Enpä olisi koskaan uskonut ajattelevani tällaisia ajatuksia, minä, vanhoillislestadiolaisen suurperheen äiti. Uuvuttuani perheen kasvaessa ja saadessani ehkäisykysymykseen vuosien varrella niin hämmästyttävän erilaisia vastauksia, jouduin uskonkriisiin. Se on ollut kamalaa.
Ensin sanottiin loppuun palaneelle sairaalassa makaavalle pikkulasten äidille, että uskovaisia ei ole koskaan neuvottu ehkäisemään. Luotamme että Taivaanisä antaa voimia jokaiseen hetkeen. Tällainen neuvo tuntui minusta, sairastuneesta ihmisestä nyrkin iskulta päin kasvoja. Pelkäsin ja rukoilin, etten tulisi raskaaksi. Toisin kävi.
Synnytin ja imetin ja synnytin ja imetin ja taas synnytin ja imetin ja vielä. Ja taas makaamassa osastolla uupuneena. Muutamassa vuodessa oli tapahtunut jotain merkillistä. Yhtäkkiä sainkin yhteisön piiristä ohjeeksi käyttää ehkäisyä, terveydellisistä syistä.
Tämä oli se ratkaiseva hetki, jolloin koko tämän vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen todellisuus minulle avautui. Kaikki alitajunnassa piilottamani ajatukset tulvahtivat ryöppynä mieleeni ja pystyin vihdoin toteamaan itselleni, että olen uskonnon, vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen uhri. Minut on kasvatettu olemaan kuuliainen ja uskomaan kaikki opetukset mitä tässä herätysliikkeessä saarnataan viikko toisensa jälkeen saarnatuoleista. Minulla ei ole ollut mahdollista kuunnella mitkä ovat voimavarani, koska kaikkia väsymyksiä ja epäilyksiä on sanottu sielunvihollisen ääneksi.
Pikkuhiljaa uskalsin katsoa silmiin karua todellisuutta ja aloin tajuta, että nämä uskovaisten opillisina ja muuttumattomina pidetyt asiat eivät olekaan opillisia alkuunkaan, vaan ihmismielen tuottamia elämäntapanormeja, joilla hallitaan toisia, kontrolloidaan, pidetään lauma kasassa. Ollaan kestämättömällä pohjalla. Uskallatko sinä vanhoillislestadiolainen katsoa tätä minun todellisuuttani, vai tekeekö mielesi kääntää katse toisaalle?
Minulle on ollut järkytys tajuta, että olen ollut uskomassa tähän vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön. Olen pitänyt sitä erehtymättömänä Jumalan valittuna joukkona. Ja nämä ulkonaisesti erottuvat asiat, kuten suurperheet, oikein sen todistavat. Miten omavanhurskas olenkaan ollut. Yhtäkkiä eteeni avautuu toinen todellisuus, jossa Jumalan poika, Jeesus Kristus sovittaa koko maailman synnit, ja minä pieni raukka armosta vaan voin uskoa. Enkä minä pystykään sitä sanomaan, kuka täällä maan päällä on uskomassa. Minä en voikaan tehdä sitä päätelmää siitä onko korvakorut vai ei, onko meikkiä vai ei, kuunteleeko iskelmämusiikkia vai ei jne.
Kaikki nämä vuodet olen synnyttänyt synnyttämästä päästyäni, terveyttä uhmaten ja lasteni tarpeet unohtaen ja kuvitellen, että näin Jumala tahtoo. Tällä tavalla uskoen, olemalla KUULIAINEN, pysyn tässä joukossa ja pääsen perille. Olen järkyttynyt. Kuinka monesti olen unohtanut ja kääntänyt katseeni pois lasteni tarpeista ajatellen, että en minä nyt vaan pysty, kun Taivaanisä on halunnut antaa meille näin paljon lapsia. Tunnen itseni todella höynäytetyksi. Tuntuu, että minun äänelleni ja kysymyksilleni ei ole ollut tilaa tässä yhteisössä. Korvissani soi vain se julma paatos puhujankorokkeelta, että uskovaiset haluavat ottaa kaikki lapset vastaan ja kuinka meille voi tulla kiusauksia aivan sinne aviovuoteeseenkin, että jaksanko vielä ottaa lapsia vastaan. KOSKAAN, EI YHTÄÄN AINUTTA KERTAA, en ole kuullut VIELÄKÄÄN, että ehkäisystä puhuttaisiin seurapuheissa muulla tavalla. Ei edes sitä, että terveydellisistä syistä voisi olla joskus tarpeen käyttää ehkäisyä.
Juuri tälläkin hetkellä sadat ja tuhannet äidit kamppailevat tässä Suomen maassa samanlaisessa ahdingossa. Monta naista tiedän salaa mieheltään lukeneen Pauliina Rauhalan Taivaslaulun. Salaa.
Olen kuin olisin tullut ulos valtavan pressun alta. Pressun alla lauletaan virsiä kovalla äänellä ja hoetaan, usko vaan, älä ajattele, älä mieti, älä sure lapsiasi, kyllä ne pärjää, älä ajattele omia tunteitasi, älä lue mitään internetistä, älä lue Kotimaan palstoja, voi usko mennä, tärkeintä, että uskot kaiken mitä täällä sanotaan, äläkä ala kyselemään perusteluja, äläkä nyt tähän Raamattua ala sotkemaan, nämä asiat on jo kauan ymmärretty näin, onko sielunvihollinen saanut sinut eksytettyä.
