Otsikon kysymykseen on helppo vastata: Vakaumuksellinen kristitty on se joka on omasta mielestään vakaumuksellinen kristitty. Tämä tietysti sillä rajauksella, ettei termistä kristitty vallitse näkemyseroja.
Sanakirjan mukaan termi ”vakaumus” tarkoittaa varmaa, vakaata käsitys jostakin asiasta ja vakaumuksellinen henkilöä jolla tämä vakaumus on. Niinpä jos henkilöllä omasta mielestään on tämä vakaumus, niin sitten hänellä se on.
Sanapari ”vakaumuksellinen kristitty” kuitenkin sisältää tarpeen määritellä myös termin ”kristitty” merkitys. Kristitty on henkilö, joka tunnustaa kristillistä vakaumusta. Mutta mitä sitten on kristillinen vakaumus? Riittääkö se jos tunnustaa, että Jeesus on Kristus. Siis se Herran voideltu, josta heprealaiset pyhät kirjoitukset olivat ennalta kertoneet?
Siis kuka Jeesus? Se Jeesus joka ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana ja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Se sama Jeesus, joka antoi meille lupauksen Pyhästä Hengestä, Se sama Jeesus, jonka sanotaan olevan tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt ei luotu. Se jota kutsutaan Pojaksi.
Onko kristillinen vakaumus sitä sitä että yhtyy uskontunnustukseen? Eiköhän se riitä ja eiköhän se edellytä juuri sitä.
Kuka sitten on kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu? Tarkoittaisikohan termi henkilöä, josta tiedetään tai oletetaan, että hänellä olisi mainittu vakaumus. Riittäisiköhän se? Eiköhän se riittäisi, mutta silloin henkilön omaksi omantunnon asiaksi jäisi pitääkö oletus paikkaansa.
”Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: ”Herra tuntee omansa”, ja: ”Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee”. 2.Tim.2:19
Tuo on puhutellut minua viime aikoina ja ajatus siitä että Jumala on koko
Kristinuskon, kirkon ja lopulta yksittäisen Kristitynkin alkaja ja ylläpitäjä, eli vakaumus on myös lujaa luottamusta siihen, että Jumala tuntee omansa antaa myös ymmärryksen kaikkeen, mitä tarvitaan.
Jumala antaa tosin myös ymmärryksen siitä, miksi jotkut haluavat tuhota Kristillisen uskon ja kirkon. Vastustaja onkin usein yksimielisempi, kuin kirkko.
Kristityllä onkin myös vakaa käsitys siitä hengellisestä sodan käynnistä, mistä raamatussa puhutaan. Se käydään paljolti meissä sisäisesti.
Kiitos, Sonja ja Kari.
Sanaliitto ”vakaumuksellinen kristitty” on luotu juuri siksi, että pelkkä ”kristitty” ei välttämättä kerro onko ihmisen kristillisyys muutakin kuin kaste ja konfirmaatio. Sanan ”tunnettu” lisääminen tarkoittaa, että kyse ei ole vain sisäisestä, salatusta uskosta, vaan jostakin, joka näkyy ulospäin ja jota muut voivat arvioida. Seurakunnan luottamushenkilön tulee lain mukaan olla paitsi konfirmoitu, LISÄKSI ”kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu”. Laki siis sanoo ettei pelkästään konfirmaatio riitä luottamushenkilön kristillisyyden mittariksi. Tällä perusteella pitäisi lakiin nojaten karsia ainakin ääritapaukset kuten julkiateistit, mutta useimmissa tapauksissa tunnettuuden arviointi on hyvin vaikeaa. Seurakunnan vaalitoimikunta tai tuomiokapitulin lakimies ei voi kuitenkaan väistää arviointivastuuta Jumala-näkee-sydämeen-argumentilla, sellainen on minusta älyllisesti epärehellistä, juridisesti kestämätöntä ja hengellisesti vastuutonta.
Jaakko Paakkanen puhuu juridisesta kestämättömyydestä. Juridinenhan tästä kysymyksestä tulee vain silloin, jos joku riitauttaa ”kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu” -pykälää soveltaen tehdyn päätöksen jonkun ehdokkaan vaalikelpoisuudesta.
