Enpä olisi koskaan uskonut ajattelevani tällaisia ajatuksia, minä, vanhoillislestadiolaisen suurperheen äiti. Uuvuttuani perheen kasvaessa ja saadessani ehkäisykysymykseen vuosien varrella niin hämmästyttävän erilaisia vastauksia, jouduin uskonkriisiin. Se on ollut kamalaa.
Ensin sanottiin loppuun palaneelle sairaalassa makaavalle pikkulasten äidille, että uskovaisia ei ole koskaan neuvottu ehkäisemään. Luotamme että Taivaanisä antaa voimia jokaiseen hetkeen. Tällainen neuvo tuntui minusta, sairastuneesta ihmisestä nyrkin iskulta päin kasvoja. Pelkäsin ja rukoilin, etten tulisi raskaaksi. Toisin kävi.
Synnytin ja imetin ja synnytin ja imetin ja taas synnytin ja imetin ja vielä. Ja taas makaamassa osastolla uupuneena. Muutamassa vuodessa oli tapahtunut jotain merkillistä. Yhtäkkiä sainkin yhteisön piiristä ohjeeksi käyttää ehkäisyä, terveydellisistä syistä.
Tämä oli se ratkaiseva hetki, jolloin koko tämän vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen todellisuus minulle avautui. Kaikki alitajunnassa piilottamani ajatukset tulvahtivat ryöppynä mieleeni ja pystyin vihdoin toteamaan itselleni, että olen uskonnon, vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen uhri. Minut on kasvatettu olemaan kuuliainen ja uskomaan kaikki opetukset mitä tässä herätysliikkeessä saarnataan viikko toisensa jälkeen saarnatuoleista. Minulla ei ole ollut mahdollista kuunnella mitkä ovat voimavarani, koska kaikkia väsymyksiä ja epäilyksiä on sanottu sielunvihollisen ääneksi.
Pikkuhiljaa uskalsin katsoa silmiin karua todellisuutta ja aloin tajuta, että nämä uskovaisten opillisina ja muuttumattomina pidetyt asiat eivät olekaan opillisia alkuunkaan, vaan ihmismielen tuottamia elämäntapanormeja, joilla hallitaan toisia, kontrolloidaan, pidetään lauma kasassa. Ollaan kestämättömällä pohjalla. Uskallatko sinä vanhoillislestadiolainen katsoa tätä minun todellisuuttani, vai tekeekö mielesi kääntää katse toisaalle?
Minulle on ollut järkytys tajuta, että olen ollut uskomassa tähän vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön. Olen pitänyt sitä erehtymättömänä Jumalan valittuna joukkona. Ja nämä ulkonaisesti erottuvat asiat, kuten suurperheet, oikein sen todistavat. Miten omavanhurskas olenkaan ollut. Yhtäkkiä eteeni avautuu toinen todellisuus, jossa Jumalan poika, Jeesus Kristus sovittaa koko maailman synnit, ja minä pieni raukka armosta vaan voin uskoa. Enkä minä pystykään sitä sanomaan, kuka täällä maan päällä on uskomassa. Minä en voikaan tehdä sitä päätelmää siitä onko korvakorut vai ei, onko meikkiä vai ei, kuunteleeko iskelmämusiikkia vai ei jne.
Kaikki nämä vuodet olen synnyttänyt synnyttämästä päästyäni, terveyttä uhmaten ja lasteni tarpeet unohtaen ja kuvitellen, että näin Jumala tahtoo. Tällä tavalla uskoen, olemalla KUULIAINEN, pysyn tässä joukossa ja pääsen perille. Olen järkyttynyt. Kuinka monesti olen unohtanut ja kääntänyt katseeni pois lasteni tarpeista ajatellen, että en minä nyt vaan pysty, kun Taivaanisä on halunnut antaa meille näin paljon lapsia. Tunnen itseni todella höynäytetyksi. Tuntuu, että minun äänelleni ja kysymyksilleni ei ole ollut tilaa tässä yhteisössä. Korvissani soi vain se julma paatos puhujankorokkeelta, että uskovaiset haluavat ottaa kaikki lapset vastaan ja kuinka meille voi tulla kiusauksia aivan sinne aviovuoteeseenkin, että jaksanko vielä ottaa lapsia vastaan. KOSKAAN, EI YHTÄÄN AINUTTA KERTAA, en ole kuullut VIELÄKÄÄN, että ehkäisystä puhuttaisiin seurapuheissa muulla tavalla. Ei edes sitä, että terveydellisistä syistä voisi olla joskus tarpeen käyttää ehkäisyä.
