Kukan kaunista juhannusta

 

Juhannus on keskikesän juhla.  Juhla viittaa Johannes Kastajan syntymään, joka tapahtui puoli vuotta ennen Jeesuksen syntymää jota vietämme jouluna.

Luonto on kauneimmillaan. Kukkia on ympärillämme runsain määrin.  Kasvillisuus on vihreää ja kukat loistavat väreissään.  Olen onnellinen kahdestaan rakkaani Coletten kanssa eläessämme kauniin luonnon ympäröimänä.

Useamman hellepäivän jälkeen oloni on kotoisa, koska sellainen oli jokapäiväistä Kamerunissa asuessamme.  Siellä toki sadekausina satoi paljon ja se antoi luonnolle kasvuvoimaa.  Kaikki rehevöi voimakkaana.

Täällä Suomessa moni kaipaa sateen virviottavaa vesiryöppyä jotta pellot saisivat kasvuvoimaa.  Vanha sanontahan sanoo, että kaikki mikä sataa ennen juhannusta sataa suoraan laariin.

 

LAUANTAI 26.6.2021

Juhannuspäivä eli Johannes Kastajan päivä

Tien raivaaja

Ensimmäinen lukukappale: Jes. 45:8–12

Jesajan kirjan kohta puhuu veden tihkumisesta, sen pisaroinnista, sen elämää antavasta voimasta. Tällaisena se on mitä parhain kuvaus meidän pyhän kasteemme elämää luovasta ja ylläpitävästä voimasta.  Kasteen vesi yhdessä Jumalan sanan virvoittavan rakkauden lämmön kanssa luo mieleemme elämän, uskon ja toivon. Saamme nousta kuin keväinen oras. Saamme kukoistaa kuin kesäinen kukka. Saamme iloita kuin keskikesän auringonpaisteen ja suloisen lämmön keskellä ilomme on suuri.

Vihmokoon taivas,
virratkoon oikeus ylhäältä pilvistä,
avautukoon maa ja kasvakoon pelastuksen hedelmää
ja versokoon vanhurskaus!

Jumalan oikeus eli Jumalan vanhurskaus annetaan meille kasteen lahjana. Tämän lupauksen antoi jo Jeesus kasteelle tullessaan: ”Näin meidän sopii täyttää koko vanhurskaus.” Tämä lupaus on yhä edelleenkin voimassa. Yhä edelleenkin meidät liitetään Kristukseen ja valkoinen kastepuku, vanhurskauden vaate,  muistuttaa kasteen antamasta Jumalan vanhuskaudesta. Niinpä saamme rohkein mielin luottaa tulevaisuutemme Jumalan hyviin ja turvallisiin käsiin ja iloita Jumalan lapsen oikeudesta.

Niin kuin kukista kasvaa hedelmiä, niin myös meidän elämämme saa iloita kasteen antamasta Pyhän Hengen lahjasta. Hän on meidän turvamme koko elämämme ajan ja hänen johdossaan saamme turvallisesti kasvaa Jumalan ihmisinä tietäen, että Jumala itse antaa sadon ja kypsyttää hedelmät.

Hedelmät kasvavat puussa itsestään kunhan vain kukkia ei revitä irti puun yhteisestä ravinnosta ja elämän yhteydestä. Näin myös Pyhän Hengen hedelmät annetaan Kristus -puun yhteydessä eli Jumalan kansan eli kirkon yhteydessä elämäämme Jumalan hoidossa ruokkiessamme.

 

 

Tässä lukukappaleemme

 

Jes. 45:8–12

Vihmokoon taivas,
virratkoon oikeus ylhäältä pilvistä,
avautukoon maa ja kasvakoon pelastuksen hedelmää
ja versokoon vanhurskaus!
Minä, Herra, olen tämän luonut.
    Voi ihmistä, joka riitelee luojaansa vastaan,
voi ruukunsirpaletta sirpaleitten joukossa!
Sanooko savi muovaajalleen: ”Mitä sinä pystyt tekemään?”
Sanooko teos tekijälleen: ”Ei sinulla ole taitajan kättä.”
Voi sitä, joka sanoo isälle: ”Sinäkö muka pystyit siittämään?”
ja äidille: ”Sinäkö muka synnytit?”
    Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä,
hän, joka on Israelin luonut:
– Tekö vaatisitte minut tilille lapsistani,
tekö antaisitte minulle neuvoja ja ohjeita
omien kätteni töistä?
Minä tein maan
ja loin ihmisen sitä asumaan.
Minä levitin käsilläni auki taivaan
ja käskyilläni ohjasin sen joukkoja.

