Pääsiäinen on merkittävä asia kristityille Lähi-idässä – niin tänäkin vuonna, kun seurakunnat kokoontuivat Jumalanpalveluksiin eri arabimaissa vaihtelevissa tunnelmissa.
Monet heistä elävät pitkäperjantain tunnelmia ympäri vuoden, toivonaan ylösnousemuksen aamu – ja lupauksen näkyminen arjessa, että ylösnoussut Kristus on omiensa kanssa jokaisena päivänä – tänään ja iankaikkisesti.
Näiltä kulmilta alkuseurakunta läksi aikoinaan maailmaa valloittamaan ja niinpä mekin voimme uskoa, kun tiedämme keneen uskoa, kaukana pohjolassa.
Kun menimme paikalliseen kirkkoon täällä Jordaniassa pääsiäisviikolla, portilla olivat vastassa sotilaat aseiden kanssa – vartioimassa kirkkokansan turvallisuutta. Se loi turvallisuuden tuntua, mutta samalla myös kysymyksen; entä jos ääriryhmät iskisivät juuri tänään? Ei kai sotilaat turhaan meitä vartioi?
Sama näkyi kaikkialla Ammanissa, panssariautoja ja sotilaita huolehtimassa turvallisuudesta; ei vain kristittyjen, vaan koko kansan. Ääriryhmät eivät välttämättä valikoi uhrejaan.
Jordanian valtio haluaa turvata kristittyjen turvallisuuden. Heitä on enää vain 2 % väkiluvusta, ja on todella arvokasta, että heistäkin halutaan huolehtia tasavertaisesti. Se kuvastanee jotain kuningashuoneen arvomaailmasta.
Vaikka Jordaniassa ei onneksi ole sattunut isompia terroristi-iskuja sitten vuoden 2005 jälkeen, on niihin kuitenkin varauduttu vakavasti sillä maa sijaitsee Lähi-idän polttopisteessä. Kaikkialla sen naapurimaissa iskut ovat arkipäivää ja Isis on aivan sen rajan tuntumassa Syyriassa.
Kristikansan katse oli tänä pääsiäisenä erityisesti Egyptissä missä 45 kristittyä kuoli Koptikirkkoihin kohdistetuissa iskuissa. palmusunnuntaina.
Iskut Egyptissä oli surullinen muistutus uhasta, joka ei ole vain Egyptin Kopteille vaan koko kristittyjen yhteisölle Lähi-idässä.
Herkästi miellämme kristittyjen ahdingon vain ääriryhmien työksi, mutta suuremmassa mittakaavassa takana on myös muu maailma – se itseään demokraattiseksi julistava ja mielellään länsimaisia arvoja muille vastauksena tarjoava ryhmittymä.
Kun Bushin hallinto tunkeutui Irakiin vuonna 2003, maassa oli 1,3 miljoonaa kristittyä. Vaikka Saddam Hussein oli armoton diktaattori, hänen hallintonsa oli kuitenkin melko sekulaari ja antoi kristityille jonkin asteisia vapauksia.
Viiden ensimmäisen sotavuoden aikana kristittyjen määrä putosi 400 000. Bushin hallinto ei tuonut apua kristityille vaan heitä lähti sankoin joukoin maasta pois. Vasta kun Isis ilmestyi näyttämölle ja teloitusvideot, alkoi länsi huomioida Irakin kristittyjen ahdingon. Sen olisi pitänyt tapahtua jo paljon aiemmin.
Isis voi olla pian lyöty Irakissa ja se voi taata kristityille ja muille vähemmistöille suojan Niniven provinssissa, mutta pelon ilmapiiristä on vaikea päästä eroon – sen pelon ja uhan, joka julistaa ettei kristityille ole tulevaisuutta Irakissa. Tosin, tuskin tarvitsee olla kummoinenkaan profeetta todetakseen, että Isis tulee varmasti nousemaan eri muodossa jatkossakin maailmalla.
Lähi-idän kristityt tarvitsevat rinnalla seisojia ja esirukoilijoita – kristittyjä jotka pystyvät näkemään Lähi-idän laajemmassa perspektiivissä kuin pelkkänä uhkakuvana Euroopalle.
Ja meillä Suomen kristityillä voi olla siinä iso rooli, jos vain haluamme murtautua irti ennakkokäsityksistämme, emmekä vain päivittellä maailman pahuutta, vaan toimia.
Suomessa ei oikein tahdota ymmärtää mistä on kysymys. Hämmentyneenä voi lukea kun Suomen hengellinen eliitti on kiinnostunut nykyisin vain muslimien hyvinvoinnista. Ei siinä mitään väärä ole sinänsä, mutta kovin on hiljaista, kun Kristittyjä lahdataan maailmalla… Ihme touhua… Jos Isis olisi Kristillinen järjestö, niin mitähän Suomen eliitti sitten sanoisi? Sorry tämä vuodatus, mutta harmittaa ja panee suruksi…