Oletetaan 10 kuvitteellista ehdokasta ja kysytään heiltä uskovatko he Jumalaan. Ehdokkaat vastaavat seuraavasti:
(1) ”Jumala on olemassa”
(2) ”Uskon, että Jumala on olemassa”
(3) ”Uskoin usein Jumalan olemassaoloon”
(4) ”Uskon korkeamman voiman johdatukseen elämässäni”
(5) ”Jumala saattaa olla olemassa”
(6) ”Saattaa olla jokin ihmistä korkeampi voima”
(7) ”Jumalan olemassaolo arveluttaa minua toisinaan”
(8) ”Olen melkein varma, että Jumalaa ei ole olemassa”
(9) ”En oikein usko Jumalan olemassaoloon”
(10) ”Olen ateisti, kristinuskon Jumala on satuolento”
Jos kyse on sinusta juridisesta kestämättömyydestä, katsotko että kirkolliskokouksen tekemä ympäripyöreä määritelmä kristillisestä vakaumuksestaan tunnettavuudesta antaa riittävän pohjan hallinto-oikeuden tuomarille päättää, ketkä näistä 10 ehdokkaasta ovat vaalikelpoisia?
Sitten kun olemme saaneet päätettyä edellisten 10 henkilön vaalikelpoisuudesta, voisimme kiikuttaa tuomarin eteen ratkottavaksi seuraavat henkilöt:
(11) ”Vakaumukseni mukaan homoseksuaalisuus on kristillisten arvojen mukaista, luonnollista ja hyväksyttävää”
(12) ”Naispappeutta vastustavat henkilöt eivät ole oikeita kristittyjä”
(13) ”Ihminen ei pelastu ellei hän kuulu vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen”
(14) ”En usko Jeesuksen neitseelliseen syntymään”
(15) ”Tarina Nooan arkista on vain vertauskuvallinen eikä arkkia ole koskaan ollut oikeasti”
Tarkoittaako näiden mielipiteiden lausuminen sitä, että ihminen ei ole enää kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu? Miten tuomioistuimen pitäisi juridisesti toimia?
Otatko nyt Jusu huomioon, etta kirkon tunnustus on kirjattu lakiin. Tuomioistuimen ei ole mahdollista tulkita ko. lainkohtaa kuolleeksi kirjaimeksi.
Kirkon kantaa esim. homoseksuaalisuuteen ei ole kirjattu suoraan lakiin, vaan kannan tulkintaan tarvittaan lain ohella opillista tulkintaa.
Jukka, sikäli kun tuomioistuimen on lakia noudatettava, ketkä henkilöistä 1-10 tuomari siis hyväksyy?
JUsun kohdat 1 – 5 sekä kohta 7 tulisi hyväksyä.
Muiden kotien osalta riippuu kokonaisasiayhteydesät missä tilanteessa kanta on lausuttu. On huomattava ettei kristillinen kirkko usko ”johonkin korkeampaan voimaan”, vaan persoonalliseen Jumalaan. Jos henkilö yksityisessä elämäsään käytää kielikuvaa, ei asia ole lainkaan niin vaarallinen kuin jos sitä käytetään edustettaessa vaikkapa seurakuntaa jossain virallisessa asia yhteydessä.
Kohdan 7 ilmaisu sitävastoin on aika ymmärrettävä. Jokaisella meillä on omat epäilevät hetkemme.
Kohdat 8 -10 sitävastoin edustavat selkeästi jotain muuta oppia, kuin kirkkolain 1:1 § kirjattu tunnustus.
Jusu Vihervaara :”Tarkoittaako näiden mielipiteiden lausuminen sitä, että ihminen ei ole enää kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu?”
Tällä(kin) sivustolla näkynein tulkintojen mukaan tarkoittaa. Henk.koht. en voi esim. pitää itseäni evl.kirkon kirkkolainsäädännön ja kirkkojärjestyksen mukaisesti ”kristillisestä vakaumuksestani tunnettuna”, koska en hyväksy evl.kirkon tunnustukijojen kaikkia kohtia, hyväksyn lailliset abortit [tulkinta=olen ”murhaaja”], seksuaalivahemmistöjen edustajat ja kaiken lisäksi olen vapaamuurarin puoliso [minkä joidenkin uskovien mielestä Raamattu selvästi kieltää] ja kun hyväksyn puolisoni laillisen harrastuksen, olen yhden evl.kirkon papin mielestä ”vaarallisinta mitä maa päällään kantaa”.