  1. Matias Rot:””Ihmettelen mistä historian huuhaajutuista olet saanut väitteen, että meidän kansankirkkomme muka olisi jotain muuta kuin aikaisemman hallintomallin valtiokirkkomme.””

    Onko mielestäsi ”huuhaata” se että suomessa oli katolinen kirkko ja sen varat ja rakennukset ryöstettiin ja muutettiin luterilaiseksi kirkoksi?

    Eivätkö kaikki suomalaiset olleet katolisia ennen tuota? Eikö suomen valtiokirkko ollut katolilainen ja eikö näin ollen tämä uusi uskonto, luterilaisuus, vastustanut valtionkirkkoa ja lakkautti sen?

    • Ari

      Olisi hyvä jos voisit joskus tutkia Katolisen kirkon liturgiaa ja myös heidän katekismustaan, jotta pääsisit mielikuvituksellisista kuvitteluistasi ja saisit todellisuuspohjaa ajatuksillesi.

      Sinulla kuitenkin vaikuttaa olevan halua keskustellla asioista. Saisit näistä keskusteluista enemmän irti kun sinulla olisi edes vähäsen pohjatietoa, niin että kysymyksesi tulisivat selvemmiksi ja välttyisimme tyhjän jauhamisesta.

  2. Ari

    Mistä kummasta tempaat huuhaaväitteistäsi. Miksi mieletön syytöksesi ryöstämisestä. Onko historian numerosi koulutodistuksessasi ollut neljä vai viisi?

    Etkö hyvä ihminen ymmärrä mitään historian jatkumosta ja kulttuurien kehityksestä. Meidän kirkkommehan on koko ajan ollut sama kirkko.

    Otetaanpa esimerkiksi Sipoon seurakunta. Kun valtiopäivät olivat päättäneet, maamme siirtymisestä luterilaiseen oppiin, niin Sipoossa jatkui sama liturgia ja samat saarnat saman papin toimittamina samassa Sipoon kirkossa ja saman seurakunnan läsnä ollessa kuin aikaisemminkin ja kaikki hoidettiin tasan tarkkaan niin kuin ennenkin.

    Sitten kahdeksan vuotta myöhemmin, kun valtion byrokratia oli ehtinyt niin pitkälle, niin tuolle samaiselle papille lähetettiin uusi valtakirja virkaansa, jota hän oli hoitanut jo vuosikausia. Tuossa valtakirjassa hänet, joka aikaisemmin oli saanut pappisvihkimyksensä ennen tuota valtiopäivien päätöstä katolisen kirkon perinteisen kaavan mukaisesti, ilman mitään lisukkeita valtuutettiin hoitamaan tuota virkaansa luterilaisena pappina.

    Joten tämä sinun mielikuviteksellisen kuvitelmasi ja päättömän väitteesi kumoamiseksi.

    • Matias Roto siis väitätkö että luterilainen kirkko on sama kirkko katolilaisen kirkon kanssa, eikö tämä väite kuulosta ”päättömältä”?

      Onko niin katolisen ja luterilaisen kirkon maanpäällinen johtaja paavi?

    • Ari

      Sanontasi ”päättömän väitteesi” kohdalla tuot jälleen esille, ettet tiedä alkeitakaan kirkkokuntien kehityksen historiasta, tarkoitusperistä etkä teologiasta.

      Luepa tämä Augsburgin tunnustuksen teksti huolella ja heitä väärinkäsityksesi romukoppaan ihan lopullisesti.

      Esipuheessa kerrotaan meidän

      Y H T E I S E S T Ä

      uskostamme ja uskonnon harjoituksesta.