Juuri tälläkin hetkellä sadat ja tuhannet äidit kamppailevat tässä Suomen maassa samanlaisessa ahdingossa. Monta naista tiedän salaa mieheltään lukeneen Pauliina Rauhalan Taivaslaulun. Salaa.
Olen kuin olisin tullut ulos valtavan pressun alta. Pressun alla lauletaan virsiä kovalla äänellä ja hoetaan, usko vaan, älä ajattele, älä mieti, älä sure lapsiasi, kyllä ne pärjää, älä ajattele omia tunteitasi, älä lue mitään internetistä, älä lue Kotimaan palstoja, voi usko mennä, tärkeintä, että uskot kaiken mitä täällä sanotaan, äläkä ala kyselemään perusteluja, äläkä nyt tähän Raamattua ala sotkemaan, nämä asiat on jo kauan ymmärretty näin, onko sielunvihollinen saanut sinut eksytettyä.
Pressun alla pätee samat pelisäännöt kuin suuressa perheessä. Se joka on vahva, puhuu kovalla äänellä, että meillä on täällä kaikki hyvin, media vain meitä vainoaa. Pienten, heikkojen ja loukattujen pieni ääni ei kuulu. Ei kuulu. Sillä särjettyjä olisi kuunneltava hiljaa, jotta ääni kuuluisi. Pienten ääni kiittää Taivaanisää, että media nostaa esiin aihe aiheen perään heikkojen asiaa esiin. Pieni ja heikko haluaisi kuulla Hyvän Paimenen ääntä ja karkaa etsimään sitä sieltä missä on tilaa hänen heikkoudelleen. Kovaäänisimmät jäävät puhisemaan, miten niin paljon nykyään ihmiset kieltävät uskonsa. Ai kieltää? Vai löytää? Riippuu katsojan näkökulmasta. Usko on lahjaa. Sinulle. Ja minulle. Sieltä mistä kuuluu Hyvän Paimenen ääni, sinne tahdon mennä.
Kyyneleet kirvelevät poskiani. Kristuksen kasvot näyttäytyvät minulle uudenlaisessa valossa. Minä uskonkin Jeesukseen, enkä näihin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksiin. Vihdoinkin tunnen syvää iloa, rauhaa ja vapautta. Saan kaltaisenani uskoa.
Minä rukoilen, että tämä minulle edelleenkin rakas herätysliike ja kaikki sen piirissä elävät rakkaat sisaret ja veljet saisivat voiman avata silmät ja rohkeuden nähdä. Ja uskon synnyttämän rakkauden pohjalta halun tutkia asioita, ihmetellä ja hämmästellä, milloin on menty harhaan, miten se kävi, miten siltä jatkossa vältyttäisiin. Mihin Raamattu meitä ohjaa? Tarvitseeko minun ja sinun pelätä eriseuraa, mistä se pelko juontaa juurensa? Mikä merkitys oli hoitokokouksilla minulle ja sinulle? Saako sanoa, että pelottaa. Saako kertoa miltä tuntui tulla hoidetuksi kovilla sanoilla ja pakkoparannuksella? Saako tuntea ja käsitellä vihaa yhdessä matkaystävien kanssa, jotta traumojen ote heltiäisi? Miten kohtaan lauman ulkopuolelle heitetyn syystä että katsoi uutisia televisiosta? Miten estetään lisätraumatisoitumiset? Miten kollektiivinen trauma ylipäänsä puretaan? Entä lapset jotka vielä viime päivinä ovat olleet todistamassa yksittäisen aikuisen ihmisen kiusaamista? Tuollaistako saa tapahtua, kysyy lapsen mieli? Saako kysyä miksi mies ajaa kiiltävän hohtavan punaisella audillansa, mutta nainen ei voi laittaa huulipunaa? Etsitäänkö yhdessä raamatusta se kohta jolla nuorille opetetaan itsetyydytys synniksi? Luettaisiinko se kohta uudestaan ja pohdittaisiin mistä siinä onkaan kysymys. Löytyykö tilaa yhdessä rakkauden ilmapiirissä etsiä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin Jumalan sanan pohjalta? Mihin sinä uskot? Mihin sinun uskosi pohjautuu? Mitkä ovatkaan uskon hedelmät?
