Missio Helsingistä ja Billy Grahamin vierailusta on kulunut 30 vuotta

Suomen suurin hengellinen tapahtuma keräsi elokuussa 1987 Olympiastadionille kaikkiaan 183 000 ihmistä, ja jopa miljoonat ihmiset ympäri maailmaa saivat tietää Missio Helsingistä tiedotusvälineiden kautta. Jälkimainingeissa syntyi muun muassa Tuomasmessu, kerrotaan Askel-lehden jutussa.

Päätoimikuntaa johtanut pankinjohtaja Ahti Hirvonen pitää tapahtumaa elämänsä kohokohtana ja kysyy: Tarvittaisiinko nyt uutta suurta missiota?

”Missio Helsinki muutti uravalintani”

Äitipuoli oli houkutellut Jarmo Savolaista lähtemään Missio Helsinkiin jo useita kertoja. Nuorella miehellä oli ihan oikea este, kun hänen piti olla sinä päivänä tuomarina pesäpallo-ottelussa Imatralla. Mutta kävi niin, ettei IPV päässytkään finaaliin. Joten Jarmo nousi muiden mukana Imatran helluntaiseurakunnan bussiin, joka lähti ajelemaan kohti Helsingin Olympiastadionia.

– Oli minua puhuteltu jo aiemminkin, mutta tunnelma ja odotuksen tunne täydellä stadionilla tekivät vaikutuksen. Kun kutsu eteen tuli, olin kyllä valmis, mutta jäin penkkiin istumaan. Äitipuoli rohkaisi ja sitten lähdin, Jarmo näyttää kädellään eteenpäin.

Hän jutteli sielunhoitajapastorin kanssa, joka otti hänen tietonsa. Jarmo alkoi käydä helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa Imatralla, kunnes muutti pian uuden työn perässä Järvenpäähän.

– Huomasin ilmoituksen lehdessä ja pääsin kristilliseen Elias-kirjaan töihin. Uravalintaani Missio Helsinki vaikutti, sillä olin sitä ennen töissä Alkossa. Onhan se vaikuttanut paljoon muuhunkin, enkä ole katunut, että olen edelleenkin tällä tiellä, nykyään kristillisessä kirjakauppa Sacrumissa työskentelevä Jarmo Savolainen sanoo tyytyväisenä.

Missio Helsinki koulutti 12 500 vapaaehtoista

Missio Helsinki oli mieletön voimannäyte, jonka järjestelyissä olivat mukana evankelisluterilainen kirkko, suurimmat kirkolliset lähetysjärjestöt, ortodoksinen kirkko, katolinen kirkko ja vapaat suunnat. Sen tiimoilta koulutettiin 12 500 vapaaehtoista 49 kurssilla eri puolilla Suomea. Stadionilla oli 3 695 avustajaa. Stadionin suurkuorossa lauloi 2 500 ihmistä muun muassa Kari Tikan johdolla.

Ihmisiä saapui bussi- ja junalasteittain ympäri maata. Päätöstilaisuuteen osallistui 42 500 ihmistä. Tuhannet olivat rukoilleet 25.–30.8.1987 ajoittuneen tapahtuman puolesta jo kuukausia.

Puhujaksi oli kutsuttu amerikkalainen evankelista Billy Graham, jonka kautta lähes 215 miljoonaa ihmistä yli 185 maassa on kuullut evankeliumia. Satoja miljoonia on tavoitettu television, videoiden, elokuvien ja internetin avulla.

Grahamille ei maksettu palkkaa tai kulukorvauksia. Hän oli käynyt puhumassa Helsingissä aikaisemmin vuonna 1954, jolloin häntä oli kuulemassa 28 000 ihmistä.

Missio Helsingin budjetti oli 5,9 miljoonaa markkaa eli noin miljoona euroa. Se meni tiedotus-, mainonta-, koulutus-, toimisto- ja hallintokuluihin sekä Stadionin vuokraan ja järjestelyihin. Eniten rahaa saatiin yksityisten lahjoituksista.

Ahti Hirvonen: Missio oli elämäni kohokohta

Billy Grahamin kutsumista Suomeen oli valmistellut jo pitkään Suomen yhteiskristillinen evankelioimistoimikunta. Missio Helsingin päätoimikunnan puheenjohtajaksi saatiin SYP:n uunituore pääjohtaja Ahti Hirvonen, joka nimityksensä yhteydessä oli kertonut paitsi pankissa myös lehtihaastattelussa tulleensa uskoon. Hänen esimiehensä pankin johtokunnan puheenjohtaja Mika Tiivola tuki tässä asiassa häntä.