      —- Sitten on myös tarkoituksena, että molempien osapuolten mielipiteet ja näkökannat tässä uskonasiassa tulisivat kuulluiksi, ymmärretyiksi ja punnituiksi keskinäisessä rakkaudessa, lempeydessä ja ystävyydessä, jotta näissä asioissa –— saataisiin aikaan yksinkertainen ja totuudellinen ratkaisu ja kristillinen sovinto, niin että meidän keskuudessamme tulevaisuudessa yksi ja sama, aito ja tosi uskonnon muoto saisi olla käytössä ja harjoituksessa. Toivomme on, että niin kuin me elämme ja taistelemme yhden ainoan Kristuksen alaisina, me voisimme myös elää yhdessä ja yksimielisinä yhdessä ainoassa kristillisessä kirkossa.

      Näin esipuheessa uskontunnustuksen tarkoituksesta

      Ja yhteenvetona todetaan

      Tässä ovat esitettyinä meidän oppimme pääpiirteet. Siitä voidaan todeta, ettei siinä ole mitään, mikä on ristiriidassa Raamatun tai katolisen kirkon tai Roomankaan kirkon kanssa, sikäli kuin kirkon oppi on isien kirjoituksista meille tunnettua.

    • Ari

      Paavi on katolisen kirkon piispoja yhdistävä ja sitä kautta koko kirkkoa yhdistävä viranhaltija.

      Suomen kirkko on organisaationa eri yhteisö, mutta se ei silti merkitse että me uskon kannalta olisimme eri kirkkoja, koska me molemmat olemme yhden kasteeen välityksellä yhdistetty yhteen Kristuksen ruumiiseen. Koska Kristus on yksi, niin myös kirkko on yksi.

    • Matias Roto sanot ettei katolilaisien ja luterilaisien välillä ole mitään ristiriitaista Raamatun sanan kanssa, miten näet ”keskinäisen rakkauden” toteutuneen?

      Ajatteleppa pohjois-irlantia esimerkiksi?

      Ei mustaa saa valkoiseksi väittämällä toistrn olevan aina ja kaikessa väärässä.

    • Ari

      Pohjois-Irlannin erityinen poliittinen tilanne on hyvin pitkäaikaisen ja monisyisen kehityksen tulos.

      On tehty kansainvälinen tutkimus sotien syistä. Yli 1300 sodasta löytyi riittävää materiaalia sen todellisen luonteen ymmärtämiseksi.

      Lopputulos oli että vain noin seitsemän prosenttia noista kaikista sodista syynä oli uskonto, näistä noin neljä prosenttia islam oli mukana ja kaikki maailman muut uskonnot olivat noin kolme prosenttia.

      Joten väitteesi että uskonto muka aiheuttaisi sotia osoittautuu alkuperäisen keksijänsä ateistisen mielenlaadun tuotteeksi. Enempää siinä ei ole perää kuin hänen omat luulonsa.

    • Ari

      Kun kasteen välityksellä ihminen on saatettu opetuslapseksi, niin sitten alkaa opetus. Pyhä Henki huolehtii kirkkonsa valistamisesta koko ajan. Suosittelen siis sinullekin säännöllistä osallistumista kirkon kokoontumisiin, että sinäkin pääset osalliseksi tästä koko elämän pituisesta yhdessä kasvamisesta yhteisen kirkon yhteisessä elämässä. Näin saa huomata että koko elämä on uuden oppimista ja edelleen kasvamista.

      Sisäisessä kasvamisessa on voimassa sama sääntö kuin karavaanin keralla kulkemisessa: Se joka ei mene eteenpäin, taantuu.

      Joten ehdottamasi rakkauden toteuttaminen toteutuu käytännössä juuri siinä että porukka pitää yhtä.

  3. Seppo

    Puhut Golgata nimestä ja liität siihen numeroilla leikittelyä.

    Numeroarvo 186 tulee Golgata -nimen kreikankielisestä muodosta.

    Arkikäytössä olevassa arameassa se on 467

    ja pyhien tekstien hepreassa se on 466.

    Juutalaisessa yhteisössä nimenomaan arameankielinen muoto olisi lähinnä arkisia olosuhteita oleva nimimuoto, mistä pitäisi lähteä likkeelle.

    Golgatan paikannimi ei viittaa mitenkään juutalaiseen kalenteriin, joten kaikki leikittelyt muihin viittaamiisi sanoihin eivät kerro kyseessä olevasta tekstistä mitään lisäarvoa antavaa informaatiota.

