Kun rukous ei enää kuulu julkiselle paikalle
Asuin viimeiset kolme vuotta islamilaisessa maassa ja seurasin läheltä, kun ihmiset levittivät rukousmattonsa jalkakäytäville, toimistoihin ja kauppoihin, ja kävivät sitten rukoilemaan, kun rukousaika tuli. Käydessäni vähän ennen Suomeen paluuta poliisiasemalla uusimassa viisumiani niin poliisi, joka hoiti asiaani, kävi rukoilemaan kesken asioiden hoidon. Kukaan ei kiinnittänyt siihen mitään erityistä huomiota. Hän jatkoi rukouksen jälkeen asiani käsittelyä. Rukoileminen on niin oleellinen osa näitä kulttuureita, että kukaan ei ihmettele sitä eikä mieleenkään tulisi paheksua asiaa.
Tällä viikolla alkoi islamilainen paastokuukausi eli Ramadan. Maailmassa on 1,4-1,6 miljardia muslimia ja suuri osa heistä paastoaa kuukauden ajan ja rukoilee säännöllisesti. Ja sitä kaikkea ei tehdä salassa. Ihmiset käyvät joukolla rukoilemaan ja iltaisin yhdessä syömään. Kaikki käy luonnollisesti.
Milloin me kristillisessä suomessa näimme viimeeksi jonkun rukoilevan julkisella paikalla? Eipä sellaista taida paljoakaan tapahtua. Uskomme on viety kirkon seinien sisälle - pois silmistä, pois mielestä. Joku voisi pahastua julkisesta rukouksesta ja tehdä asiasta valituksen. Kun presidentti toivottaa Jumalan siunausta niin sitä paheksutaan laajasti. Uskonto rukouksineen on muinaisjäänne, jolla ei ole asiaa sivistyneeseen hyvinvointivaltioomme.
Vaikka emme näe rukoiltavan julkisilla paikoilla niin onneksi Suomi rukoilee edelleen. On aina rukoillut ja tulee aina rukoilemaan. Meitä on monia, joille rukous on oleellinen osa elämää. Emme pysty emmekä osaa elää ilman rukousta.
Me kristillisen Suomen armonkerjäläiset olemme pikkuhiljaa siirtäneet rukoukseen sinne missä sitä ei ulkopuoliset silmät näe; vain kirkossa rukoilemme julkisesti toisten kristittyjen kanssa, ja sielläkin mahdollisimman huomaamattomasti, ellei kyseessä ole karismaattinen seurakunta. Jeesushan kehotti menemään kammioon ja rukoilemaan siellä. Onko siitä samalla tullut tekosyy sille, ettemme halua käyttää liikaa aikaa rukoukselle ja teemme sitä sattumanvaraisesti varsinkin, jos olemme pulassa tai jonkun asian tarpeessa? Olisiko ripaus kurinalaisuutta, säännöllisyyttä ja erityisen ajan varaamisesta rukoukselle hyödyllistä?
Miten Jumalasuhteemme voisi kehittyä, jos käyttäisimme enemmän aikaa rukoukseen? Ja jos vielä rukoilemisessa keskittyisimme myös kuuntelemaan emmekä vain esittäisi toivelistojamme ja loputtomia pyyntöjämme? Ei mikään helppo juttu, mutta muuttaisiko se meitä sisäisesti?
On haastavaa uskoa, että Jumala on läsnä, vaikka emme aina kuule häntä. Jumalan hiljaisuus on rankkaa ja usein uuvuttavaa. Monet kärsimyksen ja vainon keskellä elävät kristityt kokevat tätä elämässään, mutta heidän todistuksissa kuulee usein, että Jumala kuitenkin näyttää olemassaolonsa eikä anna vaivattavan yli sietokyvyn.
Mikä mysteeri, rukouksessa hiljaa oleva Jumala on läsnä, vaikkei hänen ääntänsä aina kuule. Ja silti Jumala on. Se vaatii jo uskoa, jota välttämättä ei aina ole.
Kun rukoilemme tänä päivänä itsemme, läheisten ja ystäviemme puolesta, muistetaan rukouksin myös kaukaisia veljiämme ja siskojamme, pakolaisia, sodan keskellä asuvia, Suomen ruokajonoissa jonottavia – listaa voisi jatkaa loputtomiin. Voi olla, että huomaamme itsessämme muutoksen. Muistetaan myös paastoavaa muslimimaailmaa, sillä heidänkin rukouksensa nousee samasta jumalkaipuusta kuin meidän kristittyjen sillä iankaikkisuuden Hän on laittanut meidän kaikkien sydämiin.
