen tai niitä esiintyy jatkuvasti samalla henkilöllä, kuten vaikka minulla. Mutta mitä sitten, kun samantyyppisiä kokemuksia on useammalla ihmisellä ilman, että he tietävät toisistaan mitään?”

      Niin. Kertooko se jostain ihmiselle luontaisesta psykologisesta ilmiöstä vai siitä, että henkimaailma on todellinen. Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että jos henkimaailma olisi todellinen, olisimme voineet todentaa sen edes epäsuorasti.

      En muuten väitä, ettei henkimaailmaa (tai jotain muuta (tällä hetkellä) yliluonnolliseksi ymmärrettävää todellisuutta) ehdottomasti ole, pidän sellaista vain jokseenkin epätodennäköisenä. Enkä oikein ymmärrä, miksi maailman tärkein entiteetti olisi piiloutunut todellisuudelta ja operoisi ainoastaan absraktilla tasolla, mahdollistaen siten hyvin monimuotoiset mahdollisuudet erilaisille virhetulkinnoille ja -havainnoille.

      Se, etten ymmärrä, voi toki johtua rajoittuneisuudestani, mutta se tuo taas ainoastaan lisää kysymyksiä maailmankaikkeuden tärkeimmän entiteetin logiikasta. Me rajoittuneet jäämme sellaisesta siten väistämättä paitsi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antero Syrjänen sanoo:

    Eksistentialistisesta pohdiskelusta ponnahti kaksi kysymystä mieleen.

    1. Jos saisimme tietää varmuudella, ettei kaikkeuden taustalla ole tai vaikuta mitään suurempaa voimaa tai jumalaa, vaan kaikki on vain kvarkkien tanssia ilman sen kummempaa syytä, niin pettyisitkö? Ja jos pettyisit, miksi?

    2. Jos kaikkeuden olemassaolo vaatii jonkin suuremman voiman, aiheuttajan tai jumalan (viitaten toteamukseen: ”en ymmärrä, miten aikojen alussa hiukkaset olisivat voineet itsekseen liikahtaa, energia tihentyä, kuumuus nousta”), poistaako suurempi voima, aiheuttaja tai jumala varsinaisen ongelman vai ainoastaan siirtää sen yhden pykälän eteenpäin?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Heitän tähän väliin, että ymmärtääkseni me kaikki etsimme sitä, mikä on totta. Emme tiedä totuutta varmasti, mutta uskomme johonkin, joka mielestämme on riittävän vakuuttavaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antero Syrjänen sanoo:

      Itse en ainakaan koe tarvetta uskoa esimerkiksi maailmankaikkeuden syntyyn liittyviin teorioihin, olivat ne sitten tieteellisiä tai eivät. Minulle eri teoriat ovat eri tavalla todennäköisiä ja / tai uskottavia, mutta niin kauan kun mitään niistä ei ole todistettu aukottomasti, ne ovat vain erilaisia mahdollisuuksia.

      Ja vaikka tällaiseen voisi liittää väitteen siitä, että kyse on ”uskosta johonkin, joka on mielestäni riittävän vakuuttavaa”, se on kai aivan erilaista uskoa kuin uskonnollinen usko? Uskomisen termiä käytetään tällaisissa yhteyksissä mielestäni välillä turhan laveasti, uskoa ja uskomista on niin monenlaista ja ne ovat sisällöltään toisinaan aivan erilaisia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Asioiden ja ajatusten sanoittaminen on aina hankalaa niin, että muut ymmärtäisivät tarkoituksen. Toki uskonnollinen usko on sisällöltään erilaista kuin vaikkapa usko toisen ihmisen sanoihin tai johonkin teoriaan. Vai onko sittenkään? Onko siitä kenties vain rakennettu jotain ”sisäpiiriläisten omaisuutta”? Yksinkertaisista asioista saattaa kasvaa vuosisatojen aikana melkoisia ”himmeleitä”, joiden sokkeloihin se alkuperäinen yksinkertaisuus saattaa pahastikin kadota.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antero Syrjänen sanoo:

      Kyllä, olet varmasti oikeassa, mutta jos näitä tarkastelee yksilön näkemysten kannalta, meidän ei ehkä tarvitse miettiä vuosisatojen aikana kehittyneitä himmeleitä. 😉

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Misku Välimäki sanoo:

      1. Olen tätä itsekin pohtinut ja kyllä, pettyisin.

      Ihmisen on vaikeaa irrottautua omasta maailmankuvastaan oli se millainen tahansa, niin minunkin. Se kasvaa toiseksi nahkaksi, identiteettiin, kuten itse toteat omasta uskonnottomuudestasi. Vastustamme helposti sellaista, mikä ei omiin katsantoihin sovi – se näkyy myös meidän keskustelussamme. Sinä korostat ja tuot esiin asioita, jotka tukevat omaa maailmankatsomustasi, minä taas keskityn niihin, jotka tukevat omaani. Esim. kvanttifysiikasta nostin esiin sen, että sieltä löytyy tukea ”suurelle tietoisuudelle” yhtenä teoriana muiden joukosta, kun taas sinä nostit samalta alalta esiin aivan päinvastaista. Tämä on tietenkin luontaista käyttäytymistä (ja mielestäni rikastuttaa keskustelua, koska toisen näkökannat täytyy yrittää huomioida ja peilata niitä omia ”totuuksiaan” vasten), koska täyteen objektiivisuuteen harva kykene, jos kukaan. Ihminen on olemuksellisesti todella subjektiivinen olento, myös epärationaalinen, vaikka hän kuinka pinnistelisi kohti puhdasta rationaalisuutta.