– Itselläni on päällimmäisenä kiitollisuus Jumalalle, että olen saanut olla mukana noin valtavan hienossa tapahtumassa. Ensin panin vastaan, en asian vaan aikapulan vuoksi. En ollut kovin kokenut uskon asioissa, mutta yritysjohtajan kokemuksesta oli apua projektin talouden johtamisessa. Minua arvelutti kirkon sisäinen eripura asiasta. Se on ollut elämäni mielenkiintoisin tehtävä, kohokohta, Ahti Hirvonen kuvaa nyt muistellessaan tuota aikaa.

– Pankista otin mukaan myös Olavi Räsäsen. Ilo oli suuri, kun sateista huolimatta stadion täyttyi joka ilta. Koko tiimi teki hienoa työtä, mitä ihailen vieläkin. Työn tulos oli kirkkohistoriaa.

Haastatteluilla oli kymmeniä miljoonia katsojia

Ahti Hirvonen ei ollut ymmärtänyt millaiseen julkisuuteen joutuisi. Amerikkalaisen tv-kanavan toimittaja tuli haastattelemaan häntä pankkiin ja kertoi, että ohjelmalla oli 20 miljoonaa katsojaa.

– Seuraavana päivänä nykyinen IRR-TV:n toiminnanjohtaja Hannu Haukka toi luokseni Moskovan ykköskanavan toimittajan. Haastattelun lomassa tämä sanoi heillä olevan 70 miljoonaa katsojaa.

– Kun myöhemmin matkustin työmatkalle Moskovaan, minut pysäytti kadulla mies kysyen, olenko Ahti Hirvonen. Hän oli Neuvostoliiton baptistien johtaja, joka oli ollut Missio Helsingissä. Vuosien ajan sain Filippiinejä myöden kirjeitä, joissa oli osoitteena vain nimi ja pankki.

Hirvonen oli mukana puheenjohtajana myös Billy Grahamin tulkin Kalevi Lehtisen missiotoimikunnassa, joka järjesti pienempiä missioita Suomessa ja entisen Neuvostoliiton alueella suuren mission nimellä Missio Volga.

– Grahamia arvostettiin paljon Neuvostoliitossa. Hänen ollessaan Moskovassa pyysin Lehtisen työtoverille Markku Happoselle tapaamista, mutta aikataulu oli liian tiukka. Kun Happonen sitten seuraavana päivänä astui lentokoneeseen matkalla Geneveen, hän huomasi istuvansa Billy Grahamin vieressä. Pyysimme 15 minuuttia ja saimme neljä tuntia, Ahti Hirvonen naurahtaa.

Piispa Ambrosius järjesti missioiden tiimoilta Hirvoselle ja Tapani Ruokaselle kutsun Moskovaan tapaamaan ortodoksisen kirkon patriarkka Alekseita. Hän tutustui myös ystävällisissä merkeissä tulevaan patriarkka Kiriliin, joten siltä osin missioille osoitettiin myötämielisyyttä.

Nuoret miehet ottivat Jeesuksen vastaan ja Tuomasmessu syntyi

Missio Helsingin jälkeen ymmärrettiin, että hengellinen tarve oli suuri. Päivien aikana kutsuun ottaa Jeesus vastaan vastasi yli 9 000 ihmistä, joista kolmannes oli miehiä ja iso osa nuoria. Heidät kaikki ohjattiin omiin seurakuntiinsa, joissa vastaanotto oli aika kirjava. Jotkut silloin aloittaneet piirit ovat toiminnassa vieläkin.

Olli Valtonen, Miikka Ruokanen ja Anna-Maija Raittila alkoivat puuhata Tuomasmessua. Olin mukana sen perustamisesta alkaen. Se on edelleen Suomen suosituin jumalanpalvelus. Olemme kantaneet huolta evankeliumin leviämisestä Suomessa. Askel ja Tuomasmessu ovat syntyneet samasta hengestä, Ahti Hirvonen sanoo.

– Olisimme hengellisesti paljon huonommassa asemassa Suomessa ilman Missio Helsinkiä. Se eripura, mitä esiintyi silloin valmisteluvaiheessa, oli niin mitätöntä verrattuna tapahtuman saavutuksiin ja vaikutuksiin. Eniten vastustivat körtit ja Jaakko Elenius ratkaisukeskeistä evankeliumia. Myöhemmin tiemme kohtasivat, kun ollessani Kotimaa Oy:n neuvottelukunnan puheenjohtajana hänestä tuli lehden päätoimittaja, jonka vastuualueeseen myös Askel-lehti kuului.