On vain ajateltava nuorten tavoin, että ”no, mitä välii…”
Jusulle,
oikeastaan en enää ihmettele ollenkaan sitä, miksi meidät leimattiin ”myrkkysieniksi”, kun teimme vapaaehtoistyötä evl.seurakunnassa. 🙂
Korostan uudelleen, että ihminen on kristittykin kun hän elämässään pyrkii noudattamaan Jumalan tahtoa lähimmäisen rakkautta, joka saa Jumalan hyväksymisen.
Siihen ei tarvita mitään leimaa otsaan siis ei mitään kirkkojen rituaaleja ja muita sakramenttejä.
Tämä pitää paikkaansa vai siinä tapauksessa, että ihminen myös henkilökohtaisesti uskoo, että Jeesus kuoli syntiemme sovitukseksi ja sen jälkeen luonnonlakien vastaisesti nousi ylös kuolleista.
Jos et usko Kristuksen kykenevän luonnonlaeista riippumattomaan toimintaan, et voi olla vakaumukseltasi kristitty.
Jotenkin tuo ’luonnonlaeista riippumaton’ tai ’yliluonnollinen’ kuulostaa korvissani Jumalasta puhuttaessa väärältä ilmaisulta. Se saa luonnon vaikuttamaan jonkinlaiselta Jumalan vastapuolelta. Kuitenkin Hän on Luoja ja luomakunnan Herra. Vaikka Hänen tekonsa ylittävät meidän käsityksemme luonnonlaeista, se ei välttämättä tarkoita, että ne olisivat vastoin Jumalan luonnolle asettamia lakeja, joita emme koskaan voine täysin hahmottaa.
Martti Pentti , Etttet nyt vain kallistuisi pikkuriikkisen deismin suuntaan
Luoja joka on kaikkivaltias, voi haltessaan myös muuttaa luonnonlakeja ja palauttaa ne taas entiselleen.
Mitä siitä, vaikka kallistuisinkin? Taivutukset ja venytykset ovat kai samalla lailla hyväksi mielen kuin ruumiinkin terveydelle. Eihän usko ole kalkkeutumista.
Jukka Kivimäki
En usko ihmisten valitsemaan Jumalaan Nikean kirkolliskokouksessa 325.. Olen vakuuttunut uskostani, joka merkitsee, että en ole sinun, kirkon, opin käsityksen mukaan alkuunkaan mikään krititty.
Uskon realismiin Jeesuksesta ja rehellisyyteen hänen vahvistamasta sanomastaan tutkijoiden tulosten todennäköisyydellä. Aika on minun käsityksen puolella joka on muuten tunnettu jo vaikka Spongistakin.
Korkein on rakkaus mikä ei ilmene planeetallamme.
Sanomani pitää paikkansa aina ensimmäisestä ihmisestä alkaen, jolloin sinun Jumalastasi Jeesuksesta ei tiedetty vielä mitään. Eikä tiedetä edes tänä päivänäkään planeettamme jokaisesa kolkassa. Muuten vielä tiedoksesi että tiedemiesten mukaan ennen Jeesusta oli 60 miljardia ihmistä ja hänen jälkeensä 40 miljardia. Ajatteleppa kuinka moni pelastuisi sinun käsityksesi mukaisesti.
Reino Suni
Kuvaamasi uskonkäsitys edustaa kononaan toista uskontoa, kuin blogin otsikossa kuvattu kristillinen vakaumus. Kuvaamasi uskonkäsitus edustaa niin ikään eri uskontoa, kuin se jonka edustajien keskuudessa käydään kohtapuolin seurakuntavaalia.
Epäselvyyden vältämisen vuoksi huomautan myös, että kuvaamasi uskonkäsitys edustaa eri uskontoa, kuin mitä vaikkapa kirkkomme ns. liberaaliteologit edustavat.