      Eli varmasti vastustaisin sitä, että oma maailmankuvani romahdutetaan. Tietynlaista pettymystä siis. Suuremman pettymyksen kuitenkin kokisin siinä, että maailmasta ja omasta elämästäni katoaisi tarkoitus. Minähän olen rakentanut sen elollisen entiteetin varaan. Jos se yhtäkkiä ryövättäisiin minulta, kaikki tuntuisi turhalta. Uskon, että merkityksellistä elämää voi elää ilman uskoa, mutta jos on elämänsä elänyt johonkin uskoen, ei tarkoitusta noin vain löydä kvarkkien tanssista. Minä masentuisin, ahdistuisin enkä näkisi enää mitään järkeä missään. Kärsin välillä epäuskon jaksoista ja tunnelma itselläni on silloin juuri tuo: tyhjyys ja merkityksettömyys.

      Ymmärrän, että edellä mainitusta saa uskonnottomalle katsannolle tukea kuittaamalla homma vaikka niin, että minä tarvitsen uskoani, koska tarvitsen elämääni merkityksen. Ja usko täyttää tyhjän aukon, ei muuta. Samoin kuin aiemmin kuvaamani ihmisten yleinen henkisyys tai uskonnollisuus voisi viitata siihen, että ihminen tarvitsee uskoa itsensä takia. Asian voi silti nähdä toisin. Jos Jumala on, olisiko hän todella luonut ihmisen kuvakseen ja vuorovaikutteiseen suhteeseen kanssaan? Siinä tapauksessa ihmisellä voisi olla sisäänrakennettuna tietty hengellinen kaipuu. Mene ja tiedä.

      2) Poistaa (mikäli ongelma on se, että miten maailma on syntynyt tai mistä – ja muuten, jos joku kykenee minulle ymmärrettävästi avaamaan edes jollakin tavalla tai suosittelemaan yleistajuista kirjaa, miten tyhjästä voi syntyä fyysinen maailma, kuulen mielelläni ihan uteliaisuuttani).

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antero Syrjänen sanoo:

      Misku: ”Ihmisen on vaikeaa irrottautua omasta maailmankuvastaan oli se millainen tahansa, niin minunkin.”

      Kyllä. Ja kerran omasta maailmankuvastani irtautuneena voin todistaa, että se oli erittäin vaikeaa. Kaikki menee ihan uusiksi. Mutta koska edellinen maailmankuvani oli valheellinen (ja tässä tarkoitan ennen kaikkea sitä kultin luomaa maailmankuvaa ainoasta oikeasta totuudesta), irtautuminen siitä on ollut erittäin palkitsevaa.

      Kiitos rehellisestä vastauksestasi kumpaankin kysymykseen. Merkityksellisyyshän meitä täällä ajaa, oli se merkityksellisyys sisällöltään sitten mitä tahansa. Jännä miten erilaisista asioista sitä voikaan merkityksen löytää. Joillekin, kuten sinulle, on tärkeää että voi uskoa johonkin suurempaan, ja sitten on meitä, joille kvarkkien tanssi riittää oikein hyvin.

      Minulle maailma, jolla ei ole tarkoitusta, on paljon mielenkiintoisempi, jännittävämpi ja merkityksellisempi kuin maailma, jonka taustalla häärii jonkinlainen suurempi voima tai entiteetti. Maailmankuvassani elämällä on merkitystä, koska se on ainutlaatuista ja rajallista. Ja se, että on voittanut olemassaolon äärimmäisessä lottoarvonnassa elämän, on itsessään jotain ihmeellistä. Miksi se ei joillekin riitä, sitä jää joskus miettimään.

      Misku: ”2) Poistaa (mikäli ongelma on se, että miten maailma on syntynyt tai mistä – ja muuten, jos joku kykenee minulle ymmärrettävästi avaamaan edes jollakin tavalla tai suosittelemaan yleistajuista kirjaa, miten tyhjästä voi syntyä fyysinen maailma, kuulen mielelläni ihan uteliaisuuttani).”

      Tästähän päästään siis seuraavaan kysymykseen suuremman aiheuttajan omasta alkuperästä, jolloin ongelma ei suinkaan poistu vaan siirtyy yhdellä pykälällä eteenpäin. Oletus siitä, että maailmankaikkeus ei voi olla ilman suurempaa aiheuttajaa on looginen umpikuja jo pelkästään siksi, että aiheuttajan voisi olettaa olevan monimutkaisempi kuin aiheuttamansa maailmankaikkeuden, mutta jollain jännällä logiikalla se ei ole minkäänlainen ongelma. Loogisuus ei toki ole henkimaailman teorioille leimallista, mutta silti sitä omassa logiikkaan rajoittuneessa mielessään sitä pitää tällaista päättelyä jokseenkin, no, niin ikään rajoittuneena.

