Äskettäin alkanut Se löytyi – valtakunnallinen mediamissio herättelee taas esiin vanhoja körttiläisiä ennakkoluuloja ihmisen kääntymisestä. Samat antipatiat ilmenivät aikoinaan Jaakko Eleniuksen kritiikissä Kalevi Lehtistä ja Billy Grahamin Missio Helsinki – kampanjaa vastaan.
Kyvyttömyys tahdonratkaisuun
Luterilaisuuteen on perinteisesti kuulunut syvä epäilys sellaista ajatusta kohtaan, että ihminen voisi jotenkin vaikuttaa tai valmistautua kääntymiseensä. Luterilaisuuden reformaatioaikana torjumaan katoliseen vanhurskauttamisoppiin kuului ajatus, että kun ihminen teki voitavansa (facere quod in se est), Jumala luki tämän tahdonaktin hänelle vanhurskaudeksi.
Martti Luther esittää tämän kritiikin aikansa katolista vanhurskauttamisoppia kohtaan mm. vuoden 1517 Disputaatiossaan skolastista teologiaa vastaan. Sen teeseissä sanotaan:
- On täysin absurdia tehdä seuraava johtopäätös: erehtyväinen ihminen voi rakastaa luotua yli kaiken. Niinpä hän voi rakastaa Jumalaa yli kaiken (Scotusta ja Bieliä vastaan).
- Toivo ei kasva ansioista, vaan passioista, jotka tuhoavat ansiot (yleistä näkemystä vastaan)
- Ihmisen puolelta armoa ei edellä mikään muu kuin valmistautumattomuus
Disputaation ja reformaatioajan keskustelun ymmärtämisessä on syytä tehdä eräitä huomioita. Luther kritikoi katolisen vanhurskauttamisopin variaatiota, jota kutsutaan nominalistiseksi (mainiten nimeltä pari tämän koulukunnan kuuluisinta teologia). Nominalistisessa vanhurskauttamisopissa keskiössä oli ihmisen rakkaus. Kun ihminen päättää rakastaa Jumalaa – ei siis uskoa – Jumala lukee tämän tahdon rakkausaktin hänelle vanhurskaudeksi. Uskonpuhdistuksen vanhurskauttamisopissa keskeiseksi käsitteeksi nousee tämän sijaan usko, joka on Jumalan tuntemiseen liittyvä käsite.
Nominalistinen vanhurskauttamisoppi perustui käsitykselle, että Jumala on kaikkien tunnettavissa, eräänlainen kaiken luonnollisen hyvän huipentuma ja antaja. Ihminen päättää rakastaa häntä ja saa palkinnon. Luterilaisessa ajattelussa Jumala taas kätkeytyy monella tavoin vastakohtiinsa. Hän ei ole yksinkertaisesti vain valittavissa rakkauden kohteeksi. Ihmisen ennakkokäsitykset hänestä ovat virheellisiä. Siksi Jumala lähestyy ihmistä ristin ja armonvälineiden välityksellä. Niissä hän on läsnä ihmisen ennakkokäsitysten vastaisesti. Saadessaan vaikuttaa ne vievät ihmisen monenlaiseen ahdistukseen eli passioon, koska ne näyttävät ensin niin typeriltä. Vaikuttaessaan ne paljastavat, että ihmisen ajatukset Jumalasta vasta typeriä olivat. Kun ne karsivat ihmisen ennakkoluulot, niihin kätkeytyvä hyvyys paljastuu, ja ne synnyttävät silloin uskoa. Siksi armonvälineet ovatkin luterilaisuudessa aivan keskeisessä asemassa. Tärkein luterilainen tunnustuskirja, Augsburgin tunnustus, opettaa uskon syntymisestä:
”ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin … Jotta saisimme … uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” (Augsburgin tunnustus IV-V)
Suhtautuminen julistukseen ja armonvälineisiin
Lutherin disputaatiossa korostama passio ei tarkoita sitä, että ihmisen tulisi suhtautua passiivisuudella Jumalaan ja pelastukseen, vaan sitä, että Jumalan lähestyminen aiheuttaa ihmisessä monenlaista passiota, ahdistusta, joka valmistaa armoon. Mission todistuspuheenvuoroissa toistuu kertomus, kuinka ahdistus on ajanut ihmiset Raamatun ääreen ja rukoukseen sekä murskannut harhaisia jumalakuvia ja väärää hengellisyyttä.