Pressun alla pätee samat pelisäännöt kuin suuressa perheessä. Se joka on vahva, puhuu kovalla äänellä, että meillä on täällä kaikki hyvin, media vain meitä vainoaa. Pienten, heikkojen ja loukattujen pieni ääni ei kuulu. Ei kuulu. Sillä särjettyjä olisi kuunneltava hiljaa, jotta ääni kuuluisi. Pienten ääni kiittää Taivaanisää, että media nostaa esiin aihe aiheen perään heikkojen asiaa esiin. Pieni ja heikko haluaisi kuulla Hyvän Paimenen ääntä ja karkaa etsimään sitä sieltä missä on tilaa hänen heikkoudelleen. Kovaäänisimmät jäävät puhisemaan, miten niin paljon nykyään ihmiset kieltävät uskonsa. Ai kieltää? Vai löytää? Riippuu katsojan näkökulmasta. Usko on lahjaa. Sinulle. Ja minulle. Sieltä mistä kuuluu Hyvän Paimenen ääni, sinne tahdon mennä.
Kyyneleet kirvelevät poskiani. Kristuksen kasvot näyttäytyvät minulle uudenlaisessa valossa. Minä uskonkin Jeesukseen, enkä näihin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksiin. Vihdoinkin tunnen syvää iloa, rauhaa ja vapautta. Saan kaltaisenani uskoa.
Minä rukoilen, että tämä minulle edelleenkin rakas herätysliike ja kaikki sen piirissä elävät rakkaat sisaret ja veljet saisivat voiman avata silmät ja rohkeuden nähdä. Ja uskon synnyttämän rakkauden pohjalta halun tutkia asioita, ihmetellä ja hämmästellä, milloin on menty harhaan, miten se kävi, miten siltä jatkossa vältyttäisiin. Mihin Raamattu meitä ohjaa? Tarvitseeko minun ja sinun pelätä eriseuraa, mistä se pelko juontaa juurensa? Mikä merkitys oli hoitokokouksilla minulle ja sinulle? Saako sanoa, että pelottaa. Saako kertoa miltä tuntui tulla hoidetuksi kovilla sanoilla ja pakkoparannuksella? Saako tuntea ja käsitellä vihaa yhdessä matkaystävien kanssa, jotta traumojen ote heltiäisi? Miten kohtaan lauman ulkopuolelle heitetyn syystä että katsoi uutisia televisiosta? Miten estetään lisätraumatisoitumiset? Miten kollektiivinen trauma ylipäänsä puretaan? Entä lapset jotka vielä viime päivinä ovat olleet todistamassa yksittäisen aikuisen ihmisen kiusaamista? Tuollaistako saa tapahtua, kysyy lapsen mieli? Saako kysyä miksi mies ajaa kiiltävän hohtavan punaisella audillansa, mutta nainen ei voi laittaa huulipunaa? Etsitäänkö yhdessä raamatusta se kohta jolla nuorille opetetaan itsetyydytys synniksi? Luettaisiinko se kohta uudestaan ja pohdittaisiin mistä siinä onkaan kysymys. Löytyykö tilaa yhdessä rakkauden ilmapiirissä etsiä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin Jumalan sanan pohjalta? Mihin sinä uskot? Mihin sinun uskosi pohjautuu? Mitkä ovatkaan uskon hedelmät?
Uskallatko lukea tutkimustietoa rakkaasta herätysliikkeestämme? Pelkäätkö että sinulla herää epäilyksiä ja usko menee? Ei kai usko Jumalan Poikaan ja syntien sovitukseen mene, vaikka tiedostaa ja oppii uusia asioita. Tiedän että kollektiivisessa harhassa on hyvä olla. Se tarkoittaa että kaikki pysyy ennallaan eikä mikään muutu. Miten helpottavaa! Kenenkään ei tarvitse ottaa vastuuta ja ryhtyä muutokseen. Voi kääntää selän tai katsoa sormien lävitse niin kuin tähänkin asti. On kuitenkin mahdollista tuoda asioita valoon ja ymmärtää mitä hyvää se voi tuoda sekä koko yhteisölle ja henkilökohtaisesti itselle.
Saako kysymyksiä esittää? Vastaako näihin kysymyksiin se vahva ja kovaääninen, joka luulee, että kaikkiin kysymyksiin on löydyttävä vastaukset tai muuten usko menee ja lampaat karkaa.
Minä rukoilen, että minäkin, nainen korvakoruissani, uskaltaisin tulla seurapenkkiin istumaan ja sinä sisareni uskaltaisit minua tervehtiä Jumalanterveellä. Etkä puhuisi ja kauhistelisi takanapäin, että kun tuokin rouva on noin eksynyt. Niin, en minä ole eksynyt. Minä olen löytänyt. Löysin aarteen, omakohtaisen uskon Herraan Jeesukseen. Onko minulla tilaa kertoa tästä aarteesta? Vai hämmennytkö koruista, jotka kertovat naiseudestani? Saanko olla nainen? Vai torjutko minut? Pitääkö minun mennä pois?
P.S. Jos tämä kirjoitus saa sinut tuntemaan häpeää siitä, että mitä ne muutkin meistä nyt ajattelee, olet tärkeän asian äärellä. Kohtaa se häpeän tunne. Kysy siltä, mitä haluat häpeä minulle kertoa. Kuuntele rauhassa. Ole armollinen itsellesi ja toisille. Sitä minäkin yhä opettelen joka päivä.
Nimimerkki ”Uskovainen”
Pyynnöstä Ylläpito julkaisee oheisen kommentin nimimerkillä:
Uskovainen suurperheen äiti kertoi riipaisevalla tavalla oman perheensä kilvoitustarinaa. Korutonta kerrontaa, jonka toivoisin pysäyttävän meitä kaikkia.
Ensinnäkin – hän ei uskalla kirjoittaa nimellään, samoin kuin minä. Pelko estää yhä meitä. En tiedä, kuka hän on, mutta pelkomme on sama.