Uskallatko lukea tutkimustietoa rakkaasta herätysliikkeestämme? Pelkäätkö että sinulla herää epäilyksiä ja usko menee? Ei kai usko Jumalan Poikaan ja syntien sovitukseen mene, vaikka tiedostaa ja oppii uusia asioita. Tiedän että kollektiivisessa harhassa on hyvä olla. Se tarkoittaa että kaikki pysyy ennallaan eikä mikään muutu. Miten helpottavaa! Kenenkään ei tarvitse ottaa vastuuta ja ryhtyä muutokseen. Voi kääntää selän tai katsoa sormien lävitse niin kuin tähänkin asti. On kuitenkin mahdollista tuoda asioita valoon ja ymmärtää mitä hyvää se voi tuoda sekä koko yhteisölle ja henkilökohtaisesti itselle.
Saako kysymyksiä esittää? Vastaako näihin kysymyksiin se vahva ja kovaääninen, joka luulee, että kaikkiin kysymyksiin on löydyttävä vastaukset tai muuten usko menee ja lampaat karkaa.
Minä rukoilen, että minäkin, nainen korvakoruissani, uskaltaisin tulla seurapenkkiin istumaan ja sinä sisareni uskaltaisit minua tervehtiä Jumalanterveellä. Etkä puhuisi ja kauhistelisi takanapäin, että kun tuokin rouva on noin eksynyt. Niin, en minä ole eksynyt. Minä olen löytänyt. Löysin aarteen, omakohtaisen uskon Herraan Jeesukseen. Onko minulla tilaa kertoa tästä aarteesta? Vai hämmennytkö koruista, jotka kertovat naiseudestani? Saanko olla nainen? Vai torjutko minut? Pitääkö minun mennä pois?
P.S. Jos tämä kirjoitus saa sinut tuntemaan häpeää siitä, että mitä ne muutkin meistä nyt ajattelee, olet tärkeän asian äärellä. Kohtaa se häpeän tunne. Kysy siltä, mitä haluat häpeä minulle kertoa. Kuuntele rauhassa. Ole armollinen itsellesi ja toisille. Sitä minäkin yhä opettelen joka päivä.
Nimimerkki ”Uskovainen”
Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ‘Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ‘En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni. “Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ‘Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?” “Edellinen”, he vastasivat. Jeesus sanoi: “Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te.”
Kysytään näin: Rakastaako pojat Isää? Ensimmäinen Poika sanoo, en halua, mutta koska on pakko, niin joo. Toinen sanoo: Juu juu ja lähtee omiin puuhiin välittämättä isästä. Lain noudattaminen ei ole rakkautta, eikä välinpitämättömyys.
Rakkaus ei kysy onko minun pakko auttaa juoppo ojasta. Rakkaus ei kysy onko sopivaa mennä vankilaan ja sairaalaan narkin luo. Rakkaus menee halusta, sinne minne Isä pyytää. Jeesus opetti meille, että olemme kaikki samanlaisia, kuin nuo pojat, mutta fariseukset eivät sitä ymmärtäneet.
Ismo, kiitos hyvästä kommentista. Eipä meistä löydy paljoa hyvää, edes parhaimpana päivänä. Onneksi Jumala vanhurskauttaa jumalattoman.
Rakkaat Ystävät, arvoisan Juha Heinilän blogin keskustelijat! Vielä kerran iloksenne pistäydyn palstoillanne osoittaakseni nöyrää kiitollisuuttani korkeastikunnioitetun tohtorimme Martin Lutherin elämäntyölle.
Samalla viittaan tapaan, jolla kunnioitettu tohtorimme puhuu. Hän osaa puhua runollisen kauniisti, mutta myös hyvin suorasukaisesti, jopa karkeasti. Mutta – eikö samaa kovuutta voida löytää myös apostoli Paavalilta ja jopa Jeesukselta?
Yhtä toivoisin, että tutustuisitte siihen, mitä kunnioitettu tohtorimme sanoo kahdeksannesta käskystä. Lukekaa se, ennen kuin jatkatte niin kovin kevyitä heittojanne ja Pyhän Kirjan repimistä. ”Maistiaisiksi” lainaan hiukan, A-E.Koskenniemen kunnianarvoisen käännöksen mukaan:
”Panettelijoiksi sanotaan siis sellaisia, jotka eivät tyydy siihen, mitä tietävät,vaan sen jatkoksi sekaantuvat tuomioistuimelle kuuluvaan tehtävään. Jos sellaiset tietävät toisesta hitusenkin verran, levittävät he sitä joka soppeen, kutkuttelevat sillä mieltään ja mielihyvästä kahnuttelevat itseään. kun saavat kaivella toisen halpamaisuuksissa kuin siat, jotka kääntelevät itseään loassa, kärsällään sitä tonkien. Tämähän on päivänselvästi Jumalan virkaan ja tuomiovaltaan sekaantumista, tuomion langettamista ja rankaisemista mitä ankarimman arvostelun perusteella.”