      Lopuksi katkelma Esko Valtaojan kirjasta, ”Kaiken käsikirja”. Siinä on ainakin jonkinlainen selitys sille, miten tyhjästä voidaan nyhjäistä kokonainen maailmankaikkeus.

      ”Lähes kaksikymmentä vuotta sitten Kari Enqvist ja Jukka Maalampi julkaisivat kirjan, jonka nimeksi he olivat hieman uhmakkaasti antaneet Tyhjästä syntynyt: Nykytieteen käsitys maailmankaikkeuden rakenteesta. Sen ensimmäiset lauseet kertovat, mistä oli kyse: ”’Kaikki alkoi tyhjästä’, julistaa amerikkalainen fyysikko Alan Guth. Tämä on eräs mahdollisuus, jota maailmankaikkeuden syntyä tutkivat tiedemiehet vakavasti pohtivat. Ovatko Maa ja Aurinko, miljardit tähdet ja galaksit, koko monimuotoinen luonto vain seurausta olemattomuuteen syntyneestä pienestä häiriöstä.”

      Kahdeksankymmentäluvulla kosmologit olivat lopultakin ryhdistäytyneet ja alkaneet ajatella vakavissaan nollahetkeäkin. Siellähän se oli, kaiken alku, ei sitä voinut loputtomiin väistellä, vaikka alkuräjähdyksen teoria pyrkikin kuvaamaan vain tapahtumia nollahetken jälkeen. Mutta mitkä sanat tai matematiikka pystyisivät kuvaamaan tapahtumaa, jota ennen ei ollut mitään, ei aikaa, ei paikkaa, ei ainetta, ei edes ei-olevaa? Eivät mitkään – tai ainakaan en tiedä kenenkään siinä onnistuneen. Silloin olisi vain todettava Rigvedan sanoin:

      Hän, josta tämä luominen on kehittynyt, tekipä hän sen tai ei – joka on tämän kaiken tarkkailija korkeimmassa taivaassa, hän yksin tietää sen, tai ehkäpä hänkään ei tiedä

      Mutta on toinenkin mahdollisuus. Jospa maailmankaikkeus nimestään huolimatta ei olekaan maailman kaikkeus, vaan vain pieni paikallinen ilmiö, osa suurempaa kaikkeutta: multiversumia. Sellaista ajatushyppyä ei ole kovin vaikea tehdä. Yleisin kysymys, mitä minulle – ja varmaan jokaiselle kosmologian popularisoijalle – esitetään, on mihin se maailmankaikkeus oikein laajenee, tai vaihtoehtoisesti, mitä on sen ulkopuolella. Perinteinen oppikirjavastaus on, että se ei laajene mihinkään, koska sen ulkopuolella ei ole mitään. Se on aivan totta; neliulotteinen kosmos ei tarvitse ympärilleen viidettä ulottuvuutta, ”tilaa”, jossa se on tai johon se laajenisi.

      Tämä on taas niitä kohtia, joissa arkijärki nyrjähtää; kun edes neliulotteinen todellisuus ei mahdu kalloon, niin vielä vähemmän viisiulotteinen. Mutta yritetän taas kerran analogian avulla. Ota käteesi aivan tavallinen paperiarkki. Tarkkaan ottaen se on tietysti kolmiulotteinen kappale, koska sillä on oma paksuutensa, mutta kuvittele paperi äärettömän ohueksi, kaksiulotteiseksi pinnaksi. (Äärettömän ohut paperihan toimii periaatteessa aivan yhtä hyvin kuin paksumpikin, pinta mikä pinta.) Missä paperi on? No, tässä kolmiulotteisessa tilassa tietysti. Paljonko se vie huonetilaa? Jos olet ottanut käteesi tavallisen aanelosen, sen pinta-ala on 297 x 210 neliömillimetriä ja tilavuus – nyt tarkkana – 297 x 210 x 0 kuutiometriä, koska oletimme sen äärettömän ohueksi. Eli paperi ei vie lainkaan tilaa, ei vaikka se laajenisi aanelosesta aakolmoseksi ja äärettömän suureksi. Mihin se sitten kolmiulotteista huonetta tarvitsee? Aivan oikein, ei mihinkään. Kaksiulotteinen pinta voi mainiosti olla olemassa ilman, että sitä ympäröi kolmiulotteinen avaruus. Ja neliulotteinen kosmos voi aivan mainiosti olla olemassa ja laajeta minkä lystää, ilman että sitä ympäröi viisiulotteinen… jokin.

      Mutta paperi sattuu nyt olemaan jossain, täällä töölöläisessä huoneessani. Entäpä jos maailmankaikkeuskin sattuu olemaan jossain? Silloin voimme alkaa etsiä syytä sen olemassaololle ja alkuräjähdykseksi kutsumallemme luomistapahtumalle universumin ulkopuolelta, aivan samoin kuin syy paperiarkkini olemassaoloon löytyy sen ulkopuolelta.

      Multiversumia voi ajatella kuin lasillisena poreilevaa samppanjaa. Jokainen kupla on yksi maailmankaikkeus. Puhun tietysti taas vertauskuvilla, vaikka ei kai mikään estä meitä kuvittelemasta multiversumin N-ulotteisia superasukkeja, jotka ylhäisestä perspektiivistään näkevät universumit siellä sun täällä poksahtelevina kuplina. Ja tietysti jokainen kupla voi olla äärettömän suuri oma maailmankaikkeutensa multiversumin korkeampiulotteisessa, suuremmassa äärettömyydessä.