    Erilaisten kalenterien yhteensovittamisen antamista vaihtoehdoista pidän erään ranskalaisen tutkimuksen pohjalta parhaana vaihtoehtona 7.4.31 päiväystä suurimman todennäköisyyden mukaisena ratkaisuna.

    Kaikki puheesi joistain tähtitieteellisistä jutuista eivät liity mitenkään Golgatan tapahtumaan.

    • Numeroarvo 186 tulee Golgata -nimen kreikankielisestä muodosta.

      Luulitko etten tiennyt.? Eikö Ut ole kreikkaa? Oletko havainnut että 186 vastaa nimen oman myös sanaa paikka eli Maqom ja huomaatko että JHVH:n (auringon) luvun 10565 numeroiden neliöiden summa on sekin 186? (10^2+5^2+6^2+5^2=186)

      Gulgaloth:n taustalla on heprean sana gilgul eli ympyrä ympyrä ja sana
      on mukana mm nimessä Gilgal, joka oli kalentereihin liittyvä kivikehä, joka muuttui paikannimeksi.
      Jeesus oli Goglatalla kirjaimellisesti otettuna 6 tuntia, jossa on 21600 sekuntia ja luku 2160 liittyy astronomiaan. (Geometrisessa 12 kulmaisessa ristissä on kulmia 2160 astetta 6 tuntia jakaa päiväympyrän kahteen osaan ja jaka on 180 astetta. Nyt 180 kuukautta on täsmälleen kesto joka s o v i t t a a aurinkoprekession ja kuuprekession eron. 2160 vuoden prekessiojaksossa aurinko vaihtaa kevätpäiväntasauksessa tähtikuviota.
      Aurinko on Isä ja Kuu on Poika ja Maa on Äiti. Zeitgeist on oikeassa.

    • Seppo

      Numeroleikittelysi ei anna mitään todellista lisäarvoa Golgatan tapahtuman kertomukseen.

      Tämä on kertomuksen varsinaisen sanoman kannalta ratkaisevaa.

      Numeroleikittelysi on toki erinomaista ajatusleikittelyä ja kaiken lisäksi mielenkiintoisia kombinaatioita esiin nostavaa, mutta siitä ei ole apua tekstin sanoman kannalta, koska mainitsemasi laskelmillasi ei ole mitään kosketuskohtaa ristin työhön.

      Ps. Aikoinaan erään esimieheni poika teki hyvin nuorena väitöskirjan matematiikasta. Siinä oli aluksi noin sivun verran selitystä missä mennään ja lopussa lähes saman verran maininta johtopäätöksistä. Loput tuosta noin 30 sivun teoksesta oli yksi ainoa matemaattinen yhtälö, joka sanoi kaiken oleellisen tuon väitöskirjan upeasta ongelman ratkaisusta.

      Tuota väitöskirjaa oli upeaa lukea. Se oli kuin hyvin hiottu timantti. Matematiikkaa parhaimmillaan.

    • Matias, esittämäni numeraalit astronomiaan liittyvät faktat ovat mukana Gulgalot-kertomuksessa halusitpa tai et. Ei niitä sinne sattumalta tai ilmantarkoitusta ole koodattu. Ristillä näyttäisi siis olevan muutakin sanomaa kuin vain uskontunnustuksessa ilmenevä. Rististä:

      ’Stauros’ eli risti on gematriselta arvoltaan 1271 ja tämä on sama kuin η γνωσις (hee gnoosis eli tieto). Tämäkin yhteensattuma todella kristillisessä kontekstissa!
      Nyt tämä arvo 1271 on myös kolmannella samaan asiakokonaisuuteen kuuluvalla sanonnalla ho kleronomia hagia eli ’pyhien perimätieto’. Siis suomeksi: Pyhillä eli luultavimmin essealaisilla oli perimätieto stauroksen gnostisesta merkityksestä. Tämä merkitys kuuluu pyhän geometrian piiriin ja aukeaa kun 12 kulmainen säännöllinen risti saa ympärilleen samanpinta-alaisen lisän ympärilleen piirretystä suorakaiteesta, jonka ’longinus’ eli diagonaali halkaisee. Nyt sisään jää kaksi suorakulmaista kolmiota suhteissa 3:4:5 ja 5:4:3. Nyt 543+345=888 eli Iesous.
      Oikea gnosis rististä on siis tietoa sen geometrisista ominaisuuksista astronomiaan sovellettuina. Tässä astronomiassa tapahtuu interkalaktiivinen ’sovitus’ kun kalenterit sovitetaan yhteen, se on siis myös ’synnin’ sovitus, sillä hamartia oli polulta poikkeamista ja vuoden almanakka oli siis alkanut poiketa oikean vuosikierron polulta ja ylipapin piti sovittaa se takaisin kohdalleen…Ammoin papit tekivät sovituksen jopa vuosittain suurena sovituspäivänä, mutta Jeesus-narraatio teki kertakaikkisen sovituksen, joka pitäisi allakan kohdallaan ainakin 240 vuotta.

    • Seppo

      Mielenkiintoisia ajatuskuvioita sinä kehittelet, mutta mielestäni ne eivät vähimmässäkään määrin kuulu ristin sanomaan, vaan ovat vain lennokkaita mielikuvituksen tuotteita, joskin siinä mielessä nerokkaita, että niillä on kosketuskohtaa itse siihen peruskertomukseen jonka varaan ne on rakennettu.

      Vaikka ne ovatkin lennokkaita ajatustuotteita, niillä ei kuitenkaan voi todistaa mitään. Ne siis eivät sisällä mitään sellaista, jonka varaan voidaan rakentaa, vaan ne ovat enemmänkin kuin koristeita, joilla voidaan tuoda lisäkuvioita varsinaisen perustavan kertomuksen mausteeksi, mutta ei itse kertomuksen sisällöksi.

    • Matias, eivät nämä esittämäni jutskat ole minun lennokkaasti kehittelemiäni ajatuskuvioita vaan niiden takana ovat luultavimmin Aleksandrian yliopistossa opiskelleet nerokkaat gnostiset heprealaiset ’kalastajat’ eli juurikin Vesica -Pisciksen ominaisuuksien tuntijat. (265:153…)
      Eikä niitä ole kehitetty pääsiäiskertomuksen varaan vaan pääsiäiskertomus on rakennettu niiden varaan eli asia on juuri päinvastoin kun Matias uskot.

    • Seppo

      Teoriasi pääsiäiskertomusten ja noiden tarinoittesi välisestä suhteesta on historian todellisuuden väärin päin selittävä, ikään kuin Hitlerin hyökkäys NL:oon olisi ollut innoituksen lähde Napoleonin Venäjän reissulle.

    • Että jouduit sitten turvautuman Matias natsikorttiin 🙂
      No tarkoittamaasi kronologiasta ns. klaffivirhettä ei havainnoissani ole , sillä pääsiäiskertomus ja sen sisältämä numeriikka ovat saaneet kirjallisen muotonsa kuhunkin tekstiin tietysti samanaikaisesti ja gnostilaiset numerot olivat historiallisessa mielessä käytössä jo ennen Jeesuksen aikaa; sitten sitä harrastivat mm. Napoleonin vapamuuraritiedemiehet, joten kyllä Napoleon oli ennen Hitleriä 🙂

    • Seppo

      Tarkoitukseni ei ollut käyttää ”natsikorttia” vaan kertoa ainoastaan oikean historiallisen aikajärjestyksen merkitystä menneiden aikojen tapahtumien kehityksen ymmärtämiseksi. Noiden kahden itään päin hyökänneen johtajan aikaero on suunnilleen samaa luokkaa kuin puhumiemme ilmiöiden aikaero.

      Vaikka gnostilaisuutta alkoi kehittyä jo toisella vuosisadalla ja niinpä ensimmäisiä kirjoituksia sitä vastaan kirjoitettiin jo tuolloin, niin vasta 200-luvulla se tuli niin merkittäväksi, että sitä vastaan alettiin taistelemaan määrätietoisemmin, ensiksi kristityt kirkon isät ja sitten kreikkalaiset platonismin kannattajat. Näin tuo aatesuunta hävisi näyttämöltä ja pirstoutui pienemmiksi sirpaleiksi, joista osa hiipui kokonaan ja osa kituutti jopa keskiajalle saakka.

