Reijo: ”Näin on asia linjassa pelastukseen josta itse ei piittaa. Se takaa myös kirkon jäsenluvun, vaikkei tiedä eikä halua tietää onko matkalla poispäin Jumalasta helvettiin vai haluaako tulla pelastetuksi, mikä pelastetun tila alkaa jo täällä ajassa ja mihin tilaan ei ketään pakoteta eikä huijata myönteisesti. Tämä ”myönteinen huijaus” liittyy tarjotun Armon hylkäämiseen ja mitä jokaiselle tarjotaan. Armo ei liimaudu ”kasteen tartuntapintaan” (Luther), vaan pelastaa sen vastaanottavan eikä jätä armahdettua toimettomaksi.”

Ismo kommentoi edellä hyvin Jumalan Kristuksessa tarjoamaa armoa, siis evankeliumin kautta. Tästä Reijo kommentista käy taas ilmi, että hän ajattelee lain tekojen vanhurskauttavan, jota se ei tietenkään tee. Tämä on tietysti looginen johtopäätös silloin kun uskotaan ihmisen vapaaseen tahtoon suhteessa Jumalaan. Tämä on legalismia.

Aiemmin Reijo esitti jossain blogissa Kristuksen luontoon liittyviä käsityksiä. Oliko, että Jeesus syntyi tavallisena ihmisenä ja sitten jotenkin ajan mittaan jumalallistui kun yhteistyössä Jumalan kanssa eli kuuliaisuudessa? Tämäkin mielestäni liittyy siihen, että ihmisellä oletetaan olevan vapaa tahto suhteessa Jumalaan. Jumalasta tehdään näin ollen ihminen.

Reijo: ”Jumalan johtoajatus ihmiseen nähden on, ”tahdotko”. Se oli sitä jo Paratiisista lähtien ja seuraamukset on luettavissa läpi Raamatun.”

Jumalan ”johtoajatus” on pelastaa ihminen ikuiseen elämään luokseen Taivaaseen, jotta ihminen ei joutuisi helvettiin. Jumala on pyhä ja vanhurskas, mutta me luonnostamme syntisiä ja sellaisenaan Jumalalle kelpaamattomia ja siksi Jumalan vihan alaisia. Tarvitsemme omaksemme Kristuksen vanhurskauden, joka sovittaa meidät Jumalan edessä. Vaikka Jumala on Kristuksessa jo sovittanut maailman itsensä kanssa ihmisestä riippumatta, on jokaisen otettava tämä sovitus vastaan omalla kohdallaan. Vain sen tietäminen tiedollisella tasolla ei pelasta, vaan henkilökohtainen suhde Vapahtajaan.

Jumala LUKEE meidät vanhurskaiksi Kristuksen tähden armosta. Meitä EI TEHDÄ vanhurskaiksi, koska silloin pelastuisimme oman vanhurskautemme ansiosta eikä Kristuksen! Tässä on tämä suuri ero! Tekemisen kautta saavutetaan luuloteltu omavanhurskaus, joka ei voi olla koskaan täydellinen ja on epävarma ja joka lopulta palaa poroiksi Jumalan pyhyyden edessä. Vain se, joka on puettu Kristuksen lahjavanhurskauden vaatteeseen on vanhurskas Jumalan edessä.

Reijo: ”Jumala päätti tuhota koko ihmiskunnan, hän katui luonneensa ihmisen. Tämä osoittaa, että ihmisellä on ollut täysin vapaa tahto ja oikeus päättää oma pelastuksensa, joka myös on ollut aina todellinen vaihtoehto ja ihmisen päätettävissä. Jumala pitkämielisyydessään, armahtavaisuudessaan, on antanut ihmiselle mahdollisuuden ratkaista omaksi parhaakseen.”

En ymmärrä tätä ajatuksenkulkua ollenkaan. Miten niin Jumalan päätös tuhota ihmiskunta ja luomisen katuminen osoittaisi että ihmisen tahto on vapaa pelastuksensa suhteen? Jos ihmisellä olisi vapaa tahto päättää oma pelastuksensa, niin Kristus on turhennettu. Tässä ollaan erittäin vakavassa paikassa! Todella jakolinjalla. Tätä Reijo ei ole vielä ymmärtänyt.