Myös jatko on tärkeä, lue toki pidemmälle, saksaksi tai suomeksi, vanhan tai uuden käännöksen mukaan.
Tällaista, Lutherin sanoin ”sikamaista tonkimista” on välillä ollut, mutta siskot ja veljet, koetetaan kilvoitella uskossa ja nöyryydessä. Lutherin kuvaama sika ei ole nöyrä, vaan ylpeä.
>>> Lukekaa se, ennen kuin jatkatte niin kovin kevyitä heittojanne ja Pyhän Kirjan repimistä.>>>>
Otsikkona oli Rakkaat ystävät.
Jorma Ojala
”Otsikkona oli Rakkaat ystävät.”
Entä sitten? Pappina olen tottunut käyttämään sekä Hyvät ystävät että Rakkaat ystävät-puhutteluja. Jos olisimme kirkossa, jatkaisin: Jeesuksessa Kristuksessa.
Paavali osoitti kirjeensä pyhille eri seurakunnissa. Otsikosta huolimatta jatko ei aina ollut pelkkää silittelyä.
Tälläkö sinä nyt sivuutat itse asian, 8.käskyn ja Lutherin selityksen? Blogisti vaikenee, vaikka hän toimi juuri niinkuin Luther kieltää uskovaa toimimasta, panettelee, juoruilee ja jopa valehtelee. Onko niin, että lakia luetaan toisille, sovelletaan kunnioitettua Lutheria, pyhää Paavalia ja jopa Jeesusta Kristusta toisten synteihin ja vikoihin, aina toisten. Mutta kivenkovaa kieltäydytään asettumasta itse Sanan alle.
Onhan se aika sikamaista, jos nyt kunnioitetun tohtorimme sanaa käytän.
Eikö kristityn vaellus tulisi olla sellaista, että nöyrän kuuluisi olla, mutta jos omasta nöyryydestä allkaa iloitsemaan, niin kovin helposti käy, että se meneekin jo ylpeyden puolelle ? Eihän siinä noin huonosti pitänyt käydä ?
Luuk. 1:48
Hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen.
Aidosti nöyrät eivät katso nöyryyden tuottamaan menestykseen, vaan yksinkertaisin, puhtain sydämin he katsovat alhaisiin asioihin, toimivat niissä mielellään eivätkä milloinkaan huomaa olevansa nöyriä. On kuin vesi pulppuaisi lähteestä, niin itsestään ja yrittämättä kaikki tapahtuu, kun he käyttävät vähäisiä eleitä ja sanoja, suosivat vaatimattomia vaatteita ja paikkoja ja seurustelevat mitättömien ihmisten kanssa. He väittävät missä vain voivat korkeita ja suuria asioita. Siitä Daavid sanoo: Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä eivätkä silmäni ole kohotetut korkeuteen (Ps. 13 1:1) ja Jobin kirjassa sanotaan: Joka alentaa itsensä, se pääsee kunniaan ja joka luo silmänsä alas, se tulee autuaaksi (Job. 22:29). Sen tähden käykin niin, että kunnia kohtaa heidät aina arvaamatta ja heidän korotuksensa tulee odottamatta. Sillä he ovat tyytyneet yksinkertaisesti omaan mitättömään olemukseensa eivätkä koskaan ole havitelleet korkeita.
Mutta väärät nöyrät ihmettelevät, kun heidän kunniansa ja korotuksensa viipyy, ja heidän salainen, väärä ylpeytensä ei tahdo tyytyä mitättömään olemukseensa, vaan pyrkii ajatuksissaan salaa yhä korkeammalle. Mutta aito nöyryys ei milloinkaan tiedä olevansa nöyrä.