Valmistautumattomuus ei siis tarkoita sitä, että ihmisen – saati kirkon – pitäisi suhtautua piittaamattomasti julistukseen. Luterilaisuus suhtautuu asiaan noudattamalla erottelua ihmisen ylä- ja alapuolisiin asioihin. Yläpuolisiin kuuluu uskon synnyttäminen, alapuolisiin taas armonvälineiden käyttäminen ja sanan kuuleminen. Ihmisen monenlaisen kyvyttömyyden oikea ymmärtäminenkin ajaa passioon ja Jumalan luo. Silloin hänet on tavallaan jo valmisteltu astumaan kirkkoon tai lukemaan missioesite. Armonvälineiden vaikutuksessa ihmisen ennakkokäsitykset Jumalasta osoittautuvat virheellisiksi ja Jumala yllättää ihmisen, osoittautuu hänelle ihmeelliseksi. Se johtaa usein haluun kertoa Jumalan hyvyydestä toisille.
Ihmisen passiivisuuden korostus luterilaisuudessa ei siis suinkaan tarkoita sitä, että julistustyö olisi jotakin, jota kirkon tulisi olla tekemättä. Päinvastoin! Koska kirkolle on annettu armonvälineet, jotka synnyttävät uskoa, evankeliumin opettaminen ja sakramenttien jakaminen ovat kirkon ja sen viran keskeiset tehtävät. Niin kauan kuin julistus keskittyy siihen, mitä Jumala on tehnyt ja tekee, ollaan evankeliumin ja sen vaikutuksen ytimessä. Jos julistus keskittyy siihen, mitä ihminen tekee, on ajauduttu ytimestä syrjään. Pahoin pelkään, että tämä riski on nykyään suurempi kirkon omissa kuin yhteiskristillisissä kampanjoissa.
Aineistoa
Luterilaisten tunnustuskirjojen olennaisia kohtia kääntymisestä
Tunnustuskirjat opettavat ihmisen kykyjen ja Jumalan suhteesta uskon syntymisessä:
Sellainen ihminen, joka ei vielä ole kääntynyt Jumalan omaksi eikä uudestisyntynyt, voi kyllä ulkonaisesti kuunnella ja lukea … sanaa. Ihmisellähän on vielä lankeemuksen jälkeenkin jonkin verran vapaata tahtoa, joka kykenee ulkonaisiin toimintoihin: hän pystyy menemään kirkkoon, hän kykenee kuuntelemaan tai olemaan kuuntelematta saarnaa. (FC Ep. II, 53)
Jumala, Pyhä Henki, ei … vaikuta kääntymystä ilman välineitä, vaan hän käyttää siihen Jumalan sanan saarnaa ja kuulemista, […] Siinä sanassa Pyhä Henki vaikuttaa ja avaa sydämet, […] Kääntymisen saa aikaan yksin Pyhän Hengen armo ja voima, ihmisen käännyttäminen on yksin hänen työtään. (FC SD II, 4-6)
Predestinaatiosta ne opettavat:
Valittujen harvalukuisuus johtuu siitä, että monet eivät ollenkaan kuuntele Jumalan sanaa vaan ehdoin tahdoin väheksyvät sitä, tukkivat korvansa ja paaduttavat sydämensä. Näin he sulkevat Pyhän Hengen säännöllisen tien, niin ettei hän voi tehdä heissä työtään. Vaikka he kuulisivatkin sanan, he piittaamattomina viskaavat sen tuulen vietäväksi. Syypää tähän ei ole Jumala eikä hänen suorittamansa valinta vaan heidän oma ilkeytensä. (FC SD XI, 11)
Luettavaa
Luterilainen spiritualiteetti. Martti Lutherista nykypäivään
Eikös ole kirjoitettu myöskin. ”Pääasia, että Kristusta julistetaan…”?