Muistutan vielä, ettei Raamatun tekstejä ole kirjoitettu missään kirkolliskokouksessa. Seikka että jotkut raamatunhistoriallista antropologiaa eksegetiikan ohella tutkineet tutkijat ovat päätyneet vastaavaan käsitykseen kuin se, mitä kuvaat, ei varsinaisesti vaikutaa Raamatun narratiiviin, eikä sitä kautta myöskään oppiin. Jos eksegetiikan mukaan Raamatussa lukee, että Jeesus nousi kuolleita, niin sitten kristillisen opin mukaan Jeesus nousi kuolleita. Sillä ei ole asiaan merkitystä, mitä samainen tutkija historiallis-antropologisesti asiasta pohtii.
Jukka Kivimäki.
Kuvaamani uskonkäsitys perustuu lähimmäisen rakkauden noudattamisen merkitykseen elämässä, joka on kaikille ihmisille sama aikojen alusta lähtien. Kirkon liberaaliteologit luonnollisesti edustavat kirkon käsitystä
Jos eksegetiikan mukaan Raamatussa lukee, että saa tapattaa nuoren poikansa, niin sitten kristillisen opin mukaan hänet saa tapattaa. ( Mooses )
Jos eksegetiikan mukaan Raamatussa ei lue yläsnousemusta, niin silloin kristillisen opin mukaan Jeesus ei noussut ruumiina ylös. ( Markus alkuperäinen )
Sillä ei ole asiaan merkitystä, mitä samainen tutkija historiallis-antropologisesti asiasta pohtii.
Sinulta jäi mainitsemani avainkohdat avoimiksi ja ymmäärrän kyllä. En ole kiinnostunut lukemaan onttoja selityksiäsi. Hyvää elämän jatkoa sinulle omine jumalinesi.
”Jos eksegetiikan mukaan Raamatussa lukee, että saa tapattaa nuoren poikansa, niin sitten kristillisen opin mukaan hänet saa tapattaa. ( Mooses )”
Kristillinen oppi EI OLE yhtä kuin Mooseksen laki. Eivät ne myöskään sulje toisiaan pois, vaan ovat eri vaiheita kertomuksessa nimeltä ”Pelastushistoria”.
Edelleen pääkysymyksenä ja asiana on selvittää mikä muuttui Jeesuksen tullessa maailmaan ja kuoltua ristillä.
Ja millä tavoin pakanakristityt, juutalaiset ja vanhan liiton juutalaiset ovat eri asemassa.
Jos on se käsitys, että mikään ei muuttunut, ja kaikkia koskee kaikki Raamatussa sanottu samalla tavalla, ei tiedä kristinuskosta mitään. Koska silloin kristinuskoa ei ole näin ajattelevalle henkilölle olemassa.
Raamatun ymmärtämiseen tarvitaan muutakin kuin sisälukutaitoa. Sitä on luettava kertomuksena. Missä ollaan menossa ja keitä olemme siinä. Ranskalaisia viivoja vetelemällä ja Raamatun tekstiä pintapuolisesti lukemalla ei päästä koskaan sisällön ytimeen.
Nyt osui Jukka Kristinuskon ytimeen. Yliluonnollinen Jumala on Raamatun keskiössä, eikä ilman sitä ja sen tunnustamista voida puhua Kristillisestä vakaumuksesta. Myös henkilökohtaisen sovituksen kokemus on yliluonnollinen tapahtuma. Kristuksen ylösnousemus on inhimillisesti katsottuna satua, mutta uskolle täyttä totta.
Mitä on Jumalan näkymätön olemus? Mitä ainetta ajatukset ovat, tai informaatio?
Martti on oikeassa, että Jumala ei ole ristiriidassa luodun kanssa, mutta se, että emme saa ymmärtää Jumalasta kaikkea lienee meille parasta.
Meille on annettu Kristus, jossa Jumalan Rakkaus on meille täysin paljastettu, mutta salattu Jumala on ilmeisesti kaiken takana ja olemassa, vaikka me emme voi sitä tavoittaa ns. normaalein keinoin. Ehkä meille on annettu juuri sen tähden usko, että ymmärtäisimme näkymättömät.