Se luotiin hulluina harhaoppivuosina vuosikymmeniä sitten. Muistan ne ajat. Aloituksen äidistä en tiedä, onko hän kenties nuorempaa polvea. Oleellista on, että nyt jo SRK:nkin tunnnustama harhaoppi loi pelon massahoitokokousten voimalla 60 – 80 – lukujen aikana.
Pelko on pitänyt otteensa, koska alun massahoitokokouksista siirryttiin ”tarvittaessa” yksityisiin hoitokokouksiin.
Tämä käytäntö toimi tehokkaana lukkona avoimuuteen, vapaaseen keskusteluun tai edes kysymyksiin yhteisen uskomme peruskysymyksistä. Aivan, kuten äiti aloituksessa kertoo. Jos erehdyit kyseenalaistamaan jotain näkemääsi tai kokemaasi asiaa, olit pian hoitokokousten kurimuksessa. Tehokas ”kurinpitokeino”.
Pakkosynnytysoppi.
Äiti aloituksessa kertoi, mitä pakkosynnytysoppi käytännössä tarkoittaa. Se saneltiin alussa julmin sanakääntein virallisesti Päivämiehen sivuilla julkilausumana – ehdottomana ehkäisykieltona missään tilanteessa milloinkaan käytettäväksi. Jos sattuisi, että äiti tai lapsi kuolisi synnytykseen, Jumalalla on varaa siunata perheelle uusi äiti. Isoäitejäkin saatettiin kieltää säälimästä tyttäriään synnytyspakon helteessä.
Siitä seurasi vuosikymmenien tänne asti ulottunut äitien taival.
Olen sanonut, että keskuudessamme on syntynyt äitien superrotu. Keskellämme on todellakin uskomattomia selviytyjiä ja mahdottomiin venyneitä suurperheiden äitejä, jotka ovat jaksaneet ja selviytyneet hyvin ja jopa loistavasti.
Mutta sitten on aivan tavallisia äitejä, joille pakkosynnytysten aiheuttama suurperheen taakka muodostuu aina vain raskaammaksi.
Kaikkein julmin tilanne on heillä, joiden henkiset ja ruumiilliset voimavarat ehtyvät ja koko perhe joutuu selviytymiskamppailuun.
Sitten on sinkut, lapsettomat ja tietenkin he, joille Luoja antaa ”vain” muutamia lapsia syystä tai toisesta.
Vaikeneminen:
Harhaoppi hoitokokousuhan voimalla opetti vaikenemaan. Kun ei voinut puhua epäkohdista, mitä näki tai kuuli, oppi ohittamaan, sulkemaan tietoisuudesta tai unohtamaan – kun ei ollut keinoja eikä voimia vaikuttaa.
Kaaoksessa olevaa suurperhettä ei pieni apu auta päivästä toiseen.
Ohittaminen, näkemättömyys, tietoisuudesta sulkeminen on kyseessä silloin, kun uskovainen kertoo, ettei tunnista ollenkaan oman liikkeensä keskellä tällaisia heikkoja tai uupuneita saatikka pelkääviä.
He voisivat myös kysyä itseltään, ovatko he sellaisia, joille uskaltaa toinen uskovainen avautua, purkautua tai kysyä vaivaavia asioita.
Niin – ketkä uskovaiset ovatkaan sellaisia, joille uskaltaa puhua?
Jos puhun, olenko heti niitä, joista ”ollaan huolissaan”, sitten alkaa Kristuksen kirkkolain mukainen asioiden hoitaminen ja hoitokokousrumba on valmis.
Harhaoppi loi kehärakennelman ja opetuksessa on siitä alkaen painotettu kuuliaisuuden vaatimusta. Esimerkiksi synnytyspakko – opille on pitänyt olla kuuliainen, eikä kysellä, perustuuko se Jeesuksen opetukseen tai ovatko sen raamatulliset perusteet tulkittu oikein.
Harhaopia seurauksineen ei ole liikkeessämme vielä tilitetty oikealla tavalla. Vain siinä ilmenneitä ”ylilyöntejä” on pahoiteltu ja ulkopuolelta tulleiden paineiden edessä on henkioppi niissä tuomittu. Muulta osin asia on yhä kesken.
Se työ on nyt edessä.
Näkisin, että se työ on meidän yhteinen.
Miksi?
Siksi, että ME olemme eläneet ja kantaneet sitä milloin uhrin osassa, milloin pakon edessä luodun kehärakennelman odotusten mukaisesti. Tässä kohtaa jokainen voi miettiä rehellisesti omaa kohtaansa matkan varrella.
Olavi Voittonen kieltää, että liikkeen murros on menossa.
Hän ei ole vielä nähnyt. Tai hän ei ole katsonut kentälle, mitä siellä tapahtuu.
Suviseurat ovat juhlaa, siellä kentällä ei heti arki näy.
Harhaopin myötä SRK otti hengellisen auktoriteetin aseman, jonka luomille opeille tuli siis osoittaa ehdotonta kuuliaisuutta. Silloin tuli kaikille selväksi, että SRK ei ollut vain käytännön keskusyhdistys rauhanyhdistyksille.
Harhaopin hoitokokouksia on jo tutkittu, mutta niitä ei ole liikkeessä oikealla tavalla tilitetty.
Harhaoppi väärine opinpainotuksineen ja käytänteineen pitää nyt uskaltaa käydä perusteellisesti läpi ja irtisanoutua kaikesta siitä, mikä ei kestä raamatullisuutta ja Jeesuksen opetuksesta kumpuavaa Hyvän Paimenen ääntä – Pyhän Hengen tulkintaa ja ohjausta.