On kai niinkin, että ”kaanaankieli” ym. saa ihmiset jopa ”vaihtamaan kanavaa”. (Paitsi ”sisäpiiriläiset”)
Julistapa sitten heille…kanavaa vaihtaneille…
Voimme toki kiivailla siitä, mikä olisi ”hurskain” slogan. Eli että ”me osaisimme paremmin sanoittaa tuon asian” (jos vain ”suumme avaisimme”). Kuitenkin tuntuu siltä, että kovin hiljaista – tai vajavaisesti ymmärretyksi tullutta – tuo sanoitus on noin yleisesti ottaen ollut. Minusta on hyvä, että joku edes yrittää. Ei kai ole kiellettyä (kampanjassakaan) tuosta sitten tarkentaa, täsmentää, syventää…kertoa mistä on syvemmin kysymys.
1 Joh. kirje 2 Ja muistutus, ei tästäkään kannata meidän uskovien riidellä. Sinänsä vaan kun muistaa,että Jumalalla on Taito Hyppysisssään kääntää kaiken, myös meidän töppäykset parhain päin. Se on varma, että Jumala etsii lapsiaan-annetaan Hänen siis meidät löytää. Jo tänään.
Ilmari Karimieshen 23.09.2022 19:42, vastauksen johdosta;
On totta se, että luterilaisuudessa syntiinlankeemusta kuvataan monella tavalla. Karimiehen lainaamat kohdat avaavat näitä. Toki näitä avaamisia on paljon ennen uskonpuhdistusta, eikä uskonpuhdistus ollut se joka vasta kuvasi syntiinlankeemuksen seurauksia.
Tahdon merkitys nousee korostetusti esille, tunnustuksessa ja esim Lutherin teoksessa Sidotusta Ratkaisuvallasta. Tuossa samaisessa synodaalikirjoituksessa mainitaan mm näin;
” Augustinolaisen perinteen mukaisesti pelastus on myös Jumalan lahjaa, johon ihminen ei voi ansiollisella tavalla osallistua. Jumala siis lahjoittaa pelastavan uskon kenelle hän haluaa. Jumala siis voisi lahjoittaa uskon kaikille, mutta infernalismi edellyttää, että hän ei näin tee. Kalvinistinen traditio myöntää tämän nikottelematta: Jumala ei tahdo pelastaa kaikkia. Luterilainen teologia päätyy samaan johtopäätökseen, mutta kieltäytyy sanomasta ääneen lopputulemaa. Käytännössä kalvinistinen ratkaisu vältetään vetoamalla mysteeriin; tarkemmin sanottuna siihen, että me emme voi täysin ymmärtää sitä, millaista on Jumalan oikeudenmukaisuus. Tämän ratkaisun ongelma on kuitenkin se, että Jumalan ominaisuuksista ei puhuta johdonmukaisesti. Luterilainen vanhurskauttamisoppi edellyttää käsityksen Jumalan vanhurskaudesta ja rakkaudesta, jonka mukaan Jumalan rakkaus on äärettömästi enemmän kuin inhimillinen rakkaus, muttei kuitenkaan sen vastainen. Samaan aikaan sidotusta tahdosta nouseva ennaltamääräämisoppi edellyttää, että Jumalan oikeudenmukaisuus voi olla inhimillisen käsityksen vastainen. Modernin luterilaisen teologian haasteena onkin antaa vastaus tähän dilemmaan. ” https://evl.fi/documents/1327140/32129628/Pelastus+Synodaalikirja+2022+FINAL.pdf/9faee748-c09a-f56c-1b7b-c14e75906746?t=1659291510827 ( s. 246-250)
Toisaalta on totta, se että Jumalan pelastustahto on universaalinen, ja toisaalta luterilaisen predestinaatioteologian mukaan tämä ei ole totta. Jumalan valinta realisoituu sanan ja sakramenttien kautta, vain iankaikkisuudessa valittujen kohdalla. En näe, etteikö Jumalan valinta olisi juuri yksilökohtaista valintaa. Sidotun tahdon ongelma jää kuin varjon tavalla elämään.