– Tällä hetkellä kirkon tila Suomessa on vaikea. Yle:n homoillasta alkaneen eroaallon taloudelliset vaikutukset eivät ole vielä täysimääräisesti näkyvissä. Enemmistö eronneista oli nuoria aikuisia, joiden tulot olivat alhaiset. Kiinteistöjä joudutaan myymään ja kirkon eläkerahastot joutuvat vaikeuksiin. Kävijämäärät seurakunnissa ovat laskeneet, mutta työntekijämäärät ovat pysyneet samoina.

Hirvonen uskoo, että Suomessa on mahdollista saada herätystä aikaiseksi. Hän on ollut mukana ajatushautomoissa, jotka pohtivat, miten saada kirkko säilymään.

– Tasa-arvoiset avioliitot ja muut ovat pieniä kysymyksiä sen rinnalla, että evankelioiminen on lähes hävinnyt kirkossa.

”Körtit olivat kaikkein vaikeimpia”

Missio Helsingin pääsihteerinä toimi SKSK:n evankelioimistyön sihteeri Juhani Peltonen. Hän oli ollut mukana KRS:n Tässä elämä -kampanjassa ja vetämässä Lahden Kirkkopäiviä vuonna 1985. Pikkuhiljaa syntyi ajatus hengellisellä kentällä isosta tapahtumasta.

– Aika oli toinen, ihmiset olivat valmiita hengelliseen elämään. Billy Grahamin nimi nousi ylitse muiden, hänen maineensa on edelleen hyvä. Näin merkittävän evankelistan taakse sai helpoimmin eri tahot. Körtit olivat kaikkein vaikeimpia. On melkoinen ihme, että saimme sen valmiiksi 10 kuukaudessa, Peltonen muistelee.

– Ihme oli sekin, että Olympiastadion oli vapaa ehdotettuun aikaan ja se, että niin laaja rintama lähti mukaan. Iso kiitos kuuluu Helsingin silloiselle piispalle, Samuel Lehtoselle, joka laittoi arvovaltansa likoon. Kaikesta seurasi valtava mediajulkisuus ennen ja mission aikana. Olen ollut valtavirrassa mukana, kaikessa on johdatuksen makua. Puhkuin intoa, kuten me kaikki.

Mukana valmisteluissa oli palkattuja työntekijöitä, vapaaehtoisia ja Billy Grahamin koneiston ihmisiä, joiden kokemus oli ensiarvoisen tärkeää.

Peltonen muistelee, että vaikein asia oli julistuksen ratkaisukeskeisyys.

– Sillä perusteella körtit jarruttivat asiaa. Olin körttituvalla keskustelemassa Missio Helsingistä. Keskustelu oli ajoittain väkevää, mutta ei siitä sen isompia haavoja jäänyt. Jaakko Voipio totesi, että onhan se outoa, jos herätys on herännäisyydelle outo asia.

– Sen jälkeen perustettiin Tuomasmessu, johon minutkin pyydettiin mukaan. En mennyt, kun kaikille oli painotettu, että ihmiset ohjataan omiin seurakuntiinsa. Nyt harmittaa. Aika ajoin on ollut puhetta ison kristillisen tilaisuuden järjestämisestä, mutta se tarvitsee paljon yhteishenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista. Löytyykö sitä, vaikka rivit harvenevat? Juhani Peltonen kysyy.

Billy Graham kävi saunassa

Tapahtuman saama julkisuus oli valtavaa. Yhdestäkään valtiovierailusta ei oltu kirjoitettu niin kattavasti kuin amerikkalaisen evankelistan missiosta. Lehtileikkeleitä kertyi tolkuton määrä, ja Yle lähetti yhden tilaisuuden suorana televisiosta.

Uuden Suomen kustannusjohtaja Mauno Saari veti lehdistötiimiä. Mediakonkari, joka oli ehtinyt olla toimittajana ja päätoimittajana monessa mediassa, muistelee, että kaikki, joita kysyttiin mukaan tiedotustiimiin, lähtivät.

– Miten loistavasti ihmiset olivat mukana! Posket punaisina paiskittiin hommia. Pitää tunnustaa uskonsa julkisesti ja totisesti tein sen. Odotin vinoilua, mutta mitään negatiivista ei tullut vastaan. Oma taustani on se, että olen kasvanut helluntailaisäidin helmassa, ja maksoin siitä lapsena.

Saari pestasi SYP:n nopeimman konekirjoittajan tilaisuuksiin. Sillä välin, kun Graham puhui englanniksi, kirjoitettiin suomennosta ylös. Näin toimittajat saivat lähtiessään tuoreen aineiston.