26 kommenttia
Islamilaisissa maissa yllyke rukoilemiseen voi olla muukin kuin uskonnollisuus. Pakko on hyvä motivaattori, hengenvaara vielä parempi. Rukoilevien joukko olisi noissakin maissa huomattavasti harvempi, jos siitä pidättäytyminen olisi turvallista.
Matt. 23:5, Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.
Raamattu ei kehoita ‘pullistelemaan’ edes Jumalan puolesta. Tällaisessa käsityksessä olivat fariseukset. Jeesus nimitti tätä ulkokultaisuudesksi ja pakanuutta jäljitteleväksi monisanaisuudesksi.
Jeesus oli tyly ilmaisuissaan, koskien ‘julkista’ rukoilemista, vt. Matt. 6: 5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. 8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.
Kun kirkkolaitosta sponsoroidaan, niin loisto tehoaa. Kuitenkin sellaista vastaan on koko Raamatun ilmoitus, joka Jeesuksessa ja hänen kauttansa on pelkistetysti tuotu esille: vt. Joh 4: 23 Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. 24 Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
Kirkkokansaamme vaivaa paha puutostauti, koska sitä ei ole opetettu rukoilemaan. Moni ei edes tiedä mitä se käytännössä tarkoittaa. Lisäksi rukouksesta on paljon ihan vääriä käsityksiä. Rukous on valtava voimavirta, sille joka on päässyt käsittämään rukouksen mahdollisuudet ja sen käyttötarkoituksen.
Rippikoulu voi olla yksi syy siihen, että rukouksen salaisuutta ei tunneta. Rippikoulurukoukset jäävät vain teorian tasolle. Ne tulisi mennä käytäntöön ja perusasioihin. Oikea rukous edellyttää nimittäin sydämen avautumista Jeesukselle. Se ei ole vain isämeidän ulkoa osaamista. Eikä rukouspyyntöjen esittämistä. Oikea rukous on vuorovaikutusta, jossa olemme keskustelemassa Pyhän Jumalan kasvojen edessä. Emme siihen voi mennä, jollemme ole saaneet uskossa vastaanottaa sydämeemme Hänen rakkauttaan.
Voimme mennä Taivaalliselta Isältä pyytämään mitä tahansa, kunhan teemme sen Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimissä. Emmekä omissa nimissämme. Rukouksemme on ihmeellistä yhteistyötä Jumalan kanssa. Siinä meidän on tarkasti otettava huomioon sekin; kirkastaako asia myös Jumalan nimeä. Joten emme voi noin vain odottaa, että rukoukseemme vastataan, juuri niin kuin haluamme. Jokainen vastaus on silti aina valtava ihme.
On todella suuri ilo nähdä ja kokea miten kaikki asiat vaikuttavat niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Jumala on salattu Jumala ja rukous, evankeliumin ohella on Hänen suuria salaisuuksiaan, jotka hän tahtoo ilmaista omilleen.
Uskon rukouksen voimaan ja kirjoituksessani kyselenkin sitä, että tekisikö meille hyvää jos harrastaisimme Matiaksen mainitsemia liturgisia rukoushetkiä ennenkaikkea, että keskittyisimme rukoukseen määrätietoisesti. Se voisi viedä meidät lähempään keskusteluyhteyteen Jumalan kanssa, kuten Pekka kirjoittaa. Mitäpä ajattelette?
Meille vaimon kanssa ainakin teki erittäin hyvää kun nousimme aikaisin ja menimme rukoustapahtumaan seisemäksi aamulla. Joka aamu ei ole jaksettu sinne lähteä, mutta hieno alku se on aamulle. Jospa saisi unirytmin sellaiseksi, että pääsisi sinne joka arkiaamu.
Olli P,
Mitäpä olisi tapahtunut jos ihailemassasi islamilaisessa maassa olisit julkisesti kutsunut ihmisiä kristilliseen rukoushetkeen – tai juutalaiseen?
Muslimeista ei todellakaan kannata ottaa mallia.Ehkä kristittyjen ennemminkin kannattasi ottaa mallia paastoon ortodoksisesta kirkosta, ei vierailta uskonnoilta. (http://www.ortodoksi.net/index.php/Paastos%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t_ortodoksisessa_kirkossa)
Tässä on hyvän kirjoituksen jälkeen ollut myös monta hyvää kommenttia. Olen itse tehnyt yli kolmekymmentä vuotta kokoaikaista hengellistä työtä jossa päasia on ollut rukouksen ja esirukouksen opettaminen. Myös 1970-luvun lopulta asti syntyneet kansainväliset esirukousliikkeet tulivat tutuiksi. Minulle tärkeää on ollut koettaa opettaa rukouksen ja esirukouksen erosta, yksityisen ja julkisen rukouksen erosta ja Jumalan etsimisestä hiljaisuudessa niin, ett Hänkin päsee sanomaan sanottavansa. Tämä ei ole minuímutkaista
(jatkuu) koska rukoileminen on Jumalan meihin luomisessa istuttama ”kyky”. Tämä on ilmaista touhua, jossa kuitenkin toteutuu elämän suurin mahdollisuus, saamme odottaa Herraa ja etsiä Häntä. Näin myös voimme löytää Hänet ja Hän saattaa kosketta meitä ja myös johdattaa meitä elämässämme.