Jumala vetoaa ihmisen tahtoon, ikään kuin se olisi vapaa tahtomaan Jumalaa ja hyvää juuri siksi, että ihmisen on tultava sille paikalle, että hän tajuaa että tahtoni ei olekaan vapaa., vaan synti sitoo minua ja pitää minua otteessaan. Kun tajuan, etten tee sitä hyvää, mitä oikeastaan kyllä tahtoisin tehdä, vaan teen sitä pahaa, jota en tahtoisi, huomaan jäsenissäni toisen lain, joka sotii mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka on jäsenissäni. Room. 8:14-21. Ja ratkaisu tähän löytyy Room. 8:24-25 eli yksin Jeesus Kristus. Niin palvellaan siis mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. Tämä on mielen lain ja lihan lain taistelua uudestisyntyneessä ihmisessä. Katsomalla yksin Kristukseen, vapauden lakiin, pelastun. Uudessa blogissani yritin vähän kirjoittaa tästä asiasta, sen mikä minulle on kirkastunut. Valitettavasti siitä tuli liian pitkä.

”Silloinkin, kun ihminen toistuvasti kapinoi, kuten matkalla Egypti – Kaanaa, niin kapinalliset joutuivat niitämään oman toistuvan tottelemattomuutensa hedelmän kuten, maa nielaisi ja myrkkykäärmeet purivat. Heidän kapinointinsa aiheutti koko kansalle kärsimystä. Seuraamuksista huolimatta kahdeksan pelastui ja vaskikäärmeeseen silmänsä luonneet kohtasivat Jumalan armahduksen ja mahdollisuuden alottaa puhtaalta pöydältä.”

Tämä Reijon esittämä vaskikäärmeeseen katsominen saa nyt Reijon esittämässä uskonkäsityksen kokonaisuudessa toisen merkityksen kuin mikä sillä pitää olla. Luther kirjoittaa tästä Galatalaiskirjeen selityksessään: ”Kristusta ei oteta vastaan lain eikä tekojen avulla vaan uskon valistamalla harkinnalla eli ymmärryksellä. Missä Kristus otetaan uskolla vastaan, siellä eletään oikealla tavalla ’spekulatiivista elämää’….Oikea speculatio ’katseleminen’, jolla Kristus omistetaan, ei ole sofistien ja munkkien mieletöntä kuvittelua, joka mietiskelee yli hilseen meneviä merkillisyyksiä. Se on teologista, uskossa tapahtuvaa, Jumalasta lähtöisin olevaa paaluun ripustettuun pronssikäärmeeseen katsomista. Usko katsoo Kristukseen, joka riippuu ristinpuussa, minun, sinun ja koko maailman synnin tähden. On siis ilmeistä, että yksin usko vanhurskauttaa.”

Reijon käsityksessä usko saa merkityksensä ja sisältönsä ihmisen kuuliaisuudesta eikä Kristuksen sovituksesta. Näin vaskikäärmeestä tulee epäjumala, Nehustan, luonnollisen ihmisen epäjumaloinnin kohde. Ihminen voi mistä vain tehdä itselleen epäjumalan.

Reijo: ”Pelastus on jo ansaittu, Jeesus ansaitsi sen. Ihminen on yhtä vapaa tahtomaan kuin Jumala, suhteessa omaan pelastukseena. Se on ollut ihmisen mahdollisuus koko luomakunnan ajan. Armotalous on aina ollut ihmistä varten. Kuitenkaan Jumala ei ole mikään ”Primus Motor”, niinkuin sakramentaalinen autuutus, evlut-RKK, opettaa.”

Tässä on varsinainen huipennus. Reijo nyt myöntää, että pelastus on ansaittu Jeesuksen kautta, mutta ei sillä enää ole mitään merkitystä. Se on turhennettu kokonaan. Ja sitten aivan käsittämättömän kauhistuttava lause: ”Ihminen on yhtä vapaa tahtomaan kuin Jumala suhteessa omaan pelastukseensa”! Voiko enää pahemmin mennä metsään! Sitten Reijo puhuu armotaloudesta. Mutta ei tässä armolla ole enää mitään osaa eikä arpaa. Se on turhennettu niin kuin Kristus ja Jumalakin.