      Käsitteenähän sana gnostilaisuus on vasta 1600 -luvulla keksitty nimike eikä se ole kaikkein onnistunein nimitys tuon vanhan ajan aatesuunnan luonnehdintaan.

    • Ne piirteet, joista tässä on kyse, ovat voineet olla jo siinä gnostilaisuudessa, jonka professori Scholem johtaa ajalta n. 800 eKr. Esim. Gematriaa kun näet käytti jo kuningas Sargon II, joka sattui olemaan historiassa ensimmäinen joka todistetusti käytti gematriaa.

  4. Numeroarvo 186 tulee Golgata -nimen kreikankielisestä muodosta.

    Luulitko etten tiennyt.? Eikö Ut ole kreikkaa? Oletko havainnut että 186 vastaa nimen oman myös sanaa paikka eli Maqom ja huomaatko että JHVH:n (auringon) luvun 10565 numeroiden neliöiden summa on sekin 186? (10^2+5^2+6^2+5^2=186)

    Gulgaloth:n taustalla on heprean sana gilgul eli ympyrä ympyrä ja sana
    on mukana mm nimessä Gilgal, joka oli kalentereihin liittyvä kivikehä, joka muuttui paikannimeksi.
    Jeesus oli Goglatalla kirjaimellisesti otettuna 6 tuntia, jossa on 21600 sekuntia ja luku 2160 liittyy astronomiaan. (Geometrisessa 12 kulmaisessa ristissä on kulmia 2160 astetta 6 tuntia jakaa päiväympyrän kahteen osaan ja jaka on 180 astetta. Nyt 180 kuukautta on täsmälleen kesto joka s o v i t t a a aurinkoprekession ja kuuprekession eron. 2160 vuoden prekessiojaksossa aurinko vaihtaa kevätpäiväntasauksessa tähtikuviota.
    Aurinko on Isä ja Kuu on Poika ja Maa on Äiti. Zeitgeist on oikeassa.

    • Seppo

      Juttusi on tullut kahteen kertaan.

      Oleellisen sanoin jo edellä.

      Olen tietoinen, että hallitset sekä kreikan että heprean. Tässä annan sinulle myönteisen tunnustuksen.

      Samaten olen myös huomannut sinun lukeneisuutesi. Kerran mainitsit ohimennen, että sinulla on noin 3000 kirjaa kotikirjastossasi.

      Tässä vielä yksityiskohta. Auringon nousun paikka liukuu koko ajan vähäsen. Niinpä esimerkiksi horoskooppien satuilujen eri tähtikuvioiden mukaiset auringonnousut ovat noin kaksi ja puoli vuosituhatta myöhässä. Silloin noin puoli vuosituhatta ennen Kristuksen syntymää aurinko on noussut noiden tähtikuvioiden alueelta.

      Planeettojen kiertoradat on pystytty laskemaan noin vuodesta 2 100 eKr. alkaen. Siihen mennessä oli jo saatu riittävästi kirjallista tietoa erilaisista taivaankappaleitten liikkeistä, jotta niistä muodostui selkeä kokonaiskuva tähtien ja niiden liikeradoista toinen toisiinsa nähden maan näkökulmasta katsoen.

    • Pyysin poistaman toisen postauksen. Matias, en minä hallitse kreikkaa juuri lainkaan enkä hepreaa kuin hieman, mutta osaan toki käyttää lähteitä.
      Minun jutuillani ei ole mitään tekemistä horoskooppien kansa ja puhuessani prekessioista minähän kiinnitinhuomiota juuri sen huojunnan aiheuttamista auringon aseman siirtymistä päiväntasauksissa suhteessa taustan tähtikuvioihin, eli opetit taas kanaa munimaan.

    • Seppo

      Minä puolestani kerroin vain milloin noiden taivaankappaleitten ratojen laskemiseen asti päästiin tähtitieteessä.
      Horoskoopit liittyvät siten noihin tähtikuvioiden ja auringonnousun paikkaan tähtitaivaalla, että siellä olevien ajankohtien määrittely perustui ainoinaan juuri tähän ilmiöön, että aurinko nousi juuri noiden tähtikuvioiden kohdalta noin viisisataa vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Pyrkimykseni siis oli jatkaa keskustelua näistä kohdista, joihin olit viitannut.