Ymmärrän, että mikrobiologia on ollut antiikin aikaan tuntematonta ja näkymätöntä, mutta vaikka ihminen olisi ymmärtänyt Jeesuksen aikana kaiken minkä me nykyisin ymmärrämme maailman järjestyksestä, niin se ei muuta ylösnousemuksen ihmettä mitenkään.
Uskommeko ihmeisiin? Miten ihmeet vaikuttavat Kristityn vakaumukseen?
Koskien 10 mielipidettäni Jumalan olemassaolosta, Jukka kirjoitteli, että tuomioistuinlaitos voisi kirkkolain perusteella muodostaa kantansa siitä, millaisten julkisesti esitettyjen mielipiteiden perusteella henkilö säilyttäisi tai menettäisi vaalikelpoisuutensa seurakuntavaaleissa.
Mielestäni Jukan ratkaisu siitä, ketkä kymmenestä henkilöstä olisivat vaalikelpoisia on sinänsä ihan looginen. Todellisessa elämässä tietysti kun mielipiteiden kirjo on suurempi olen edelleen taipuvainen ajattelemaan, että tuomioistuimella ei ole edellytyksiä lähteä vertaamaan ihmisten esittämiä mielipiteitä kirkkoa koskevaan lainsäädäntöön ja täten päättelemään, onko henkilö ”kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu”.
Kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä viitataan kolmeen vanhan kirkon uskontunnustukseen sekä Ausburgin tunnustukseen. Minä pidän epätodennäköisenä, että tuomioistuinlaitos lähtisi arvioimaan sitä, onko jokin ehdokkaan blogikirjoitus esimerkiksi Ausburgin tunnustuksen mukainen. Esimerkiksi jos henkilö ajattelisi, että lapsikasteesta voitaisiin luopua, olisiko hänellä Ausburgin tunnustuksen 9. artiklan johdosta epäkelpo vakaumus kirkollisvaaliehdokkaaksi?
Edelleen pidän – juridisesta näkökulmasta – vaatimusta kristillisestä vakaumuksesta tunnettavuudesta ”vain” lakiin kirjattuna ihanteena, jolla ei olisi juridista merkitystä tilanteessa, jossa hallinto-oikeus joutuisi arvioimaan jonkun henkilön kelpoisuutta vaaliehdokkaaksi.
Tilanne on melko selvä jos henkilö julkisesti kiistää että hänellä olisi kristillinen vakaumus.
Toisaalta koska kirkon kolme vanhaa uskontunnustusta ei jätä kristinuskon ydintä epäselväksi, eikä niiden tekstisisällön lukeminen toisaalta edellytä teologista oppineisuutta, myös jonkun niihin kuuluvan uskonkappaleen väittäminen silkaksi saduksi ajaa saman asian.
Asian ydin on se, että tuomioistuimelle oikeusväite, ettei seurakuntavaalin ehdokkaalta odoteta kristillistä vakaumusta on perätön.
Jukka, laki sanoo, että seurakuntavaalin ehdokkaalta edellytetään kristillistä vakaumusta. Tästä olemme samaa mieltä. Minun epäluuloni kohdistuu siihen, pystyykö tuomioistuin käytännön tilanteissa antamaan tuomion siitä, onko henkilöllä kristillinen vakaumus vai ei.
Jos henkilö otettaisiin ehdokkaaksi ja hänen ehdokkuudestaan tehtäisiin kantelu oikeuteen sillä perusteella, että kantelija katsoo kristillisen vakaumuksen puuttuvan, tuomioistuinlaitos voi toki pyytää ehdokkaalta vastinetta. Jos ehdokas vastineessaan myöntää, että lain vaatima vakaumus puuttuu, tuomioistuinlaitos voi mielestäni tällöin antaa tuomion, jonka mukaan henkilö ei ole vaalikelpoinen.
Sen sijaan jos henkilö vastineessaan ilmoittaa, että hänellä on lain vaatima kristillinen vakaumus, katson että tuomioistuimella ei ole juuri muita keinoja kuin todeta ehdokkaan olevan vaalikelpoinen tämän kirkkolain pykälän osalta. Pidän epätodennäköisenä, että tuomioistuinlaitos pystyisi ratkaisemaan riitatapauksia, jossa ehdokas mielestään täyttää ehdon, mutta joku ulkopuolinen taho väittää, ettei näin ole.
