Pohdin työssä kerran sitä, voisinkohan erään vitsin kertoa. Vitsissä kuitenkin melko hienovaraisesti viitattiin parisuhteeseen. Joten arvelin sen sopivan tilanteeseen. Hiukan myöhemmin paikalla ollessani kuulijani kertoi vitsiäni eteenpäin. Aloittaen sen näin: ”Pekka kertoi äsken tällaisen”. Jolloin mielestäni viattomana kokemani juttu muuttui kuulijoiden silmissä aivan muuksi. Olihan miltei ”pöyristyttävää” että uskovainen kertoo tämmöisiä vitsejä. Koko jutun kiinnostavuus olikin nyt siinä, että minä uskovana olin tällaista mennyt sanomaan. En ollut tajunnut ottaa huomioon sitä, että toisessa tilanteessa – ja kuulijajoukossa sanani saavat ihan toisen merkityksen.
Opin silloin hyvän läksyn. Kristittynä olen vastuussa siitä miten sanomisiani käytetään muissa yhteyksissä ja miten muut niihin voivat silloin reagoida. Meidän tulisi olla erityisen tarkkoja tässä, mutta huomaan monen lipsuvan pahasti. Oikein hyvä kouluesimerkki on tuo uusi kirkkomusiikkiesitys. Siinä oikeasta kontekstistaan irrotetut sanat on aseteltu lauluksi. Kunnioitetut hyvät kristityt ovat laukoneet homovastaisia epäasiallisia lausuntoja, joista nyt on tehty musiikkia, jonka avulla nyt kaikki asian vastustajat leimataan. Laulun tekijät eivät tässä ole suuria syyllisiä, vaan ne joiden mielestä ala-arvoinen kielenkäyttö on jossain yhteyksissä aivan luvallista. Joten laulu nyt vain kertoo siitä, että meillä on aihetta tehdä parannusta siitä miten sanoja käytämme.
Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen. Kol 4:6
Suolalla höystäen ei saa tietenkään kumota ystävällistä ilmaisua.
Eri puolella maatamme hengellinen elämä ja käsitykset siitä on aivan erilaista. Mitään yhtenäistä kirkkoa ei ole enää pitkään aikaan ollut olemassa. Ei ole kyse mistään valtavirran kristillisyydestä. Suurissa kaupungeissa suhde kirkkoon on aivan toinen, kuin pikkukaupungeissa ja maaseudulla. Suurissa kaupungeissa yksilöllisyys on paljon merkittävämpi tekijä, kuin yhteisöllisyys. Tämä korreloi mielestäni hyvin myös kirkkoon ja siihen suhtautumiseen. Yhteisöllisessä yhteiskunnassa yksilön irtiotto on paljon hankalampaa, koska siinä on otettava huomioon aivan eri tavalla yhteisön reaktiot. Josta johtuen homoseksuaalisuuden nostamat ongelmat ovat paljon vähäisempiä kirkollisissa piireissä, siellä missä yhteisöllisyys on tärkeä kirkon arvo. Asiasta siellä ei ole tarvetta edes keskustella.
Pekka Pesonen”Eri puolella maatamme hengellinen elämä ja käsitykset siitä on aivan erilaista. Mitään yhtenäistä kirkkoa ei ole enää pitkään aikaan ollut olemassa. Ei ole kyse mistään valtavirran kristillisyydestä”.
Humanismi on valtavirran filosofia, ja sitä mukaan kun kristillisyytemme opillisesti ja hengellisesti heikkenee, humanismi korvaa sen. Yhtenäiskulttuurin aika on varmasti ohi ja tästä seurannut pirstaleisuus on osa tätä prosessia. Jokainen määrittelee jo nyt itse omat uskomuksensa ja jumalansa.
Tässähän koko ajan näemme miten kirkko jatakuvasti syystäkin menettää uskottavuuttaan. Suuntahan tässä kehityksessä on aivan selvä, se on poispäin Jumalasta niinkuin lihallinen ihminen luonnostaan aina liikkuu.
Ei täällä maaseutukaupungissa ole yhtenäiskulttuurin aika vielä kadonnutut. Se voi täällä oikein hyvin. Yhteisöllisyyttä ei tarvitse täällä rakentaa, sillä se on ja voi hyvin. Tunnemme toisemme ja on kiva tavata kirkon pihalla, niin kuin aina ennenkin on ollut tapana. Messuyhteisöä ei täällä todellakaan tarvitse luoda. Mitään merkkejä sellaisesta, että kukin määrittelisi oman uskonsa kohteen, en ole kirkon pihalla havainnut. Ei yhteisön sisällä voi kerta kaikkiaan, sellaista edes esittää. Humanismi, tai muutkaan harhat eivät täällä kukoista. Joten se kirkko arvoineen, josta Antti kertoo, täytyy olla ihan toisaalla
Pekka Pesonen.”Ei yhteisön sisällä voi kerta kaikkiaan, sellaista edes esittää. Humanismi, tai muutkaan harhat eivät täällä kukoista. Joten se kirkko arvoineen, josta Antti kertoo, täytyy olla ihan toisaalla”.
