Kristityn vastuu sanoistaan

Pohdin työssä kerran sitä, voisinkohan erään vitsin kertoa. Vitsissä kuitenkin melko hienovaraisesti viitattiin parisuhteeseen. Joten arvelin sen sopivan tilanteeseen. Hiukan myöhemmin paikalla ollessani kuulijani kertoi vitsiäni eteenpäin. Aloittaen sen näin: ”Pekka kertoi äsken tällaisen”. Jolloin mielestäni viattomana kokemani juttu muuttui kuulijoiden silmissä aivan muuksi. Olihan miltei ”pöyristyttävää” että uskovainen kertoo tämmöisiä vitsejä. Koko jutun kiinnostavuus olikin nyt siinä, että minä uskovana olin tällaista mennyt sanomaan. En ollut tajunnut ottaa huomioon sitä, että toisessa tilanteessa – ja kuulijajoukossa sanani saavat ihan toisen merkityksen.

Opin silloin hyvän läksyn. Kristittynä olen vastuussa siitä miten sanomisiani käytetään muissa yhteyksissä ja miten muut niihin voivat silloin reagoida. Meidän tulisi olla erityisen tarkkoja tässä, mutta huomaan monen lipsuvan pahasti. Oikein hyvä kouluesimerkki on tuo uusi kirkkomusiikkiesitys. Siinä oikeasta kontekstistaan irrotetut sanat on aseteltu lauluksi. Kunnioitetut hyvät kristityt ovat laukoneet homovastaisia epäasiallisia lausuntoja, joista nyt on tehty musiikkia, jonka avulla nyt kaikki asian vastustajat leimataan. Laulun tekijät eivät tässä ole suuria syyllisiä, vaan ne joiden mielestä ala-arvoinen kielenkäyttö on jossain yhteyksissä aivan luvallista. Joten laulu nyt vain kertoo siitä, että meillä on aihetta tehdä parannusta siitä miten sanoja käytämme.

Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen. Kol 4:6
Suolalla höystäen ei saa tietenkään kumota ystävällistä ilmaisua.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Ainakin tuon Malkus-yhteisön laulujen tarkoitus onkin pelästyttää keskustelua, että täällä ne heidän ajamaa agendaa arvostelevat kommentit voivat olla, olkaas nyt hiljaa ja myöntykää vaan. Saakohan tästä yhden jakeen?

    • > Ainakin tuon Malkus-yhteisön laulujen tarkoitus onkin pelästyttää keskustelua

      Olettaisin, että he joille homoseksuaalisuuden vastustaminen on erityisen tärkeää, jatkavat huutoaan alati kovenevin äänenpainein vaikka YouTubeen ladattaisiin mitä hyvänsä.

      Tästä huolimatta pakko sanoa, että laulut nostavat esille omalla irvokkaalla tavallaan sen keskustelun tason, joka aiheesta käydään. Ne ovat kuvia tästä ajasta. Eivät välttämättä herätä suurta ylpeyttä.

    • ”Tästä huolimatta pakko sanoa, että laulut nostavat esille omalla irvokkaalla tavallaan sen keskustelun tason, joka aiheesta käydään.”

      -Puolin ja toisin.

      Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan tee sävellyksiä siitä mitä konservatiiveista on sanottu. Toki ”Raamattu-uskovaisten” orjuuden hyväksymiseen rinnastamisesta saisi yhden säkeistön, tai kokonaisen laulun 🙂

      On kuitenkin kysyttävä sitäkin, että kun yhden laulun sanat kuuluvat mm. siten, että ”Jumala ei ole luonut ketään homoksi tai lesboksi”, niin miksi niin ei saisi uskoa? Onko se vihapuhetta? Tehdäänkö tässä vakaumuksesta ja mielipitesitä ”vihapuhetta”, johon ”syyllistyviä” ei tarvitse enää pitää omalla laillaan ajattelevina ihmisinä?

    • Olisi kaiketi ollut saatavilla räväkämpääkin aineistoa laulujen sanoitukseksi. Siis oikeasti asiattomia kommentteja.

  1. Vitsi tai ei, tarina kuitenkin kertoo, että silloin kun itäisillä mailla jo olivat laskeneet maan ympärysmitan ja matkan kuuhun , kirkkoisät pohtivat vielä, että montako pikkupirua mahtuu nuppineulan päähän. Tosin, ei kerrota, mitä nuppineula siihen aikaan tarkoitti ja kuinka iso pää sillä oli. Se saattoi tarkoittaa vaikka ihmisen päätä. Jolloin pohdinta olisi uskonnollisesti hyvinkin aiheellinen. Jos piruihin uskoo.