” Kuitenkaan ei ole luvallista tutkia, minkä tähden jumalallinen majesteetti ei poista tai muuta tätä tahtomme vikaa kaikissa ihmisissä, vaikka se ei ole ihmisen vallassa, tai minkä tähden hän lukee sen ihmisen syyksi, vaikka ihminen ei voi päästä siitä vapaaksi ” (M. Luther, Sidottu ratkaisuvalta s. 139)
Lainaan Sami Paajasen kommentista seuraavan pätkän:
”” Jumala siis lahjoittaa pelastavan uskon kenelle hän haluaa. Jumala siis voisi lahjoittaa uskon kaikille, mutta infernalismi edellyttää, että hän ei näin tee. Kalvinistinen traditio myöntää tämän nikottelematta: Jumala ei tahdo pelastaa kaikkia.””(Sami Paajanen)
En oikein saanut selvää onko tuo hänen omaa jatelmaa vai mitä, mutta tuo kumoutuu selkeästi yhdellä ainoalla Raamatun kohdalla eli Pietarin sanoilla:
. Piet. 3:9
Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Siis Jumala kutsuu ihmisiä parannukseen, siitä on Jeesuksen toiminta esimerkkinä kun Hän sanoo:
Luuk. 5:32
En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.”
Jokainen voi lukea evankeliumeista ettei kovinkaan moni ottanut kutsua vastaan, tästä on juuri kysymys, ihmisen ylpeydestä, eivät nöyrry parannukseen.
Käsittelen Sami Paajasen esille nostamia kysymyksi ja universalismia mm. juuri blogin loppuun linkitetyssä artikkelissani ”Kaikkien pelastuminen, siis tuhoutuminen? Miten Jumalan pelastustyö kohtaa ihmisen ja säilyttää hänen identiteettinsä?”
Kiitos hyvästä blogista ja kommenteista, Ilmari Karimies!
Marko Sjöblom mitähän hyvää blogissa on, kysyn vaan?
Perusteena blogissa on luterilaisuus, siis ei Raamattu, joten ei siitä sen enempää.
On mielestäni selvää, että ns. uskoontulo (epäonnistunut termi sinänsä) ei koskaan ole ihmisen oman ratkaisun varassa. Kun ihminen saa uskon lahjan, on se aina Jumalan teko. Näin silloin, kun usko Kristukseen on pitkän, ihannetapauksessa jo varhaisessa lapsuudessa käynnistyneen kehitysprosessin tulos, mutta myös silloin kun tapahtuu äkkikääntymys epäuskosta uskoon. On valitettava tosiasia, että ympärillämme on sellaisiakin ihmisiä, jotka ajattelevat, että Jumalaa ei ole ja että Jeesus on taruolento, huijari tai höpsähtänyt saarnamies, joka ehkä eli joskus muinoin jossain. Voidakseen päästä kosketuksiin Jumalan todellisuuden kanssa tarvitsee tällainen ihminen perusteellisen ajattelutavan muutoksen. Semmoinen muutos usein kytkeytyy johonkin elämänkriisiin. Jos ihminen tällöin saa kohdata evankeliumin Kristuksesta, voi tuo muutos tapahtua, Jumala lahjoittaa uskon ja niin ihmisestä tulee sanan kirjaimellisessa merkityksessä uskova.