      Mikä synnyttää samppanjan kuplat? Lasissa on jokin pieni särö tai epäpuhtaus, joka saa aikaan mikroskooppisen pienen hiilidioksidikuplan synnyn. Pintaa kohti noustessaan ja yhä lisää hiilidioksidia ympäröivästä nesteestä kerätessään kupla voi kasvaa jopa miljoonakertaiseksi, kiltisti fysiikan lakeja noudattaen.

      Mikä synnyttää multiversumin kuplat siinä Guthin, Enqvistin ja Maalammen tyhjässä olemattomuudessa? Nyt apuun tulee kvanttifysiikka, joka näyttää meille, miten tyhästä nyhjäistään ja kaikenlaista tapahtuu vailla mitään järjellistä, tai edes järjetöntä, syytä. Jekun ytimenä on se, että kvanttifysiikka, samoin kuin pörssikeinottelu, sallii lyhyeksi myymisen.

      Lyhyeksi myyminenhän tarkoittaa sitä, että myydään pois osakkeita, joita ei oikeasti omistetakaan. Temppu on sallittu, kunhan vain sitten tietyn ajan kuluessa maksaa myös ostohinnan. Kvanttifysiikassa on mahdollisuus ottaa käyttöönsä energiaa, jota ei itseasiassa ole olemassakaan, ja tehdä sillä mitä haluaa, kunhan vain sitten tietyn ajan kuluessa palauttaa energian takaisin. Limiitin kertoo Heisenbergin epätarkkuusperiaate: sekunnissa saa tyhjästä nyhjästä ja palauttaa takaisin enintään 5,2×10⁻³⁵ joulea, joka on niin pieni energia, että sillä ei arjen energiaongelmissa ole mitään merkitystä. Ja mitä pienemmän energialainan ottaa, sitä kauemmin sen saa pitää itsellään ennen kuin luonto hermostuu ja vaatii omansa takaisin. Päiväksi saa lainaa 5,2×10⁻³⁵ / 86 400 joulea, ja niin edelleen. Kosminen taikuri voi myös halutessaan vetäistä tyhjästä hatusta esiin kanin, kunhan palauttaa sen takaisin muutamassa sekunnin triljoonasosan triljoonasosan triljoonasosassa.

      Maailmankaikkeudessa on vain kahdenlaista merkittävää energiaa: massaenergiaa, E = mc², ja gravitaatioenergiaa. Kosmisessa mittakaavassa kaikki lämpö, sähkö, ydinenergia ja niin edelleen on mitätöntä. Ja nyt sitten se uskomaton taikurin temppu, valkoinen kani tyhjästä hatusta. Massaenergia ja gravitaatioenergia ovat merkeiltään vastakkaisia, kuten jokainen lukion käynyt tietää, ja jos laskemme yhteen koko maailmankaikkeuden massa- ja gravitaatioenergian, voi olla että saamme tulokseksi – nolla. Kuinka pitkäksi aikaa saammekaan lainata nolla joulea energiaa rakentaaksemme siitä maailmankaikkeuden? No, tietysti vaikka äärettömän pitkäksi ajaksi: ikuinen maailmankaikkeus, tyhjästä syntynyt.

      Tämä kuulostaa täysin uskomattomalta, mutta se on mahdollinen, fysiikan lakien mukainen selitys sille, miten maailmankaikkeus voi olla olemassa. Voimme hienonhienoilla havaintolaitteillamme havaita, kuinka oman maailmamme tyhjästä ilmestyy jatkuvasti virtuaalihiukkasia, jotka sitten katoavat uudestaan ennen kuin Heisenbergin asettama limiitti menee rikki. Niitä kutsutaan virtuaalihiukkasiksi, koska emme pysty havaitsemaan niitä suoraan, mutta lyhyen olemassaolonsa ajan ne ovat aivan yhtä todellisia kuin kalloni protonit. Eikä virtuaalihiukkasten syntymiselle ole mitään syytä, tai paremminkin, kvanttifysiikan perustavaa laatua oleva sattumanvaraisuus vaatii, että niitä poksahtelee tyhjästä koko ajan, noin tuosta vain.

      Maailmankaikkeus voi olla kaikkien virtuaalihiukkasten äiti, multiversumin tyhjästä poksahtanut kupla, joka voi elää ja paisua loputtomiin, koska sen totaalinen energia on nolla. Eikä se tietysti ole ainoa kupla lasissa; miksi olisi?

