Kun hevonen kukoksi kutistui

Lukijani.

Kun tietämys lisääntyy, se johtaa jossakin vaiheessa muutokseen. Raamattukaan ei siksi ole sama käännöksestä toiseen. Otan esiin eläimiin liittyviä yksityiskohtia, joissa vuoden 1992 käännös (KR92) eroaa vuoden 1933 käännöksestä (KR33). Jumalanpalveluksiin muutokset eivät juuri vaikuta: Saarnaajan kirjan kohdan voi kuulla kerran kolmessa vuodessa.

On mahdollista, että jo rippikoulussa muistutettiin Saarnaajan kirjan 12. luvun alusta: ”Muista Luojaasi nuoruudessasi.” Sitten saarnaaja siirtyy vanhuuden vaivoihin. Lihasten heikkous, hampaiden irtoaminen, silmien hämärtyminen, kuulon huononeminen, yöunien lyheneminen… Jakeessa 5 on selvä ero. KR33 toteaa, että ”heinäsirkka kulkee kankeasti.”

Niin käy ylensyöjälle! Nimittäin KR92 mukaan ”heinäsirkka ahmii vatsansa täyteen.”

Astetta isompi muodonmuutos löytyy Sananlaskujen kirjasta. Hevosesta on yllättäen sukeutunut kukko. KR33 mukaan ”neljä komeasti kulkee”, joista yksi on ”hevonen, solakkakylki” (30:29,31). Mutta KR92 näkee, että leijonan, kauriin ja kuninkaan rinnalle onkin astunut ”pää pystyssä kulkeva kukko.”

Siis Pietaria hiilivalkealla varoittaneelle kukolle Kukko

(Luuk. 22:60-61) on nyt löytynyt esikuva Vanhan testamentin puolelta.

 

Eräässä eksegetiikan oppikirjassa on esimerkki hankalasti tulkittavasta heprean sanasta. Profeetta Aamos näyttää tehneen kirjassaan oudon kysymyksen. KR33 käänsi sen näin: ”Juoksevatko hevoset kallioseinää, kynnetäänkö sitä härjillä.” (6:12) Vastaus on selvästikin ei.

Mutta niin kummalta kielikuva on tuntunut, että kaikenlaisia kopiointivirheitä on pohdittu syypääksi ajatuksen hämärtymiseen. Luotan siihen, että KR92 on kirkastanut kuvaa oikeaan suuntaan. ”Eiväthän hevoset juokse pitkin kalliolouhikoita? Ei kai härillä kynnetä merta?” Heprean kielessä kun voidaan Suomen kielen tavoin kyntää yhtä lailla peltoa kuin merta.

Psalmin 144 lopussa kuvataan monin tavoin yltäkylläisyyttä. Kansa voi olla erittäin ylpeä pojistaan ja tyttäristään. Myös viljaa ja lampaita riittää. Mutta jae 14 on tulkittu uudelleen. KR33: ”Meidän härkiemme kuormat ovat runsaat.” KR92: ”Lehmämme ovat lihavia ja tiineitä.”

Painavat viljavankkuritkin on osuva kuva. Mutta asiayhteys tukee asian uutta ymmärtämistä karjan koon kasvamiseksi.

Sinun

Harmaa rovasti

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Jos ”samaa sukupuolta olevien parien avioliitto ja vihkiminen ovat luterilaisen teologian mukaisia”, silloin tuo teologia on Raamatun luomisjärjestyksen ja uskonpuhdistaja Martti Lutherin opetuksen vastaista. Olisiko siis rehellistä ihan tietoisesti ilmoittaa, että kirkko sanoutuu irti Raamatun opetuksesta? Samalla on syytä harkita ”evankelis-luterilainen kirkko” -ilmaisun korvaamista jollakin muulla.

    • Hillberg: ”Olisiko siis rehellistä ihan tietoisesti ilmoittaa, että kirkko sanoutuu irti Raamatun opetuksesta?”

      Ei kai emerituspiispa voi semmoista mennä tekemään, vaikka se toivottavaa olisikin?

  2. Jeesus sanoi: ”Joka ei ole Minun kanssani, se on Minua vastaan, ja joka ei Minun kanssani kokoa, se hajottaa” (Mt.12:30). Ihmismielen maailmaa hallitsee joko Jumalan Valtakunta, Jumalan Pyhä Sana tai sielunvihollisen valtakunta ja se ohjaa myös omien ihmistensä mielipiteitä.
    Jumalan Valtakunta voittaa aina ja lopullisesti (Ilm.21:1-7, 9-26). Ja näissä ajan taisteluissakin olemme Jeesuksessa voittajia (Rm.8:22-39). Jeesus polki Golgatalla sielunvihollisen pään, joten sielunvihollinen on jo hävinnyt ja tappion kärsinyt (Kol.2:13-15). Sillä on enää vähän aikaa täällä pitää valheen orjinaan ihmisiä ja sitten se vie kadotukseen ne, jotka eivät ota vastaan rakkautta totuuteen, voidakseen pelastua (Tess.2:7-12). Mutta tänään on vielä armon päivä, tänään voi vielä löytää armon avuksensa oikeaan aikaan Jeesuksen luona. Suosittelen lämpimästi!