Julmuus on siitä mahdollisimman kaukana: Kärsivät, heikot, sairaat ja lapset ovat sillloin kaikkein tärkeimmät. Uskaltaa puhua. Voi kysyä. Saa muistaa. Saa iloita.
Yhteinen rakkaus ei sulje suita kuulisiuuden sinetillä SRK:n johtokunnan miehille.
Naiset:
Harhaopin pahin virhe ja eniten liikkeen jäsenistöä raskauttanut ja monenlaista ylimääräistä taakkaa, kärsimystä, hätää, sairautta ja tuskaa aiheuttanut opetus on johtunut pakkosynnytysopista. Se on vaikuttanut liikkeessämme kaikki nämä vuosikymmenet lukemattomiin perheisiin.
Naisen alistaminen harhaopissa näkyi myös toisin.
Olen joskus sanonut ”vanhaksi hapatukseksi” sitä vaihetta, kun feminismin pelko oli niin konkreettinen, että eräällä paikkakunnalla vastustettiin naisen valitsemista rauhanyhdistyksen johtokuntaan siksi, ettei Helsingin ry:n johtokunnassakaan ole ollut naisia.
No nyt on tilanne muuttunut siltäkin osin niin, että luulisin jokaisessa paikallisessa johtokunnassa olevan useita naisia.
Kun SRK ottaa harhaopin selvitykseen mukaan uskovaisia ja ammatillisestikin päteviä naisia, on mahdollista selvittää pakkosynnytysopin harha.
Jatkossakin on itsestään selvää, että SRK:n toiminta tervehtyy myös naisjäsenillä.
Oikea tasa-arvo on raamatullista, ”oikein ja autuaallista”.
Meissä naisissakin on monenlaista tyyppiä ja persoonaa. Itselleni ei tunnu tärkeälle korvakorut ja varsinainen meikkaaminen. Ihon- ja terveydenhoito ovat jo tärkeitä. Ja kuka nyt ei välittäisi hiuksistaan, sehän kuuluu kaikille. Eri asia sitten, mikä kenenkin mielestä on kaunista ja mikä menee jo niin yli, että vie auttamatta synnin puolelle. Rajansa kaikella.
Kyllä minä hätkähtäisin, jos viereeni seurapenkkiin istahtaisi ystäväni, jolla olisi sotamaalaus naamallaan ja ihmeellinen tukkalaite, korut helisisivät siellä täällä ja korkkarit kolisisivat minihametta tai mahdollisimman avaraa kaula-aukkoa unohtamatta.
Naispappeus ei ole itselleni muodostunut tärkeäksi asiaksi.
Suhtautuminen homopareihin on jäänyt kosketuspinnaltaan myös olemattomaksi. Mielestäni Raamatussa on selkeät perusteet sellaisen rakkauselämän synnillisyydestä.
Avauksen äidin tavoin minäkin olen rukoillut, että Jumala johdattaisi laumaansa ja puhdistaisi opetuksesta sen, mikä on väärää ja turmiollista. Olen rukoillut voimaa oikeaan rehellisyyteen heille, joilla on eniten vastuuta yhteisistä asioista. Olen pyytänyt, että Taivaan Isä näyttäisi oman paikkani itselleni ja antaisi minullekkin voimaa olla rehellinen.
Näen, että myös puhujat pelkäävät olla rehellisiä samasta syystä kuin me muut. Esimerkkinä käy hyvin kolme uskovaista nuorta pappia ja teologia, jotka jo vuonnaa 2000 kävivät SRK:ssa puhumassa näistä hoitokokousvääryyksistä. Wikipedian tietojen mukaan heille kävi juuri niin kuin kehärakenne toimii: heidän sieluntilansa kyseenalaistettiin.
Tehokasta hiljentämistä.
Samoin kävi hyväksikäytettyjen lasten asiaa tuoneelle Johanna Hurtigille.
Tämä myös selittää sen, miksi edelleen arvostamani papit ja puhujat, joiden omat saarnat ovat ruokkivia ja raamatullisia, Pyhän Hengen ohjaamia – eivät ole aiemmin nousseet vaatimaan harhaopin tilitystä oikealla tavalla.
Joku voisi sanoa, että nyt on sen aika, vaikka itse ajattelen, että irtisanoutuminen olisi pitänyt tehdä silloin, kun harhaopin keulakuvana esiintynyt Heikki Saari itse sai opetuksistaan parannuksen armon.
On avoin kysymys, miksi silloin ei korjattu harhaoppia koko laajuudessaan niinkuin se oli kylvetty.
Oliko kenties harhaopin kokonaisuus silloin vielä hamottumaton?
Pyhä Henki ohjaa korjaamaan myös yhteiset vääryydet samoin kuin omakohtaiset.
Kyseessä on ollut vuosikymmenten pituinen osittainen harhaoppi, jonka on annettu vaikuttaa kristillisyytemme keskellä tänne asti. Sitä ei ole yksinkertaisesti vielä siivottu. On puuttunut yhteistä rohkeutta.
Voin vain kuvitella, kuinka vaikea paikka monella puhujalla on nyt käsillä. Samoin SRK:n johtokunnan jäsenillä on uhkakuvina jopa mahdolliset korvausvaatimuskampanjat erilaisilta uhreilta.
Avoin rehellisyys on paras opas tilanteen oikaisemiseen oikealle kurssille. Siihen tarvitaan voimaa ylhäältä.
Pyhä Isä, anna meille kaikille oikeaa silmävoidetta, että näkisimme oman ja yhteisen tilamme ja anna Henkesi valo oppaaksemme!
nimimerkki vl – seniori
Totuus tästä asiasta taitaa kuitenkin löytyä ihan nimellä kirjoittaneilta. Esim täältä:
”http://pilikahuksia.blogspot.fi/”
Lukekaa myöskin keskustelu.
