Kirkon arvomaailma vieroksuttaa. Kirkko ei mahdollista aitoa hengellistä etsintää. Kirkko nähdään potentiaalisena konfliktin aiheuttajana. Kirkko ei herätä tunteita. Kirkon tarjoama yhteisöllisyys ei innosta. Instituutioista halutaan pysyä etäällä. Edellä muutamia syitä sille, miksi kirkko ei näyttäydy merkityksellisenä yhteisönä millenniaalien sukupolvelle. Syitä voisi luetella monia lisää.

Mitä kirkossa pitäisi tehdä, jotta asia olisi toisin? Onko peli kokonaan menetetty? Yksi keskeinen kysymys millenniaalien ja oikeastaan kenen tahansa näkökulmasta kuuluu: ”Löydänkö kirkosta paikan, jossa voin olla kristitty itselleni merkityksellisellä tavalla?”

Näyttää siltä, että valtaosa millenniaaleista ei kaipaa kirkon tarjoamia yhteisöjä. Tämä viesti on syytä ottaa vakavasti. Samaan hengenvetoon huomaan miettiväni, voisiko kirkossa nykyistä yhteisöajattelua kehittämällä tarjota jotain uutta heille, jotka kaipaavat yhteisöä ja yhteisöllissyyttä. Millaista yhteisöajattelua kirkossa ylipäätään on? Seuraavassa viisi lyhyttä välähdystä.

Kirkkoyhteisöt

Tähän kategoriaan lasken kuuluvaksi kaikki sellaiset yhteisöt, joita kirkko tarjoaa ja jotka perinteisesti ovat vahvasti kirkon omaa maaperää. Jumalanpalvelusyhteisöt ovat tästä yksi konkreettinen esimerkki. Eri puolilla Suomea on viimeisten vuosien aikana kehitetty erilaisia messuyhteisöjä, jotka ovat koonneet yhteen erityisesti aikuistuvia nuoria. Samoin erilaiset jumalanpalvelusryhmät ovat rikastuttaneet seurakuntien messuelämää ja vahvistaneet oman paikallisseurakunnan jumalanpalvelusyhteisöä. Mitä kaikkia mahdollisuuksia tämänkaltainen yhteisöajattelu tarjoaa millenniaalien sukupolvelle?

Kirkko mukana jo olemassa olevissa yhteisöissä

Mitä tapahtuisi, jos kirkko yhä vahvemmin keskittäisi voimavarojaan menemällä mukaan niihin yhteisöihin, joita oman seurakunnan alueella jo on? Kirkolla on pitkät perinteet esimerkiksi oppilaitostyössä tai sairaalasielunhoidossa, mutta mitä muuta tällainen liittyminen olemassa oleviin yhteisöihin voi olla? Voisiko se olla liittymistä lähialueen puistossa arkiaamuisin kokoontuvien lasten ja heidän huoltajien joukkoon tai urheiluseurojen taustajoukkoihin? Jos liittyminen valmiisiin yhteisöihin toimisi johtotähtenä, millaista toiminnan muutosta kirkossa tarvittaisiin?

Yhteisöt, joissa kirkko toimii ”fasilitaattorina”

Voisiko ajatella niin, että tulevaisuudessa kirkko yhä enenevässä määrin tarjoaisi mahdollisuuden ihmiselle synnyttää omia yhteisöjään kirkon piirissä kiinnostuksen mukana? Kirkko voisi tällaisissa yhteisön muodostusprosesseissa olla vaikkapa fasilitoijan roolissa tai pelkästään tilojen tarjoajana. Ihmiset saisivat konkreettisesti itse luoda sisällön omien kiinnostusten ja tarpeiden mukaan. Partio tai erilaiset aikuistuvien nuorten omat ryhmät ovat yhdenlaisia esimerkkejä tämänkaltaisesta yhteisöajattelusta.

Pop up -yhteisöt

Mitä jos kirkko mahdollistaisi erilaisten pop up -yhteisöjen syntymistä heille, jotka eivät kaipaa vahvaa sitoutumista? Tai heille, joille merkityksellisyyden kokemus syntyy hetkittäisistä yhteisöön liittymisistä. Tällaisia pop up – yhteisöjä voisivat olla vaikkapa erilaiset tempaukset, jotka synnyttävät hetkellistä yhteisöön kuulumisen kokemusta. Tällaisia yhteisöjä voisivat olla vaikkapa joululahjakeräykset, erilaiset auttamistempaukset tai ilmastotekoihin keskittyvät ryhmät. Voisiko tällainen yhteisöajattelu kirkossa vahvistua ja tarjoaisiko se mahdollisuuden löytää merkityksellisyyden kokemuksia?

Verkkoyhteisöt

Verkossa tapahtuu monenlaista kohtaamista ja vuorovaikusta ja yhteisöjen syntyä. Millä tavoin kirkko voisi olla vahvemmin luomassa verkkoyhteisöjä ja liittymässä verkossa oleviin yhteisöihin? Voisiko verkossa muotoutuvien yhteisöjen kautta millenniaalit löytävät itselleen merkityksellisiä tapoja elää kristittyinä?

Yllä esitetyt viisi yhteisöllisyyden näkökulmaa on yksi tapa tarkastella yhteisöajattelua kirkossa. Joku voisi sanoa, että seurakunnissa ja kirkossa laajemminkin toimitaan yllä mainituilla tavoilla. Tämä pitää varmasti paikkaansa, mutta samaan aikaan olisi tarpeen tarkastella kuinka paljon resursseja seurakunnissa ja kirkossa laajemminkin käytetään eri yhteisömuotojen kehittämiseen ja vahvistamiseen.

Onko seurakunnan alueella asuvilta ihmisiltä kysytty, mitä he kaipaavat ja tarvitsevat? Vahvistetaanko kirkossa vain tietyntyyppisen, kirkon toimintakulttuurista nousevan  yhteisöajattelun varaan rakentuvia yhteisöjä? Voisiko ajatella, että kuva Jumalasta heijastuu eri tavoin monipuolisen yhteisöajattelun kautta? Kirkko ei voi muuttaa uusien sukupolvien elämän tärkeitä merkityksiä, mutta voi löytää heille sopivia tapoja olla, elää ja toimia.

Jari Pulkkinen. Asiantuntija, Kirkkohallitus. Juuri ja juuri millenniaali.