Olen kyllä aika paljon kiertänyt Suomen kirkoissa ja ymmärrän kyllä eron pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä. Tässä kuitenkin jo aikaisemmasa kommentissa puhuin tulevaisuus mielessä a ja siitä mihin ollaan menossa. Humanismi nyt on eurooppalainen valtafilosofia ja kyllä sitä löytyy kaikkialta Suomestakin. Meidän kirkkomme tänään on paljon heikommassa hapessa kuin vielä 1980-luvulla jolloin kaikkialla Suomen seurakunnissa oli myös jonkunlaista karismaattisuutta. Minusta siis tämän Pyhän Hengen työn ”kuivuminen” syvenevän opillisen sekavuuden kanssa on yksi kirkkoamme heikentävä tekijä.
Tosi tarina
Olipa kerran, eräässä kylässä hyvin tunnettu kirkkoherra, jo keski-iän ylittänyt, hänellä oli paljon lapsia ja saarnat hyvin perinteisiä ja synnintuntoa synnyttäviä. Kansa kokoontui kirkkoon suurin joukoin, koska olivat uskovaisia.
Kylä kasvoi ja yksi kirkkoherra ei ehtinyt kaikkia rippikouluja järjestämään, joten tarvittiin toinenkin pappi.
Niinpä paikkakunnalle tuli hyvin kaunis nuorimies, nuori pappi. Ja kaikki tytöt menivät innolla rippikouluun, ja kirkon penkkiin, koska olivat jo siinä iässä, että nuoret miehet alkoivat kiinnostamaan. Kaunis nuorimies ja vielä pappi, voiko uskovainen tyttö enempää toivoa. Ehkä siinä heräsi toivo jopa papinrouvaksi päästä.
Kunnes sitten, eräs kirkon henkilökuntaan kuuluva oli tavannut nämä kaksi pappia itse teossa, kirkon tiloissa, en tiedä missä teossa, mutta miesten välisessä kuitenkin. Eikä näkijä suinkaan malttanut pitää suuta supussa vaan kuiskasi jollekin, joka taas seuraavalle ja niin edelleen. Syntyi katastrofi, tai voisiko sanoa ylikuumentunut informaatioketju, kirkkokansa oli kauhistuksen vallassa, tieto kiiri talosta taloon ja jokainen kyllä vaati; älä kerro kenellekään, mutta kuka sitä nyt malttoi olla kertomatta, siitä vain juoksijalkaa seuraavaan taloon. Se oli kuin tumma pilvi, tai satanus, joka levisi jokaiseen kotiin, aihettaen järistyksiä ja häpeää oman seurakunnan puolesta.
Julkinen salaisuus sai todennäköisesti aikaan sen, että ei menty kirkkoon, oltiin kiireisiä tai jotain muuta oli meneillään, lehmä poiki tai hevonen varsoi, lammas karitsoi, ei millään ehtinyt.
Vakipappi sai toki myös tietää mistä oli kysymys, ja voimme vain kuvitella hänen mielialojaan, että hän, joka oli synnistä niin saarnannut oli nyt julkisyntiseksi havaittu. Kuka olisi ymmärtänyt jos hän olisi kertonut, että rakastui poika-pappiin niinkuin kaikki muutkin, ja rakkaus peittää suuretkin synnit. Ei kukaan, ei se tähän olisi sopinut. Tämä oli kauhistus ja kirkon saastutus.
Aikansa asiaa pohdittuaan vakipappi tunnusti syntinsä seurakunnan edessä ja seurakunnan oli tietysti pakko antaa anteeksi, koska anteeksiantamattomuus olisi kääntynyt heille itselle synniksi.
Nuori pappi sai rangaistuksen hän oli vietellyt hurskaan miehen ja sai lähteä.
Elämä jatkui eteenpäin, mutta ei samanlaisena, siihen oli tullut jotakin kummallista, jota moni ei ymmärtänyt, ei ollut koskaan kuulutkaan, sitä piti kysellä. Mitä se tarkoittaa, että miehet? Se mietitytti hyvin pitkään, kunnes sukupolvet vaihtuivat, eikä kukaan enää tiennyt oliko tapahtunut jotakin, vai oliko se vain tarina, joka kulki sukupolvelta toiselle ja jolle naureskeltiin.
