Kuinka uutisankka paistetaan

EU kieltää tehokkaat pölynimurit! Ilkeiden eurokraattien uusimmasta hyökkäyksestä pientä ihmistä kohtaan kertoi äskettäin Taloussanomat. ”Toimi nopeasti – kohta ne kielletään”, varoittaa lehti, joka oli lainannut tietonsa saksalaislehdestä.

Tarina kuulostikin liian tutulta. Nopealla nettihaulla selvisi, että imurikieltoa hehkutti jo vuonna 2010 brittiläinen The Daily Telegraph, joka on jyrkän EU-vastainen ja konservatiivinen oikeistolehti. Populistisen möykän jälkeen lehti kuitenkin kertoi, mistä oli kyse: unionin tavoitteena on keppiä ja porkkanaa käyttämällä ajaa kodinkoneiden tuottajat kehittämään laitteita, jotka saavat aikaan saman tuloksen pienemmällä energiankulutuksella. EU olisi siis itse asiassa tekemässä (tuolloin vasta valmistelemassa) viisasta päätöstä. Edes The Daily Telegraph ei kehdannut tätä tosiasiaa täysin uutisestaan piilottaa.

Ties missä tarina lie sitten kiertänyt, mutta viime keväänä sen ainakin otti uuteen käsittelyyn Daily Express, tuo brittiläinen huuhaalehti par excellence. Yltiönationalistinen Daily Express julistaakin jutussaan, että Britannia on ainutlaatuinen kokolattiamattojensa takia, mikä erottaa valitun kansan pahasta Euroopasta, jossa kaikilla on puulattiat. Pölynimurien asiantuntijoina haastatellaan mm. erästä ilmastoskeptikkoa sekä äärinationalistipuolue UKIP:in edustajaa.

Daily Expressissä on unohdettu mainita EU:n imuriuudistuksen pyrkimys kehittää tehokkaampaa tekniikkaa. Samoin unohdetaan kokonaan kertoa, että energiankulutus ei ole sama kuin imuteho. Vähemmän virtaa kuluttavalla, modernilla imurillahan saa villakoirat kiinni ihan hyvin. Jutun viimeisessä lauseessa sentään ohimennen todetaan sähköä säästävien laitteiden olevan sinänsä kivoja.

Daily Expressin viihdeversiosta uutisoi – kokolattiamattoja myöten – Suomessa viime keväänä Talouselämä. Ja kun tarinaa oiotaan, tiivistetään ja lyhennetään vielä lisää, niin EU:n hirviöimurit alkavat jo olla urbaanilegendan mitoissa. Esimerkiksi Daily Expressin kylähullujen väitteet esitetään faktoina (”asiantuntijoiden mukaan…”). Talouselämän jutussa asiayhteys on enää hyvin hämärä, ja EU:n ”direktiivitehtaasta” heitellään kevyttä sarkasmia.

Kuluu puoli vuotta. Nyt jo aivan uutisankaksi höyhennetyn tarinaparan lämmittää uudelleen Taloussanomat. Uusimman kohuversion jakaa Facebookissa 2000 raivostunutta suomalaislukijaa, satojen hätääntyneiden täyttäessä lehden keskustelupalstan. Tässä kohden joukkoon liittyvät myös internetiä aktiivisesti päivystävät perussuomalaiskannattajat ”Eurostoliitto” -vakiokommenteillaan. Vaaditaan eroa EU:sta, haukutaan Satu Hassi stalinistiksi ja marssitetaan esiin niin hehkulamput ja käyrät kurkut, liittovaltio, sotakorvaukset ja -veteraanit, vieraantuneet virkamiehet, natsit, kuin maahanmuuttajatkin.

Taloussanomien jutussa ei ilmoiteta lähteeksi brittitabloidia vaan Muhammed-pilakuvilla ja sen sellaisella profiloitunut saksalainen oikeistolehti. Mutta kadonnut asiasisältö ei ole palannut. Uutena asiana jutussa väitetään, että ”kansa on tottunut siihen, että wattiluku on suoraan suhteessa imutehoon”. Tämä ei ainakaan Kuluttaja-lehden mukaan pidä lainkaan paikkaansa.

Mitä alkuperäisestä uutisesta on jäljellä tämän rikkinäisen puhelimen jälkeen? Ei mitään, millä olisi todellista uutisarvoa. Ei tästä Pulitzer-palkintoa taida kenellekään toimittajalle tulla, mutta imurien myynti varmaan lisääntyy.

  1. Auton ohjaus oikealla-sen EU voisi kieltää ja yhtenäistää auton ohjauksen samanlaiseksi kaikissa jäsenmaissaan.Näin varmaan tapahtuisikin,jos auton ratti olisi Suomessa oikealla puolella eli apumiehen puolella.Virkamiehet ja suomalaiset Euroopan parlamentin jäsenet suunnittelisivat ja miettisivät määräaikoja,mihin mennessä auton ratti ja ohjaus olisi Suomessa yhtenäisellä tasolla muihin EU-maihin nähden.Edellä esitetyn tavalla ei kuitenkaan tapahdu,koska auton ohjaus on Suomessa vasemmalta puolelta ja Englannissa ohjataan autoa oikealta puolelta.Iso-Britannia ei muuttaisi ohjausta vasemmanpuoleiseksi ja pitäisi kiinni omista oikeuksistaan;Suomessa ohjausratti käännettäisiin sinne,mihin EU vaatisi maksajana suomalaiset autoilijat ja häviäjänä Suomen valtio.

  2. Savonlinnan seurakuntien johtajat ovat näin puhuttelevalla tavalla realisoineet joulun evankeliumia. Paimenten viesti kuuluu: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.” Rovasti Toivo Loikkasen blogit ovat osoittaneet vakavaa paneutumista kirkon rakentamiseen hengellisesti ja teologisesti. Kauniista ja kokoavasta tervehdyksestä kiitos ja siunatun joulun toivotukseni kaikille Savonlinnan seurakuntien johtajille kuin myös alueidenne asukkaille.

  3. Terveisiä Helsingistä .

    Olen ollut kahdessa joulun odotuksen hartaushetkessä , molemmat olivat nuorten työntekijäin suorittamia , hyvin koskettavia.

    Logos hymnin mukaan sana tuli ihmiseksi Jeesuksen hahmossa.
    Jeesus on Jumalan ilmoitus .
    Jumala on lähettänyt Jeesuksen Kristuksen maailmaan tiettyä tehtävää varten , siitä syystä se, joka ottaa vastaan Jeesuksen , ottaa vastaan itsensä Jumalan ja hänestä tulee Jumalan lapsi.
    Nämä lauseet tuovat esiin näkökulman siitä , miten Jeesus liittää ihmisen Jumalan yhteyteen.
    Rauhaisaa joulua .

Repo Mitro
Repo Mitrohttp://www.mitrorepo.eu
Olen ortodoksipappi ja toimin 2009-14 Euroopan parlamentin jäsenenä.