      Multiversumi tarjoaa muitakin mahdollisuuksia. Shampanjalasin kupla ei tarkkaan ottaen synny aivan omia aikojaan, vaan sen saa aikaan jokin häiriö nesteessä. Samalla tavalla maailmankaikkeutemme voi olla seurausta multiversumin tapahtumista, vaikkapa toisiinsa törmäävistä braaneista. (Mikä on braani? Sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä, koska kyseessä on – ainakin toistaiseksi – vain eräiden teorioiden kuvitteellinen luomus, tieskuinkamoniulotteinen multiversumissa hiippaileva kummajainen.) Tai kenties multiversumin energioista osa imeytyykin oman kuplamme täytteeksi, vähän samaan tapaan kuin hiilidioksidi täyttää shampanjakuplan. Silloin ei tarvitsisi huolehtia Heisenbergin limiiteistä, koska tyhjästä nyhjäisemisen sijaan kosmoksemme aine ja energia olisikin nyhjäisty ”ulkopuolelta”, multiversumista.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Antero S. Mikäli maailmankaikkeuden aine ja energia olisivatkin nyhjästy tyhjästä ns.”multiversumista,” niin eihän ongelma mihinkään katoa, kun kuitenkin oletat multiversumin N-ulotteiset superasukkaat, jotka ”näkevät ylhäisestä perspektiivistään universumit siellä sun täällä poksahtelevina kuplina.” Mikäli joku tai jotkut näkevät, niin eikö hänellä loogisesti pidä ajatella silloin olevan olemassa jokin ”silmä,” jos ei muu niin ainakin ”virtuaalinen.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antero Syrjänen sanoo:

      Sehän ei ollut minun oletus vaan Esko Valtaojan yritys havainnollistaa teoriaa / ilmiötä.

      Lainauksen pihvi ei ollut siinä, että se antaa mahdollisuuden ajatusleikkeihin multiversumin ominaisuuksista vaan siinä, ettei maailmankaikkeus tarvitse välttämättä erityistä syytä olemassaololleen. Jos olemme vain kupla suuremmassa kokonaisuudessa, kupla on voinut hyvin syntyä ilman mitään syytä tai suunnitelmallisuutta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Miksi on sitten olemassa jotakin sen sijaan, että ei ole mitään?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antero Syrjänen sanoo:

      Se on hyvä kysymys ja sitä voi miettiä myös suuremman voiman tai Jumalan osalta. Jumalakaan ei pääse kysymystä pakoon.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Teorioita ja ulottuvuuksia riittää, ehkä Jumalakin on yksi niistä teorioista jossakin ulottuvuudessa. Kosmologitkin lentelevät usein aika utopistisissa sfääreissä erilaisia vaihtoehtoja etsien. Mielenkiintoista sinänsä, mitä he vielä löytänevätkään. Tosin tavallinen ihminen ei heidän löydöistään kovin paljoa ymmärrä…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      … josko ei ymmärrä paljoa Jumalastakaan…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Ajattelin tuota kysymystä ja sen selitystä lähinnä tieteen näkökulmasta en niinkään Jumalan näkökulmasta. Miksei voisi olla niin, ettei mitään olisi olemassa. Miten tiede siihen vastaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Misku Välimäki sanoo:

    ”Jännä miten erilaisista asioista sitä voikaan merkityksen löytää. Joillekin, kuten sinulle, on tärkeää että voi uskoa johonkin suurempaan, ja sitten on meitä, joille kvarkkien tanssi riittää oikein hyvin.”

    Sinä sen sanoit! Minusta on aina yhtä kiehtovaa se, miten eri tavalla ihmiset voivat asiat kokea.

    ”Tästähän päästään siis seuraavaan kysymykseen suuremman aiheuttajan omasta alkuperästä, jolloin ongelma ei suinkaan poistu vaan siirtyy yhdellä pykälällä eteenpäin. Oletus siitä, että maailmankaikkeus ei voi olla ilman suurempaa aiheuttajaa on looginen umpikuja jo pelkästään siksi, että aiheuttajan voisi olettaa olevan monimutkaisempi kuin aiheuttamansa maailmankaikkeuden, mutta jollain jännällä logiikalla se ei ole minkäänlainen ongelma. ”

    Nyt vasta ymmärrän, mitä tarkoitit ongelman siirtymisellä pykälällä eteenpäin. Toki aiheuttajan, jota nyt kutsun Jumalaksi, ominaisuuksia on pyritty todistelemaan ja selvittämään vuosisatoja eri uskonnollisissa konteksteissa – vähemmän uskonnollisista en osaa sanoa. Eli kyllä se ihmismieltä askarruttaa.

    Tunnistan toki tuon ”jännän logiikan”. Perusoletus usein on, ettei Jumala toimi luomansa maailman kaavojen mukaisesti, vaan hänen on esim. itsensä ollut mahdollista olla olemassa ikuisesti ilman, että hän on mistään syntynyt. Kyllähän tässä on loogista ongelmaa, näen sen toki. Lapsena emme kaverin kanssa voineet ymmärtää, miten Jumala olisi voinut olla ikuisesti olemassa, joten lopulta juoksimme itkien koteihimme. Ehkä samaa tuskaa on jokunen uskonnonfilosofikin voinut kokea. Eli tässä mielessä ongelma kyllä siirtyy pykälän eteenpäin, joskin sillä ”jännällä logiikalla” samalla siirrytään fysiikan lakien ulkopuolelle, jossa asiat ovat eri tavalla mahdollisia. Kuulostaa pöntöltä, tiedän. Mutta taas kvanttifysiikkaan. Teoriaan, joka tukee suuremman tietoisuuden olemassaoloa, sisältyy tutkimuksia, jotka näyttävät osoittavan, että tietyn pisteen jälkeen maailman pienimmät hiukkaset (mitä olivatkaan nimeltään) eivät enää yllättäen toimi tuttujen fysiikan lakien mukaan. Tieteestä voi löytää tukea ainakin tällä hetkellä aika moneen suuntaan, kun pohditaan maailmansyntyä ja onko jotain korkeampaa voimaa olemassa.

