Kuka kelpaa ehdolle seurakuntavaaleihin?
Kirkko on Usko hyvän tekemiseen -kampanjan kautta pyrkinyt aktivoimaan ihmisiä lähtemään ehdolle seurakuntavaaleihin. Kynnys lähteä mukaan vaikuttamaan seurakunnan asioihin on haluttu asettaa matalaksi. Ehdokkaaksi asettumista on vielä noin viikonpäivät aikaa pohtia ennen vaalilistojen sulkeutumista. Moni miettii vielä, että sovellunko minä ehdolle seurakuntavaaleihin. Kirkkolaissa todetaan, että näissä vaaleissa on vaalikelpoinen konfirmoitu ja kristillisessä vakaumuksestaan tunnettu kirkon jäsen. Konfirmoitu on tai ei, mutta miten tuota kristillistä vakaumusta tulisi arvioida?
Tämän viikon Kotimaa -lehdessä (Km. 4.9. Demo- vai teokratia?) Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Ville Auvinen kehottaa ottamaan kristillistä vakaumusta koskevan vaatimuksen huomioon ja ottamaan listoille vain sellaisia kirkon jäseniä joiden vakaumus on tunnettu. Auvisen mielestä niiden, joille kristilliset arvot ja oppi eivät ole tärkeitä, ei tulisi pyrkiä ehdolle. Hän myös toteaa kolumnissaan, että monelle jäsenelle seurakunnan luottamustoimet ovat kunnan luottamustoimiin verrattavia poliittisen vaikuttamisen paikkoja.
Minulle heräsi kolumnia lukiessa pohdinta siitä, että kuka määrittelee sen mikä on riittävä kristillinen vakaumus, jotta henkilö on jonkun mielestä soveltuva asettumaan ehdolle seurakuntavaaleissa? Äänestäjien päätettävissä on kenet he valitsevat, mutta miten tämä ehdokkaiden itsearviointi ja vaalilistan muodostajien vertaisarviointi, jota koluminsti peräänkuuluttaa, tulisi suorittaa? Kuka meistä on ylipäätänsä pätevä arvioimaan toisen vakaumuksen riittävyyttä?
Itse näkisin, että nykyaikana jo se, että haluaa tulla ehdolle seurakuntavaaleihin, on merkittävä tahdonilmaus siitä, että kokee kirkon itselleen merkittäväksi arvoyhteisöksi. En usko, että pelkän kahvinjuomisen takia kovin moni haluaa tulla seurakuntaneuvoston jäseneksi. Se, että kunnallisissa luottamustoimissa mukana olevat haluavat olla vaikuttamassa myös kirkossa, voitaisiin nähdä ennemminkin rikkautena. Kynnys lähteä ehdolle seurakuntavaaleihin on jo nyt monelle varsin korkea ja toivoisi, että tarvitsi paljon korkeammaksi nostaa.
16 kommenttia
Mielestäni asiassa on vakaumuksen määrän lisäksi toinenkin ulottuvuus: vakaumuksen laatu.
Enemmän kuin usein näkee kommentoitavan, että joku uskoo paljon (määrä), mutta uskoo aivan väärin (laatu). Sanavalinnat saattavat olla hieman karkeampia tätä kai niillä kaikilla korvasyyhyillä, tuuliviireilyillä ja julkisynnissä elämisillä tarkoitetaan.
Itseasiassa kun miettii kirkkovaltuuston tehtäviä, olen sitä mieltä, että voisi olla kirkon etu saada sinne hallinnon ammattilaisia pikemminkin kuin ”oikeauskoisia”. Siellähän päätetään lähinnä taloudesta eikä oikeastaan lainkaan uskonnollisista kysymyksistä, sikäli kun olen valtuuston roolin oikein ymmärtänyt.
Minusta kumpikin Ville on tavallaan oikeassa. Kyse on nimittän tahdosta sitoutua kristilliseen vakaumukseen. Suostuminen ehdolle on samalla tahdonilmaisu olla kirkkolain tarkoittama ehdokas. Ei silloin voi samana päivänä toisessa tilaisuudessa kertoa olevansa ateisti tai agnostikko. Se ei olisi rehellistä.
Sille kuka on konfirmoitu ei ole voinut jäärä epäselväksi mitä kristillinen vakaumus pelikstetyimmillään tarkoittaa. Kyllä se oikeasti tarkoittaa sitä, että henkilö tahtoo uskoa myös esimerkiksi yliluonnolliset ilmiöt mahdollisiksi. Ehkä hapuillen, mutta kuitenkin.
Sitoutuminen siihen uskontunnustukseen, joka on omasta vapaasta tahdosta lausuttu ennen konfirmaatiota ja tahto rukoila kuten Herra itse on meitä opettanut, antaa keskeiset evään myös seurakunnan luottamushenkilölle. Tämä kaikki on siis itse kunkin omassatunnossa, ei muiden tentittävänä. Seurakuntavaalin äänestäjällä on kuitenkin oikeus olettaa että ehdokas itse kokee olevansa tunnustava kristitty.
Mikäli luottamushenkilö sitten tehtävässään toimiessa erehtyy vaikkapa kirkon sakramenttiopista tai lähetysmissiosta, on kirkkoherran asiana häntä tästä ystävällisti oikaista.
Kiinnitin huomiota seuraavaan: ”Kirkkolaissa todetaan, että näissä vaaleissa on vaalikelpoinen konfirmoitu ja kristillisessä vakaumuksestaan tunnettu kirkon jäsen.” Siis kristillisestä vakaumuksestaan TUNNETTU kirkon jäsen. Mielestäni tuo ”tunnettu” sana viittaa siihen, että ympärillä olevat ihmiset ovat huomanneet/tunnistaneet, että ehdokkaalla on kristillinen vakaumus. Muutoin sanamuoto olisi ”Kirkkolaissa todetaan, että näissä vaaleissa on vaalikelpoinen konfirmoitu kirkon jäsen, jolla on oman ilmoituksensa mukaan kristillinen vakaumus/joka sanoo omaavansa kristillisen vakaumuksen..
Niinpä. Yhteenvetona kysymykseen voi siis yksinkertaisesti vastata, että kuka tahansa kelpaa ehdolle ja voi myös tulla valituksi. Mitä sitä pohtimaan. Näillä valituilla eväillä ev.lut. kirkko toimii.
Beckiläis-pietistinen perinne, jossa kirkon jäsenet jaetaan uskonnollisen vakaumuksen määrän perusteella eri kasteihin, on vastenmielinen eikä oikein hyvin sovi kansankirkolliseen kirkkokäsitykseen.
Luterilainen tunnustus sanoo, että ”jumalattomat eivät ole pyhä seurakunta”, mutta ”jumalattomuuden” arvioimisen jättäisin muihin kuin inhimillisiin käsiin. Pitäisin täällä maan päällä kaikkia kastettuja, ainakin periaatteessa, Kristuksen kirkon jäseninä enkä ryhtyisi arvioimaan vakaumuksen määrää.
Sen lisäksi, että on kastettu ja konfirmoitu kirkon jäsen, riittää mielestäni halukkuus osallistua seurakuntavaaleihin aivan hyvin riittävän kristillisen vakaumuksen mittariksi.
Ville Auvinen tekee teologian varjolla kirkkopolitiikkaa. Minua on aina ihmetyttänyt miten ihmeessä mielestään sisimmän kehän ”puhtaasta uskonnollisesta vakaumuksestaan tunnetut aidosti uskovat kirkkokristityt” ovat täysin vapaat maallisiin pyyteisiin ja valtaan liittyvistä intohimoista?
Ilmoita asiaton kommentti