    • Koin tarkoituksesi tehdä ns. Red Herring eli kiinnittää huomio pois siitä, mitä varsinaisesti olin esittänyt.

    • Seppo

      Tahdon myös antaa tunnustusta siitä että hallitset lähteiden käytön.

      Omalta puoleltani voin todeta, kreikan ja heprean osaamistani olen jatkuvasti pitänyt yllä jo 1960-luvulta asti. Nyt viime päivinäkin olen esimerkiksi seurannut kreikankielisiä uutisia ja lukenut kreikankielisiä tekstejä. Hepreaa olen pitänyt yllä aktiivisesti valmistellessani nyt jo kolmatta kirkkovuotta blogejani Vanhan testamentin teksteistä, joida olen järjestelmällisesti valmistellut sekä alkukielellä että monilla käännöksillä ja kommentaareilla tutkien. Lisäksi tässä parin-kolmen viime viikon sisällä olen nauttinut Raamatun heprealaisesta tekstistä 1. Moos. 1:1 alkaen 2. Kuningasten kirjan loppuun asti ehtien.

    • Hienoa että jaksat. Sinulla olisi siis myös täydet edellytykset tutkia noihin kieliin Raamatussa kätkeytyvää gematrista informaatiota. Saattaisit todella yllättyä.

    • Seppo

      Olen jo pitkän aikaa tuntenut gematrian olemassaolon, mutta myös sen rajoitukset ja sen mihin se soveltuu.

      Jo 1960 -luvulla keskustelin erään erittäin oppineen ja hienostuneen juutalaisen herrasmiehen kanssa pro gradu työtäni tehdessäni, mitä mahdollisuuksia minulla olisi käyttää heidän oppineisuuttaan hyväkseni oman tutkimuskohteeni osalta. Hyvin selkeästi perustellen hän toi esille heidän gematriaa sisältävän tuotansa ja kertoi sen merkityksestä juutalaiselle elämänmuodolle, mutta samalla hän selkeästi antoi ymmärtää, ettei sen metodinen ote sovellu sen aiheen käsittelyyn, jota olin työstämässä.

      Jo tuolloin sain oppia gematriasta sekä sen vahvuudet että sen metodiset rajoitukset.

    • ”Olen jo pitkän aikaa tuntenut gematrian olemassaolon, mutta myös sen rajoitukset ja sen mihin se soveltuu.”

      Ei gematriaa tarvitse itse operoiden soveltaa eli sen ei tarvitse olla subjekti. Mutta sen raamatullisia ilmentymiä voi toki tutkia objekteina ja siihenhän Jeesuskin ymmärtäväisiä kehottaa.

    • Seppo

      Puhuin gematriasta menetelmänä tekstin ymmärtämiselle tai työstämiselle.

      Jossain sosiologisesti eristäytyneessä tilanteessa, kuten juutalaisessa ghetossa, se saattoi tarjota mitä suuremmoisimman menetelmän kehitellä ajatusrakennelmia, jotka olivat luovempia kuin tuhran päiväunelmat antaen älyllistä mielen aktiviteettia ja samalla auttoivat harrastajaansa opetettelemaan lukemaansa Raamatun tekstiä kirjain kirjaimelta tekstiin pysähtyen ja näin sen jokaisen ”kiven ja kannon” tarkain kääntäen päästä todella syvälle Jumalan sanan tutkimisessa, mutta jossakin tekstin historiallisen ymmärtämisen käytössä olevaksi historiallisen lähteen veroiseksi välineeksi se ei alkuunkaan sovi, vaan pahimmillaan johtaa ajatuskulun pois arkirealismista vain teoreettisen rakennelman pystyttämiseen, jolla ei ole mitään vastinetta jokapäiväisen elämän arkitodellisuudessa.