(Martti Luther – Mannaa Jumalan lapsille)
Lainaus on Martti Lutherin selityksestä Marian kiitosvirteen (Magnificat). Samassa luvussa Luther kirjoittaa myös Jumalan ylistämisestä, Lainaan siitä katkelman: ”Silloin syntyy ja kohoaa Jumalan luo yhteinen, riemuitseva ylistys: jokainen ylistää toisen saamaa armoa ja kuitenkin eniten sitä, mikä on tullut hänen omaksi osakseen, vaikka se olisi vähäisempi kuin muiden saama, sillä kukaan ei halua olla ensimmäinen lahjojen runsaudessa, vaan Jumalan rakastamisessa ja kiittämisessä. Tällaisille ihmisille riittää Jumala ja hänen pelkkä hyvyytensä, vaikka hänen lahjansa olisikin vähäinen. Niin hieno ja yksinkertainen on heidän sydämensä. Mutta itsekkäät ja oman voiton tavoittelijat sen sijaan katsovat kieroon, jos he huomaavat, että heidän saamansa lahjat eivät ole arvokkaimmat ja parhaat. Kiittämisen asemesta he nureksivat, jos huomaavat olevansa toisten vertaisia tai heitä vähäpätöisempiä. He tekevät niiden tavoin (Matt. 20:16), jotka nurisivat talon isäntää vastaan, ei sen vuoksi, että hän olisi tehnyt heille vääryyttä, vaan koska hän antoi kaikille saman palkan.”
Kiitos Marteille, hyvistä kommentista. Lutheria kannattaa lukea.
Anteeksi, jos puutun Ismon upeassa selityksessä vain yhteen lauseeseen: ”Lain noudattaminen ei ole rakkautta”.
Kun täällä niin usein pyöritään tämän yhden aiheen ympärillä, haluaisin tehdä lisäyksen Ismon tekstiin:
Lain noudattaminen ei ole rakkautta JOS se ei tapahdu uskossa.
Rakkaus ei salli olla laille piittaamaton tai tottelematon.
Pyhä Henki varoittaa siitä.
Juuri näin. sanoohan Paavalikin:
”Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee; mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.” Room 14:22-23
Niinpä siis lain noudattaminenkin on syntiä, jos se ei tapahdu Uskosta. Tässä on jo purtavaa meille kaikille tarpeeksi.
Minusta, tuo on periaatteessa varsin valmiiksi purtua asiaa luterilaisessa uskossamme, Ismo.
Kun lukee esim. Galatalaiskirjeen selitystä, on tuo näkökulma koko ajan esillä.
Minusta täällä on varsin voimakkaasti tuotu esiin sellainen antinomistinen näkemys, ettei laista tarvitse välittää juuri mitään. Kunhan parhaansa mukaan koettaa rakastaa, thats it.
”Minusta täällä on varsin voimakkaasti tuotu esiin sellainen antinomistinen näkemys, ettei laista tarvitse välittää juuri mitään. Kunhan parhaansa mukaan koettaa rakastaa, thats it.” Minä en ole tuollaista halunnut esittää. Sen sijaan olen korostanut Jumalan rakkauden välikappaleeksi suostumista uskoen, että rakkaus täyttää lain. ”Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.”
Selvennän tässä käytyä, ajatellen ymmälleen joutuneita lukijoitakin: Kyse on lain pyhityksessä ilmenevästä käytöstä, jonka tarkoitus on erilainen. Se ei ole tuomitseva vaan opastava: näin estää ”antinomistinen” mukavuuteen ja valmiiseen heittäytyminen, ja estää pysähtynyt, kuollut usko. Tällöin ei sitäkään kannata pelätä, että aina kun lausuu sanan rakkaus, se nyt joka tapauksessa on vain jotakin turhaa haihattelua.
Olen saanut toisenlaisen käsityksen tälläkin palstalla käydyistä keskusteluista. Ei sitä mielestäni voi muuksi muuttaa.
Ei rakkauden välikappaleeksi suostunut ihminen voi aktiivisesti asettua Jumalan tahtoa vastaan, eikä suorastaan pilkata niitä, jotka tuntevat rakkauden kutsuvan heitä kuuliaisuuteen.
On siis mietittävä, kenestä Paavali Rom 8: 1 puhuu. Ei todellakaan kaikista.
En löydä lähimmäisenrakkautta edes siitä, että leimataan suuren herätysliikkeen kaikki jäsenet potentiaaliseksi pedofiiliksi.
Luther opetti, ettei lakia ja evankeliumia saa koskaan sekoittaa toisiinsa, kuten ei myöskään lakia ja armoa. Laki on julistettava sen koko voimalla vähentämättä siitä tuumaakaan.. Samoin myös Evankeliumi, on julistettava ilman ehtoja.