Eikös yksi tapa olisi ajatella, että Jumala huutaa meidän peräämme kuten Aadamille muinoin. Yleensä ihminen pysähtyy ja kääntyy luontevasti äänen suuntaan, jos kuulee kadulla peräänsä huudettavan. Mutta me olemme ”kuin kuuro kyy, joka korvansa tukkkii” eli olemme aktiivisesti kuuntelematta Jumalan kutsuhuutoa. Olisimmekohan me tehneet nyt sen johtopäätöksen että huutaminen ei kannata ja kehitelleet tilalle päätelmän, että loppujen lopuksi kaikki pääsevät taivaaseen…
Marko, luterilaisuudessa Jumala huutaa vain valituille korville ja heidän tahtonsa Jumala käännyttää, vastoin heidän omaa tahtoaan joka on turmeltunut. Näin ollen ihmisestä ei löydy mitään antropologista ominaisuutta, ihminen on kuollut ja kuollut herätetään vastoin omaa tahtoa. Kysymys on pakko käännytyksestä.
Sami P. Olen eri mieltä.
Kaksi analogiaa: Ajatellaan uhmaikäistä lasta, joka kiukuttelee, potkii, raivoaa ja huutaa EIII !!! Kyllä siinä on ymmärtääkseni kysymys ihan oikeasta ja aidosta vastaanpanemisesta, jonka vanhempi kuitenkin ratkaisee koppaamalla syliin.
Johannes Bäck käytti 1891-2 analogiaa joululahjasta. Se on kääritty vaatimattomaan pakettiin (armonvälineisiin). Paketin antaminen ja tarjoaminen saa aikaan sen sisältämän lahjan ottamisen vastaan ja avaamisen.
Kummassakin tapauksessa aloite tulee meidän ulkopuoleltamme, Jumalalta. Jälkiaugustinolainen varhaiskeskiajan teologia totesi minusta hyvin: Jumalan armo yllättää.
Joskus mietin, mistä ihmeen antiekumeenisesta itäisen kristikunnan kiistakirjoituksesta Sinun käsityksesi luterilaisuudesta ja sen piilokalvinistisuudesta oikein on peräisin. Käsittääkseni jo Vanhan kirkon isät totesivat, että meidän ei tule tutkia sellaista Jumalan toimintaa, josta meillä ei ole Hänen ilmoitustaan. Olen itse lukenut Tunnustuskirjat läpi kahteen-kolmeen kertaan ja kokenut ne hengellisesti erittäin vapauttaviksi sekä Raamatun kanssa yhtäpitäviksi.
Marko Sjöblom toteat eli todistat itsestäsi seuraavasti:”” Olen itse lukenut Tunnustuskirjat läpi kahteen-kolmeen kertaan ja kokenut ne hengellisesti erittäin vapauttaviksi sekä Raamatun kanssa yhtäpitäviksi.””
Selitäppä mistä olet saanut ymmärryksesi Raamatun sanasta?
Jeesus sanoo selkeästi että Jumala salaa evankeliumin ”viisailta ja ymmärtäväisiltä” ja ilmoittaa lapsenmielisille, siis kuinka Jumala on evankeliumin sinulle ilmoittanut?
Selitäppä nyt mitä tarkoittaa Jeesuksen vertaus kylväjästä?
18 Kuulkaa siis te vertaus kylväjästä:
19 Kun joku kuulee valtakunnan sanan eikä ymmärrä, niin tulee paha ja tempaa pois sen, mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se, mikä kylvettiin tien oheen.
20 Mikä kallioperälle kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja heti ottaa sen ilolla vastaan;
21 mutta hänellä ei ole juurta itsessään, vaan hän kestää ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois.
22 Mikä taas orjantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanan, mutta tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahuttavat sanan, ja hän jää hedelmättömäksi.
23 Mutta mikä hyvään maahan kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen ja myös tuottaa hedelmän ja tekee, mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä.”(Matt.13)
Siis jos uhmaikäiselle lapselle olisi kylvetty Jumalan sanan käsky kunnioittaa isää ja äitiä niin JOS se olisi kasvanut hyvää hedelmää niin olisiko lapsi kiukutellut?