Kiva blogi oli Kanniaisen antaman linkin takana 🙂 ihania kuvia 🙂
Mutta Ilkka. Oletko sitä mieltä, että nimettömänä kirjoittavat valehtelevat? Ei hyvää päivää, jos niin ajattelet! Todellisuuksia on monenlaisia vl-liikkeessä, eivätkä ne ole toisensa poissulkevia. Tiedät ihan varmasti, ettei kaikilta vl-vanhemmilta suju viiden, alle viiden vuoden ikäisen lapsen hoitaminen helposti.
Itselläni ei ollut niin tiuha synnytysrumba kuin ko. blogistilla, enkä voi mitenkään kehuskella sillä, että hyvin olisi aina mennyt. Mutta jotenkin kuitenkin selvisin siihen asti kunnes kahdeksas lapsi syntyi ja moni on sanonut saman lukumäärän rajapyykiksi ”jollakin tavalla selviämiseksi” ja sitten on nostettu kädet pystyyn hommalle.
Kertoisitko Ilkka Kanniainen mikä on se totuus minkä löysit tuosta blogista? Itse en sellaista löytänyt. Luin myös keskusteluja.
Mitä luulet, Ilkka, mikä on blogin sävy kymmenen vuoden päästä? Vieläkö jaksaa hymyillä? Toivottavasti. Kaikki eivät jaksa. Mikä on heidän osa?
Kävin lukemassa vähän enempikin blogia. Mulle tuli sellainen olo, että välttämättä blogisti ei nyt tykkää Ilkan linkityksestä sinne, koska siellähän on hirmuisen henkilökohtaisia juttuja, sellaisia, joita en edes minä ikinä toisi ilmoille. Kuvineen kaikkineen. Onkohan blogisti valmis siihen julkisuuteen, mihin hän Ilkan ”ansiosta” saattaa nyt joutua? Kohta Suoli24 alkaa suoltamaan blogista ilkeyksiä. Minusta ko. linkki pitäisi poistaa.
Sinällään on hyvä olla avoin ja kaikista asioista voi hyvin puhua, mutta vl-liikkeen yhteydessä käytävissä keskusteluissa tuollainen sinisilmäinen avoimuus voi käydä ihan hirvittävän raskaaksi. Voi olla, että olen väärässä ja blogisti kestää ihan hyvin saamansa, ei välttämättä niin kovin mukavan julkisuuden. Toivotaan, että olen väärässä!
Kanniaisen linkitys on hyvä. Vuokko Ilolan ”huoli” vaikuttaa hiukan huonosti naamioidulta sensuurivaatimukselta.
Tulipa nyt katsottua tuota blogia vähän tarkemmin.
Sikäli Kari-Matti on oikeassa, että jos joku julkisesti haluaa esitellä itseään, elämäänsä ja jakaa todella henkilökohtaisen oloisia kuvia blogissaan, niin hänellä on siihen oikeus.
Vuokko on taas oikeassa siinä että blogi sisältää aika rohkeaakin kuvamateriaalia. Blogaaja joutuisi varmasti paikallisella rauhanyhdistyksellä puhuteltavaksi.
Blogin laskurin mukaan sitä on katsottu lähes 77 000 kertaa. Huoli ”julkisuudesta” lienee tältä osin aiheeton.
Tämä on eräs osa ambivalenttia nykykulttuuriamme: intimiteettiä yhtäältä varjellaan kaikin mahdollisin keinoin, toisaalta sitä saatetaan samanaikaisesti esitellä potentiaalisesti koko maailmalle.
Kolikon toinen puoli on, että moderni nuori vanhoillislestadiolainen nainen saattaa olla erittäin tyytyväinen osin hyvin traditionaaliseen elämäänsä. Postmodernia tässä on, että elämäntapa on yhteisön ehdollistama, mutta itse valittu.
Kari-Matilta:
”Kanniaisen linkitys on hyvä. Vuokko Ilolan “huoli” vaikuttaa hiukan huonosti naamioidulta sensuurivaatimukselta.”
Ja höpsistä. Et ymmärtänyt, mitä tarkoitin. Tietty blogi on jo ennen Ilkan linkitystä ollut julkinen, mutta näiden vl-palstojen, varsinkin S24:n kautta blogisti saattaa saada niin ilkeitä kommentteja osakseen, että siitä lähinnä huolehdin. Minusta blogi on niin henkilökohtainen, että blogistia on helppo vetää kölin alta puoleen jos toiseenkin ja jos ei ole sellaiseen tottunut, homma saattaa käydä jopa traumaattiseksi. Mutta voihan olla, että blogisti kestää hyvin sellaiset ”koettelemukset” ja osaa pistää omaan arvoonsa kaiken ilkeilyn. Tiedän tapauksia, jotka eivät ole kestäneet hyvin S24:n ilkeilyä.
Vuokko. Luin blogia tarkemmin. Saattaa olla, että olet oikeassa.
Kiva blogi ja kirjoittaja on varmasti mukava ihminen ja onnellinen elämässään.. Jäin silti miettimään asiaa, mikä minua lestadiolaisuudessa ärsyttää – just tämä kaksinaismoralismi ja NAURETTAVA poimiminen (kynsilakka, hiusväri, huulipuna kun taas permanentti, puuteri ja ripsientaivutus ja lyhyet hameetkin ovat ok) eri naisten elämää rajoittavien tekijöiden kanssa.