Ei kai…. ihanko totta… no voi hyvänen aika!
Jotakin kuitenkin nyt tiedettiin, että sitä on, vaikka aikaisemmin ei tiedettykään, tai ainakaan siitä ei ollut puhuttu. Salaisuus oli paljastunut.
Tarja Parkkila, kiitos tarinasta. Olen minäkin vastaavan tarinan (onkohan sama) kuullut reilut 40- vuotta sitten. En silloin oikein ymmärtänyt, että mistä oli ollut kysymys.
Surullinen tarina, joka tuli yleiseen tietoon ja siitä seurasi paljon häpeää ja kärsimystä.
Siinä sitä taas ollaan. Töpeksin taas, kun otin asian edes esille. Tarja käytti tilaisuuden heti hyväkseen.
Pekka Veli
Et sinä ole töpeksinyt.
Enkä tiedä onko minun kommentit minulle hyväksi, mutta sinulle lukisin hyväksi suvaitsevaisuuden, koska olen saanut kertoa tarinoita.
Minulla on niitä pää täynnä.
Eivätkö nuo kuitenkin liity aiheeseen ja ole lämminhenkisesti kirjoitettuja.
Katsoin Metsäjätti elokuvan. Siinä kaksi kaverusta menee vanhan uskovan mummon luo ja puhe kääntyy uskonasioihin. Keskustelu sinänsä käsittelee aivan oikeita asioita, mutta kun katsoja tietää todellisen tilanteen, niin pyhät asiat joutuvat siinä katsojien halveksunnan ja naurun kohteiksi. Mikä kuului selvästi yleisön reaktioissa.
Pekka Veli
En osaa sanoa tuosta mitään, kun en ole nähnyt elokuvaa.
Muuten ihan hyvä kuva. Katsoin sitä vedet silmissä. Jotkut voivat joutua pelkästään työtehtäviensä tähden todella koviin paikkoihin. Jopa liian koviin.
Tarkoitan sitä, jonka varmaan ymmärsitkin että myös lämminhenkisen kertomuksen lukija tekee tekstistä omat johtopäätöksensä. Eivätkä ne aina ole sitä mitä kirjoittaja toivoo. Jokainen meistä osaa lukea myös rivien välistä. Joskus taas koko kertomuksen fokus on siinä mitä ei sanota.
Hyvä ystäväni on työssä Japanissa ja opettelee kieltä. Nyt hän kertoi, että sitten kun on oppinut kieltä riittävästi on alettava opiskelemaan sitä mikä Japanilaisessa kulttuurissa jätetään sanomatta. Siellä ilmeisesti ollaan meitä taitavampia rivien välistä lukemisessa.
Pekka mitä sanot sellaisesta ”kristillisestä” opettajasta joka puheillaan saa seuraajansa tekemään pahaa toisille?
Otetaampa vaikka jehovan todistajien opettajat jotka saavat omaiset karttamaan erotettua perheenjäsentä?
Jehovan todistajat eivät Ari ole kristittyjä.
Hylkäämällä kaikki muut uskovat teet Ari, itse pahaa muille. Joten tarkasteltaisiinko sitä?
Pekka avaa hiukan mitä haet, siis voit selkeästi todeta etteivät jehovan todistijat ole kristittyjä, miksi?
En varmasti hylkää yhtään kristittyä, todella toivon että jokainen pelastuisi, se vaan ei ole minusta kiinni, onhan Jumalankin tahto että kaikki pelastuisivat, pelastuvatko sitten kaikki?
Pekka Veli Pesonen
Ihmisiä on helpompi huijata, kuin saada heitä uskomaan, että heitä on huijattu, ja vieläpä kautta aikojen.
En pidä siitä, että ihmisiä huijataan. Jos se tulee esille rivien välistä, tai suorasta puheesta, niin tarkoitushan on, että ihmiset ryhtyisivä ajattelemaan itse. Eivät sokeasti uskoisi kaikkea mitä heille syötetään.
Sen ei pitäisi olla loukkaavaa, vaikka se voi sitä olla, mutta totuus on kuulemma kaksiteräinen miekka, se lyö, ja parantaa.
Pekka kerroppa millaista olisi jos kristityt olisivat keskenään eli olisi tietty rajoitettu alue jossa he eläisivät, millaista elämä siellä olisi ja miltä se näyttäisi ulkopuolelle?