Marko, nämä kuvaamasi analogiat, kuvaavat hyvin juuri luterilaista sidottua tahtoa jossa objektiivinen Jumala on niin objektiivinen, että hän väkisin pelastaa ihmisen. Tosin vain harvat ja valitut. Kuten Luther sanoi;
”Kuitenkaan ei ole luvallista tutkia, minkä tähden jumalallinen majesteetti ei poista tai muuta tätä tahtomme vikaa kaikissa ihmisissä, vaikka se ei ole ihmisen vallassa, tai minkä tähden hän lukee sen ihmisen syyksi, vaikka ihminen ei voi päästä siitä vapaaksi ” (M. Luther, Sidottu ratkaisuvalta s. 139)”
Näin Marko, puolustat kuvallasi mielivaltaista Jumala kuvaa. Joka käytännössä pelastaa ikuisuudessa tehdyssä päätöksessään vain tietyt ihmiset. Itse en voi uskoa tälläiseen luterilaiseen oppiin.
Sami P. Yksimielisyyden Ohjeen laatijoihin kuulunut Martin Chemnitz totesi opin predestinaatiosta ja armovalinnasta olevan vaikea. Et ymmärtänyt (halunnut ymmärtää?) pointtiani: Meillä EI ole mahdollisuutta eikä lupaa spekuloida Jumalan salattuun Majesteettiin kuuluvista asioista. Eikä sitä tarvitse. Tiedät kyllä, että luterilaisuus torjuu kalvinistiset opit predestinaatiosta eli ennaltamääräämisestä epäraamatullisina ja yrityksinä tutkia Jumalan salattua olemusta. Kuitenkin väität meitä tosiasiallisesti kalvinisteiksi. Luterilaisuus on kyllä aina tunnustanut antropologiassaan, että ihmisessä on ”pölkkynäkin” tarttumapinta Jumalan työlle. (Esim. Saarnaajan kirja: Jumala on pannut iankaikkisuuden ihmisen sisimpään). Tässä mielessä olemme myös augustinolaisia: armo ei kumoa luontoa vaan täydellistää sen, nim. tekemällä hengellisesti kuolleen eläväksi.
Marko, minusta tuo Olli-Pekka Vainion analyysi on oikean suuntainen, mitä lainasin. Minulla on ainakin lupa se kuuluu ihmisyyteen. Huonoa teologiaa on lupa arvostella. Ei ole mitään salaisuus retoriikkaa, se on kupla, kuten vaikka helluntailaisten kasteteologia.
Marko puhut tarttumapinnasta, hyvä. Minä olen puhunut sidotusta tahdosta, jossa käsittääkseni ei ole mitään antropologista ominaisuutta, sillä se on kuollut. Mielestäni, et osaa vakavasti pohtia koko kysymystä, ehkä predestnaatio ahdistus tulee sinulle joskus ajankohtaiseksi.
Voi olla ”uskoon tulo” ei ole terminologisesti paras mahdollinen, syvällisesti määritelty teologinen käsite. Toisaalta ne ihmiset, joille ”oikea ja täsmällisesti määritelty” terminologia on outoa tai jotka eivät sitä kuule tai kuuntele, voinevat kuitenkin aavistaa, mitä ”uskoontulo” saattaa merkitä käytännön tasolla, esimerkinomaisesti. Tällainen mielikuva on syntynyt.
Moniarvoisessa moninaistuvassa yhteiskunnassa myös puhetavat erkanevat?
Uskoontulo merkitsee syntien anteksiantamisen ja Vapahtajamme vastaanottamista uskolla. Ei se ole yhtään sen merkillisempi asia.
Tähän samaan uskon alkupisteeseen uskova sitten aika-ajoin palaa aina takaisin. Koko elämänsä ajan. Joka kerta se kokemus on yhtä hieno.