Lain noudattaminen onnistuu kaikilta, siihen asti kunnes pyrkii täyttämään sen täydellisesti, jolloin ihminen kuolee sen alle ja vasta kohdatessaan Kristuksen hän pääse pois lain alta.
Rakkaudessa ei ole enää tuomiota, joka kohtaa lain rikkojaa. Sillä Kristitty on vanhurskautettu pois lain alta. Pietari kirjoittaa, meille tästä rakkaudesta:
”Sillä jos teillä on nämä (Uskon kautta saatu vanhurskaus) ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.
Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä.
Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;
sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan. 2.Piet.1
Laki on säädetty loppuun asti, mutta me olemme Armon alla.
Kysynkin: Ohjaako Kristus meidät lain luo, vai laki Kristuksen luo?
Laki ja evankeliumi ovat molemmat tärkeitä, eikä niitä saa sekoittaa keskenään. Mutta sekoitettuna pullamössönä ne eivät minkään arvoisia. Samoin ruokiakaan ei saa sekoittaa; alkuruoka ensiksi, sitten pääruoka, ja jälkiruoka viimeiseksi ja jokainen erikseen; sekoitettuna keskenään tehosekoittimella nämä ruuat eivät ole mikään makuelämys, vaikka erikseen ne sitä olisivat.
”Tällöin ei sitäkään kannata pelätä, että aina kun lausuu sanan rakkaus, se nyt joka tapauksessa on vain jotakin turhaa haihattelua.” Rakkaus ei ole koskaan turhaa haihattelua. Se on elämän ja kuoleman asia. Rakkaus luo elämän ja kannattelee sitä, rakkaudettomuus horjuttaa elämää ja lopettaa sen. ”Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.”
Ismon kirjoitukset ovat ihan hyviä.
Täällä ei ole kuitenkaan lakia ja evankeliumia sekoitettu, eikä armolle asetettu ehtoja.
Jos jollakin tavalla voisi kiteyttää tätä ydinasiaa, on kysymys ollut siitä, kenelle laki rangaistuksineen kuuluu ja kenelle ei. Kun tämä asia ei ole tullut selväski, debatti on ollut jo vuoden päivät eräänlaista ohitse puhumista.
Minusta vastaus asiaan tulee esiin esim. tässä:
Gal 5: 18. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
Mitä merkitsee se, että ei olla, ja miten se ilmenee.
On aina hyvä kiinnittää huomiota Jumalan lakiin ja evankeliumiin. Lihallinen mieli asettaa helposti armolle ehtoja, jolloin evankeliumi ei ole enää evankeliumi.
Kiitos Jorma hyvistä kommenteista.
”Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.” Room.6:22
Meidät on Vapautetut ja siitä seuraa hedelmät, Pyhitys. Omat teot on lakkautettu kertakaikkiaan. Jumala on näin Pyhittänyt (erottanut) omansa maailmasta.
”Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?” 1Kor.6:19 Kaikki on seurausta Jumalan toiminnasta meissä, kun kyseessä on hengen kuljettama ihminen.
Se, että ihminen on Hengen kuljettamana, ilmenee ihmisessä Kristuksen mielen laatuna, ihminen muuttuu armon kasvattamana. Laki ei enää kasvata ja ohjaa ihmistä, vaan Armo. Jumala pyhittää ihmistä henkensä kautta. ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.” Kirj.Tiit.2:11-14
”Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.” 2.Kor 3:18
Ohjaako Kristus meidät lain luo, vai laki Kristuksen luo?
Syystä voidaan tehdä kysymys: ohjaako nykyajan julistus ihmisiä aitoon synnintuntoon, mielenmuutokseen ja evankeliumin uskomiseen ? Kristillinen kirkko on lähetetty saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Elämänmuutosta on aivan turha odottaa, jos ei tunne edes omaa syntisyyttään.
Jumalan lain merkitys on osoittaa meidät syntisiksi, eikä tehdä synnistä hyväksyttävää. Oikea vastaus on laki ohjaa meidät Kristuksen luo, eikä suinkaan päinvastoin.
Kristuksen luona ihminen on turvassa lain uhkauksilta, mutta vanhan minämme tarvitsee kuulla, mikä Jumalan tahto on. Siitä lain kolmas käyttö.