Blogisti on ottanut kuvia tuttavastaan jossa tuttava varsin kivassa, seksikkäässä ja paljastavassakin mekossa. Ilman meikkiä. Jos pidetään niin tärkeänä sitä siveellisyyttä ja meikittömyyttä niin toivoisi sen näkyvän joka asiassa.
Itse sallin ko. kuvailun ja pukeutumisen yms. mutta haluan kommentillani viestiä vain tätä ihme koodistoa, minkä piirissä vl-tytöt taiteilevat. Ko. kuvat osoittavat sen selkeästi….
HOHHOIJAA!
Ilkka Kanniainen: ”Totuus tästä asiasta taitaa kuitenkin löytyä ihan nimellä kirjoittaneilta.”
”Mitä on totuus?” kysyi Pilatus.” Nämä kuuluisat sanat sanoi Jeesuksen kuulustelija ja vaikka hän totesi Jeesuksen syyttömäksi, niin kuitenkin hän tuomitsi Jeesuksen kuolemaan.
Samanlaisen tuomion näyttää Ilkka sysäävän näille äideille, jotka ovat uskaltaneet käydä neuvomaan uskonnollista yhdistystä.
Jos me tutkimme raamatun kirjoituksia, niin voimme todeta sen, että usein vaimot ovat joutuneet neuvomaan ja ilmoittamaan miehilleen, miten tulee menetellä, että tehdään oikein. Luetaanpa miten Saara neuvoi uskomme esi-isää Abrahamia:
1 Moos. 21:10 ”ja silloin hän sanoi Abrahamille: ”Aja pois tuo orjatar ja hänen poikansa. Orjattaren poika ei saa periä yhdessä minun poikani Iisakin kanssa.”
Miten Rebekka joutui neuvomaan ja ojentamaan Iisakkia. Hänenkin täytyi tunnustaa jälkeenpäin, että hän tarvitsi vaimonsa neuvot. Kirjoitin tästä tapahtumasta. Laitan linkin, jos joku haluaa käydä lukemassa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5821199#comment-30590883
Kun opetuslapset olivat peloissaan lukittujen ovien takana, niin silloinkin naiset toimiva ja olivat rohkeampia, kuin miehet. Kun naiset, Maria Magdalena ja toinen Maria menivät katsomaan hautaa, he tapasivat enkelin ja saivat tehtävän:
Matt. 28:7 ”Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.”
8 Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille.”
Niin Ilkka, minä kirjoitan omalla nimelläni, mutta voisitko siis uskoa, että minä puhun ihan totta! Minä tunnen monet tuon -70 luvun SRK:n johtomiehet ja olen heidän kanssaan keskustellut paljonkin uskosta ja opista. Tiedän myös valtataisteluista SRK:n johtokunnan sisällä. Vaimoni isä Ville Suutari oli johtokunnan ja työvaliokunnan jäsen.
Johtokunnan sisällä tuolloin -70 luvulla ja taitaa nytkin, jäsenet pelätä toisiaan. Ei siis pelko ole vain noilla kahdella äidillä, jotka nimimerkin suojassa tänne kirjoittavat. Jos johtokunnassa uskalsi olla erimieltä, toiset johtokunnan jäsenet hoitivat hänet hiljaiseksi.
Erkki Reinikainen sanoi Kärsämäen hoitokokouksessa, että Ville Suutari oli usean vuoden vastustanut hoitokokouksia Taivalkosken kohdalla. Erkki sitten ilmoitti, että kun Ville hoidettiin, niin päästiin hoitamaan Taivalkosken Siionia. Ville Suutari oli kuulemma sanonut, että ei Taivalkoskella ole mitään väärää henkeä.
Toisessa ketjussa Erkki Hurtig kertoo Arvi Hintsalasta miten oikein hän saarnasi. Minä voin tähän yhtyä, mutta tiedän myös sen, miten Arvi joutui luovimaan ja tekemään useita pakkoparannuksia hoitajien vaatimuksesta. Arvi ei puhunut mitään Siionin vääristä hengistä, mutta joutui pakkoparannuksiensa aikana tunnustamaan väärät henget itsessään. Ylivieskalainen saarnaaja hoitomies Urho Savela kertoi hoitokokouksessa; ”Voi, voi te ette tiedä miten monesti on Arvia pitänyt hoitaa.”
Kerron yhden pakkoparannus tilanteen: Arvi asui tuolloin Haapajärvellä. Kirkon suntio täytti 50 – vuotta. Arvi Hintsala meni käymään suntion syntymäpäivillä, meni vaikka suntio ei kuulunut vl – uskoviin. Hän myös piti pienen puheen syntymäpäiväsankarille. Arvi kutsuttiin hoitokokoukseen, mutta hänpä ei mennyt. Tämä ei päättynyt tähän, hänelle laitettiin uusi hoitokokous ja sinne hänen oli pakko mennä, tekemään pakkoparannus, jos ei olisi totellut, hän olisi ilman muuta joutunut puhekieltoon. Jos noin ”suuri” saarnamies pelkää, ei kait ole kumma jos äidit eivät uskalla nimeään sanoa.
PS. Jos minä kirjoitankin, miten naiset ovat toimineet oikein ennen, ei tämä tarkoita sitä, että kannattaisin naispappeutta. Tykkään kyllä, että naiset sopisivat hyvin papin virkaan, mutta en löydä tähän lupaa raamatusta.
Heinon kommentteja on mukava lukea.
Löytyykö Raamatusta lupa miespappeuteen? ”Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.”
Martti Pentti : ”Löytyykö Raamatusta lupa miespappeuteen?”
Kyllä löytyy! Tuo kohta jota lainasit, on Jeesuksen opetusta, jossa hän varoittaa opetuslapsiaan, että he eivät pyrkisi olemaan fariseusten kaltaisia: “Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä.
ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi*. [ on juutalaisen opettajan arvonimi.]”
Jumala neuvoi Moosesta asettamaan Aaron poikineen papin virkaan:
2 Moos. 40:12 ”Kutsu sitten esiin Aaron ja hänen poikansa, vie heidät pyhäkköteltan ovelle ja pese heidät vedellä. [2. Moos. 29:4-9]
13 Pue Aaron pyhiin vaatteisiin ja voitele ja pyhitä hänet minun papikseni.
14 Kutsu sitten esiin myös hänen poikansa, pue paidat heidän ylleen
15 ja voitele heidät minun papeikseni samalla tavoin kuin voitelit heidän isänsä. Näin heidät voidellaan ikuiseen pappeuteen sukupolvesta toiseen.”
Myös Paavali ja Pietari antavat neuvoja siitä, miten papin tulee käyttäytyä. Paavali sanoo: ” yhden vaimon mies.” Pietari taasen ei sano, että äiteinä, vaan: ”Älkää herroina vallitko.”
Tässä nuo raamatun kohdat:
1 Tim. 3:1 ”Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön.
2 Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan,”
1 Piet. 5:2 ”Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. [Joh. 21:15,16; Ap. t. 20:28; 1. Tim. 3:3; Tit. 1:7]
3 Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana.”
Tämä viestini taitaa loukata niitä, jotka ovat naispappeuden kannalla. Lohdutukseksi sanon, että minäkin olisin mielelläni, mutta Jumala on päättänyt toisin, eikä ole kysynyt Heinon mielipidettä. Paavali puhuu myös näin:
Gal. 3:28 ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.
29 Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu.”
Eli vaikka Jumalan näyttää uskoneen papin viran miehelle, niin uskovat ovat samanarvoisia, olivat he sitten kumpaa sukupuolta tahansa. Jumala rakastaa ihmistä, oli hän sitten mies tai vaimo, mutta hän on antanut eri tehtävät kumpaisellekin.
Tiedän, että näitä minun mielipiteitä eivät hetikään kaikki hyväksy, mutta tästä naispappeudesta en keskustele tämän enempää. En myös homoavioliitosta, minä en ymmärrä miksi Jumala on miehelle uskonut papin viran (tunnen monta huonoa miespappia) ja taasen sydämellisiä naispappeja. Homous on vielä vaikeampi asia, sillä tunnen myös ihmisen, jolla on kummatkin sukupuolielimet. Hän luulee olevansa kuitenkin mies, mutta ulkonäöltään on naisen näköinen.
Kiitos vastaamisen vaivannäöstä! Mietinpä vain, onko meidän käsityksemme luterilaisesta pappeudesta lainkaan sitä, mitä Uuden testamentin ’paimen’, ’kaitsija’ tai ’vanhin’ tarkoittavat. Palvelivatko he seurakuntaa sanalla ja sakramenteilla vai olivatko ’hallintojohtajia’ tai ’talouspäälliköitä’?
”Älä nuhtele vanhaa miestä ankarasti, vaan neuvo häntä kuin omaa isääsi, nuorempia miehiä kuin veljiäsi, vanhoja naisia kuin äitiäsi, nuorempia naisia kuin sisariasi, siveästi ja puhtaasti.” Tässä käytetään vanhoista naisista feminiinistä muotoa samasta kreikan sanasta, joka maskuliinissa käännetään usein ’vanhimmaksi’. Oliko alkuseurakunnassa myös naispuolisia presbyteerejä?
Martti Pentti: ”Oliko alkuseurakunnassa myös naispuolisia presbyteerejä?”
Se riippuu siitä, minkä merkityksen annamme tuolle sanalle. Kun Paavali neuvoo nuorta Timoteusta, hän mielestäni painottaa sitä, että nuhtelussa tulee olla aina rakkaus etualalla. Sanoohan Paavali galatalaiskirjeessä, Biblia: ” usko, joka rakkauden kautta työtä tekee. ” Uudempi käännös: ”Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.”
Jos tutkimme alkuseurakuntien aikaista seurakuntien järjestystä, niin huomaamme, että apostolit olivat kaikki miehiä. Mutta löydämme myös vahvoja, sanoisinko vielä, että profeetallisia naisia. Timoteuksen mummu ja äiti olivat myös näitä naisia. Paavali todistaa heistä: ”Kiitän Jumalaa, kun muistan sen vilpittömän uskon, joka sinulla on ja joka oli jo isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikella; myös sinulla se on, siitä olen varma.”
Monta muutakin vahvaa uskovaista naista löytyy raamatun naisista. Hanna profeteerasi: ”Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni?”
Muistan useita naisia lapsuudestani, jotka puhuttelivat ihmisiä uskomisen tärkeydestä, he myös lukivat ja osasivat ulkoa monet raamatun kirjoitukset. Jo alkuseurakunnissa naiset tekivät juuri diakonian kautta Jumalan valtakunnan työtä. On oikeastaan ällistyttävää, että SRK:n johtokunnassa ja työvaliokunnassa ei ole yhtään naista! Kyllä evankeliumin viemistä ihmisten tietoisuuteen, siinä työssä naiset ovat olleet hyvin suuressa osassa.
Hyvä oli tuon väsyneen, etsimään lähteneen naisen kirjoitus.
En pidä itseäni kyynikkona. mutta vaikea on uskoa mihinkään muutokseen. Sen näkee jo siitä, että kunnon keskustelua ei vielä 3 vuoden jälkeenkään synny.
Vuokko Ilolalla on täällä toinenkin palsta, ja liikkeen uskollisten ja siitä lähteneiden uskollisten veljien kirjoitukset sillä näyttävät olevan lähinnä ns. liturgiaa ja asioiden väistelyä.