Laissa tai sen esitöissä ei ole määritelty, mitä vakaumuksellinen kristitty. Sen vuoksi olettaisin, ettei mikään tuomioistuin evää vaalikelpoisuutta täysi-ikäiseltä ja -valtaiselta kirkon jäseneltä pelkästään kandidaatin mielipiteiden vuoksi.
Jusu
Jos henkilö tosiaan vastineessaan ilmoittaisi, että hänellä on kristillinen vakaumus, niin asia olisi sillä selvä. Vakaumusta ei tarvitse mitata.
Jos sitä vastoin itsensä julkisesti ateistiksi julistanut henkilö toteaisi vastineessa että katsoo ateismin edustavan lain edellyttämää vakaumusta tai että mielestään vaatimus vakaumuksen vaatimuksesta on pätemätön, ei tuomioistuimelle jäisi muuta vaihtoehtoa kuin kumota vaalikelpoisuus. Tämä siksi, että kristillinen vakaumus on riittävällä tarkkuudella kuvattu laissa sen toteamiseksi, ettei ateismi, siis Jumalan todellisen persoonallisen olemassaolon kieltäminen, edusta kristillistä vakaumusta.
Jukka, osimoilleen samaa mieltä.
Asiassa kummittelee tämä vakaumuksellinen määre. Kuitenkin sanaan voidaan minimissään liittää asian harrastaminen ja toisessa päässä uskominen. Kuitenkaan uskominen ei ole Ihmisissä ilmenevä laadullinen ominaisuus. Uskoa kuvaa Kristittyjen kokoontuminen Armonvälineiden ympärille. Näin vain sanan ympärille kokoontuminen ei ole Kristuksen kirkon kuva. Edelleen, jotta voitaisiin puhua kirkosta, edellyttää se osallistujalta halua uskoa. Vrt. Augsburgin tunnustus kohta seitsemän. Kirkko on pyhien yhteisö, missä,..Jos nyt palataan alkuperäiseen asiaan, voidaan kysyä, onko henkilö, jolla ei ole säännöllistä tarvetta osallistua sanan ja sakramenttien ympärille, vakaumuksellinen Kristitty. Periaatteessa ei ole. Tosin kirkkomme haluaa markkinaehtoisesti lipsua ymmärryksessään sinne ja tänne , mutta näin minä asian ymmärrän. Syyksi eikä perusteluna harvakselleen osallistumiselle ei voi myöskään esittää sitä, ettei syntiä nyt siihen malliin ole tullut tehtyä.
Laissa ei todellakaan ole määritelty, kuka on kristitty eikä myöskään sitä, millainen mielipide osoittaa minkäänlaista vakaumusta. Kirkon perustana oleva tunnustus on eri asia kuin se, mikä on yksittäisen kirkon jäsenen mielipide ja milloin sen yksityisen mielipiteen julkilausuttu sisältö jotain kertoo henkilön vakaumuksesta.
Mahdoton on sellainen tilanne, jossa kirkon täysivaltainen ja täysi-ikäinen jäsen ei olisi vaalikelpoinen kirkon luottamustoimeen. Minusta on näillä perusteilla aivan selvää, että ”tunnettu kristillisestä vakaumuksestaan” tarkoittaa ainoastaan kirkon jäsenyyttä.
Se, että vakaumuksellisuutta on kovin vaikea käsitellä, johtuu saamastamme löperöstä opetuksesta. Vakaumuksellisuus tunnustusten mukaan ilman muuta edellyttää halua osallistua sanan armonvälineiden osallisuuteen seurakunnan yhteisessä kokoontumisessa, mitä ovat evankeliumin kuuleminen, ehtoollisen osallisuus ja rippi. Oma kirkkomme ei tosin rippiä enää julkisesti pidä sakramenttina, vaikka sillä tämä status pitäisi olla. Kristityn määritelmäksi sopii sitten kastettu Ihminen.