    Kiitos kirjalainauksesta. Perehdyn siihen ajatuksella hiukan myöhemmin. On hyvin kiinnostava aihe kyllä tuo tyhjästä syntyminen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Jännä käsite tuo ikuisuus, kun usein ajattelemme sitä loputtoman pitkänä aikana vaikka se tarkoittaa käsittääkseni ajattomuutta. Ei ollut aikaa ennen kuin Jumala sen loi. Hän on ajattomuudessa, jota me ihmiset emme pysty käsittämään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antero Syrjänen sanoo:

      Aikahan on mittari sille, että jotain tapahtuu. Jos ei ole tapahtumia, aikaakaan ei ole.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Misku Välimäki sanoo:

      Hyvät pointit teillä molemmilla ikuisuudesta ja ajattomuudesta. Juuri noin.

      Voi olla, että aikaa eikä paikkaa ole olemassa kuin meidän todellisuudessamme. Ja että kaikki on olemassa yhtaikaa ajattomuudessa, muoto vain muuttuu.

      Löysin muuten kiinnostavan podcast-sarjan Areenasta maailmankaikkeudesta. Tässä ekassa osassa puhutaan mm. siitä, miten kaikki sai alkunsa. Nopeasti tulee esiin tämä ajallisuuden ongelma.

      https://areena.yle.fi/audio/1-4041282

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Aika on matkan suhde nopeuteen. Maailmankaikkeus/kaikkeudet on voinut olla tiiviysastettaan vaihdelle olemassa aina ihan siinä kuin Jumalakin tai jumalat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Prof. Enqvist toteaa tuossa podcastissa mm, että maailmankaikkeus oli alkuaan hyvin erilainen kuin nykyisin. Kauan, kauan sitten ei ollut olemassa tähtiä, ei galakseja. Maailmankaikkeus oli hänen mukaansa ”suurella varmuudella” alkeishiukkasten (vaan mistä ne ovat tulleet, vaan ovatko aina olleet) muodostamaa kuumaa ja tiheää puuroa. Vertaus on kyllä varsin osuva ja arkipäiväinen.

    Alkuräjähdyksen pisteen hän sanoo olleen metrin mittainen. En vaan tiedä millä kosmologisella mitalla hän on tuon pisteen mitannut. Mikä tuossa Enqvistin puheessa kiinnittää huomoita on sattuma, jolla hän useasti argumentoi. Kaikki on sattumaa. Me olemme sattuman kautta valikoituneet ja sattumalta tällaiseen maailmaan syntyneet. Ehkä voitaisiin tässä yhteydessä puhua jopa prof. Enqvistin sattumauskosta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Misku Välimäki sanoo:

      Kosti, niinpä, sattumalta se tieteellisin silmin näyttää. Enqvist toteaakin, että se voi olla joillekin vaikea pala. No minulle kyllä on. Juuri se synnyttää ainakin itsessäni tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunteen. Sitä on myös kasvanut dialogiseen suhteeseen (uskomansa) Jumalan kanssa, että jäisi iso aukko, jos ei tällaista vuorovaikutusta olisi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Misku Välimäki sanoo:

    Antero, nyt kysymys sinulle, kun kerroit taustastasi ja siitä irrottautumisesta. Miten paljon ajattelet ahtaan uskonnollisuuden kokemuksesi vaikuttaneen siihen, että päädyit uskonnottomuuteen? Otaksun, että jos usko kuristaa ja kahlitsee, siitä irrottautuminen tuntuu suurenmoiselta helpotukselta. Ja ajatus siitä, ettei Jumalaa ole, varmasti riemulliselta. Luuletko, että jos olisit kasvanut avaran kristillisyyden ilmapiirissä, jossa on lupa ajatella itsenäisesti ja muodostaa vapaasti omat uskonkäsityksensä, voisiko usko vielä kuulua elämääsi? Vai miten koet? Ei ole pakko vastata, jos tämä on liian henkilökohtainen kysymys.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antero Syrjänen sanoo:

      Ei ole ollenkaan liian henkilökohtainen kysymys. Vastailen huomenissa kun on enemmän aikaa. 🙂

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antero Syrjänen sanoo:

      Niin, tämä on tietysti hyvä kysymys. Ja voiko siihen(kään) täysin objektiivisesti suhtautua, kun kovin subjektiivisesta asiasta on kyse. 😛 Yritetään silti.

      Minut tosiaan indoktrinoitiin uskonnolliseen kulttiin, jonka Jumala on melko ankara tapaus, ja jossa kultissa elämä on suorittamista ja kroonista syyllisyyden tunnetta siitä, ettei kuitenkaan tee tarpeeksi. Tällaisessa ympäristössä on selvää, että osa jäsenistä alkaa kokemaan uskon ahdistavana. Niin myös minä.