    • Matias, olen gematrian arvosta historiallisessakin mielessä kansasi jyrkästi eri mieltä. Kun se antaa esim. äärettömän tarkan tieteellisesti oikean arvon sideerisen ja synodisen kuukauden pituudelle, tämä tosiasia auttaa ajoittamaan tuon ajan ihmisen tiedon tasoa ja tietojen ajoittumista historianaikajanalle ja antaa myös viitteitä kirjoittajien sosiaalisesta asemasta ja oppineisuudesta, sillä esim. oppimattomat kalastajat olisivat tuskin moiseen kyenneet. (Esim. kreikan avain he kleis on num. 273 ja heprean avain maphtah on num. 528, molemmat liittyvät astronomiaan: kuuvuoden säätelyyn, 27,3 on sideerinen kuuvuosi, joka eroa 52,8 tuntia synodisesta. 52,8 tuntia on 3168 minuuttia: Herra Jeesus Kristus!)
      Päätän tämän keskustelun, josta kiitän seuraavaan:
      ”Voi sitä, ken näkee vain yksinkertaisia sanoja tai kertomuksia Toras-sa…Jokainen Toran sana sisältää ylevän tarkoituksen ja jalon mysteerin. Toran kertomukset ovat vaatteita. Voi sitä, joka luulee vaatteita itse Toraksi. Yksinkertaiset ihmiset näkevät vain vaatteet ja ulkonaiset kertomukset. He eivät näe, mitä kätkeytyy vaatteitten alle. Ne, joita on opastettu vähän enemmän, eivät kiinnitä huomioita vaatteisiin vaan ruumiiseen, joka niihin on verhottu.” (Zohar) Samaa asiasta opetti aikanaan edelleen kirkkoisä Origenes sanoessaan, että Raamatun kertomukset ovat julkisivuja, jotka kätkevät suuren mysteerin. Kuningas Daavid ymmärtää tämän ja rukoilee nöyrästi Herraa, että tämä avaisi palvelijansa silmät ymmärtämään hänen lakinsa ihmeitä. Merkittävästi lauletaan myös Psalmissa: Minä avaan suuni mietelmiin, tuon ilmi muinaisaikain arvoituksia. (Ps: 78)

    • Kiitos puheenvuorostasi.

      1) Tähtitiede oli varsin hyvin kehittynyt jo muinaisessa Orientissa sen jälkeen kun havaintoaineistoa oli saatu riittävästi laskelmien tekoon. Emme saa aliarvioida heidän tutkimustensa tasoa. Vaikka sitten myöhemmin toki tieteen kehitys on mennyt koko ajan eteenpäin.

      2) ​Jeesus oli aikansa oppinein juutalainen. Opetuslasten joukko siis oli hyvin pätevän opettajan oppilaita ja tämä myös selitti, miksi he saattoivat sopeutua apostoliseen tehtäväänsä eri puolilla tuolloista juutalaisten asuttamaa maailmaa.

      3) Zohar, זֹהַר‎, on innoittanut useita juutalaisia kabbalan eli juutalaisen mystiikan harjoittamiseen. Zoharin keksijä on Moses de León, noin 1240 – 1305, eli Moshe ben Shem-Tov, משה בן שם-טוב די-ליאון‎, kuten toteaa asiaan paneutunut juutalainen tutkija Gershom Scholem, 1897 – 1982.

      4) Origenes, kreikaksi Ὠριγένης Ἀδαμάντιος, Origenēs Adamantios, latinaksi Origenes Adamantius, noin 185–254, oli erittäin syvästi Raamatun tutkimukseen paneutunut kirkkoisä, jonka tutkimukset ja Raamatun kopioiden lähes teollinen kopiointi edistivät Raamatun käyttöä vanhana aikana merkittävästi.

  5. Matias: 1) Tähtitiede oli varsin hyvin kehittynyt jo muinaisessa Orientissa sen jälkeen kun havaintoaineistoa oli saatu riittävästi laskelmien tekoon. Emme saa aliarvioida heidän tutkimustensa tasoa.
    Nimeomaan, tätähän m i n ä juuri olen yrittänyt edellä tolkuttaa eli EN ole aliarvioinut heidän tietonsa tasoa vaan juurikin päinvastoin olen ihmetellyt sen Raamattuun luultavimmin Baabelin vankeuden jälkeen via Esra hänen papistonsa kautta siirtynyttä tarkkuutta.
    Sumerilaiset tunsivat hyvin tarkasti koko aurinkokuntamme ja mm. planeettojemme suhteelliset kokoerot ja kiertoradat.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25