Myös esirukous esivallan puolesta voi parhaimmillaan olla voimallaista. Koin tätä eniten silloin, kun kommunismi romahti ja Itä-Euroopan maat vapautuivat. Silloin esirukousliike oli pieni mutta dynaaminen. Olimme kolmensadan hengen porukalla Frankfurtissa yhden viikonlopun ajan rukoilemassa ja etsimässä Herraa. Yksi esirukoustaakkamme koski Romaniaa, joka oli ehkä pahin näistä kommunistidiktatuureista. Yhdessä pyysimme, että Jumala repisi Causecun alas valtaistuimeltaan. Tämä rukoushetki oli Jumalan kirkkauden kokemus, jonka muistan vieläkin. Kaikki tajusimme, että Causescun lähtölaskenta oli käynnissä. Kolmen kuukauden päästä joulun aikaan katsoimme rukousvastausta televisiossa uudelleen ja uudelleen. Jumala antoi ensin rukoustaakan ja vastasi itse antamaansa rukoukseen.
Ainoa Itä-Euroopan maa, jossa sitten oli oikea tässä yhteydessä hengellinen herätys oli juuri Romania. Kuitenkaan tämäkään herätys ei kestänyt kovin pitkään. Näin Itä-Eurooppa ajautui etsikkoaikansa ohi ja lännestä leviävöä materialsimi tukahdutti kaikki herätyksen alut.
Esirukousta ei kannata sekoittaa mihinkään sukkapuikkojen kalisteluun, vaan Jumala voi käyttää kansaansa myös pahan poistamiseen. Yleensä tietysti esirukous on esivallan siunaamista kun se on hyvä tai edes siedettävä. Rukoilemme esivallan puolesta, koska Jumala kehoitaa siihen, ei siksi onko se hyvä, vai huono.
Olli
Siunausta elokuussa alkavaan uuteen tehtävääsi
Lähetysseuran uutena Mekongin aluepäällikkönä!
Kirjoittaja
Olli Pitkänen
Olen maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Etelä- ja Kaakkois-Aasian Aluejohtajana. Kohdemaitani ovat Thaimaa, Myanmar, Kambodza, Laos ja Nepal. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista sitten kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista. Kaikki ajatukseni ovat tiukasti omiani ja omalla vastuullani, eivätkä välttämättä edusta työnantajani käsityksiä.
Olli
Kiitos hyvästä tekstistäsi!
On valitettavaa että erittäin pieni ateistinen vähemmistö on päässyt asenteelliseen diktaattorin asemaan ja syrjäyttämään luonnollisen rukouksen julkisesti kaikkien nähden.
Tässä olisi kansallemme oppimista jotta julkinen rukous jokaisella paikalla saisi luonnollisen asemansa niin ettei kenenkään mieleenkään tulisi nirpistellä nenäänsä kun vieressä rukoillaan.
Kamerunissa menimme erään prefektin toimistoon (aikoinaan mm. Pontius Pilatus oli prefekti) Menimme hoitamaan uuden seurakunnan prustamisen byrokratiaa. Siellä prefektin työhuoneesta noin neljänneksen valtasi iso pöytä jonka päällä oli koraani. Hänelle se oli aivan luonnollista että näin oli hänen virastossaan näkyi johtajansa uskonto. Keskustelut menivät asiallisesti ja hän toivotti meidän luterilaisen seurakuntamme tervetulleeksi alueelleen. Kaikki sujui erinomaisen ystävällisessä hengessä ja asiamme tulivat hoidetuiksi.
On surkeaa että maassamme häpeillään meidän luterilaista perinnettämme eikä pidetä rohkeasti meidän hengellistä perinnettämme esillä joka paikassa missä töitä teemme ja elämää on ympärillämme.
Sitä surkeampaa on että vaikka kirkollamme on julkisoikeudellinen asema ja vaikka julkisoikeudellisten laitosten pitäisi kaikessa toimia yhteistyössä, niin aina löytyy sellaisia änkyräateistisia juristeja jotka eivät näytä tuntevan julkisoikeuden alkeitakaan, vaan jotka milloin miltäkin pallilta yrittävät estää kirkon näkyvää ja julkista esilläoloa kaikissa julksisissa laitoksissa kouluista muihin yhteiskuntamme palvelupisteisiin.
Ilmoita asiaton kommentti