    Toinen hauska tarina kertoo, kuinka jopa kirkolliskokouksia olisi pidetty aiheesta Jeesuksen esinahka. Ei osattu päättää, että minikö se taivaaseen, vai jäikö se tänne. Oli ilmeisesti tultu siihen tulokseen, että se jäi tänne, koska Jeesuksen esinahkoja alkoi ilmestyä pyhäinjäännöksenä moninaisiin paikkoihin. Kerrotaan eräällä nunnalla olleen jopa sormuksena.
    Kaukaakin saatettiin pyhiinvaeltaa katsomaa tätä ihmettä, kun tiedettiin sen jossakin kirkon vitriinissä esillä olevan.

    Ja Paavalin pääkalloja kerrotaan olleen eräässä paikassa, (kirkko tai luostari ) peräti kaksi kappaletta.
    Joku rohkea oli uskaltautunut kysymään, että miten niitä on kaksi. Johon vastaus oli yksiselitteisesti se, että toinen on Paavalin lapsikallo ja toinen aikuisen Paavalin kallo.
    Siinä oli tapahtunut tällainen uudesti syntyminen, että kallokin oli vaihtunut toiseksi.

    Ihmeet ovat joskun hyvin haukoja, ei sille mitään voi.

    • Kansakoulussa opettaja kertoi, että keskiajalla kirkossa papit ja piispat keskustelivat siitä, että onko naisella sielua. En ole kuullut, että millaiseen johtopäätökseen ”kirkkoisät” ovat tulleet.

    • Samuel Kettunen mietippä mikä ”kulttuuri” oli vallalla ennen, siis eikö silloin ”potkittu” näitä jotka nyt sitten ”potkivat” takaisin?

      Oliko ennen ihmisillä todellinen vapaus vai rajoitettiinko sitä?

      Sokeutta on ettei ”näe” kuinka ennen oli.

    • Kyllä meitäkin kiusattiin aikaanaan kovasti koulussa ja jopa opettajien taholta, jos oli uskonnollisesta kodista lähtöisin. En ole siis sokea menneen suhteen. Jos esivalta lähihistoriassa aikanaan on säätänyt, mikä on yhteiskunnassa nomaalin järjestyksen raja ja toiminut sen mukaan, siihen on ollut perustelut. Nyt taasen ”vihapuheen” nimissä haastetaan ne, jotka ei halua tätä uutta ihmiskuvaa kritiikittä jakaa (suuri määrä sosiaalisia sukupuolia, josta voi valita jne). Tämän ”vihapuheen” takana on kuitenkin koko kristikunnan yhteinen tieto siitä, mikä on hyvän Jumalan sana. Hän vihastuu synneistämme, sitä ei mikään kulkue tai kampnja voi estää. Kyllä myös armahtaa auliisti kaikkia meitä katuvia syntisiä.

      On eri juttu huutaa ja tuomita suoraan kadotukseen, kuin kertoa rauhassa mitä erilaisista ajan ilmiöistä Jumala sanoo sanassaan ja koettaa auttaa niin asiaa. Näin on rakentavasti toiminut myös mainitsemani kristillisten kansanedustaja tinkimättä totuudesta.

  2. Tuli muuten mieleen sellainen gospelkuoro kuin ”Tulus”, jota kuuntelin teininä, ja vieläkin, kun on levyjä tallessa.

    Siinä oli eräässä kappaleessa tällaista sanoitusta:

    ”Vuodet sadat, tuhannet te odotatte.
    ”aika loppuu, Jeesus tulee….” Unohdatte : luonto kuolee.
    Elämästään vastuun ottaa terve, kunnon kansalainen.
    Taruhahmon rukoilija sairas on tai raukkamainen.

    Heittäkäämme myytit mäkeen, ottakaa jo järki käteen.
    Jumalaa ei ole, täällä olemme vain me.”

    • Tässä on myös hyvä pitää mielessä, että kun käännymme kolmisenkymentä vuotta taaksepäin ajassa kaikki kristillisyytssen liittyvä temistö oli vielä selkeää. Ns klassinsen kristinuskon ymmärrettäväksi tekeminen ionnistui. Nyt kun ajttelemme, mitä kielelle jä käsitteillemme on tapahtunut tässä suhteessa tänä päivänä huomaamme että tämäi selkeys on kadonnut, ja kaikkea keskustelua vaikeuttaa kielellinen sekasotku, sanat merkitsevät eri ihmisille eri asiaa. Onkin mielenkiintoista koettaa miettiä, mihin kehitys on edennyt vuoteen 2050 memnessää? Valtavirran määritelmä kristillisyydestä on humanistinen ja klassisen kristinuskon paikka on marginaalissa, vähemmistönä joka saa itse ylläpiytää omia arvojaan ja puheenparsiaan..

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.