Tässä jatkuvassa prosessissa uskova elää ja kuolee. Siinä hän kasvaa Jumalan tuntemisessa ja kaikessa hengellisessä viisaudessa. Jollei tätä elävää suhdetta Jeesukseen ole, niin kaikki hurskastelu on turhaa touhuilua.
Pekka kuinka liität teoriaasi selkeän Raamatun sanan parannuksesta?
Jumala kutsuu parannukseen Jeesuksen sanat todistavat tästä.
Jukka, minulle on jotenkin tullut se tunne, että ne jotka terminologiatasolla tahtovat vuodesta toiseen jankuttaa, eivät itse ole uskossa eivätkä koe edes tarvetta kohdata Jumalaa henkilökohtaisesti. Voin tietysti olla väärässä.
Ainoastaan se voi tietää, miltä ruoka maistuu, joka on maistanut ja syönyt.
Kaikki jotka tuntevat Kristuksen kautta tulevan Jumalan Armon, ymmärtävät myös sen, etteivät kaikki ole maistaneet Kristusta, koska he elävät lain alla.
Lopulta kaikki on yksin Armosta. Armoa Armon päälle.
Tässä Ismo Malinen tuo esille hyvin mikä on hänelle omassa ”oikeassa uskossaan” tärkeintä, armo.
Ihan niin kuin Jeesus olisi ”lääkäri” joka hoitaisi vain oireita eli synnin tehneen huonoa omaatuntoa eikä todellakaan välittäisi mitä itse ”tauti” saa aikaan lähimmäisille.
Minulle Jeesus on parantaja joka ensinnäkin paransi paatuneen sydämen että voin ymmärtää mikä on Jumalan tahto ja Jeesuksen sanat, toiseksi Hän antaa Pyhän Hengen jonka kautta on vuodatettu Jumalan rakkaus sydämeeni eli voima rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä.
Minulle evankeliumissa on keskeisintä juuri Jumalan rakkaus, jolla ensin Jumala rakasti minua (antoi ennen tehdyt synnit armosta anteeksi) ja sitten sen saamalla olen kykenevä rakastamaan itse.
Eivätkö Ismo Malinen ja Ari Pasanen tarkoita aivan samaa? He tosin käyttävät eri ilmaisuja. Ymmärtävätkö he armon eri tavalla? Ari Pasaselle sana näyttää olevan hankala, hän vaihtaa sen tilalle rakkauden. Minä en näe Jumalan armon ja rakkauden välillä juurikaan eroa.
Marko, minusta tuo Olli-Pekka Vainion analyysi on oikean suuntainen, mitä lainasin. Minulla on ainakin lupa se kuuluu ihmisyyteen. Huonoa teologiaa on lupa arvostella. Ei ole mitään salaisuus retoriikkaa, se on kupla, kuten vaikka helluntailaisten kasteteologia.
Marko puhut tarttumapinnasta, hyvä. Minä olen puhunut sidotusta tahdosta, jossa käsittääkseni ei ole mitään antropologista ominaisuutta, sillä se on kuollut. Mielestäni, et osaa vakavasti pohtia koko kysymystä, ehkä predestnaatio ahdistus tulee sinulle joskus ajankohtaiseksi.
Suosittelen tutustumaan ensinksi blogin loppuun linkitettyn artikkeliin ”Kaikkien pelastuminen, siis tuhoutuminen? Miten Jumalan pelastustyö kohtaa ihmisen ja säilyttää hänen identiteettinsä?”, Aku Visalan vastaukseen https://helda.helsinki.fi/handle/10138/328528 sekä vastaukseeni siihen: https://www.academia.edu/78509810/Keskustelu_pelastusopista_jatkuu sekä näihin liittyvään esitelmääni eri tavoista ymmärtää sidottu ratkaisuvalta: https://www.youtube.com/watch?v=BixbM_ewCpI
Tämä siis, mikäli erilaiset luterilaisuudesta nousevat näkemykset aiheesta ja niiden ymmärtäminen kiinnostavat pelkän Jumalan absoluuttisesta tahdosta ja ihmisen tahdosta jankkaamisen sijaan.