Kristus on näin lain loppu, jokaiselle uskovalle vanhurskaudeksi.
Nykyajan julistus ohjaa ihmistä lain tekoihin ilman Kristusta. Tämä ei tarkoita, etteikö Kristusta mainittaisi, mutta kun opetus ei johda mielenmuutokseen, jää suhde Kristukseen tiedolliseksi.
Se on vähän samaa kuin kuuluisan lääkärin nimen tunteminen, mutta henkilökohtainen potilas-lääkäri-suhde puuttuu, kun
mitään sairautta ja lääkärin tarvettakaan ei ole.
”Kristillinen kirkko on lähetetty saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta.” Parannus ei ole vain synneistä irtautumista vaan nimen omaan ryhtymistä rakkauden töihin. Syntiä ei ole vain pahat teot vaan myös hyvien tekojen jääminen tekemättä.
Kiitos Jorma Ojala ja Martti Pylkkänen julistusta käsittelevistä kommenteista. Tänäpänä voi olla ongelmana se, että on julistajia, jotka eivät osaa erottaa Jumalan lakia evankeliumista. Kun nämä asiat on sekaisin, niin tällainen pullamössö ei saa mitään hyvää aikaan. Jumalan laki pitää tulla selkeästi ja evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta pitää tulla puhtaana ilman lakia; tällainen on hyvä saarna. Mutta, jos saarnasta puuttuu laki tai jos puuttuu evankeliumi, niin saarna ei ole minkään arvoinen.
Heikki P.
Et ilmeisesti huomannut viestissäni sitä tekstilainausta, jonka otin
sinun tekstistäsi.
Siksi sanoin, että otsikossa luki ”rakkaat ystävät”. On eri asia, onko se suussa vai sydämessä, se rakkaus.
Minusta puhuttelun ja sisällön kanssa on paha ristiriita. Rakkaita ystäviä ei yleensä halvenneta.
Toivon, että kaikki sopimattomia sanoneet korjaavat puheitaan, vihan osoittaminenkin on jo väärin.
Minulle ei valkene, missä sinun suhteesi on tullut VIII rikottua.
Jorma Ojala:
”Minulle ei valkene, missä kohdin sinun suhteesi on tullut VIII (käskyä rikottua?”
Juha Heinilä teki sen useamman kerran, kerron nyt vain yhden esimerkin. Keskusteltiin ehtoollisesta. JH ”vastasi” minulle: ”Heikki, teikäläisiä ei paljon kirkossa ja ehtoollisella näe.” Kysyin häneltä monta kertaa, mistä hän sen tietää. JH on kieltäytynyt vastaamasta.
Hän kertoo kunnioittavansa tohtori Martti utheria, mutta se lienee vain suupuhetta. Tapaus täyttää kaikki Lutherin 8. käskyn selityksessä antamat tuntomerkit
Siis ihminen tietää toisesta vain hitusen (tietääkö tässä tapauksessa sitäkään?) mutta on valmis panettelemaan häntä. Lutherin mukaan näin toimiva yrittää ottaa itselleen tuomiovaltaa ja Jumalan valtaa. Hän vertaa panettelijaa sikaan, joka pyörittää kärsäänsä loassa.
Mutta vaikka Sana kehottaa meitä pysymään totuudessa, JH antaa meille vain aina uusia raamatunlauseita. Niitten toistelu tuskin paljon hyödyttää. Eikö olisi tarkoitus sulostua Sanan alle ja koettaa ELÄÄ Sanan mukaisesti? Ja seistä omien sanojensa takana, eikä lymytä edes Raamatun taakse.
Korjaan, pitää olla: SUOSTUA SANAN ALLE.
Mielestäni on huononnus, ettei omia kirjoituksiaan enää voi oikolukea. Tuo kirjoitusvirhe ei ollut tahallinen, ellei sitten Freudilainen?
Jumalan viisautta Kristuksen palvelijalta, apostoli Paavalilta:
”…me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” Kristuskeskeinen lainaus. Tämä tukee aiemmin lainattua Lutherin ajatusta, että Raamatusta tulee etsiä Kristusta.
Martti Pentti, kiitos hyvästä kommentista. Näin on.
Ajattele, Heikki. Löysit yhdessä yössä Lutherin uudelleen.
Eikö siinä ole johdatusta
Reijo, Jumalan kirjoitetusta sanasta Pyhästä Raamatusta voimme lukea Jumalan tahdon.