  3. Mielenkiintoista on seurata miten kirkon korkein johto oikein taistelee murentaakseen kansan moraalin. Ennen kirkkoa pidettiin yhteiskunnan selkärankana.Nyt se pyrkii murentamaan tämän selkärangan.Näin toimien se tekee itsestään naurettavan ja samalla vastenmielisen. Juuri niiden mielessä, joita tahtoo kosiskella. Jostakin syystä ; ilmeisesti Jumala on sokaissut nämä poloiset. Aivankuin Syyrialaiset sotilaat, joiden tehtävänä oli pidättää profeetta Elisa.
    Ehkäpä jonain päivänä johdonkin silmät avautuvat. Saattaapi siinäkin käydä yhtä köpelösti kuin syyrialaisille. Eihän tuo itsepetoksessa eläminen mitään uutta ole kirkon elämässä. katselin juuri Lutherin kirjaa:Tienviittoja s.324 ja luin siitä : ”Kaste ei voi sinua auttaa jollet kunnioita sitä ja pidä sitä puhtaana. Vaikka sinulla on kristityn nimi, itse Kristuksen olet hyljännyt, eikä sinulla ole muuta kuin kristillinen ulkokuori, jolla petät itsesi.”

  4. Voi Heikka parkaa! Ei Luther irtaantunut aikansa uskonnollisista käsityksistä siksi, että olisi hylännyt Jumalan Sanan! Heikan vertaus on ontuva. Nyt kirkko irtaantuu Jumalan Sanasta mukautuakseen tämän maailman käsityksiin, jotka ovat Raamatun vastaisia.

    Ei sitä millään uskoisi, että Suomen kirkko on mennyt luopumuksessaan näin pitkälle. Varmaan monet herätysihmiset kirkon sisällä murehtivat tästä kaikesta.

  5. Hei Juha, Kiitos asiallisesta vastauksesta !. En kyllä mielestäni vienyt tuota kysymystä sivuraiteelle kun keskustelimme siitä että pystyykö kukaan ihminen täysin arvioimaan tai tietämään sitä, että mika on Jumalan tahto ja täysin hänen mielensä mukaista ?.

    Jos oikein ymmärsin niin sinun mielestä joillekin ihmisille tämä olisi mahdollista, eli tietää tuo täysin oikea Jumalan tahto ja että mikä on täysin Jumalan tahdon mukaista toimintaa ?.

    Jos näin on niin ehkä voit kertoa että keitä olisivat nuo lähes ”messiaaniset” ihmiset joilla on tuo täysi tieto Jumalan tahdosta ?

    Otit itse esimerkkinä tälläisestä ihmisesta raamatun Daavidin, että juuri hän tiesi mikä on Jumalan tahto ?. Kun raamatussa kerrotaan että hän toteutti Jumalan tahdon, niin raamatussa myös kerrotaan että Daavid oli melkoinen sotaurho joka tappoi sodissa monia tuhansia ihmisiä ja myös surmasi koko Saulin suvun, jottei siitä kukaan nousisi häntä vastaan.

    Eli raamatun kirjaimellisen tulkinnan mukaan Jumala siis piti / pitää (?) oikeudenmukaisena surmata myös kaikki viattomat suvun lapset ja aikuiset vain siitä syystä että surmaaja pelkää heidän nousevan häntä vastaan ?.

    Tähän et nyt Juha kommentoinut mitenkään, mutta omana kommenttina on, että en usko että Jumala pitää oikeudenmukaisena surmata viattomia lapsia tai aikuisia tai myöskään kohdella jotenkin erilailla hänen luomiaan homoseksuaalisia lähimmäisiä.

Jouni Parviainen
Jouni Parviainen
Olen palvellut pääosan työurastani sotilaiden pappina. Eläkkeelle jäätyäni katselen blogissani maailmaa lyhyinä silmäyksinä (mottona "bona, bene, breviter", noin 2000 merkkiä). Teen sen milloin asiantuntemukseni pohjalta milloin pelkällä tunteella. Käytän jäsentelyn punaisena lankana teemaa Kirjeitä Harmaan rovastin hyllystä.