      Suhtautumiseni kristinuskoon ei kuitenkaan riipu aivan täysin omasta kokemusmaailmastani. Raamattu ja sen Jumala joka tapauksessa on mitä on, enkä minä löydä Raamatusta rakkautta tai armoa. Löydän sieltä häiriintyneen jumalhahmon, jonka tärkein prioriteetti ihmisen kannalta on saada ihminen palvomaan häntä tai muuten käy köpelösti. Raamattu on täynnä käsittämätöntä epätasa-arvoa ja ihmisoikeusongelmia, kansanmurhia ja muuta täysin tarpeetonta väkivaltaa. Jumalalta voisi odottaa enemmän.

      Tähän saa toki helposti vasta-argumentin siitä, että entä sitten se kaikki hyvä jota Jumala on tehnyt ja tulee tekemään? Siihen vastaan, etteivät ne pyyhi Jumalan vähemmän mairittelevaa CV:tä minnekään. Se on samanlainen argumentti kuin puolustaa sarjamurhaajaa sen perusteella, että on hänessä hyviäkin puolia.

      Joitain muita yksityiskohtia, miksi usko on minulle mahdotonta.

      https://www.kotimaa.fi/blogit/miksi-en-usko/

      Koska en siis yksinkertaisesti jaa samoja arvoja Raamatun Jumalan kanssa, minulle on yhdentekevää onko hän olemassa vai ei. Ja jos pääsisin hänen kanssaan juttusille, pitäisin hänelle aika pitkän monologin ihmisyydestä ja inhimillisistä arvoista.

      Toisaalta sellainen kristinusko, jossa Raamatun kiusallisimmat kertomukset sivuutetaan muitta mutkitta vertuskuvallisina, on mielestäni jonkinlaista älyllistä epärehellisyyttä omaa uskoaan kohtaan. Toki jos joku saa mielenrauhan siitä, ei kai siinäkään mitään sen kummempaa vikaa ole.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Misku Välimäki sanoo:

      Kiitos hyvästä vastauksesta! Luin myös blogisi. Nostat esiin monia Raamatun ongelmia ja paradokseja. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että käsittelet monia kohtia kirjaimellisen tulkinnan kautta. Ehkä siksi, koska kreationismi ja sanainspiraatio-oppi (Pyhä Henki on sanellut Raamatun sisällön) ovat sinulle tutuimmat?

      Koska Raamattu koostuu 66 eri kirjeestä, kirjasta tai tekstistä, jotka on kirjoitettu yli tuhannen vuoden aikana ja sitten paljon myöhemmin päätetty kanonisoida (miksi kaikista saatavilla olleista teksteistä juuri nämä?) näen niin, että Raamattu heijastelee ihmisten Jumala-kuvaa eri aikoina eri paikoissa. Ei niin, että Jumala siinä itse kertoisi itsestään ja kaikista täysin irrationaalisista hirmutöistään.

      Näen myös niin, että ihminen on myyttien kautta rakentanut omaa tarinaansa. Esim. syntiinlankeemuskertomus kertoo ihmisen matkasta moraalisesti tiedostavaksi olennoksi.

      Raamattu ei ole – eikä sitä ole koskaan tarkoitettu – tieteelliseksi oppikirjaksi. On Raamatun väärinkäyttöä tulkita nykymaailmaa sen linssien läpi. Raamatussa on kuitenkin punainen lanka, joka näyttää Jumalan armollisen ja rakkaudellisen olemuksen.

      Mutta Raamattu on vaikea ja vaikeasti tulkittava kirja. Minullakin on monta kysymystä sen äärellä. Mutta minulla onkin tosiaan omaan polkuuni ja maailmankatsomukseeni vaikuttaneet enemmän aidot kokemukset Jumalan läsnäolosta. Ja maailmankirjallisuus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      ”Raamattu ei ole – eikä sitä ole koskaan tarkoitettu – tieteelliseksi oppikirjaksi.”

      Uskallan olla tästä Misku vahvasti eri mieltä. Vanhan testamentin tieteellisesti yhä tänään pätevä opetus pitää vaan osata lukea juuri siihen tarkoitukseen konstruoiduista kirjoitus- ja lukutavoista, joihin avaimia anta heprealainen literaali kabbala monine kirjoitustapoineen. Erityisesti Genesis suorastan tulvii tieteellisesti täysin pätevää informaatiota ihmisen biologiasta, fysiikasta tähtitieteestä ja matematiikasta. Kirjoitukset tuntevat esim. DNA:n rakenteen, kromosomijärjestelmämme, aurinkokuntamme taivaankappaleiden etäisyyksiä maasta, Piin ja fibonaccisarjan jne.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Misku Välimäki sanoo:

      Seppo, tuo on minulle sen verran uusi asia, etten ajatellut sitä kommentoidessani. Mielessäni oli kreationistien tapa tulkita Raamattua.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Niin, Raamattu yritetään usein ’pelastaa’ juuri toteamalla ettei sen tarkoituskaan ole kuvata maallista todellisuutta oikein. Jakolinja evolutionismin ja kreationismin välillä on kuinekin -mitä Raamattuun tulee- aivan liian musta-valkoinen. Olihan ihminen päässyt ’syömään’ eli tuo metafora avaten oppimana juurikin t i e d o n puusta. Tähän tietoon viitta Jeesus,muta jo profeetta D anile todetetssaa pofeetallisesti ja erittäin merkittävästi: ”Mutta sinä Daniel, pidä nämä sanat salassa ja sinetöi tämä kirja lopunaikaan asti. Monet matkustelevat ja TIETO kasvaa.” Ko kohdassa on ns. els salakirjoitus, joka tuottaa sanan muchseb, joka nykyhepreassa vastaa sana tietokone (ajattelija)