– Erityisesti minulle on jäänyt mieleen kaksi kohtaamista Billy Grahamin kanssa. Toinen oli hotellin katolla tehty kuvaus ja toinen venematka Hirsalaan saunaan, mistä Seura teki haastattelun. Mukana oli myös piispa Lehtonen piispallisessa asussa.

– Kukaan ihminen ei ole tehnyt niin lähtemätöntä vaikutusta kuin Graham teki. Hänen vilpittömyytensä oli aivan sanoinkuvaamatonta. Hän oli ihminen, mutta evankelioiva ihminen ja puhui kuin tasavertaiselle. Ne olivat syvällisesti vaikuttavia tapaamisia, Mauno Saari huokaa.

Juhani Peltosella on vieläkin hallussaan Grahamin saunassa käyttämä kylpytakki.

Grahamin puheet löytyvät netistä

Tänä kesänä avattiin Missio Helsingin 30-vuotisjuhlasivut netissä otsikolla ”Billy Graham Missio Helsinki 1987”. Sieltä voit katsoa satoja tuhansia liikuttaneet Grahamin puheet. Vaikka aikaa on kulunut, puheiden sisältö on kestänyt hyvin ja puhuttelee yksinkertaisella julistuksellaan.

Jäätyään viime helmikuussa eläkkeelle alkoi lehdistöpäällikkönä työskennellyt Jussi Mursula tehdä mission nettisivuja talkoovoimin yhdessä Juhani Peltosen ja Kari Lindqvistin kanssa.

– Karilla on pitkä kokemus Grahamin missioista eri puolilla maailmaa. Itse olin missiossa tiedotushommissa puolitoista kuukautta. Olin ollut Kalevi Lehtisen tiimissä Saksassa ja jatkoin sitten Volgalle asti, Mursula muistelee.

Hän kiittää Grahamin organisaatiota avusta, kaikki lähti sujuvasti liikkeelle ja toimi. Tiedotustiimi teki juttuja ja palveli toimittajia minkä ehti. Suomen lehdistö tajusi, että myös kristillinen tapahtuma voi olla iso juttu. Tiedotustilaisuuksissa oli mukana lähes sata toimittajaa.

– Kalevi Lehtisen missiot sen jälkeenkin vetivät hyvin ihmisiä. Luulisin, että nytkin tarvittaisiin kristittyjä kokoavia tapahtumia. Ihminen on rakennettu siten, että hän tarvitsee yhteyttä. Yhteiset isot tapahtumat voisivat purkaa jännitteitä, Jussi Mursula uskoo.

”Hän oli karismaattinen ja nöyrä Jumalan mies

Tiedotustiimiin kuulunut Lea Taivalsaari (os. Lappalainen) muistelee jännittävää tehtäväänsä stadionin tornissa, kun hän kertoi suorassa lähetyksessä legendaariselle radiotoimittaja Markus Similälle, mitä missiossa tapahtuu. Evankelista teki suuren vaikutuksen jo Mission etkoilla, jolloin hän puhui työntekijöille.

– Billy Graham oli karismaattinen ja arvokas Jumalan mies, jolla oli myös nöyryys. Tein paljon kotiläksyjä ja otin asioista selvää, koska hänen tuloonsa suhtauduttiin niin ristiriitaisesti.

– Mission ja sen jälkeen syntyneen Tuomasmessun kerrannaisvaikutuksia on vaikea mitata, mutta jälki on iso vuosikymmenten aikana. Olisiko uuden mission aika? Ehkä nyt tarvitaan avoimuutta sille, että Isä Jumala puhuu meille uusilla tavoilla, vaikka maahanmuuttajien kautta, Lea Taivalsaari uskoo.

Kuva: Seppo J. J. Sirkka. Billy Graham (oik) kokosi yhteen Suomen kristityt historiallisella tavalla vuonna 1987. Vasemmalla evankelista Kalevi Lehtinen ja keskellä Grahamin vaimo Ruth.

Juttu on julkaistu Askeleessa 9/2017.

Lue myös:

Billy Grahamin Suomen-vierailusta kulunut 30 vuottaa – missiosta kertova nettisivu avautui

Billy Grahamin Suomeen kutsunut järjestö lopettaa toimintansa

Edellinen artikkeliNeljä kirkonjohtajaa mielipidekirjoituksessa: Eutanasialakia ei tarvita, saattohoitoa on kehittävä
Seuraava artikkeliKirja-arvio ja haastattelu: Veisuun vuoksi on uskallettava uudistaa

Ei näytettäviä viestejä