Näkemys ihmisen ylä- ja alapuolisista asioista, joka on tunnustuskirjoissa, perustuu Sidottu Ratkaisuvalta -teokseen, kuten näissä käyn läpi. Jos haluaa kumota sen ja tunnustuskirjojen näkemyksen vetoamalla välttämättömyyden pakko- ja ennaltatietämys -argumenttiin, on perusteltava, miksi lähtee seuraamaan sitä tulkintaperinnettä eikä tätä toista. Eikä vain ohitettava tätä luterilaisuuden pääuomaksi muodostunutta tulkintaa.
Karimiehen linkkeihin kannattaa tutustua ne avaavat, luterilaista sidotun tahdon problematiikkaa ja laajemminkin siihen liittyviä kysymyksiä.
Näkemys ihmisen ylä- ja alapuolisista asioista, joka on tunnustuskirjoissa, perustuu Sidottu Ratkaisuvalta -teokseen, ei ratkaise oikeastaan mitään, se on keinotekoinen, ja positiivisesti ymmärrettynä ihmisen kokemuspiiriin liittyvä asia, jonka uskonpuhdistuksen tuli vain kirjoittaa. Samalla tavalla he olisivat voineet kirjoittaa luonnontieteistä, perustellessaan sidottua tahtoa. Tämä painotus ei poista siis perusongelmaa predestinaatiosta, vapaudesta ja ihmisen tahdosta.
Tämä koko ”aparaatti, ja jonkinlainen filosofinen näkemys on” on nimenomaan Raamatun tulkintaa, sellaista eksegeesiä josta tulee hyvin määräävä tekijä. Tunnustus jankkaa alusta loppuun asti, ihmisen kyvyistä, ihmisen tilasta lankeemuksen jälkeen ja antaa pessimistisen kuvan ihmisestä. Tahto on sidottu ja vain Jumala voi sen käännyttää.
On hyvä, että luterilaiset teologit selvittävät tätä ongelmaa, sitä on suomessa tosin vähän pohdittu.
Toiseksi luterilainen ei tunnista koko ongelmaa, ja papistossakin on suuri epätietoisuus. Tämä tietämättömyys siis varjelee, että tämä oppi ei kaikessa kauheudessaan ole tullut kansan tietoisuuteen. Pahaa ei ole siinä, että turvautuu sanassa ja sakramenteissa olevaan Kristukseen ja pitää kirkkoa rakkaana.
Mutta koko Raamattuhan todistaa ja tosiasiat osoittavat Kristuksen jo tulleen, kuolemallaan lunastaneen KOKO ihmissuvun.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 561, vuoden 1957 painos. Sanan korostus on allekirjoittaneen.
Kristus Jeesus antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä. 1. Tim. 2:6. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta. Mark. 10:45, Matt. 20:28, KR 1992. Meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan. Ef. 1:7. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen. Kol. 1:14.
Kristus on kuollut kaikkien edestä. 2. Kor. 5:15. Että Jeesus Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa. Hebr. 2:9. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut. Joh. 3:16.
Sillä niin on Jumala meitä kaikkia, sinua ja minua rakastanut, koska olemme osa ihmiskuntaa.
Koska olemme osa ihmiskuntaa, jota hän rakastaa.
Jeesus antoi itsensä lunnaiksi Raamatun mukaan m o n i e n edestä. Ei siis ’kaikkien’.
M o n e t ovat kutsutut, h a r v a t valitut….
Seppo Heinola haluaa estää ihmisiä uskomasta Jeesukseen.
Monet tarkoittaa suurta lukumäärää eli käytännössä kaikkia. Harvat ovat valitut tarkoittaa, että aina epäuskoisten määrä maailmassa on ollut suurempi kuin uskovaisten.
Juuri näin Mika. Ja uskomalla tähän pelastumme.
Tämä on erinomainen blogiteksti! Kiitos!