Nyt puheena oleva äiti on joutunut henkkoht. uskonkriisiin.
Olen kokenut saman. Vasta kriisi kaataa väärät kotijumalat
sijoiltaan. Siihen tarvitaan Jumalan johdatusta. Kokonaisen liikkeen kohdalla en usko sellaista mahdolliseksi. Liturgiamiehiä pesemässä mustaa valkoiseksi on aivan liian paljon.
Sorry, pessimismini.
Ei voi mitään, mutta mieleeni tulee 1970-luvun Suomen keskustelu ulkopolitiikasta.
Erään vesselin piti täällä aloittaa kriittinen keskustelupalsta
lestadiolaisuudesta. Lyhyeksi jäi sen historia.
Todella hyvä kirjoitus, Jorma! Ei vain siksi, että olen täysin samaa mieltä.
Kaikki pelkäävät, koska on opetettu pelkäämään ja pelko on juurrutettu niin syvälle sielujen sopukoihin. En tiedä kuinka ja kuka tämän ”pandoran lippaan” kannen saisi avatuksi, vaikka sieltä ponnahtaisi riviuskovaisille vain hyviä ja positiivisa asioita, vapautta, rauhaa ja iloa.
Harmi, että ’liturgia’ merkitsee joillekin tyhjää puhetta. Sanahan tarkoittaa alttaripalvelusta, toisin sanoen Herran ateriaa.
Ei se minua haittaa, jos liturgia jollekin merkitsee tyhjää puhetta. Onneksi ei meikäläiselle.
Minun Henkeni ja sieluni iloitsee ja riemuitsee niin suunnattoman suuresti, kun yksikin Jumalan lapsi kääntyy Hänen puoleensa! Jumala vetää puoleensa jokaista lastaan, mutta suurin osa ei halua kuulla tätä ääntä. Mutta kiitos ja ylistys Jumalalle, tämä nainen kuuli Jumalan äänen ja mikä tärkeintä, hän TOTTELI kuulemaansa ääntä!
Jumalan ääni ei ole korvin kuultava ääni, vaan se on hiljainen tunne sydämissämme.
Täällä kannetaan kovasti huolta, ettei vl-liike tule muuttumaan. Olkaa huoleti Herramme on luvannut, että hoitaa ajallaan. Niin myös tätä onnettomien yhteisöä nimeltään SRK, jonka hoitokokoukset ja ihmiset lait toinen toisilleen ovat seurakuntaopista periytyvää täydellistä harhaa.
Luoja hoitaa tämänkin liikkeen ajallaan ja se aika on jo alkanut täällä ruohonjuuritasolla. Sen tiedän ihan henkilökohtaisesti. On vain niin, että vallasta luopuminen on ihmiselle kovin vaikeaa – niin myös hengellisestä ja henkisestä vallasta ja sen ylläpitämiseen on tarvittu jo vuosia pelonilmapiiriä, jota ruokitaan muka Jumalan Sanalla.
Toivoisin, että rohkeutta löytyisi paljon enemmän sanoa ääneen. Ei se, että joutuu hoidettavaksi ole häpeä muille kuin hoitajille.
Luterilaisen kirkon säädökset eivät tietenkään koske kirkkoon kuulumattomien hegellisten harjoitusten sisältöä. Ongelma on siinä, että kirkon piiristä ikäänkuin paheksutaan kaikkea toimintaa, joka muistuttaan sen käytäntöjä. Tähän kohtaan kuuluu Paavalin sana: Kuka sinä olet, joka toisen palvelijaa tuomitset. Omalle isännälleen hän seisoo tai kaatuu!
Erinomainen blogi, Lauri Lahtinen.
Mikä on ihanampaa kun perheessä, tai yksin asuva, johdattaa perheensä tai itsensä ateriointiin yhteisellä tai yksityisellä rukouksella.
Samalla tavalla voidaan harjoittaa katumuksen ja syyllisyyden huomaamisen asiaa arjen sattumuksissa. Kirkostahan kaveria ei löydy kun se statuksestaan hallinnoi substanssejaan haluamallaan tavalla. Kun esittää vaihtoehtoista huomaamista tulee vihaista palautetta mikä omassa blogissa sai kommentoijan kirjoittamaan samassa lauseessa nettipornosta ja rakkaudesta.
Entheos malli on hyvä asia huolia jumalasuhteesta. Siinä säännöllinen vuorovaikutus ajan kanssa syvenee. Miksikähän asia kirkkomme toimijoille näyttää niin haastavalta hyväksyä.
Minä uskon avoimeen taivaaseen ja avoimeen Isän sydämeen! On eri asia toimia tilanteen vaatimalla tavalla ttai toimia käsikirjan mukaan. Jeesus oli aina tilanteen tasalla eikä kysynyt keltään lupaa auttaa sabattina tai muuten toimia vastoin yleistä mielipidettä.
Kiitos, Lauri, rohkeasta esilletulosta. Pekan blogiinkin ajattelin vielä kommentoida, kunhan saan vastauksen Timo Pöyhöseltä hänen tokaisuunsa.
Kun minut tiedetään jo yleisesti vastarannan kiiskeksi kirkon käytäntöjen suhteen, uskallan ilmaista, että olen kanssasi samaa mieltä. Olen tätä jo pitkään pohtinut ja monta kertaa aikonut tehdä aiheesta blogin. Se on vain tuntunut niin yksityisjattelulta, että olen pidättäytynyt. Nyt huomaan, että se ei olekaan niin yksityisajattelua kuin olen arvellut.
Luulenpa, että tämä asia tulee koronan myötä nousemaan vahvasti esiin, samoin kuin monet kirkon muutkin aikansa eläneet käytännöt.