      Monet ovat siis matkustelleet ja tieto on todella valtavasti kasvanut. Ihmiskunta on tehnyt parhaansa saadakseen myös lopun ajan koittamaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Misku Välimäki sanoo:

      Seppo, en uskalla tuohon sanoa mitään, koska en tosiaan ole lainkaan asiaan perehtynyt, mutta kiitos uudesta kiinnostavasta näkökulmasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Roos sanoo:

    Misku,

    Oletko lukenut Riitta Sistosen blogia Liberaaliteologia vie harhaan ja siitä virinnyttä keskustelua? Olen siellä ihmetellyt myös sana-inspiraatiota ja muita konservatiiviteologian ihmeitä. Jaksaisitko tulla sinnekin mukaan (avukseni) ?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Misku Välimäki sanoo:

      Olen lukenut. Ja kiitos kutsusta, mutta ei kiitos 🙂 Kuten tässä blogissani kirjoitan, en ole kiinnostunut ahtaista väittelyistä dogmien ja tulkintojen ympärillä. Olen käynyt niitä riittävän monta ymmärtääkseni, että hyvin tiukka raamatuntulkinta ei tunnista olevansa yksi tulkintamuoto muiden joukossa, vaan ajattelee olevansa totuus. Keskustelu ei ole silloin mahdollista.

      Onneksi tunnen monia sydämellisiä vapaan suunnan edustajia. Yksi läheisin ystäväni on helluntailainen (kreationisti) ja hän – ihme kyllä – kunnioittaa näkemyksiäni, vaikka olemme kaikista teologisista kysymyksistä eri mieltä. Ja minä hänen. Ja meillä on vahva hengellinen yhteys. Jumala on paljon suurempi kuin mikään inhmillinen ymmärrys hänestä. Näitä ”palavia soihtuja” etsin, ilmapiiriä, jossa saa olla aito inhimillinen kyselevä ihminen Jumalan edessä yhdessä toisten kanssa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Kiitos ? Ymmärrän.

      Itse asiassa kyllästyin juuri vääntämään siellä, kun ne samat ”viidesläiset” perusväittämät tulevat jatkuvasti vastaan aina uudestaan ja uudestaan, jotka on kuultu jo tuhannesti. Keskustelu ei oikein ole mahdollista, kuten sanoit.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Roos sanoo:

    Millaisia muuten ovat sinun aidot kokemuksesi Jumalan läsnäolosta?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Misku Välimäki sanoo:

      Kari, hyvin monenlaisia. Selkeimmät ovat sellaisia, että koen Hänen suoraan puuttuneen elämäni kulkuun hyvin merkittävissä kohdissa tavalla, joka ei jätä hirveän paljon tulkinnalle tilaa. Tai ainahan on tulkinnalle tilaa, mutta sanotaan näin, että ihan joka päivä tuollaisia asioita ei satu enkä osaa selittää niitä mitenkään päin ilman yliluonnollista elementtiä. Tilanteita on kaikkiaan kolme. Näiden ulkopuolella tunnen Jumalan läsnäolon varmaankin hyvin samanlaisena kuin monet muut kristityt: lämpönä, lohtuna, dialogisuutena – tavoilla, jotka olisi myös helppo selittää pois.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Et ilmeisesti halua kertoa kokemuksiasi tarkemmin. Ymmärrän senkin. Minulla ei ole ollut mielestäni mitään yliluonnolliselta tuntuneita kokemuksia. Ellei sellaiseksi lasketa sitä, että ylipäätään löysin Jumalan ylioppilaskirjoitusten aikaan 80-luvun alussa luokkatoverien avulla. Kotona kun ei ollut minkäänlaista uskonnollisuutta ja rippikoulukin meni aivan ohitse. Jostain kumman syystä aloin vain kiinnostua Raamatusta ja koin jollain tavalla Jumalan kosketuksen omaksi ihmetyksekseni. Heti alkuun ”jouduin” seurakunnassa viidesläisyyden vaikutuksen alaiseksi, kun ei juuri muitakaan vaihtoehtoja ole ollut. Elämä on mennyt ”maallisen” työn parissa ja seurakunnassa lähinnä musiikillisissa merkeissä. Teologisesta ja hengellisestä kirjallisuudesta olen myös ollut kiinnostunut. Jotenkin olen vain kokenut itseni jossain määrin ”toisinajattelijaksi” aina. Kovin valmiit vastaukset eivät ole kelvanneet vaan olen enemmänkin kyselijäksi tuntenut itseni. Jumalan – ja ihmisten – armollisuus on minulle tärkeää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Misku Välimäki sanoo:

      No joo, julkisella foorumilla ei niin viitsi 🙂

      Kiinnostava tarina sinulla, kiitos jakamisesta. Kuulostaa siltä, että olet jalat maassa etkä lähde helposti massan mukaan. Se on tervettä. Minusta on tärkeää voida uskoa, mutta pyrkiä silti samalla katsomaan uskoaan ulkoapäin, edes jollakin tavalla analyyttisesti.

      Ilmoita asiaton kommentti